Pääkirjoitus, Länsi-Suomen Herännäislehti 6/2024
”Pyhitä heitä totuudessas! Sinun puheesi (sanasi) on totuus” (Joh. 17:17)
Timo Laato, päätoimittaja

Johanneksen evankeliumi haastaa aina lukijansa. Teksti vaikuttaa päällisin puolin hyvin selvältä, suorastaan yksinkertaiselta. Siksi ”vastuudestisyntyneille” tai juuri uskoon tulleille annetaan usein ohjeeksi aloittaa henkilökohtainen raamatunlukeminen siitä. Hyvä neuvo! Se kannattaa ottaa varteen.
Toisaalta Johanneksen evankeliumi tuntuu tottuneemmasta lukijasta epätavallisen syvämietteiseltä ja jopa käsittämättömän vaikeaselkoiselta. Joutuu pysähtymään tekstin äärelle pidemmäksi ajaksi ja kunnolla pohtimaan sen merkitystä. Eikä valmista tahdo tulla, vaikka kuinka yrittää ja yrittää.
Jeesus pyytää ylimmäispapillisessa rukouksessa, että taivaan Isä pyhittäisi opetuslapset totuudessa ja että totuus on hänen sanansa (puheensa). Tämä on siis Vapahtajan sydämellä vähän ennen hänen kuolemaansa. Tällaista hän toivoo tapahtuvaksi. Hän tietää, että ilman sanaa ja sen tutkimista hänen opetuslapsensa eivät tule pärjäämään. He kangistuvat, kaatuvat, kukistuvat. Siitä seuraa sitten lopulta myös kammottavan kauhea kadotus. Silloin käy kyllä kalpaten. Nämä edeltävät kolme k-kirjainta sisältävät lauseet ovat näin kirjoitettuina karuja kuvauksia, jotka kuuluttavat katumattomille kuultavaksi lain tuomion. Luonnostaan jokainen on kovakorvainen, kovaluontoinen, kovasydäminen. Siksi tarvitaan herätystä ja päivittäistä parannusta.
Voin siis syystä kysyä itseltäni, teenkö minä turhaksi Vapahtajani rukouksen omalla kiireelläni ja omilla päätöksilläni. Hän rukoilee, että minä lukisin ja tutkisin sanaa, jotta säilyisin uskossa ja pääsisin taivaaseen. Mutta minullapa on aina paljon tärkeämpää menossa. Yhtä ja toista. On kolmattakin, neljättä tai viidettä unohtamatta. En nyt millään kerkeä. Ainainen kiire vie mennessään. Sanan harjoitus unohtuu – ja se jopa tietoisesti unohdetaan. Joskus maallinen ahkeruus kostautuu hengellisenä laiskuutena. Se kosto elää vaan! Ei toimeton tuhlaajapoika, tuo varsinainen tyhjänpuhuja ja tyhjäntoimittaja, ehtinyt lähteä taivaallisiin juhliin, mutta ei myöskään toimellinen tuhlaajapojan veli, tuo jokapaikanhöylä ja hiestä märkä löyhkä. Suoraan sanottuna luulen, että minä olen sukua heille molemmille. Tunnetko sinä ehkä sukulaisuutta kanssani?
On suloista kuulla, että Jeesus rukoilee puolestani. Ei hän ole hylännyt minua. Ei sinuakaan. Kun todellisesti kääntyy Jumalan puoleen, rupeaa kääntämään myös hänen sanansa sivuja. Sieltä etsii sanaa, joka armahtaa, auttaa ja antaa anteeksi. Silloin löytää evankeliumin, joka lupaa iankaikkisen elämän kurjille syntisille. Sellainen oli Pietari, jolle Jeesus niin ikään kertoi, että hän on rukoillut hänen edestään: ”Vaan minä rukoilin sinun edestäs, ettei sinun uskos puuttuman pidä” (Luuk. 22:32). Se rukous tuli kuulluksi. Kyllä Pietari tosin lähti ensin omille teilleen. Ei hän olisi löytänyt koskaan takaisin, ellei hyvä Paimen olisi lähtenyt etsimään häntä. Heti ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus lähetti erityisesti Pietarille armon sanan (Mark. 16:7). Hän myös ilmestyi ensimmäiseksi hänelle (1. Kor. 15:5). Niin tekee iankaikkinen Rakkaus. Suurin syntinen on hänelle läheisin kaikista.
Jeesuksen ylimmäispapillinen pyyntö ”Pyhitä heitä totuudessasi” (Joh. 17:17) viitoittaa heti jatkossa myös hänen oman elämänsä suuntaa: ”Minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että hekin olisivat totuudessa pyhitetyt” (Joh. 17:19). Hän ei vain latele ääneen rukouksiaan, vaan elää niin kuin rukoilee. Syntisiä ei voisi pyhittää totuudessa, jos hän ei ylimmäisenä pappina itse pyhittäisi itseään uhriksi, jonka hän uhraa heidän edestään. Mutta uhrattuaan oman uhrinsa heidän puolestaan hän iloitsee, että heidän pyhittämisensä totuudessa tapahtuu ja on jo tapahtunut. Tämä on kaiken kristillisyyden alku, jatko ja loppu. Raamatullinen kristillisyys on kokonaisvaltaista ja täydellistä Kristus-keskeisyyttä. Se sulkee sisäänsä minut aivan kokonansa. ”Minä olen se, mikä minä olen” Jumalan armosta. ”Hänen armonsa minun kohtaani ei ole tyhjä ollut” (1. Kor. 15:10). Tämä täydellinen Kristus-keskeisyys ei siis tarkoita meidän laiskuuttamme, meidän ainaista mitäänsanomattomuuttamme ja -tekemättömyyttämme ”halpaan armoon” turvaten. Pois se! Kristus pelastaa ja pelastettunsa hän sitten lähettää pelastamaan toisia pelastettavia. Tämä oli se uskonpuhdistuksen löytö, josta on kaukana oma ”vanhurskaus”, mutta yhtä lailla oma ”(van)hurskastelumme”.
Pelastettuina meidät on kutsuttu palvelemaan. Ensin Isä on pyhittänyt Poikansa ja lähettänyt hänet maailmaan (Joh. 10:36). Hän rukoilee, että hänen opetuslapsensa pyhitettäisiin totuudessa (Joh. 17:17). Siksi hän pyhittää itsensä heidän tähtensä uhraamalla itsensä heidän edestänsä, että he olisivat totuudessa pyhitetyt (Joh. 17:19). Hänen täydellinen pyhyytensä asuu nyt heissä ja on heissä. He ovat kertakaikkisesti pyhitettyjä pyhiä. Isä näkee heidät siksi kuin oman rakkaan Poikansa. Siitä syystä Jeesus sanoo keskellä rukoustaan, että niin kuin Isä lähetti hänet maailmaan, niin myös hän lähettää opetuslapsensa maailmaan (Joh. 17:18). Hänen pyyntöänsä edeltää ja sitä seuraa tuo syvällinen puhe hänen hankkimastaan ja lahjoittamastaan täydellisestä pyhyydestä. Se olkoon kaiken evankelioinnin alku ja loppu, perustus ja huipennus, sisältö ja päämäärä, ilo ja onni, voima ja väkevyys. Älköön lisättäkö mitään muuta ennen tai jälkeen. Silloin toteutuu rukous: ”Pyhitä heidät totuudessasi.”
Tämän Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen kannattelemana kokoonnumme rukoilevaisten kesäjuhlille Luvialle. Käytä aikasi oikein ja tule sanankuuloon. ”Sinun sanasi (puheesi) on totuus.” Se pyhittää sinut täysin taivaskelpoiseksi. Turvaa armolupaukseen! Ota vastaan syntiesi anteeksiantamus ”Jeesuksen kalliissa nimessä ja maahan asti vuotaneessa sovintoveressä”.
Tarkemman kesäseuraohjelman löydät tästä lehdestä. Ole siunattu tullessasi.