Kysymykset
Kysymys 1136
Kysyisin kysymykseen 1125 liittyen vielä, että eikös
ihmisessä ole
seksuaalinen vietti vastakkaiseen sukupuoleen ikäänkuin
sisäänrakennettuna? Ja tapahtuuhan tietyssä iässä ihan fysiologisia
muutoksiakin jotka tätä vahvistavat. Kyllähän esim. nuorilla kumppania
etsiessä varmasti kyseessä on myös seksuaalinen kiinnostuminen
kumppania kohtaan. Onko tämä siis syntiä Jeesuksen sanojen mukaan jos
kerran naisen katsominen himoiten on syntiä Matt.5? Tuntuisi oudolta,
että sitten vasta yhtäkkiä avioliiton myötä tämä ihmisen seksuaalinen
vietti muuttuisi ei-synniksi. Ymmärrän kyllä, että esiaviollinen seksi
on syntiä mutta jos Jeesuksen sana luetaan kirjaimellisesti, niin sehän
kai tekee synniksi koko seksuaalisuuden (paitsi jos on ehtinyt
naimisiin). Olikohan tämä nyt vähän sekava viesti, mutta siis
ihmettelen sitä, että onko ihmisen kaikki seksuaalinen kiinnostus ja
vietti syntiä, aina ja kaikissa muodoissa paitsi avioliitossa? Eikö
seksuaalisuus ole kuitenkin Jumalan luoma asia?
Mielestäni kysymyksen 1125
vastaus
antaa loppujen lopuksi hyvän, yksinkertaisen selityksen. Jeesus kieltää
siis himoitsemisen: se tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että halajaa
jotakin, joka on kiellettyä, toisen omaa. Se koskee yhtä lailla
seksuaalisuutta kuin tavaraa tai omaisuutta jne. Seksuaalisuus sinänsä
EI siis ole syntiä vaan sen väärä käyttö. Kiinnostus toista sukupuolta
kohtaan ei ole syntiä. Päinvastoin. Jumala loi ihmisen mieheksi ja
naiseksi. Luonnollinen vetovoima ja "seksuaalivietti" syntyy tästä
luomisjärjestyksestä. Ei siinä ole yhtään mitään väärää. Mutta jos
sitten joku rupeaa himoitsemaan eli halajamaan toisen omaa, hän tekee
sydämessä väärin. Avioliitossa puolisot annetaan toisille ja heistä
tulee "yksi liha". Siinä voi silloin toteutua seksuaalisuus oikealla
tavalla. Avioliitto ei (tarkkaan ottaen) pyhitä seksuaaliviettiä (koska
se on jo luomisen johdosta hyvä ja oikea) vaan sen käytön oikealla
tavalla.
Vastaavasti me voimme himoita rahaa, ja siitä seuraa monta pahaa
asiaa. Sinänsä raha ei ole syntiä ja sitä voi ja saa käyttää. Ei
kuitenkaan saa tavoitella jotain toisen omaa. Se on toisen oman
himoitsemista ja johtaa varkauksiin tai petoksiin. Itse kunkin sydämen
asenne ratkaisee. Jos (tai pikemminkin kun) puhtaaseen haluun sekoittuu
omaa syntisyyttä, niin Jumalan luoma hyvä asia vääristyy kieroon ja
ihminen ajautuu palvomaan luotua enemmän ja hartaammin kuin Luojaansa.
Toivottavasti tämä selvensi lisää.
Kysymys 1135
Miten meidän tulisi suhtautua armolahjoihin? Raamattu kehoittaa meitä rukoilemaan armolahjoja, miksi tästä ei kuule juuri opetettavan luterilaisissa piireissä?
Raamattu opettaa armolahjoista. Meidän kuuluu opettaa Raamattua ja Raamatun mukaisesti. Sen enempää minun on vaikea tässä yhteydessä sanoa.
Kysymys 1134
Löytyykö raamatusta oppi, jonka mukaan tietty määrä ihmisiä on määrätty päätymään taivaaseen perille ja tämä tapahtuu vääjäämättä? Mikä raamatunkohta todistaa tämän?
Kysymys 1133
Luterilaisen opin mukaan uskoontulo johtuu armovalinnasta. Tässä tapauksessa kerran pelastettu, aina pelastettu oppi pitää paikkansa. Jos kerran on armovalittu, niin perille pääsy on varma.
Raamatun mukaan voi kuitenkin luopua uskosta ja joutua kadotukseen. Tämä on ristiriidassa predestinaatio opin kanssa.
Onko predestinaatio sittenkin ehdollinen. Toisin sanoen Jumala valitsee taivastielle, mutta ihminen voi silti itse kääntyä siltä pois?
Ks. kysymys 1132.
Voit myös hakea jo annettuja vastauksia haku-koneella. Kirjoita esim. "ennaltavalinta" hakukenttään ja katso vastauksia.
Raamattu ei opeta tästä kysymyksestä "järjellisesti" vaan sen oppi perustuu jumalalliseen ilmoitukseen, joka kohtaa elävässä elämässä todettavan kamppailun uskovan sisimmässä. Siellä käydään taistelu. Kun syntihädässä miettii, voinko ollenkaan pelastua, niin silloin saa avun tästä opista. Jos predestinaatio-opin irroittaa kokonaan sielun omakohtaisesta ahdistuksesta, sen paikka muuttuu ja se ei enää toimi samalla tavalla eikä niin kuin pitäisi. Älä siis yritä mestaroida tätä oppia järjellä vaan annan uskonelämän taistelujen opettaa sinulle tämän opin oikeaa käyttöä.
Kysymys 1132
"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen. Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa."
Tämän kristitty voi soveltaa itseensä näin: olen siis predestinoitu taivaaseen ja näen jo nyt itseni taivaassa valmiina?
Tämä
Roomalaiskirjeen 8. luvun kohta
puhuu meille Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan, kun hän antoi
meille ainoan Poikansa (j 32). Sitten tuo
lainaus
puhuu meille siitä,
kuinka "me rakastamme" Jumalaa tämän hänen osoittamansa rakkautensa
tähden. Juuri näin se kaikki koituu meille parhaaksi ja iankaikkiseksi
elämäksi. Sanonpa jälleen, että predestinaatiosta et voi tehdä mitään
"matemaattista yhtälöä", jonka ratkaisulla voisit ikään kuin
järjesllisesti saada pelastusvarmuuden. Pelastusvarmuus ei ole järjen
asia vaan uskon. Siksi predestinaatio ei lohduta älyllisenä oppina vaan
todellisen syntihädän keskellä kamppailevaa uskovaa, joka näkee itsensä
ihan mahdottomaksi taivaaseen, mutta uskossa saa riemuita Jumalan oman
voiman riittävyydestä ja armon valtavuudesta. "Minä en todellakaan voi
pelastua, mutta kiitos Herran, minun pelastukseni on Herran ja
Vapahtajan haavoitetussa käsissä. Ja hän lupaa, ettei kukaan voi
riistää hänen omiansa hänen käsistänsä."
Kysymys 1131
Missähän menee ahneuden/uskon/ ymmärtäväisyyden raja?
Sydämessä.
Kysymys 1130
Jumalalla on taivaallista sotaväkeä, eli siis enkeleitä ja ketä muita vielä lienekään, kuitenkin on. Olen tutustunut enkeliasioihin ja saanut tietoa, että heidän kanssaan voi omassa elämässään työskennellä, saada heiltä johdatusta ja apua, jos vain pyytää. Selvennän, että pidän toki Jumalaa edelleen ylimpänä ja suurimpana ja pyydän häneltäkin suoraan asioita ja jos juttelen enkeleille, mainitsen että mitä Jumala antaa teidän tehdä hyväkseni niin mennään sen mukaan. Eli en kohota heitä Jumalan yli. Onko enkeleiden kanssa työskentely mitenkään luvatonta? Minulle se antaa Jumalan lisäksi paljon näköalaa tuohon maailmaan joka ympärillämme on koko ajan mutta emme sitä "nää" välttämättä. Mitä olet mieltä tästä?
Enkeleitä ei siis saa palvoa. Yksin Jumalaa tulee rukoilla. Mutta on totta, että enkelit ovat palvelukseen lähetettyjä henkiä, jotka tekevät työtä uskovien eteen. Enkelit ovat nykyään "suosittuja" ja heidän työskentelyään seurataan erilaisissa mielikuvituksellisissa TV-sarjoissa. Niihin sisältyy paljon sellaista, joka on pelkästään ihmisen mielikuvituksen tulosta. Raamatussa enkeli-ilmestyksiin on aina liittynyt vahva tuonpuoleisuus, joka vie syntiseltä helposti jalat alta. Taivaallinen pyhyys panee polvilleen. En ihan ymmärrä kaikkea sitä, mistä kirjoitit. Mutta itselleni on vierasta luulla enkeleitä joiksikin lähes tavanomaisiksi ystäviksi, tosin paljon voimakkaimmiksi ja vahvemmiksi. (Ilmestyskirja antaa aika hyvän kuvan enkelin kohtaamisten seurauksista. Lue myös esim. Hebr. 1, erityisesti jae 14, johon edellä viittasin. Myös Tuomarien kirja on aika mielenkiintoinen tässä suhteessa. Samoin Jeesuksen lapsuus- ja ylösnousemuskertomukset.)
Kysymys 1129
Kiitos paljon vastauksesta 1122. Otit siinä esille tuon
uskosta luopumisen todellisuuden, josta raamattu puhuu. Siihen liittyen
olisin vielä kysynyt, että miten esim. Daavidin ja Pietarin tapaukseen
sopii nämä tunnetut vaikeat kohdat
Hebr.6:4-6 ja 10:26-27 kun he olivat
todellisesti langenneet pois uskosta?
Kohdat on usein liitetty Pyhän
Hengen pilkkaan. Ks. kysymys 21.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja käyttää erästä antiikin "retorista
tehokeinoa" nimeltä deinoosis. Se tarkoittaa vakavaa varoitusta,
eräänlaista atomivoimalan punaista DANGER-valoa. Jos ei lainkaan
reagoida punaisen valon vilkkumiseen, tapahtuu kohta kauheita ja
peruuttamatonta vahinkoa. Jos taas ryhdytään reippaasti kaikkiin
varotoimiin, painekattila sisältöineen ei räjähdä. Tällaisesta on kyse.
Molemmissa kohdissa Heprealaiskirjeen kirjoittaja sitten jo sanookin
kirjeen vastaanottajista, että teistä me uskomme parempaa ja ei nyt
vielä olla noin pitkällä. Lue 6:9ss ja
10:32ss.
Kysymys 1128
Kysyisin tarkentavan kysymyksen 1123 kysymykseen
liittyen. Kysymäni
kohta oli siis Luuk.12:33 jossa Jeesus näyttää
ihan yleisesti puhuvan
opetuslapsilleen ja antaa siinä käskyn "Myykää, mitä teillä on, ja
antakaa almuja". Apostolien tekojen mukaan näin myös ilmeisesti tehtiin
Apt.2:45, 4:34-37
ja 5:1-4. Näiden
kohtien perusteella voisi ajatella,
että ainakin alkuseurakunta todella toteutti tuota Jeesuksen käskyä. Olemmeko me siis vapaat tuosta Jeesuksen käskystä ja jos niin miten sen perustelemme? Kiitos hienosta palstasta - paljon hyviä kysymyksiä ja vastauksia! 🙂
Kyllä. Apostoleille annettiin tuo kehoitus. Myös alkuseurakunnassa monet seurasivat heidän jaloa esimerkkiään. Apostolien teoissa on kumminkin yllin kyllin kuvausta siitä, että monet kristityt eivät myyneet kaikkea omistamaansa vaan käyttivät sitä Jumalan hyväksi. Lahjana saatu annettiin lahjana eteenpäin.
Raamatussa ei ole yleistä ja kaikkia koskevaa käskyä myydä kaikki.
Kysymys 1127
Roomalaiskirjeessä sanotaan 8 luvussa, että
meitä
kohdellaan
teuraslampaina, mutta kaikissa näissä ahdistuksissa saamme riemuvoiton Jeesuksen kautta. Tässä siis lohdutetaan täydellisellä pelastusvarmuudella. "Olen varma siitä, ettei kuolema, eikä elämä..."
Toisaalta Paavali sanoo
Filippiläiskirjeessä (3:14), että ei
katso
vielä
saavuttaneensa voittopalkintoa. "Ehkä minäkin pääsen ylösnousemiseen kuolleista."
Paavali näyttää siis olevan varma ja toisaalta epävarma. Ehkä tämä kuvaa oikein kristityn vaellusta. Olemme varmoja pelastuksesta välillä, muttemme kuitenkaan aina.
Toistan aikaisemmin sanomani: Kun katsomme Kristuksen, saamme olla varmoja autuudestamme, sillä hän on täyttänyt kaiken. Kun katsomme itseemme, joudumme olemaan epävarmoja, koska tunnemme epäuskomme & häälyväisyytemme. Niin kauan kun matka on kesken, emme voi tai saa "nuolaista ennen kuin tipahtaa". Sen sijaan ehtoollispöydässä saat nuolla maljan reunasta Krituksen kalliin sovintoveren, joka takaa sinunkin kurjan syntisen pääsyn taivaaseen.
Kysymys 1126
Matt.26:29 Jeesus sanoo "tästedes minä en
juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena
teidän kanssanne Isäni valtakunnassa".
Kuitenkin Matt.27:34 sanotaan, "he
tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä;
mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda". Sen sijaan mirhalla
sekoitettu viiniä hän ei nauttinut
(Mark.15.23). Sen sijaan Joh.19:30
taas
sanookin "Kun nyt
Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä."
Onkohan tässä ristiriita vai jääkö minulta jotain huomaamatta?
Vaikka kertomukset saisikin sovitettua yhteen niin miksi Jeesus
kuitenkin juo viiniä kun oli sanonut, ettei juo ennen kuin Isän
valtakunnassa?
Viimeisellä aterialla tarkoitetaan
siis Jeesuksen ja opetuslasten viettämää pääsiäisateriaa. Siinä
yhteydessä juotiin tavallisesti neljä maljaa, joista kolmatta
kutsuttiin "siunauksen maljaksi". (Nimitys, jota Paavalikin käyttää,
ks. 1. Kor. 10:16). Se oli ja on
"ehtoollisen
malja".
Neljäs malja
juotiin lopuksi ja se oli ja on "tulevan maailman malja". Ilmeisesti Jeesus ei lainkaan juonut siitä/sitä, vaan sanoin juovansa sen vasta "tulevassa maailmassa" yhdessä kaikkien opetuslasten kanssa. Tästä on kyse.
Tuo ristillä tarjottu juoma on eri asia. Siinä oli kyllä viiniä,
mutta se oli tehty huumaavammaksi. Toisten mielestä sen tarkoitus oli leivittää kipua, toisten mielestä se kuivatti lopulta suuta ja lisäsi näin ollen tuskaa.
Kysymys 1125
Kristinuskoa syytetään usein seksuaalikielteisyydestä. Raamatussa sanotaan, että jos katsoo naista himoiten niin on jo tehnyt sydämessään aviorikoksen. Eikö seksuaalisuus ole kuitenkin luotu meihin ihmisiin ja eikö silloin ole "normaalia", että esim. kaunis nainen miellyttää miehen silmää ja komea mies taas naisen silmää? Näinhän se seurustelukin monesti alkunsa saa vaikka sitten sen jälkeen muut asiat tietysti osoittautuvat paljon tärkeimmiksi. Raamatusta kyllä löytyy jakeita joissa kuvaillaan kauniita ihmisiä (1.Moos:12:11,12:14,26:7, 29:17). Ja varmaanpa tuo taipumus ihmisillä on kauneuden arviointiin olipa ihminen sitten naimisissa tai ei. Eli tarkoittaako tuo himoiten katseleminen jotain muuta kuin sitä, että jonkun ihmisen ulkonäkö miellyttää silmää ja on omasta mielestä kaunis?
Ei Jeesus todellakaan kiellä katsomasta naista taikka miestä vaan katsomasta heitä "himoiten". Tässä on ero. Kyllä Jumalan luomasta kauneudesta saa nauttia. Auringon laskusta, aamukasteesta, linnun sulakkaasta lennosta, kukan puhkeavasta nupusta ja myös ihmisten kauniista kasvonpiirteistä. Ei siinä sinänsä ole mitään väärää. Ongelmaksi asia muodostuu vasta, jos me päästämme (synnillisen) mielikuvituksemme liikkeelle ja alamme fantasioida naisen taikka miehen kauneudesta väärällä tavalla. Tämän Jeesus kieltää. Ei saa siis olla ikään kuin varmuuden vuoksi muka "hurskaampi" (kireämpi) kuin hän. Meitä sitoo hänen opetuksensa, ei mikään muu.
Kysymys 1124
Mistä kohtaa Raamatusta löytyy opetus, että avioeroon syytön osapuoli
voisi mennä uudelleen naimisiin? En löydä tällaista kohtaa mistään
mutta niin kuitenkin opetetaan. Päinvastoin uudelleen avioituminen
nimenomaan kielletään monta kertaa
Mark.10:11-12, Luuk.16:18,
1.Kor.7:10-11,39,
Matt.19:9, Matt.5:32.
Ilmeisesti
Matt.19:9 jae on
ainut josta asiaa voisi jotenkin lähestyä mutta minun on vaikea tuosta
löytää lupaa uudelleen avioitumiselle. Erityisesti kun
Luuk.16:18
sanoo, että aviorikoksen tekee myös se "joka nai miehensä hylkäämän
naisen". Tuossahan nimenomaan sanotaan, että se hylätty nainen jonka
mies on jättänyt ei voi mennä naimisiin uudelleen koska se joka
hylätyksi tulleen naisen kanssa menee naimisiin tekee aviorikoksen.
Ks. kysymykset 161,
205, 386
ja
646.
Vielä täydennyksenä: Tuo "hyljätty", jota ei saisi naida, on se,
joka on hyljätty juuri huoruuden tähden.
Se, joka on ns. "syytön osapuoli" ja joka on hyljännyt puolisonsa
uskottomuuden tähden ei ole "se hyljätty". Hänellä olisi siis nyt
mahdollisuus mennä uusiin naimisiin.
VT:ssa aviorikkoja kuului kivittää, jolloin kuolema käytännössä
purki koko liiton. UT:n aikana ei avionrikkojaa ainakaan ylensä
rangaista kuolemalla, mutta silti syyttömän osapuolen olisi lupa siis
mennä uudelleen naimisiin.
Kysymys 1123
Kysyisin raamatun teemasta joka liittyy omaisuuteen ja "mammonaan". VT tuntuu suhtautuvan omaisuuteen jopa melko positiivisesti tai ainakin neutraalisti, rikkaus tunnutaan esittävän lähinnä Jumalan siunauksena joka tulisi kiitoksella ottaa vastaan. UT sen sijaan tuntuu suhtautuvan tosi kriittisesti omaisuuteen ja mammonaan. Tässä vain joitan UT kohtia mm. Luuk.6:24, Jaak.5:1-3, Mark.10:21, 1.Tim.6:9-10, Luuk.12:33. On kohtia joiden perusteella voisi ajatella, että pelkkä rikkaana oleminen olisi syntiä ja väärin eli ongelma ei olisikaan pelkästään rahanhimo vaan jo se, että on (liikaa) mammonaa. Jeesus antaa jopa omaisuuden myymiskäskyn Luuk.12:33. En kuitenkaan ole käytännössä koskaan kuullut opetettavan, että meidän tulisi myydä omaisuutemme. Miten tämä asia tulisi ymmärtää? Onko rikkaus tai varakkuus sinällään väärin vai vain sydämen kiinnittyminen siihen? Voinko kiittäen ottaa Jumalalta vastaan myös omaisuuden jota on kertynyt, tietysti myös siitä myös eteenpäin jakaen? Ja mihin sitten rikkauden raja vedetään, taitaa olla niin, että länsimaiset kristityt ovat lähes kaikki rikkaita jos mittapuuksi otetaan koko maailman väestö.
Tuo Jeesuksen kehotus myydä omaisuus on annettu tietyssä hetkessä tietylle henkilölle. Sitä ei voi ilman muuta yleistää. Rikkauden vaaroista varoitetaan usein. Eikä vähiten vuorisaarnassa (Matt. 6:24-34). Silti Raamatussa on - kuten sanot - paljon esimerkkejä rikkaista, jotka ovat olleet hurskaita ja siksi koko elämällänsä halunneet palvella Herraansa, myös ja ennen muuta rahoillansa.
Kysymys 1122
Paljon kiitoksia vastauksista kysymyksiiin 1116 ja
1121. Vastaus ehkä
hiukan selvensi asiaa. Viittasit vastauksessa 1121
syntiluetteloihin.
Jäin vielä pohtimaan, että kun noissa syntiluetteloissa mainitaan kuitenkin sellaisiakin syntejä kuten vihamielisyys, riidat, kiukku, eripuraisuus, kateus ja ahneus. Eikö kristityt sitten konkreettisesti lankea näihin synteihin (uskoa menettämättä)? Vai koskeeko uskon menettäminen sittenkin vain syntiluettelossa olevia "pahempia" syntejä kuten aviorikosta tai varastamista?Tämän perustelu onkin sitten hankalaa kun samoissa syntiluettelossahan nuo kaikki synnit on mainittu ja kyllä taitaa olla, että kristityt kyllä syyllistyvät kiukkuun, eripuraan, kateuteen jne.
Anteeksi tämä toistuva kyseleminen samasta aiheesta mutta en vain ole saanut selkeää käsitystä tästä aiheesta.Tarkoitus ei ole millään lailla saivarrella tai vinoilla. Mutta siis opetetaan että kristitty on yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas mutta sitten kuitenkin on niin, että tiettyiihin synteihin kristitty ei voi langeta menettämättä uskoaan. Ja jos nämä tietyt synnit poimitaan syntiluetteloista niin kyllä minä ainakin sitten menetä uskoni aika usein koska kyllä minä varmasti vihastun, kiukustun, ahnehdin ja syyllistyn eripuraan kateuteenkin.
Ei tämä mitään saivartelua ole. Tärkeää pohtimista.
Noista paheluettelon synneistä: Niihin meistä jokainen syyllistyy, koska emme sydänjuuriamme myöten ole puhtaita Jumalamme edessä. Ja näin se on valitettavasti elämämme loppuun saakka. Kiusaava synti on kumminkin eri kuin hallitseva synti. Jos me puolustamme syntiä emmekä halua siitä luopua vaan hellimme sitä kuin "siiamilaista kissaa" sylisämme, niin siinä näkyy sydämen nurjuus. C.O.Rosenius kirjoittaa eräässä yhteydessä, että väliin me tunnemme itsessämme jopa rakastavamme syntiä. Sitten jos kristitty kysyy itseltänsä, että rakastaako hän sitä, että hän rakastaa syntiä, niin siihen hän kyllä vastaa, että "ei, en todellakaan vaan kärsin siitä ja mielelläni olisin synnistäni kokonaan vapaa". Siksi olipa synti mikä tahansa, jota me puolustamme emmekä halua panna pois (emme siis edes syntinä tunnustaa ja saada siitä anteeksiantoa), silloin me olemme langenneet pois armosta ja kadotuksen tilassa. Jotta emme pettäisi itseämme, on kristikunnassa (juuri nohin po. Raamatun jakeisiin vedoten) opetettu, että tietyt ulkonaiset synnit ovat selvänä todisteena sydämen kääntymättömyydestä ja uskon kieltämisestä. Niitä ei kristitty tee, jos hän kilvoittelee uskossa. Hän ei esim. uskon tilassa tapa ketään, ryöstä pankkia, kiroa Jumalaansa taikka elä avoliitossa tai irrallisissa suhteissa.
On hyvä myös torjua se harhakäsitys, että "kerran uskova, aina uskova". Jotkut nimittäin opettvat, että kerran uskoon tullut ei ikinä voi langeta pois uskostaan. Tekipä mitä tahansa. Tämä on väärää opetusta. Kyllä meillä on Raamatussa tästä pilvin pimein esimerkkejä. On Saul, Deemas, Salomo jne. Siksi tuo ns. on/off kristillisyyden kääntöpuolena voi olla vääränlainen (reformoitu) "aina uskossa, ei mitään hätää"-harha. Tämä on hyvä ottaa näissä pohdinnoissa myös huomioon.
Tärkeintä on kumminkin muistaa, että vain Kristuksessa (emme siis itsessämme) olemme kaikesta synnistä vapaat. Hänessä on meidän autuutemme keskellä syntikurjuuttamme.
Kysymys 1121
Kiitos vastauksesta kysymykseen 1116. Aihe on minulle
hankala.
Onko
siis olemassa joku raja millaisiin synteihin uskovainen ei lankea, tai jos lankeaa niin silloin ei itseasiassa olekaan uskossa (sillä hetkellä ainakaan)? Onko kyse ns. kuolemansynneistä? Pienemmät synnit ei siis karkoittaisi Pyhää Henkeä ja uskoa. Karkeat synnit karkottaa uskon, muttei kuitenkaan välttämättä Pyhää Henkeä lopullisesti/täydellisesti, koska ihminen kuitenkin saattaa katua (ja katumushan täytyy olla Pyhän Hengen työtä). Tulee tosiaan sitten väistämättä kuva jonkinlaisesta on-off uskosta.
Tästä herää myös kysymys, kolkutteli Pyhä Henki siis Juudaksenkin
sydämellä Matt.27:3?
Kyllä tuollainen raja on Raamatun
mukaan olemassa. Voimme lukea esim. sellaiset kohdat kuin
1. Kor. 6:9-11, Gal. 5:19-21 ja Ef.
5:5.
Samalla pysyy kyllä totena, että kristitty on koko elämänsä "samalla kertaa syntinen ja vanhurskas". Jos me olemme ja elämme tai suorastaan uimme "armon virrassa" tai "armon meressä", niin silloin armo on koko ajan meidän ympärillämme ja puhdistamassa meitä. Se ei ole "on-off" uskoa vaan täydellistä armoitusta ja autuutta, jonka turmeltuneina saamme uskon kautta vastaanottaa autuudeksemme Kristuksen tähden. Tähän saat turvata hädässäsi! Siksi ei tarvitse ajatella niin, että pienikin synnin liikahdus sisimmässäsi vie sinut heti armon ulkopuolelle ja kieltämään sen uskon, jonka olet lahjana saanut. Armon meressä puhdistut aivan koko ajan Kristuksen veren ansiosta. Jos taasen hylkäämme armon nousemalla pois armon merestä (kasteen puhdistavasta pesusta), silloin päädymme kieltämään Herramme ja ajaudumme synteihin ja saastaisuuteen.
Sain itse asiassa tästä samasta kysymyksestä ja vastauksesta ihan
justiinsa viestin, jossa todetaan minusta hyvin (pieni lainaus):
"Käsittääkseni uskossa oleva ihminen tekee syntiä, ja elää juuri mainitsemassasi jännitteessä uuden ja vanhan ihmisensä kanssa. Teen toista mitä tahdon jne. Mutta on eri asia, että sydämen asenne Jumalaa kohtaan muuttuu, ihminen kääntää Hänelle selkänsä, kovettaa itsensä ja jää syntiinsä elämään ja olemaan. Sellaisessa tilassa Pyhän Henki pakostakin jättää ihmisen, kun ei kerran "seura kelpaa". Mutta eihän uskovan ihmisen tarvitse elää jatkuvassa epävarmuudessa ja pelossa, jospa vaikka kuolee yllättäin niin että mielessä liikkuisi pahoja ajatuksia? (synnit kuka taitaa luetella jne)."
Elikkä tuossa jatkuvassa epävarmuudessa ei tarvitse elää, koska - kuten sanottu - saa nauttia armon virran puhdistuksesta koko ajan. Hyvä on kumminkin huomata, että kiinnittää katseen koko ajan Kristukseen, koska katsoessamme itseemme näemme syntiä, pelkästään syntiä ja mm. juuri nuo(kin) synnit, joihin monet Raamatun pyhät (Daavid sekä Pietari) ovat langenneet uskonsa (hetkeksi) kadottaen.
Turvaa siis Herraasi ja nauti hänen armonsa puhdistuksesta joka hetki. Siinä olet autuas (synteinesi kaikkinesi). Amen.
Kysymys 1120
Onko LSRY:ltä katkaistu tukia, kun tuo 50 % tukirenkaasi on kehitetty?
Tuo tukirengas on ollut voimassa
kauan, muistaakseni vuodesta 1996 lähtien. Sen tarkoituksena on kerätä
viran palkkauksesta johtuvat kulut. Ajatuksena on, että seurakunta
hoitaa paimenensa elatuksen kuten Raamattu kehottaa. Herännäislehdessä
julkaistu ilmoitus tuo tämän mahdollisuuden jokaiselle. Kenenkään ei
tietysti ole pakko antaa vaan mahdollisuuksiensa mukaan. Näin apostoli
kehottaa. Ks. 2. Kor. 9:7. Nykyisen
taloudellisen tilanteen
aikana
kaikki tuki on tarpeen ja tulee varmasti hengellisen työn tukemiseen. LSRY:n johtokunta vastaa keräyksestä ja sen varojen käytöstä.
"Iloista antajaa Jumala rakastaa."
Kysymys 1119
Eikö jotain ole pahasti pielessä siinä miten paljon kristillisiä kirjoja kustannetaan?
Raamattu riittää. Se todellakin riittää.
Raamattu riittää. Totta. Mutta kun Raamattu puhuu ja me otamme sen sanan vastaan, niin kyllä mekin puhumme sitä, mitä olemme kuulleet ja oppineet. Näin usko toimii. Aina. Joku puhuu saarnatuolissa ja joku toinen kirjoittaa postillan ja joku kolmas kirjoittaa meidän Herännäislehteen hartauskirjoituksen jne. Jos kukaan ei kirjoita mitään, jos kukaan ei puhu mitään, jos kukaan ei todista mitään, niin Jumalan pyhä Sana on tyhjän veroinen ja raukeaa tyhjiin.
Olen itse saarnannut hyvin paljon Raamatun ehdottomuudesta ja sen
lukemisen tärkeydestä. Se on tosiaan tärkeintä maailmassa. Mikään kirja
ei voi eikä saa korvata Jumalan omaa sanaa. Siksi Lutherkin toivoi,
että suurimman osan hänen kirjoituksistaan saisi polttaa. Silti on
päivän selvää, että jokainen, joka ymmärtää ja käsittää Raamatun sanan,
oppii kuten lapsi puhumaan ja kirjoittamaan sitä, mitä taivaallinen Isä
on opettanut. Totta kai kaikki on tarkistettava, että onko todella näin
kirjoitettu Raamatussa. Näin tekivät esim. Berean kristityt
(Apt. 17:11). Samoin kuuluu meidän tehdä.
Sitä varten meidän on tunnettava Raamattumme. Näin Jumalan seurakunta "toimii" sanaa kuunnellessa ja lukiessa. Tee sinäkin samoin!
Kirkkohistoriasta me tiedämme, että toisinaan ne, jotka haluavat (väärällä tavalla) korostaa Raamatun tärkeyttä, tekevät sen vain siksi, että saisivat esim. Lutherin kirjat ja opin pois kirkosta ja koko maailmasta. Sitten he kumminkin Lutherin haukuttuaan ja poltettuaan hänen kirjansa, täyttävät koko maailman omilla, ihan surkeilla kirjoituksillaan! Niitähän ei sitten muka kukaan enää saisikaan arvostella ...
Kysymys 1118
Hylkäsikö Jumala todella Jeesuksen ristillä niin, että Jeesuksella ei ollut yhteyttä Jumalaan Isäänsä? Miten tämä hylkääminen pitäisi ymmärtää? Ja miten tähän sitten sisältyy se, että Jeesus itse kertoi olevansa yhtä Isän kanssa jne. ja jos Jeesus itse oli Jumala?
Kuoliko ristillä Jeesus myös Jumalallisen luontonsa puolesta vai ainoastaan ruumiillisen luontonsa puolesta? Kuoliko ristillä siis Jumala ja jos niin miten on mahdollista, että iankaikkinen Jumala kuolee?
En löytänyt tähän oikeen mitään vastausta vaikka etsin eri lähteistä. Olisin kiitollinen vastauksesta ja raamatunpaikoista jotka voisi selittää asiaa.
Kyllä Jumala hylkäsi Jeesuksen. Niin on kirjoitettu. Niin se myös paikkansa pitää.
Jeesus joutui hylättäväksi meidän syntiemme tähden, jotta me emme joutuisi Jumalan hylkäämiksi. Tämä on autuaallinen vaihtokauppa: Jeesus meidän sijastamme! Me pääsemme vapaiksi ja lapsen asemaan ja tulemme autuaiksi uskon kautta.
Jeesuksen kuolema ja hylkääminen oli todellisinta totta. Hän oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Vaikka Herra Jumala ei voi luontonsa puolesta koskaan kuolla, on silti oikein sanoa, että Jumala kuoli ristillä, koska jumalallinen luonto oli täydellisen todellisesti yhdistynyt ihmisen luonnon kanssa. Siksi Jumala tosiaankin kuoli, kun Kristus kuoli.
Jos sinulla on Biblia, niin katso sen asiarekisteristä kohtaa "Kristus". Siinä on kyllä perusteellinen selvitys tästä(kin) asiasta. Jos sinulla ei vielä ole Bibliaa, voit tilata tuon kirjan näiden nettisivujen kautta. Antoisia lukuhetkiä!
Kysymys 1117
Kysymykseen 1113 ja vastaukseen myös.!
Minä kiitän sinua rippipappini Timo tästä vastauksesta, jonka olit minulle kirjoittanut.
Olen todella tyytyväinen, että saan näin tehdä ja lukea Raamattuani
juuri niin kuin sinä minua neuvoit ja juuri niin kuin sinä minua olet
opettanut tekemään.
Jumala siunatkoon sinua uskossa ja sanansa kautta!
Kysymys 1116
Kysyisin asiaa joka on ajoittain vaivannut minua. Raamatussa kuvataan Jumalaan uskovia jotka lankeavat syntiin, esim. Daavid lankeaa haureuden syntiin ja uudessa testamentissa Pietari kieltää Jeesuksen.
Ilmeisesti luterilaisuudessa opetetaan (korjaa toki jos olen väärässä), että tälläiseen syntiin langetessaan Pietari ja Daavid ei ollut uskossa. Tästä herää minua vaivannut kysymys, onko uskovan elämä siis jonkinlaista on-off uskoivaisuutta. Kun lankean syntiin (ainakin karkeaan sellaiseen) en olekaan pelastavassa uskossa ja sitten kun onnistun syntikamppailussa vähän paremmin niin silloin taas olenkin uskossa. Tämä vaivaa minua siksi, että tämä johtopäätös kyllä vie tyystin pelastusvarmuuden syntiensä kanssa tuskailevalta kristityltä. Minun aikanihan voi päättyäkin juuri kun olen langennut syntiin ja silloin en pelastuisikaan. Tämä myös vähän vie sitä pohjaa pois, että kristitty on ihan todellisesti syntinen ja vanhurskas samaan aikaan, näinhän ei sitten olisikaan ainakaan jos lankeaa karkeaa syntiin. Ja kuka sitten määrittelee sen, että minkä synnin tehdessän ihminen pysyy uskossa ja minkä ei?
Lisäksi ainakin Pietarin kohdalla katumus näyttää alkavan saman tien kun kieltäminen on tapahtunut, kun Pietari puhkeaa itkuun. Oliko Pyhä Henki siis vain sen ajan pois Pietarista kun hän kielsi ja sitten Pyhä Henki taas heti palasi, koska ihminenhän ei käsittääkseni kadu ilman Pyhän Hengen vaikutusta. Vai voiko olla kyse siitä, että Pietari vain lihan heikkoudesta johtuen kielsi vaikka usko olikin olemassa?
Tätä sivuaa myös kysymys, että oliko opetuslapset itseasiassa tosi uskossa Jeesuksen aikana vai saivatko he pelastavan uskon vasta Pyhän Hengen vuodatuksen yhteydessä? Siitä herää taas outo kysymys, että miten ennen Jeesusta eläneet saattoivat uskoa jos Pyhä Henki ei ollut vielä tullut tähän maailmaan?
Pitkä kysymys ja voi kuulostaa sairartelulta, mutta tämä on ihan oikeasti minua vaivannut, koska mielestäni raamatun kokonaiskuva ei tue käsitystä tällaisesta on-off uskovaisuudesta.
Kyllä Pyhän Hengen työ sillä tavalla näkyy kristityssä, että hän ei voi uskossa ja Hengessä vaeltaessaan langeta sellaisiin synteihin, joihin Pietari kieltäessään Herransa peräti kolme kertaa ja Daavid rikkoessaan avion ja tapattaessaan Uurian. Molemmat saivat sitten armon palata takaisin. Pietarin itku ei vielä merkinnyt, että hän oli palannut takaisin uskoon. Ratkaisevaa on, että saa (armosta) uskoa synnit anteeksi. Usko ei ole yhtä kuin itku! Se on Herraan luottamista ja hänen anteeksiantoonsa turvaamista. Usein katumus on itkua ja murhetta synnin tähden, mutta usko on lohdullista ja riemullista anteeksiannon omistamista. Lisäksi Pyhä Henki kyllä voi vaikuttaa ja vaikuttaakin katumusta. Hän puhuttelee meitä ja nuhtelee synnistä. Siinä mielessä hän on kolkuttamassa sydämemme ovelle. Uskossa hän sitten asuu ja elää sydämessämme.
Kyllä opetuslapset uskoivat Jeesukseen jo ennen ristinkuolemaa. Siitä evankeliumit puhuvat toistuvasti, vaikka samalla kerrotaan meille avoimesti heidän heikosta ja jopa olemattomasta uskosta. Vanhan Testamentin pyhät uskoivat tulevaan Vapahtajaan ja Uuden Testamentin pyhät tulleeseen Vapahtajaan. Koska Pyhä Henki on jumaluuden kolmas persoona, on hän aina ollut olemassa ja eri tavalla vaikuttamassa pelastushistorian kulussa. Varsinainen Pyhän Hengen vuodatus tapahtui sitten helluntaina ja Hengen moninaiset vaikutukset tulivat ilmeisiksi.
Pelastusvarmuus perustuu Kristuksen täydelliseen pelastustyöhön.
Kun katsomme häneen, näemme hänen rakkautensa, joka pitää meissä yllä
uskon katsetta hänen puoleensa. Jos taas katsomme itseemme, näemme
sisimmäsäämme sen saman Pietarin, joka kielsi Herransa, ja sen saman
Daavidin, joka lankesi moniin karkeisiin synteihin. Näin se on. Emme
voi muuttaa tätä jännitettä täällä ajassa. Kun pääsemme taivaaseen, on
kaikki synti poissa. Nyt saamme nöyrtyä armollisen Jumalan
(lävistettyihin) käsiin ja turvata yksin ja ainoastaan häneen.
Kysymys 1115
Olen kohta 60v ukkopoloinen ja kysyisin seuraavaa. Hyvä vuosi sitten
erosin kirkosta. Syy: Suvullamme oli 1 hautapaikka tyhjillään; silti
isoäitini äidin hauta kaapastiin auki jonne äitini laskettiin. Kysyin
miksi näin tehtiin. Vastauksia oli vaikka kuinka ja että kun kyseiseen
kohtaan oli haudattu yli 50 vuotta sitten. Sanoinkin että tuo riittää
minulle ja eroan heti kirkosta.niin myös tein. Koska minä pidin sitä
jopa haudan häpäisemisenä. Kysynkin onko minulle helvetin portti auki
nyt.
Silti jatkan isoäidiltäni saamaa oppia. Ristin iltaisin käteni
kiitän päivästäni ja niin edelleen
En oikein itsekään jaksa ymmärtää, miksi seurakunta toimi tuolla tavalla. En tosin tunne kaikkia paikallisia yksityiskohtia, mutta eihän tällainen menettely ole mitenkään tavanomaista eikä suotavaa.
Mielestäni on hienoa saada lukea, että rukoilet ja kiität päivän avusta taivaallista Isää iltaisin. Jatka samaa! Ihanaa on kuulla myös, että haluat jatkaa isoäidiltäsi "saamaa oppia". Eli oletko uskomassa Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajanasi? Uskon kautta Jeesuksen veren tuottamaan sovintoon me pelastumme. Siinä on autuuden tie. Silti on tärkeätä, että pääset kokemaan uskovien yhteyttä. Löytäisitkö jostain esim. raamattupiirin? Ja missä sinä voisit saada ehtoollisen? Yksi mahdollisuus olisi käydä jossakin kirkon sisällä toimivassa herätysliikkeessä, sen tilaisuuksissa. He järjestävät aina jossakin päin omia jumalanpalveluksia. Siellä on muitakin kirkosta eronneita. Tällaisia järjestöjä ovat esim. SLEY ja Luther-säätiö. Emme me myöskään rukoilevaisten parissa kysele, kuka kuuluu kirkkoon ja kuka ei. Se, joka tahtoo tulla ehtoolliselle, saa tulla. Ja aina on mahdollisuus liittyä takaisin kirkkoon ja sitä kautta "olla niin kuin ennen". Kehottaisin sinua rukoilemaan tämän asian puolesta ja kuuntelemaan, mitä Jumala tahtoo sinulle sanoa ja sinun tekevän. Onnea, siunausta ja varjelusta matkaan!
Kysymys 1114
Synti on syvimmiltään sitä, että vihaamme Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Eikö niin? Ja tämä synninturmelus on meissä pysyvä kuolemaan saakka. Tällaisten puolesta Jeesus kuoli.
Synnin syvin olemus on todella noin kamala kuin sanot. Kun Jumala sitten näyttää meille, siis juuri tuollaisille, kuinka hän silti on antanut oman rakkaan Poikansa puolestamme, niin tuon valtavan ja ihanan rakkauden tähden mekin opimme rakastamaan Jumalaa. "Me rakastamme, koska hän rakasti meitä ensin."
Kysymys 1113
Minua on vaivannut pitkään eräs tälläinen yksin kertaiseltakin
kuulostava asia, nimittäin Raamatun pakko lukeminen. Sanon nyt omasta
mielestäni, että minua ei "huvita" Raamattua lukea ainakaan pakko
lukemisella. Voinko tehdä niin sen asian suhteen, että luen sieltä sen
mitä ymmärrän ja Pyhä Henki valaisee ne mitä en ole ymmärtänyt.?
Vastausta sinulta odottaen eräs nuori kristitty.
p.s. Postilloja luen mielelläni ja niissä on se vahva valmiiksi pureskeltu hengellinen ruoka.!
Sairaalle ihmiselle ei aina maistu ruoka. Silti häntä kehotetaan syömään edes jotain, jotta hän tervehtyisi. Näin on myös sielumme sairauden kanssa. Asiaa ei tarvitse niinkään tarkastella jostakin pakon näkökulmasta vaan ymmärtää asia pikemminkin niin, että kyse on välttämättömyydestä. Sieluni tarvitsee hengellistä ruokaa enkä saa sitä mistään muualta kuin Jumalan sanasta ja sakramenteista. Mielestäni teet ihan oikein, kun kumminkin avaat Raamattusi, ja sen sana saa ravita sinua. Oikein kiva kuulla myös, että luet ja ravitset sieluasi muulla hengellisellä kirjallisuudella. Niin on hyvä. Raamattua ei tietysti voi korvata mikään muu kirja, mutta juuri tuota(kin) kirjaa luet. Jatka samaan tapaan. Suokoon Herra sinulle jokapäiväisen leivän, niin ruumiin kuin sielun puolesta.
Kysymys 1112
Kysymys 1110. Et tainnut ymmärtää ihan oikein. Meillä ei
ole
ainoastaan
varmaa pääsyä taivaaseen Kristuksen ansion kautta, vaan meillä on myös varma lopputaival taivaaseen siten, että Jumala varjelee meidät armossa perille asti, kun häneen turvaamme. Meillä on siis eternal security (ei tosin siinä muodossa, ettei uskosta voi luopua), iankaikkinen pelastusvarmuus. Onko vain liian hyvää ollakseen totta, että voit jo nyt olla varma miten sinun lopulta käy?
Kun Jumala antoi Jeesuksen kuolemaan puolestamme, niin miksei hän antaisi meille kaikkea muutakin? Kuinka paljon varmemmin Jumalan Pojan elämä on pelastava meidät kun sovinto on jo tehty. Me voimme olla jo nyt varmoja, että kestämme marttyyrikuoleman, kun turvaamme Jeesukseen. Vaikka uskosta voi luopua, niin se ei tarkoita ettemmekö voisi olla varmoja miten meidän lopulta käy. Omista siis itsellesi iankaikkinen pelastusvarmuus. Jumala on luvannut sinulle voimaa kestävänä pysymiseen raamatussa.
Kun ja vain kun katsomme Kristukseen, on pelastuksemme täydellinen ja varma. Koska Kristuksen työstä ei puutu mitään.
Katsoessamme itseemme ja nähdessämme kuinka usein lankeamme eri synteihin ja jopa petämme itseämme kuolleella aivouskolla, niin silloin on ihan terveellistä nöyrtyä rukoukseen ja turvautumaan sanassa ja sakramenteissa tarjottuun armoon, jotta säilyisimme autuaaksi tekevässä uskossa loppuun asti.