Kysymys 1122
Paljon kiitoksia vastauksista kysymyksiiin 1116 ja
1121. Vastaus ehkä
hiukan selvensi asiaa. Viittasit vastauksessa 1121
syntiluetteloihin.
Jäin vielä pohtimaan, että kun noissa syntiluetteloissa mainitaan kuitenkin sellaisiakin syntejä kuten vihamielisyys, riidat, kiukku, eripuraisuus, kateus ja ahneus. Eikö kristityt sitten konkreettisesti lankea näihin synteihin (uskoa menettämättä)? Vai koskeeko uskon menettäminen sittenkin vain syntiluettelossa olevia "pahempia" syntejä kuten aviorikosta tai varastamista?Tämän perustelu onkin sitten hankalaa kun samoissa syntiluettelossahan nuo kaikki synnit on mainittu ja kyllä taitaa olla, että kristityt kyllä syyllistyvät kiukkuun, eripuraan, kateuteen jne.
Anteeksi tämä toistuva kyseleminen samasta aiheesta mutta en vain ole saanut selkeää käsitystä tästä aiheesta.Tarkoitus ei ole millään lailla saivarrella tai vinoilla. Mutta siis opetetaan että kristitty on yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas mutta sitten kuitenkin on niin, että tiettyiihin synteihin kristitty ei voi langeta menettämättä uskoaan. Ja jos nämä tietyt synnit poimitaan syntiluetteloista niin kyllä minä ainakin sitten menetä uskoni aika usein koska kyllä minä varmasti vihastun, kiukustun, ahnehdin ja syyllistyn eripuraan kateuteenkin.
Ei tämä mitään saivartelua ole. Tärkeää pohtimista.
Noista paheluettelon synneistä: Niihin meistä jokainen syyllistyy, koska emme sydänjuuriamme myöten ole puhtaita Jumalamme edessä. Ja näin se on valitettavasti elämämme loppuun saakka. Kiusaava synti on kumminkin eri kuin hallitseva synti. Jos me puolustamme syntiä emmekä halua siitä luopua vaan hellimme sitä kuin "siiamilaista kissaa" sylisämme, niin siinä näkyy sydämen nurjuus. C.O.Rosenius kirjoittaa eräässä yhteydessä, että väliin me tunnemme itsessämme jopa rakastavamme syntiä. Sitten jos kristitty kysyy itseltänsä, että rakastaako hän sitä, että hän rakastaa syntiä, niin siihen hän kyllä vastaa, että "ei, en todellakaan vaan kärsin siitä ja mielelläni olisin synnistäni kokonaan vapaa". Siksi olipa synti mikä tahansa, jota me puolustamme emmekä halua panna pois (emme siis edes syntinä tunnustaa ja saada siitä anteeksiantoa), silloin me olemme langenneet pois armosta ja kadotuksen tilassa. Jotta emme pettäisi itseämme, on kristikunnassa (juuri nohin po. Raamatun jakeisiin vedoten) opetettu, että tietyt ulkonaiset synnit ovat selvänä todisteena sydämen kääntymättömyydestä ja uskon kieltämisestä. Niitä ei kristitty tee, jos hän kilvoittelee uskossa. Hän ei esim. uskon tilassa tapa ketään, ryöstä pankkia, kiroa Jumalaansa taikka elä avoliitossa tai irrallisissa suhteissa.
On hyvä myös torjua se harhakäsitys, että "kerran uskova, aina uskova". Jotkut nimittäin opettvat, että kerran uskoon tullut ei ikinä voi langeta pois uskostaan. Tekipä mitä tahansa. Tämä on väärää opetusta. Kyllä meillä on Raamatussa tästä pilvin pimein esimerkkejä. On Saul, Deemas, Salomo jne. Siksi tuo ns. on/off kristillisyyden kääntöpuolena voi olla vääränlainen (reformoitu) "aina uskossa, ei mitään hätää"-harha. Tämä on hyvä ottaa näissä pohdinnoissa myös huomioon.
Tärkeintä on kumminkin muistaa, että vain Kristuksessa (emme siis itsessämme) olemme kaikesta synnistä vapaat. Hänessä on meidän autuutemme keskellä syntikurjuuttamme.