Kysymykset

Tässä Raamatun kohdassa on syvimmältään kysymys pakanallisesta epäjumalanpalvonnasta, johon liittyi ja liittyy kaikkea inhottavaa. Tuohon aikaan Jesaja antaa ankarat nuhteet tuollaisesta jumalattomasta menosta ja meiningistä. Siinä ei pääpaino ole siinä, mitä sinä ja minä saamme syödä uuden liiton aikana vaan lähinnä siinä, mitä kaikkea kuului niihin juhlintoihin ja moniin epäpyhiin kulttimenoihin, joita harjoitettiin vieraitten kansojen parissa. Sian lihan syönti teki Mooseksen ja VT:n lain mukaan kultillisesti epäpuhtaaksi. Siksi se oli kiellettyä. Nyt kun Jeesus on puhdistanut meidät ihan täysin puhtaaksi kaikesta kultillisesta saastasta, hänen omiensa ei tarvitse noudattaa noita vanhentuneita ja aikansa eläneitä ruokasäädöksiä. Ja onhan silti myös meidän ruokatottumustemme mukaisesti inhottavaa syödä hiiriä! Joten saat vapaana Jumalan lapsena olla syömättä sian lihaa tai syödä sitä. Mieti itse ja päätä itse, mikä on ruokasuositusten mukaista käytäntöä sinun kohdallasi. Jää Herrasi rauhaan!

Tämä kysymys voi olla vaikea vastattavaksi suoraan näin meilitse. Mistähän kaikesta on kyse? Raamatun ohjeistus riippuu paljon myös siitä. Evankeliumeissa on kertomuksia siitä, kuinka kääntynyt ihminen on halukas korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Niin esim. Sakkeus lupasi tehdä. Siksi tuollainen asenne on tietysti tervettä ja oikein. Joskus asianomainen ei ole enää elossa. Silloin se on jo myöhäistä, mutta sen ja sen tekemänsä synnin saat silti uskoa anteeksi. Ja joskus kiusaavana syntinä voi olla joku vääränlainen synnintunto tai vastaava. Silloin olisi hyvä keskustella jonkun sielunpaimenen kanssa, mitä pyhä Raamattu itse opettaa asiasta. On hyvä muistaa, että ei millään teolla pääse taivaaseen, mutta "elävä usko" ilmenee kyllä aina "parannukseen soveliaissa hedelmissään". Siksi uskova halua nöyrtyä pyytämään anteeksi, kun hän on tehnyt pahaa. Minua on esim. puhutellut se, kun entiset murhamiehet tulevat uskoon ja käyvät sitten pyytämässä omaisilta anteeksi pahuuttansa, mitä ovat tehneet heidän läheisilleen. Sillä on ollut usein (ellei aina) hyvin siunaava vaikutus. Joten se on ehdottomasti hyvä tapa (oikein ymmärrettynä).

Kyllä me saamme pyytää Jeesukselta Pyhän Hengen voimaa tunnustaa kavereille rohkeasti, että olemme uskovaisia. Ei siitä kannata vaieta. Pietari kielsi pelon lamaannuttamana. Mekin olemme yhtä heikkoja. Ja se nöyryyttää meitä terveellisellä tavalla. Silti sinun, minun ja jokaisen on lupa uskoa pelkuruutensa ja kaiken heikkoutensa anteeksi ja iloita siitä, että se Jumalan armo riittää autuuteen. Autuudesta saat iloita sinäkin!

Tarkkaan ottaen joulua ruvettiin viettämään vasta myöhemmin, joskus 300-luvulla. Sitä ennenkin oli juhlintaa ollut, mutta ei niin "virallista". Joulun oma paikka vakiintui siinä yhteydessä nykyiselle paikalleen joulukuulle. Väitetään, että joulun juhlanvietto olisi kopiointia roomalaisesta Saturnalia-juhlasta, jota kumminkin vietettiin tarkkaan ottaen jo joulukuun 17.– 23. päivinä. Joulupäivä on vasta 25.12. kuten tiedämme. Tärkeintä on kumminkin, että saamme jokainen itse viettää joulua sille kuuluvalla pyhällä hartaudella. Kuten joulurauhan julistuksessa se asia muotoillaan. Silloin me saamme siitä juhlinnasta sen suurimman siunauksen.

Usko riittää silloin, kun sen kohde on ainoa ja oikea. Usko kohdistuu Jeesukseen. Hän pelastaa. Ei niinkään usko sinänsä. Vaan uskon kautta me pelastumme - ja usko turvaa siis Jeesukseen. Muista aina, että "uskon kohde pelastaa, ei itse usko"!

Tulipa siinä todella monta ja suurta kysymystä. Ei varmaan onnistu niihin kaikkiin vastaaminen ihan nopeasti. Mutta perusperiaate lienee selvä. Koska luemme Vanhaa Testamenttia, näemme siellä, että Jumala on toiminut samantapaisesti Israelin kanssa läpi vuosisatojen. Ei hän ole koskaan hylännyt sitä. Kurittanut kyllä ankarasti, mutta aina johdattanut ja tuonut kansansa takaisin. Hän toi Israelin Egyptistä takaisin Luvattuun maahan. Hän toi myös Juudean takaisin Baabelista. Nyt 1900-luvulla hän toi kansan jälleen kerran maahansa. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen sanaansa tutkimalla ja hänen johdatustaan kansojen historiassa tarkkailemalla, me saamme nähdä hänen uskollisuutensa. Kyllä siis tässä mielessä Israel ja maa kuuluvat yhteen. Mutta tietysti on vaikeata sanoa ehdottoman tarkasti noista maan rajoista. VT:ssa on monia erilaisia rajanvetoja. Eikä se nykyaikana ole yhtään sen helpompaa. Paavali antaa tulevaisuuteen uutta näkökulmaa Room. 9-11. Siellä hän valottaa salaisuutta, että lopulta Jumala pelastaa kansansa myös epäuskon syövereistä. Tuossa luvussa 11 on myös kuvaus jalosta öljypuusta. Se on juuri se Israel, johon meidät pakanat, "villiöljypuun oksat", on istutettu. Tuo Israel on siis se Jumalaan turvautuva ja häneen uskova juutalaisten joukko, joka turvaa oman Messiaan sovitustyöhön. Siksi 1. Moos. 12:3 koskee tuota israelia, jossa mekin olemme. Eli jos todellinen jatkumo VT:n "todellisen" Israelin ja UT:n "todellisen" Israelin välillä purkaantuu tai 1. Moos. 12:3 ei koskisi enää Israelia, myös me uskovat tuhoutuisimme siinä mukana. Siksi on tärkeätä nähdä tämä kysymys juuri Raamatun kokonaisilmoituksen valossa. Luepa myös Apt. 1:6-8. Siinä opetuslapset kyselevät Vapahtajalta Israelin "jälleen rakentamisesta". Tuota kysymystä ei Jeesus torju, mutta jättää aikataulun kertomatta. Se varmasti liittyy Jumalan pelastussuunnitelman, VT:n profeettojen ennustusten täyttymiseen. Auttaisiko tämä sinua eteenpäin Raamatun lukemisessa?

Kiitos arasta ja kohtikäyvästä kysymyksestäsi. Kyllä on paha ja vaikea paikka. Sen täytyy merkitä sinulle ihan täyttä katastrofia. Olen pahoillani, että tuo kävi noin. Sen, mitä jaat kysymyksessäsi, nostaa monen monta kysymystä mieleeni. Iloitsen paljon siitä, että tahdot kohdata läheisesi ja tuoda heille mahdollisuuden ja tilaisuuden katua syntejä ja tunnustaa ne ja uskoa ne anteeksi Jeesuksen tähden. Sitähän se "taivasmatka" tarkoittaa. En pysty pelkän kysymyksesi perusteella arvioimaan tilannetta täysin. Sinä tunnet tilanteen parhaiten. Toivon, että saat Herralta viisauden sekä rakkautta ja pyhyyttä asettaa sanasi oikein ja kutsua kaikki läheisesi joulun lapsen seimelle polvistumaan ja saamaan lääkettä synnin haavoille ja voimaa myös hylätä synnin tiet ja palata tosi parannuksen myötä kaidan tien kulkijoiksi. Joulun lapsi saakoon siunata ennen muuta sinun oman joulusi!

Sanoisin näin, että siinä on paljon hyvää. Bo Giertz ei kuitenkaan edustanut perinteistä raamattunäkemystä (jota esim. Luther edusti), jonka mukaan Raamattu on kokonansa totuus. Hän edusti kyllä "konservatiivista" näkemystä Raamatusta, mutta luovi esim. luomisen ymmärtämisessä evoluution raameissa. Tuolta osin hänen alkuperäiset mielipiteensä alkavat olla noin 100 v. vanhoja eikä niillä ole samanlaista "katetta" tänään. Tiede on mennyt eteenpäin ja osoittanut selvästi, että elämää ei synny tyhjästä ilman Luojan luomista. Tämä on tieteellinen totuus, vaikka tästä monet tieteentekijät pyrkivät kiemurtelemaan irti. Evoluutioteoria sen ns. "tavallisessa" muodossa on täysi illuusio. Kyllä Bo Giertzin kirjassa on tietysti ja ymmärettävistä syistä paljon hyvää. Mitä ikinä luet, lue aina sillä ajatuksella, että pidät vain sen, mikä on hyvää.

Muunlainen väite olisi vaikeasti perusteltavissa. Kävin nopeasti lukaisemassa Wikipedian artikkelia. Siinä on hyvin hahmotettu koko ongelmavyyhti seuraavasti:

"Evankeliumikohtien monitulkintaisuuden vuoksi Magdalan Marian identiteetistä, roolista ja merkityksestä väiteltiin 500-luvulle saakka. Viimein vuonna 591 paavi Gregorius suuri yhdisti Magdalan Marian, syntisen naisen ja Betanian Marian yhdeksi ja samaksi Magdalan Mariaksi. Tämän myötä Maria alettiin samalla nähdä entisenä prostituoituna. Läntisessä kirkossa Mariasta tuli näin yhdistelmähahmo aina 1900-luvun lopulle saakka. Itäisessä kirkossa nämä kolme naishahmoa säilyivät aina erillisinä."

Nykytutkimuksen valossa menee vaikeaksi väittää, että juuri tuo Maria Magdaleena olisi tarkemmin yhdistettävissä nimettömiin naishahmoihin taikka moniin muihin Marioihin Uudessa Testamentissa.

Raamatun luomiskertomus on ainoa tieteellinen ja järkevä vaihtoehto maailman synnylle. Kiistämätön tosiasia on, että tyhjästä ei tule mitään, ellei Jumala Luojana luo jotakin. Elämän syntyä ei kukaan pysty selittämään muuten kuin Luojan avulla. On suurta viisautta tunnustaa tämä. Luonnontieteet eivät siis tunne evoluutiota muuta kuin jo olemassa olevan elämän jatkokehityksenä (ja silloinkin mikro- eikä makroevoluutiona eli pientä kehitystä tapahtuu jo olemassa olevien lajien sisällä, mutta ei synny uusia lajeja kokonaisuudessaan: koirat voivat siis risteytyä toisten koirien kanssa, mutta koirasta ei kehity esim. dinosaurusta). Myös Nooan aikainen vedenpaisumus on ollut koko maailmaa koskeva, ei mikään kuviteltu paikallinen tulva. Kaikki tuollaiset taikka sitä vastaavat selitykset ovat vääriä ja turhentavat Raamatun opin.

Hengelliset tekstit ovat synnyttäneet paljon niiden ympärillä pyörivää kirjallisuutta. Ihan niin kuin on nykyään laita kirjallisuudessa, taiteessa, elokuvissa jne. Ne voivat antaa jotakin uutta ymmärrystäkin. Yleensä taiteilija on käyttänyt vapauttansa oman mielensä mukaan. Sitten on Raamatussa joitakin tekstikohtia, jotka mahdollisesti puuttuvat toisista käsikirjoituksista. Se on monimutkainen vyyhti eikä ole mahdollista sanoa yleistävästi syitä, jotka ovat päteviä jokaisessa tapauksessa. Jokainen kohta on tarpeen ottaa käsittelyyn erikseen. Esimerkiksi voi kuitenkin ottaa vaikka Jeremiaan kirjan. Siinä tuo profeetta itse kertoo, että hänen profeettakirjansa "ensimmäinen" painos poltettiin kuninkaan taholta. Sitten Jeremia kirjoitti vielä laajemman teoksen ja tästä syystä meillä on käsikirjoituksissa ja monissa käännöksissä useita lisäkatkelmia. Näyttää siksi siis siltä, että tässä tapauksessa Jeremia on kirjoittanut pakosta "toisen" painoksen kirjastaan. Se selittäisi näitä laajennuksia hänen kirjassaan.

Vanhastaan on sanottu oikein ja oikein hyvin (!), että nimenomaan sakramentin halveksiminen kadottaa, ei niinkään siitä vaille jääminen itsestä riippumattomista syistä. Siten esim. kristityksi kääntynyt muslimi, jonka ilkeät militantit tappavat kostoksi eikä hän ehdi siksi kasteelle, pelastuu varmasti, koska hän on uskonut evankeliumin. Samoin me saamme jättää armollisen Jumalan käsiin uskovien kotien lapset, jotka ehtivät kuolla ennen kastetta, mutta ovat kuitenkin saaneet jo kohdussa kuulla Herramme sanaa (kuten Johannes Kastaja, joka sen johdosta täyttyi jo kohdussa Pyhällä Hengellä).

Jos luet ruotsia tai englantia, rohkenisin suositella omaa kirjaani "Romarbrevets hermeneutik" tai sen englanninkielistä (ja laajennettua) käännöstä, joka kantaa nimeä "Hermeneutics in Romans". Sitä voi tilata esim. Amazonilta. (Se löytyy myös venäjäksi ja käytössä Inkerin kirkossa.)

Ks. näiltä nettisivuilta kirjoittamani Pieni opas vanhan käsikirjan jumalanpalvelukseen ja sieltä lopun liite.

Kiitos ajatuksistasi. Taivaaseen on vain yksi tie. Se on Vapahtaja ja Herra, Jeesus Kristus. Hän jakaa armoansa armonvälineittensä kautta. Ja kaikki armonvälineet jakavat samaa armoa. Kaiken keskuksena on Sana. Hän on "lihaksi tullut Sana". Herrana ja Jumalana hän julistaa sanaansa, joka luo uutta kuten luomisen sana aikanaan. Siksi se pelastaa, uudestisynnyttää, ruokkii, juottaa ihan jokaisen sielun uskon kautta. Siksi ei ole olemassa "sanan pelastustietä, kasteen pelastustietä taikka ehtoollisen pelastustietä" erikseen. Ne kaikki ovat yksi ja ainoa pelastustie eli Herra Kristus "lihaksi tulleena sanana". Sana ruokkii ja juottaa sieluasi lukemasi ja kuulemasi sanan kautta. Sama sitten tapahtuu näkyvästi ehtoollisessa siunatun leivän sekä viinin kautta. Samoin lukemasi ja kuulemasi sana uudestisynnyttää sinut. Sama sitten on totta myös kasteessa näkyvästi. Näin Raamattu opettaa ja tällä tavoin luterilaiset Tunnustuskirjat meitä opastavat. Kaikki armonvälineet liittyvät yhteen ja niiden keskus on aina lihaksi tullut Sana, Kristus itse.

Vanhastaan puhutaan, että sakramentit eli kaste ja ehtoollinen ovat "näkyvä sanaa". Ne eivät siksi eroa sanasta ikään kuin erillisiksi pelastusteiksi vaan ovat yhtä ja samaa armon sanaa. Jeesus on armossansa niin rikas, että hän - vahvistaakseen suitsevaa uskoamme - jakaa hyvyyttänsä monin eri tavoin. Saamme kiittää häntä siitä.

Uudestisyntyminenhän tarkoittaa samaa kuin pelastuminen, vanhurskauttaminen, "uskoon tuleminen", autuuttaminen, "parannus" elikkä kääntyminen, autuuttaminen jne. Eli jos joku kertoo tulleensa uskoon, hän on siinä samassa tullut "pelastetuksi" tai "vanhurskautetuksi" tai "autuaaksi" tai "parannuksen tehneeksi" tai "uudestisyntyneeksi" tai "kääntyneeksi" jne.

Tämän takia pelastustie ei ollut erilainen VT:n aikana, vaikka esim. "kastetta ja ehtoollista" ei vielä ollut asetettu. Myös vanhan liiton aikana Jeesus Kristus oli ainoa pelastustie. Tietysti ja ilmiselvästi myös tyttölasten kohdalla.

Koska Herra Jeesus on asettanut kasteen sekä ehtoollisen uskomme vahvistukseksi, hän on tarkoittanut ne autuuden "välikappaleiksi". Niiden halveksiminen kadottaa. Juuri siksi on välttämätöntä kristitylle, että hänet on kastettu ja hän käy usein ehtoollisella.

Uskon syntyminen tapahtuu aina armonvälineitten kautta. Meidän järkemme ei pysty selittämään sitä kaikkea. Saatikka ymmärtämään ... Esim. Johannes Kastaja sai Pyhän Hengen jo äitinsä kohdussa, kun hän kuuli Marian tervehdyksen, joka oli (Jumalan sanasta nouseva) rauhan tervehdys. Siksi on hyvin tärkeää, että odottavat äidit kantavat syntymätöntä lasta sanankuuloon. Lapsi kuulee Jumalan sanaa ja vahvistuu hänen voimastansa. Kaste on säädetty ja se on tarpeellinen ja välttämätön autuuteen. Jos ei lasta ehditä kastaa ennen kuolemaansa, jää silti se lohtu uskoville vanhemmille, että lapsi sai kuulla Jumalan sanaa kohdussa ja Jumala on sen kautta siunannut lasta. Vanhassa Testamentissa Jumalan sana uudestisynnytti kuulijansa aivan kuten Uuden Testamentin aikana. Myös ympärileikkaamattomat tyttölapset saivat kuulla päivittän, kuinka vanhemmat toistivat Mooseksen kehotuksen mukaisesti keskeisiä pyhän sanan kohtia. Sen myötä heille ja kaikille muille lahjoitettiin Jumalan armo ja uudestisyntymisen ihme.

Ensi alkuun sanoisin, että ei edes kääntymyksen kokemus ole mikään perusta sille, että "minä nyt varmasti olen elävässä uskossa". Aina ja joka ainut hetki uskon perusta on Kristus eikä mikään minun oma kokemukseni tai muu sellainen. Siksi minä en tässä suhteessa näe mitään todellista eroa lapsesta saakka uskossa vaeltaneen ja myöhemmin uskoon tulleen välillä. Kristitylle on tärkeää on elää sanan ja sakramenttien yhteydessä ja hakea pelastusta ja pelastusvarmuutta Jumalan armolupauksista.

Siksi ei riitä hengellisten asioiden (tai "faktojen") järjellinen tiedostaminen, ei katumus tunteena tai mikä muu tahansa, jolla yritän kelvata Jumalalle. Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on syntien anteeksiantamus Jeesuksen tähden. Siinä on joka päivälle ihana pelastusvarmuus.

Kyllä varmaan useimmiten puhutaan Isän lapsista, mutta on hyvä muistaa, että esim. Messias on yhtä lailla "Iankaikkinen Isä" (Jes. 9:5). Kolminaisuus merkitsee, että on kuitenkin vain yksi Jumala - ja hänen lapsiaan me olemme uskon kautta. Meidät on kastettu juuri "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Me kuulumme hänelle. Mutta voi joskus olla tarpeen muistuttaa, että kukin jumaluuden 3 persoonasta toimii sen "oman" erityistehtävänsä mukaan. Isä lähettää Poikansa ja Poika sovittaa maailman synnit ristillä ja Pyhä Henki kuuluttaa evankeliumia ja auttaa meitä uskomaan. Siksi voi sanoa täydellä syyllä esim., että kasteessa

Isä ottaa lapsekseen

Poika pukee vanhurskaudellaan

ja Pyhä Henki uudestisynnyttää.

Tässä kirkollisessa hätätilanteessa joudutaan miettimään erilaisia ratkaisuja ... Paikallisella seurakunnalla on aina oikeus kutsua pappinsa. Jokainen pappi on aikaisemmin ollut maallikko. Maallikko, joka saa kutsumuksen papin virkaan, toimii sitten siinä virassa. Välttämättä ei kaikilla taikka kaikkialla ole voimassa samat perinteet ja tavat ja toteutumismuodot. Erilaisuus näissä ei kuitenkaan tee pätemättömäksi muuten pyhää toimintaa. Maallikolla ei tietenkään sinänsä ole oikeutta jakaa ehtoollista. Saarnata hän voi, jos esim. kirkkoherra antaa luvan ja seurakunnalle sopii.

Luovutettua spermaa harvemmin käytetään vain kerran ja monesti sillä hedelmöitetään (tulevan) äidin munasoluja useampia, koska harvemmin raskaus onnistuu kerralla. Muut munasolut voi sitten pakastaa ja säilyttää ainakin jonkun aikaa (kunnes ne tuhotaan). Siksi tällaiseen käytäntöön liittyy moninaisia ongelmia, sillä jossain vaiheessa jo hedelmöittyneet ja "ylimääräiset" munasolut on pakko tuhota. Lisäksi kukin joutuu pohtimaan sitä kysymystä, että "alkuperäisenä" isänä on vastuussa jälkikasvustaan ja heidän kasvatuksestaan, myös ja erityisesti hengellisestä kasvatuksesta. Itse en pysty tuollaista vastuuta luovuttamaan eteenpäin. Lisäksi voi syntyä ongelmaa, jos ja kun näitä lapsia syntyy enemmän ja enemmän. Jossakin vaiheessa se riski kasvaa, että saman isän lapset menevät keskenään naimisiin. Se tuottaa taas lisää kärsimystä, kun ei samanlainen geeniperimä ole hyväksi ja vakavien sairauksien määrä sitä myöten kasvaa tarpeettomasti. Adoptio ei tietysti sekään ole välttämättä se paras vaihtoehto lapselle. Mutta jos vanhemmat eivät pysty tai halua ottaa vastaan omaa lasta, se ratkaisu on kuitenkin silloin pakon sanelemana siunatuin vaihtoehto.

Kiitos kysymyksestäsi ja avoimuudestasi. On ihana asia, että haluat seurata Jeesusta ja rakastaa häntä. Nämä avioliitto-ongelmat ja -kiemurat ovat joskus todella vaikeita. Välillä olen miettinyt, josko niitä edes on mahdollista käsitellä tällaisen kysymys- ja vastauspalstan avulla. Olen aikaisemmin käsitellyt vastaavia ongelmia. Voisit lukea esim. kysymykset nrot 161, 205, 237, 386, 545, 646, 1124.

Lyhyesti: Jeesus on opettanut avioliiton pysyvyyttä. Selvissä ja törkeissä tapauksissa "syytön" osapuoli voi mennä uudelleen naimisiin. Mutta juuri tämän toteaminen ja todistaminen on haasteellista. Hyvä pyytää johdatusta elämäänsä ja tosi kuuliaisuutta Jumalan tahdolle.

Kiitos kysymästä. Jeesus sanoo evankeliumissa, että "joka kuulee teitä (apostoleita tai paimenia), kuulee minua" ja joka hylkää teidät, hylkää myös "minut ja hänet, joka on minut lähettänyt" (Luuk. 10:16). Siksi ei ole mielekästä asettaa Jeesusta ja hänen (todellisia) opetuslapsiaan vastakkain. Ei, kyllä opetuslapset haluavat ja saavat toimia työn keskellä Jeesuksen suuna, käsinä ja jalkoina. Se synninpäästö, jonka kuulet papin suusta, ei siksi ole hänen mielipidettään vaan juuri siinä Jeesus itse puhuu sinulle ja vapauttaa sinut ihan kaikesta synnistä. Tämä on erittäin tärkeä raamatullinen ja luterilainen opetus. Koeta ymmärtää tämä hieno ja syvällinen näkökulma. Jaksat varmasti paremmin silloin luottaa sihen, mitä kuulet papin julistavan sinulle. Ole siunattu Jumalan sanan ääressä!

Ottamatta kantaa tuohon mainitsemaasi kirjaan sekä sen joihinkin opetuksiin, totean lyhyesti, että Raamatun totuuus on kirjoitettuna Raamatussa. Se on ollut sitä ihan heti alusta saakka. Jeesus sanoi omista sanoistaan, että ne ovat totuus (lue koko Joh ev.). Paavali sanoi omista sanoistaan samaa (tutkipa 1. Tess. 2:13, 2. Tim. 3:16). Ilmestyskirja sanoo sitä samaa (ks. esim. viimeinen luku). Jne. Jo luomisessa näkyy kauniisti, että Jumalan sana on kauttaaltaan tosi totuus (eikä mitään muuta). Kun hän sanoi näin tai noin, tapahtui juuri niin. Voit siis luottaa täysin Raamatun totuuteen ihan kaikessa. Se on koko kristinuskon perusasenne.

Tämä on hyvä kysymys. Teologit ovat yrittäneet eri aikoina tehdä jos jonkinsorttista hienosäätöä siitä, mikä on syntiä ja mikä ei. Olet oikeassa, että himo jo sellaisenaan on syntiä. Jos näin opetetaan, tulee selväksi, että kukaan ei tule synnittömäksi eikä voi kelvata Jumalalle omilla yrittämisillään. Tämä on kuitenkin vaikea läksy. Harva tahtoo nöyrtyä sen alle. Sen sijaan alkaa selittely. Puhutaan ehkäpä taipumuksesta, joka ei sinänsä olisi paha asia. Se taipumus ilmenee kumminkin käytännössä juuri tuollaisena himokkuutena ja tuskin on nähtävissä "puhtaana" missään syntisessä maailmassa. Yhtä lailla ei voida puhua Rooman lailla himosta, joka "ei olisikaan syntiä" ja himosta, joka "on syntiä". Käytännössä tuollainen erottelu ei onnistu. Siksi puhuttaessa synnistä voidaan todeta, että synnin "pienikin liikahdus" sydämessä kertoo todellisen synnin olemassaolosta. Ainoastaan Vapahtaja oli synnitön kaikessa, me kaikessa syntisiä. Ja totta on, että Vapahtaja oli kaikessa kiusattu, kuitenkin ilman syntiä. Siksi voimme sanoa, että periaatteessa kiusattuna oleminen ei ole vielä syntiä, mutta kiusaukseen ajautuessamme me syntiset ihmiset jollain tasolla lankeamme jo syntiin. Siksi ei Isä meidän-rukouksessakaan varsinaisesti pyydetä, että me voittaisimme kiusaukset, vaan että Jumala ei edes saattaisi meitä kiusaukseen (koska jollain tasolla kuitenkin rikomme hänen tahtonsa kiusauksen hetkellä). Ihminen, joka ymmärtää tämän, tajuaa samalla, miksi Kristus kuoli ei ainoastaan meidän syntien edestä vaan meidän syntisten puolesta. Siksi sinäkin saat uskoa kaikki syntisi ja koko syntisyytesi anteeksi annetuiksi hänen kalliissa sovintoveressään.

Tämä on surullista kuultavaa minullekin. Vaikeaa sanoa sinulle mitään. Vaikeata ymmärtää tuskasi suuruutta. Tuntuu, että kaikki sanat jäävät ikään kuin puolinaisiksi. Itsesyytökset nousevat usein (aina) tunnolle tällaisissa tapauksissa. Jää vain miettimään, mitä olisi voinut tehdä toisin taikka paremmin auttaakseen rakkaitaan. Harvemmin näihin kysymyksiin löytyy vastauksia. Harvoin  vastaukset riittävät vastauksiksi. Paljon jää silti selvittämättä. Olisi hyvä, jos pääsisi puhumaan kuitenkin jonkun kanssa näistä tunteista. Apua löytyy kunnan ja kirkon puolelta. Ehkä olisi hyvä saada keskustella sekä jonkun psykologin (taikka psykiatrin) että jonkun sielunhoitajan (pastorin) kanssa. Lopulta voi kysyä itseltään, mitä ja miksi Jumala on tehnyt sen, minkä teki. Hän itse ja ihan vapaaehtoisesti uhrasi oman Poikansa syntiemme edestä. Se oli jotain käsittämätöntä. Hän halusi rakkaudessaan tehdä jotain ja itse asiassa kaiken meidän hyväksemme, jotta meillä olisi joku, jonka luona löytää lohtu ja armo. Ei täällä ajassa sairaus tai kuolema väisty pois. Ne jäävät tänne vaivaamaan jokaista. Ja kerran ne kohtaavat meidät tavalla tai toisella. Sellaisena hetkenä ymmärtää, kuinka kallista on saada silloin panna turvansa iankaikkiseen Herraan, joka auttaa, kun kukaan ihminen ei voi enää auttaa. Sinä olet joutunut kohtaamaan tämän puolen jo nyt elämässäsi. Samalla kun saat olla ja kysellä Jumalan edessä oman elämäsi vaikeita kysymyksiä, hän kertoo sinulle jossakin välissä myös oman elämänsä vaikeasta hetkestä, kun hänen menetti oman Poikansa. Uskon, että te ymmärrätte toisianne sellaisessa hetkessä ehkä paremmin kuin kukaan muu tässä maailmassa.