Kysymykset

Kyllä Jumala olisi voinut luoda "robotin", joka on täysin ohjelmoitu noudattamaan ainoastaan hänen tahtoansa menemättä koskaan "epäkuntoon". Mutta mitä mieltä siinä olisi ollut? Hän tahtoi luoda ihmisen juuri omaksi kuvakseen. Siksi ihmisellä oli vapaus toimia oikein tai väärin. Hän valitsi jälkimmäisen. Loppu on historiaa, jota emme voi muuksi muuttaa emmekä sitä vastaan taistella ikään kuin järkevillä perusteluilla. Näin se nyt vaan on. Mutta kiitos Herralle, että hän tuli ja korjasi kaiken ja vapauttaa jokaisen synnistä, kuolemasta ja perkeleestä uskon kautta. Jeesukseen luottamalla ja turvautumalla sinäkin pelastut.

En niinkään lähtisi erittelemään tapahtumia, vaan kyse on yhdestä ja samasta kokonaisuudesta. Herra Jeesus kohtasi Paavalin ja johdatti hänet kasteelle. Se kaikki koitui Paavalille autuudeksi.

Ef. 2:3 puhuu kääntymättömistä ja kastamattomista ihmisistä "vihan lapsina". He vaeltavat sitten Ef. 2:2 mukaan tämän pahan maailmanajan hallitsijan (siis saatanan) orjina. Pyhä kaste merkitsee "siirtymistä pimeyden valtakunnasta valkeuden valtakuntaan". Vanhassa luterilaisessa kastekaavassa tämä totuus tuodaan selvästi esille. Kastettava lapsi tai aikuinen riistetään saatanan vallasta Jumalan omaksi. On näin vakavasta asiasta kysymys. Mutta samalla on suurta ihanuutta päästä irti kuoleman ja helvetin kahleista taivaan autuuteen.

Tässä ei lainkaan ole kysymys siitä, että "valoon tuleva" opetuslapsi haluaisi kerskata töittensä ansioilla. Ei, hän tulee valkeuteen, jotta kävisi ilmi, että Jumala on nämä hyvät teot tehnyt hänessä ja hänen kauttansa. Siksi se on mitä suurinta nöyryyttä, että antaa aivan kaikesta kunnian Jumalalle.

Laitan tähän perään rovasti Teuvo Huhtisen artikkelin, joka on julkaistu Länsi-Suomen Herännäislehdessä v. 2022, marraskuun numerossa.

Kenelle voin ripittäytyä - Maallikko ja synninpäästö                       

Johdanto

Rippi ja siihen liittyvä synninpäästö ovat jokaisen kristityn elämään kuuluva asia. Yksi siihen liittyvä keskeinen kysymys on, kenelle voin ripittäytyä. Kenen julistamaan synninpäästöön voin luottaa, uskoa että sillä synninpäästöllä syntini ovat anteeksiannettu taivaassa – ei vain melkein, vaan ehdottomasti ja sataprosenttisesti. Koska tästä aiheesta on monenlaista opetusta ja monenlaisia käytäntöä, varminta on sukeltaa uskonpuhdistajamme Martti Lutherin omiin teksteihin. Suositan tätä menetelmää muillekin, sillä irtoamalla näistä alkuperäisistä lähteistä, eli Lutherin omista kirjoituksista, joudumme helposti sinänsä laajan ja monenlaisia käsityksiä sisältävän Luther-tutkimuksen kanssa epävarmuuteen.

Avaimet on annettu seurakunnalle (kirkolle, kristikunnalle)

Keskeinen kysymys tässä asiassa on, kenelle avaimet (eli valta sitoa synteihin ja päästää synneistä) on annettu, viralle vai seurakunnalle. Vastoin Lutherin aikaisen valtakirkon roomalaiskatolisen kirkon kantaa, Luther toteaa yksiselitteisesti, että avaimet on annettu seurakunnalle. Hän toteaa: ”Kristus itse on pannut synneistäpäästön kristikuntansa suuhun ja käskenyt päästää meitä synneistä. Sellaisella sydämellä siis, joka tuntee syntinsä ja halajaa lohdutusta, on tässä varma turvapaikka; siitä se löytää ja siinä kuulee Jumalan sanan, kun Jumala ihmisen kautta hänet kirvoittaa ja päästää vapaaksi synneistä” (En minä kuole – vaan elän. Antologia: WA 30 I, 234-235).

Seurakunnalla on päätösvalta, ei viralla

Kysymys avaimista liittyy laajemminkin kaikkeen päätösvaltaan kirkossa. Kenellä on päätösvalta? Mikä on kirkon ääni? Mihin sanaan tai kenen sanaan voimme luottaa? Vaikka moni asia Suomen evankelisluterilaisessa kirkossamme on kipeästi uskonpuhdistuksen tarpeessa, tässä asiassa totuus on ihmeellisesti varjeltunut. Kirkkolaki (1§) ja Kirkkojärjestys (KJ1§) irrottavat päätösvallan, kirkon äänen, avainten vallan piispoista ja papeista ja sitovat auktoriteetin Raamattuun, Jumalan sanaan ja luterilaiseen tunnustukseen. Päätösvaltaa, eli kirkon ääntä ja auktoriteettia ei siis edusta virka, eivät piispat, eivät papit, vaan seurakunta silloin kun se käyttää Jumalan sanaa. Kirkon ja seurakunnan arvovalta on Raamatun, Jumalan sanan arvovaltaa. Kirkkojärjestys toteaa tämän asian: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa … Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”. Herra Jeesus itse oli ja on tässä asiassa niin ehdoton ja jyrkkä, että jopa kun apostoliksi ja kirkon piispaksi kutsuttu Pietari yritti käyttää viran arvovaltaa ohi Jumalan sanan totuuden, Jeesus sanoi hänelle karusti: ”Mene pois …saatana!” Mt16:23.

Kenelle siis voin ripittäytyä

Nyt keskitymme tästä perusasiasta nousevaan sielunhoidolliseen näkökulmaan: Kenelle minä voin ripittäytyä? Kun kirkon virka sai 1986 naispappeuspäätöksen myötä pahan murtuman, syntyi raamatullisissa piireissä aiheellisesti paimenviran korostus. Se on sinänsä hyvä asia. Sen myötä syntyi kuitenkin vaara myös viran ylikorostukseen ja armolahjojen käytön kapeutumiseen.

Liberaalisiivessä korostui virheellinen käsitys, että kirkon ääni on arkkipiispan tai piispan ääni. Siellä unohtui Matteuksen evankeliumin 16. luvun luiden ja ytimien läpi menevä Herramme opetus piispoista parhaimmalle, Pietarille tämän opettaessa Jumalan sanan vastaisesti: ”Mene pois …saatana!” Mt16:23.

Tunnustuksellisella puolella viran ylikorostuksen vaara ilmenee esim. rippitilanteessa. Yleisen pappeuden ja armolahjojen merkitys ja rikkaus sielunhoidossa uhkaa näivettyä ja jäädä taka-alalle. Karmein vaara on, jos maallikon yleisen pappeuden perusteella ja Jumalan sanan arvovallalla julistamasta synninpäästöstä tulee ns. ”melkein synninpäästö”, tai ”90 prosenttinen anteeksiantamus”. Sellainen kuolettaa kohtalokkaasti maallikkosielunhoidon, joka hengellisten herätysten syntyessä on aina noussut kukoistukseen hengellisten isien ja äitien rikkaiden armolahjojen myötä. Juuri maallikot yleisen pappeuden kukoistaessa ovat usein olleet keskeisessä asemassa herätyksissä ja herätysliikkeissä. Emme saisi menettää tätä yleisen pappeuden ja armolahjojen rikkautta ja siunausta.

Meidän on syytä palata uskonpuhdistajamme raamattuopetukseen

Meidän on syytä tässä asiassa sukeltaa uskonpuhdistajan omiin, alkuperäisiin teksteihin. Yleinen harha, joka liittyy sekä Raamattuun, että Lutherin teksteihin, on että ne ovat vaikeaselkoisia ja epäselviä. Asia on kuitenkin toisin päin. Sekä Raamatusta, että Lutherin teksteistä on kirjoitettu tonneittain teologiaa, niissä sinänsä on monia hyviä oivalluksia, mutta vaara on, että itse alkuperäiset lähteet, Raamattu ja Lutherin omat kirjoitukset jäävät toissijaiseksi ja joudumme helposti loputtoman keskustelun suolle. Juuri lähteet ovat selvät ja kirkkaat, erityisesti Raamatun sanat. Juuri niihin meidän on palattava. Ne ovat kuten Psalmi toteaa: ”kirkkaat, niin kuin selitetty hopia saviastioissa, seitsemän kertaa koeteltu” Ps12:7. Niistä käy kiistattomasti ilmi tuo perusajatus; avaimet on annettu seurakunnalle, ei viralle. Tästä totuudesta Martti Luther joutui omassa kirkossaan rajusti taistelemaan. Siksi hänen teksteissään toistuu säännöllisenä ja yksiselitteisenä opetus, että synninpäästön voi Kristuksen puolesta antaa jokainen Kristukseen kastettu, siis jokainen kristitty. Eikä tällöin kysymyksessä ole pelkkä hätätila tai poikkeus, vaan Lutherin selvä opetus, jossa ilmenee Jumalan seurakunnan koko armolahjojen rikkaus. Tämä oppi on tallentunut myös Tunnustuskirjoihin (Esim. Iso Katekismus). Se ei tietysti kumoa eikä laimenna sitä, että synneistä päästäminen on seurakunnan olemukseen (konstituutioon) kuuluvan saarnaviran yksi keskeinen ja tärkeä velvollisuus ja tehtävä. Luther näki kuitenkin paaviuden yhtenä lankeemuksena, että paavi, aikansa arkkipiispa, oli ominut avaimet itselleen – unohtaen, että ne oli annettu seurakunnalle sekä erityisen, että yleisen pappeuden käytettäväksi. Myös henkilökohtaisesti olen useita kertoja saanut suuren lohdutuksen myös maallikon julistamasta synninpäästöstä. Tärkeintä on, että saa ripissä laskea taakkansa Jeesuksen ristin juurelle.

Tässä sitten suoria lainauksia uskonpuhdistaja Martti Lutherin otsikkoamme koskevista teksteistä

Kirkon Baabelin Vankeudesta:

”Hän (Kristus) sanoo: "Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa." Sillä tämä on sanottu jokaiselle yksityiselle kristitylle. …Olen siis vakuuttunut siitä, että jokainen, joka joko vapaaehtoisesti tai sen jälkeen kun häntä on nuhdeltu tunnustaa salaiset syntinsä jollekin veljelle pyytäen niitä anteeksi ja tehden parannuksen, saa synninpäästön, raivotkoon piispojen vallanhimo miten paljon tahansa sitä vastaan. Sillä onhan Kristus antanut jokaiselle häneen uskovalle vallan antaa anteeksi julkisiakin syntejä. …Mutta paimenien tietämättömyys ja sokeus on aiheuttanut kirkossa kaikki nämä kauhistukset. Sen tähden minä rohkenen kehottaa näitä Baabelin ruhtinaita ja Beet-Aavenin (Hoos. 4:15) piispoja luopumaan kaikenlaisten tapausten pidättämisestä itselleen ja sallimaan kaikille veljille ja sisarille aivan vapaan vallan kuulla salaisten syntien tunnustamista. Syntisen tulee siis saada ilmoittaa syntinsä kenelle haluaa pyytääkseen anteeksiantoa ja lohdutusta, se on: Kristuksen sanaa lähimmäisensä suusta.”

Kirkkopostilla

”Ollessasi siis suruissasi ja murheellinen syntisi tähden ja kauhistuessasi kuolemaa, jolla Jumala tahtoo synnin iankaikkisesti rangaista, ja kuullessasi sielunhoitajasi tai kristityn naapurisi lohduttavan itseäsi tällä tai tämäntapaisilla sanoilla: Rakas veli tai sisar, minä huomaan, että olet arka ja alakuloinen, että pelkäät Jumalan vihaa ja tuomiota syntisi tähden. Kuulehan toki ja raitistu! Ole turvassa ja pelkäämätön, sillä Kristus, sinun Herrasi ja Vapahtajasi, joka on tullut syntisten tähden, heitä autuaiksi tekemään, on käskenyt sekä julkisen viran kautta kutsutuita palvelijoita että tarpeen tullen ketä tahansa hänen puolestansa toista

lohduttamaan ja hänen nimessänsä synneistä vapaaksi julistamaan.”

 Kirkkopostilla

”Mennessäsi siis salaripille, ällös niinkään paljon kiinnitä huomiotasi ripittäytymiseesi kuin papin sanaan; tee seuraava erotus: Näin sanon minä, ja noin sanoo hän, joka minua kuulee. Älä anna sille paljon arvoa, mitä sinä itse teet, vaan tarkkaa sitä, mitä hän sinulle sanoo, sitä nimittäin, että hän Jumalan sijaisena julistaa sinulle syntien anteeksiantamuksen. Tällä kohdalla on samantekevää, onko hän pappi ja saarnavirassa vai tavallinen kristitty: sana, jonka hän sanoo, ei ole hänen omansa, vaan se on Jumalan sana.”

 Tunnustuskirjat, Iso Katekismus

”Välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä.”

 Hengellinen Virvoittaja

”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Joh. 20:23. Tämä valta on tässä annettu kaikille kristityille. Tosin eräät, kuten paavi, Rooman kirkon piispat, papit ja munkit ovat riistäneet sen itselleen; he sanovat julkisesti ja häpeämättä, että tämä valta on annettu vain heille, eikä lainkaan maallikoille. Kristus ei kuitenkaan puhu tässä papeista eikä munkeista, vaan sanoo: "Ottakaa Pyhä Henki". Jolla on Pyhä Henki, sille on valta annettu, toisin sanoen sille, joka on kristitty. Kuka sitten on kristitty? Se, joka uskoo. Joka uskoo, sillä on Pyhä Henki. Jokaisella kristityllä on siis se valta, joka paavilla, piispoilla, papeilla ja munkeilla tässä tapauksessa on: antaa syntejä anteeksi ja pidättää niitä.”

 Huonepostilla

”Emme siis saa ylenkatsoa kastetta, synneistäpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista, vaan meidän tulee niistä etsiä ja ammentaa syntien anteeksiantamusta. Sitä varten Jumala on näet kutsunut ja asettanut seurakunnanpaimenesi, isän ja äidin ja kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Vaikka sen lausuvat ihmiset, niin ei se ole heidän puhettaan, vaan Jumalan sanaa. Siihen on siis lujasti luotettava, halveksimatta sitä.”

 Paimenkirje Böömin veljille

”Asia on vastaansanomattomasti niin, että Kristus jättää kaikille kristityille sekä avainten vallan että käytön, kun hän sanoo: "Niin pidä sinä hänet pakanana!" (Matt. 18:17). - Ketä tarkoittaa "sinä"? Ketäköhän Kristus tässä puhuttelee? Paaviako mahdollisesti? - Ei, hän puhuu kaikille kristityille erotuksetta. Heidän saivartelunsa ovat siis vain valhetta ja ihmiskeksintöjä. Avainten valta kuuluu nimittäin koko seurakunnalle - kaikille kristityille yhdessä yhtä hyvin kuin jokaiselle yksityiselle seurakunnan jäsenelle - ja tämä ei kuulu ainoastaan virkana vaan myös käytön kannalta ja kaikin tavoin. Jos me opetamme jotakin muuta, niin me väännämme Kristuksen sanoja.”

Lopuksi

Monet meistä muistelemme kiitollisuudella niitä hengellisiä isiä ja äitejä, joilta olemme paljon saaneet, jotka joko armolahjoillaan ovat ruokkineet meitä ja kirvoittaneet taakkamme. Missä heitä puuttuu, kaikki näivettyy. He eivät ole mikään vastapuoli saarnaviralle, vaan seurakunnan ja kirkon suuri rikkaus. Me muistamme tällaisia Jumalan ihmisiä kiitollisuudella. Me rukoilemme, että heitä saisi olla edelleen runsaasti keskellemme.

Kysyimme otsikossamme, kenelle voin ripittäytyä. Rukoile, että löytäisit paimenen tai muun kristityn, joka ymmärtää sielusi tilan ja jolle uskallat avautua. Ja kun kuulet häneltä synninpäästön sanan, usko se niin kuin Jumalan itsensä sanomana.

Kyllä siinä ilmeisesti joku on välillä kuullut jotakin, kun on ensin ruvennut "pilkkimään" tai sulkenut silmänsä nukahtaakseen hetken päästä. Ihan samalla tavallahan sitä myös tämän päivän sanankuulijat saattavat kuulla jotakin - ennen kuin nukahtavat kokonaan!

Kiitos kysymästä. Israelista olen kirjoittanut kaksiosaisen pääkirjoituksen. Ne kirjoitukset ovat yhä luettavissa. Ks. Länsi-Suomen Herännäislehti 10/2025 ja 11/2025.

Kyllä sitä kirjaa kannattaa lukea.

Erilaisia armonjärjestyksiä on monia. Lyhyt ja ytimekäs sellainen on: HÄTÄ (synnin tähden) - APU (Jeesuksen ristintyön tähden) - KIITOS (Jumalalle armosta). Myös tarpeen muistaa, että armonjärjestys ei koskaan saisi tulla esteeksi uskoa juuri tässä ja nyt kaikki syntinsä anteeksi. Niinhän juuri ristin ryöväri ja monet, monet muut hänen jälkeensä ovat saaneet ennen kuoleman hetkeä vastaanottaa Jeesuksen ja pelastua Jumalan valtakuntaan!

Saarnattaessa on aina puhuttava koko Jumalan sanaa ja varsinkin hautajaisissa on välttämätöntä julistaa kaikille kuulijoille ja "jälkeen jääneille" henkilökohtaisen uskon ja uskonelämän merkitystä. Vain siten me valmistumme omaan lähtöömme "ajasta iankaikkisuuteen" oikein. Se autuas lähtö tulkoon osaksemme, myös läheistesi sekä rakkaittesi osaksi, jotka nyt miettivät täällä armonajassa elämänsä suuntaa. Todellinen ja kestävä turva on yksin Jeesuksessa, joka on kuollut syntiemme puolesta.

Ei kukaan pysty etukäteen sanomaan, mitä se ns. pedon merkki Ilmestyskirjassa tarkoittaa. Joskus se paljastuu ... Silloin ei tarvitse sinun tai kenenkään muunkaan arkana kysellä, että mikä se on. Se on silloin ilmiselvää. Kukaan ei ota sitä ikään kuin "vahingossa" omaksi merkikseen. Siksi sinun ei tarvitse pelätä esim. pankkikortteja tms. Ne eivät ole se pedon merkki ainakaan tällä hetkellä. Elä rauhassa ja turvaa Herraan Jeesukseen. Hän osaa johdattaa sinua oikealla tiellä perille asti.

Raamattu ja luterilainen tunnustus opettavat sanasta ja sakramenteista eli kasteesta, ripistä ja ehtoollisesta niin, että Jumalan Sana isolla alkukirjaimella eli Jeesus Kristus on niissä ainoa varsinainen, vaikuttava toimija. Hän on Raamatussa, kasteessa, ripissä ja ehtoollisessa läsnä todellisesti. Jumalan Sana tekee kaiken kaikessa. Kun siis luet tai kuuntelet Raamattua ja saarnaa, sinun sielusi tulee ruokituksi ja juotetuksi. Saat siitä voimaa. Samaa ravintoa ja juomaa saat ehtoollisessakin, mutta ns. näkyvässä muodossa, kun leivässä ja viinissä nautit Kristuksen todellisen ruumiin ja veren. Samoin kun luet Raamattua, saat lukiessa uskoa omat synnit anteeksi ja pääset vapaaksi pahasta omastatunnostasi. Vastaavasti sitten ripissä sinulle julistetaan sama anteeksiantamus, mutta jälleen ikään kuin näkyvässä muodossa pastorin suun ja kielen kautta. Samoin sitten saarnattu ja luettu Raamatun sana uudestisynnyttää kuulijansa, kun sana otetaan vastaan. Kasteessa uudestisyntymyminen tapahtuu yhtä lailla näkyvässä muodossa, kun evankeliumin uskonut syntinen ottaa sen vastaan Jumalan tekona. Siksi ei Jumalan sanan ja minkään sakramentin (kaste, rippi tai ehtoollinen) välillä kuulu tehdä keinotekoista erottelua ja sulkea Jumalan saarnatulta sanalta voima uudestisynnyttää, julistaa synnit anteeksi ja ruokkia ja juottaa sielu. Ei vaan Jumalan sana tekee tuota kaikkea (koska Jumalan sana on syvimmältään Jumalan Sana eli Kristus Kaikkivaltias). Meidän uskomme vahvistukseksi hän sitten vielä sakramenteissa antaa meille ne samat lahjat, mutta tuossa näkyvässä muodossa. Tämä on se raamatullinen ja luterilainen oppi lyhykäisyydessänsä.

Uudestisyntymän ajankohtaa on turha rajoittaa "yhteen kertaan" niin kuin luonnollinen syntymä tapahtuu vain kerran. Paavalihan opettaa Roomalaiskirjeen 6. luvussa selvästi, että kaste tarkoittaa yhdessä Kristuksen kanssa ristiinanulitsemista, kuolemista ja hautaamista ja hänen kanssansa ylösnousemista. Noista po. "kertakaikkisista" tapahtumista sitten opetetaan, että ne toteutuvat jopa päivittäin uskovan elämässä. Uskova ei tule "valmiiksi" kerrasta tai yhdellä kertaa. Hän pysyy vanhurskaana ja syntisenä elämänsä loppuun asti. Siksi ei ole oikein, jos "Kaanaan kieli" (eli Raamatun kieli) yritetään pakottaa meidän kielen vaatimuksiin ja väitetään, että yksin ja ainoastaan kasteessa tapahtuu uudestisyntyminen ja muulloin tai muuten ei koskaan. Silloin yritetään taas kerran vääntää Raamatun opetus oman järkemme tai ajatusrakennelmamme mukaiseksi.

Näistä syistä Raamattu liittää uudestisyntymisen sekä kasteen että Jumalan (joko luetun tai saarnatun) sanan yhteyteen. Voit lukea 1. Piet. 1:23-25, jossa sanotaan:

Niinkuin ne, jotka jälleen SYNTYNEET ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä JUMALAN SANASTA, joka ijankaikkisesti pysyy. Sillä kaikki liha on niinkuin ruoho ja kaikki ihmisen kunnia niinkuin ruohon kukkanen. Ruoho on kuivunut, ja sen kukkanen lakastunut; Mutta Herran sana pysyy ijankaikkisesti, ja se on se sana, joka teidän seassanne SAARNATTU on.

Maailmassa tosiaan tapahtuu kaikenlaista. Myös tässä armaassa isänmaassamme. On jatkuvaa kovaa taistelua totuuden ja valheen, oikean ja väärän välillä. Elämä on ollut ja on sellaista aina täällä ajassa eläessämme. Se vain on näin. Siitä huolimatta tai pikemminkin juuri tämän takia kristityn kuuluu valvoa ja toimia kaiken parhaan kykynsä mukaan totuuden puolesta. Siten rakennetaan yhteiskuntaa kristillisen uskon pohjalta paremmaksi. Osallistu sinäkin tähän työhön! Samoin kristilliseen jumalanpalvelukseen kuuluu aina vahva esirukous esivallan puolesta. Saamme rukoilla oman maamme puolesta sekä oikeudenmukaisen rauhan edestä koko maailmassa. Muistetaan tosiaan myös toimia ja vaikuttaa parhaan kykymme mukaan sen hyväksi, mihin Jumalan Sana (Raamattua) ja Henki kehottaa.

Kasteen oikeutus ei ole kiinni veden määrästä. Eihän lopulta kukaan tietäisi täysin varmuudella, että onko minut kastettu todella täysin "upottaen" (vai ehkäpä joku osa ruumiista tai päästä jäi sittenkin pikkuisen veden yläpuolelle). Lapsikasteen halveksiminen on synti, josta on tehtävä parannus. Kaste on Jumalan teko meidän autuudeksemme eikä uskoon tulleen ensimmäinen teko Jumalalle oman kuuliaisuuden osoitukseksi. Jokainen kristitty tulee huomaamaan oman kuuliaisuutensa puutteelliseksi, ja kaste siksi väkisinkin jää epävarmaksi ja sitä rupeaa uusimaan pahimmillaan kerta toisensa jälkeen. Lisäksi meistä jokainen tarvitsee pelastusta jo alusta lähtien, koska olemme osa turmeltunutta ihmiskuntaa. Susi ei tule sudeksi vasta omien valintojensa seurauksena, vaan susi on susi heti alusta lähtien. Samoin ei myöskään ihminen tule syntiseksi vasta (myöhempien) omien valintojensa, vaan hän on turmeltunut syntinen heti alusta lähtien - ja hänen myöhemmät tekonsa sitten todistavat tämän todeksi. Voit lukea lisäksi esim. 1. Kor. 10:1-2, jossa kr. kastetta verrataan Mooseksen johdolla tapahtuvaan Punaisen meren ylitykseen - eihän silloinkaan lapsia jätetty "jonnekin Egyptin puolelle, toiselle rantaviivalle" odottamaan jotain "henkilökohtaista ratkaisua". Sinne ne lapsukaiset olisivat jääneet egyptiläisten tuhottaviksi, mutta nyt heidät pelastettiin muiden kanssa. Lisäksi kannattaa lukea huolella Kol. 2:12-13, jossa kastetta verrataan ymärileikkaukseen, joka toimitettiin pienokaiselle kahdeksan päivän ikäisenä. Jne. Ei siis ole mitään aihetta hylätä lapsikastetta ja tehdä syntiä Herran säätämystä vastaan.  Turvaa siihen, että Jeesus on pelastanut sinut ja sen hän on tehnyt jo Golgatalla (ennen kuin edes olit syntynyt) ja sen hän on myös toteuttanut kohdallasi kasteessa (ennen kuin edes tiedostit tapahtuneen) . Tämä on raamatullinen ja suloinen evankeliumi. Sinua varten!

Laitan vastaukseksi Länsi-Suomen Herännäislehden 2025 syyskuun pääkirjoituksen. Se vastaa kattavasti kysymykseen:

KIRKOLLINEN HÄTATILA – HÄTÄ EI LUE (KIRKKO)LAKIA

Kirkolliskokous torjui toukokuussa piispainkokouksen ehdotuksen kahden rinnakkaisen avioliitto­käsityksen sallimisesta kirkossa. Päätös oli odotusten mukainen. Vaadittua määräenemmistöä samaa sukupuol­ta olevien vihkimiseksi ei saavutettu. Kirkko sai Herran armosta lisäaikaa. Se kuuluu käyt­tää oikein hänen tahtonsa mukaisesti. Kirkkokansan ei pitäisi vetäytyä taistelusta eroamalla kirkosta tai pelätä pahinta sulkemalla suunsa. On rukouksen aika. On rohkean julistuksen aika. On ns. H-het­ki sitoa koko piispakunta synteihinsä ja kieltää heitä pannaan julistettuina osallistumasta ehtoollisen viettoon. Jos tällaisessa tilanteessa ei nähdä tarvetta raamatulliseen kirkkokuriin, niin milloin sitten? On yleisesti ottaen täysin perusteetonta, että syvän luopumuksen keskellä monet pitävät välttämättö­mänä erota kirkosta ”Jumalan sanan tähden”, mutta samalla he eivät hiljenny rukousalttarinsa äärel­lä kysy­mään, mitä heidän ”Jumalan sanan tähden” pitäisi juuri nyt tehdä kirkon jäseninä en­nen kuin he eroa­vat kirkosta. Jeesus kehottaa meitä seuraamaan häntä ristin tiellä eikä ”vetämään mutkia suo­riksi” ja ”muitta mutkitta” valit­semaan omaa ”muka parempaa” tietämme. Halutaanko ja halataanko tässä reformaatiota vai revoluutiota, uskonpuhdistusta vai vallankumousta? Jälkimmäinen vaihtoeh­to tuntuu aina sankarillisemmalta, kun taas edellinen vaihtoehto pakottaa meidät nöyryyteen, kil­voi­tukseen ja ratkaisuihin, jotka eivät niinkään vastaa omia mieltymyksiämme.

Uskoisin kyllä ymmärtäväni monen seurakuntalaisen tarvetta erota kirkosta. Kun suoranainen saa­tanallinen luopumus on edennyt näin pitkälle, Raamatun sanaan sitoutunut kristitty joutuu vakavasti pohtimaan, kuinka hän julkisesti sanoutuisi irti tuollaisesta kehityksestä. Mitä hän voisi tehdä? Tun­tuu siltä, että piis­pat eivät avaa korviansa nuhtelulle. He eivät käännä paatunutta sisin­tänsä totuuden etsimiseen. He väärinkäyttävät valtaansa. Paimenina he lyövät ja syövät lampaitansa. Järkyttävää se on! Siksi ”tavalliselle” seurakuntalaiselle ei lopulta jää muuta mahdollisuutta kuin juosta kar­kuun ja hylätä laumansa. Hänen sisintään jää kuitenkin kalvamaan tunne, että ”teinköhän sittenkään oikein”. Eroamisensa jälkeen ei hänellä ole mitään sananvaltaa jäljellä kirkon sisällä – ja kirkon ulkopuolella hän usein ajelehtii vailla selkeää itseymmärrystä ja kirkollista identiteettiä. Lisäksi riskinä ja todelli­sena uhkana on, että Kristuksen lauma hajaantuu. Väki pirstoutuu pienemmiksi kuppikunniksi, jotka ovat entistä helpompaa saalista säälimättömille, verenhimoisille susille.

Siksi meiltä herätysliikkeitten paimenilta odottaisin sellaista johtajuutta ja rohkeutta, joka rauhoit­taa ja innostaa laumaa kulkemaan yhdessä eli yhdessä ja samassa Hengessä. On ilahduttavaa, että jo nyt on avoimesti julistettu seurakuntalaisten oikeus saada kokoontua sanan ja sakramenttien äärelle. Piispakunta sanokoon, mitä sanoo. Raamatun vastaisina heidän lausuntonsa ovat yhtä tyhjän kanssa, vailla mitään todellista merkitystä. He ovat kirkolliskokouksen päätöksen jälkeen antaneet pasto­raa­liset ohjeen­sa ns. ”samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä”, jotka räikeästi ja häikäilemättä kumoavat Raamatun opetuksen, luterilaisen tunnustuksen ja kirkolliskokouksen rat­kaisun. He kannustavat (kahta eriävää mielipidettä lukuun ottamatta) toteuttamaan sulaa laittomuut­ta ja silkkaa anarkiaa. Kukaan heistä ei puolusta totuutta tässä tai monissa muissa kysymyksissä. On meidän Kristuksen paimenten velvollisuutena korottaa äänemme ja hänen kaikkivaltiutensa voimas­sa sidottava heidät synteihinsä ja kristillisen seurakunnan ulkopuolelle. Jos me paimenet korotamme äänemme, lampaat kuulevat sen. Silloin he voivat määkiä mukana. Silloin moni ”omantunnon arka” tai ”pyhässä kiivaudessa” ahdistunut kristitty tiedostaa, että ei ole pakko rynnätä eroamaan kirkosta. Hänellä on juuri omassa laumassa se oma paikkansa, jossa hän toisten kanssa tuo julki raamatullista totuutta eikä vauhkona juokse erilleen – pahimmassa tapauksessa suoraan suden suuhun. Ky­syn sik­si it­seltäni ja kysyn toisilta kanssapaimeniltani, miksi me kehotamme seurakuntalaisia jäämään kirk­koon, jos me yritämme tehdä heistä ”äänettömiä yhtiömiehiä” tai ”mitäänsanomattomia typeryksiä”, jotka maksavat veronsa kiltisti, mutta vastineeksi he eivät saa muuta kuin ”kauniita sanoja ja kir­ves­vartta”. Itse olen haluton spekuloimaan kirkosta eroamisella ennen kuin otetaan todesta, mitä seuraa kirkossa pysymisestä, jos ja kun pyydämme taivaasta armoa seurata Herraamme tässä ja nyt.

Herätysliikkeiden yhteisissä kokoontumisissa on käynnis­tetty tun­nus­tuk­sellinen teo­lo­gi­nen koulu­tus. Se alkoi nyt syksyllä Suomen teologisessa instituutissa. Valmistuvat teologit on tarkoitus vihkiä virkaansa kolmen vuoden opiskelun jälkeen ja sen jälkeen säännöllisesti. Jo sitä ennen or­di­naatio eli virkaan vihkimys nousee välttämättömäksi. Seurakun­nallehan kuuluu oikeus vihkiä omat paimenen­sa, koska kansankirkon piispat kieltäytyvät täyttämästä velvollisuuksiansa. Siksi he ei­vät enää täs­sä­kään suh­tees­sa edus­ta Kristuksen kirkkoa. Railo repeää apposen auki. Kun opetuslapset huomasivat, että farisealaiset loukkaantuivat Jeesuksen puheista ja opetuksista, he tulivat hänen luoksensa ja ker­toivat siitä hänelle. Silloin hän rohkaisi heitä turhia selittämättä: ”Jokainen istutus, jota ei minun tai­vaalli­nen Isäni ole istutta­nut, pitää juurinensa revittämän ylös. Antakaat heidän olla: He ovat sokeat sokeiden taluttajat; jos so­­kea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat.” (Matt. 15:13-14.) Seurakunnan luo­vut­ta­matto­miin oikeuksiin kuuluvat evankeliumin puhdas saarna ja sakra­ment­­tien oikea toimittaminen. Ilman niitä se ei ole olemassa. Mutta niiden ääressä se vahvistuu Herras­sa. Hän lupaa, että edes hel­ve­tin por­tit eivät voi­ta si­tä (Matt. 16:18). Mutta voi kaikkia niitä, jotka ”sul­jette tai­vaan valtakunnan ihmisten edestä; sillä te ette itse sinne mene, ettekä salli meneväisiä sinne men­nä” (Matt. 23:13).

Jeesus on se ainoa pelastustie. Usko ei sellaisenansa pelasta ketään vaan uskon kohde ja uskon kohteena kuuluu olla Jeesus. Rukouksessa huudetaan häntä avuksi. Siksi ei myöskään rukous jonain pelkkänä rukouksena pelasta vaan se, ketä rukoilemme - ja  jälleen kerran huomaamme, että me rukoilemme Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta auttajaksemme. Ainoastaan häneltä tulee apumme.

Kyllä! Vanhan Testamentin aikana pelastuttiin samalla tavalla kuin Uuden Testamentin aikana eli "uskomalla Jeesukseen Kristukseen (Messiaaseen)". Se ero tietysti siinä on, että Vanhan Testamentin aikana uskottiin ja turvattiin tulevaan Messiaaseen. Uuden Testamentin aikana uskotaan ja turvataan tulleeseen Messiaaseen.

Olen joskus aikoinani kirjoittanut enemmän pyhä- ja lepopäivän merkityksestä. Lainaan tuota kirjoitusta, joka mielestäni hahmottaa perus- tai päälinjaukset Raamatun kokonaisopetuksesta. Pitämällä mielessä ne, Jesajan kirjan luku 56 asemoituu kokonaisuuteen rakentavalla tavalla. Tässä tuo lainaus:

Yhteiskunnallisen murroksen myötä on juuri 3. käskyn kohdalla myös kristittyjen parissa jonkin verran epätietoisuutta siitä, mikä viikoittaisena pyhäpäivänä on sallittua ja mikä taas ei. Tarvitse­mat­ta tässä puuttua yk­si­tyiskohtiin varsinainen ongelma koskee kysymystä, täy­tyykö pyhäpäivää mitenkään erityisemmin edes pyhittää. Eikö se kuulunut lähinnä van­haan liit­­toon eikä enää sido meitä uuden liiton aikana?

Jo Lutherin Ison katekismuksen perusteella on selvää, että vanhan liiton lepopäivä ei sel­lai­senaan enää sido meitä. Emmehän me vietä lepopäivänämme lauantaita (viikon 7. päivä) vaan sunnuntaita (viikon 1. päivä, joka on Kristuksen ylösnousemuksen päivä). Paavali an­taa meille tällaiseen päivien vaihtamiseen täyden oikeuden, kun hän kirjoittaa roomalaisille: “Yksi eroit­taa yhden päivän toi­sesta, toinen pitää kaikki päivät yhtäläisenä”. Sitten lopuksi hän vie­lä lisää: “Jokai­nen olkoon vahva mielessänsä.” (Room. 14:5) Monet tekevät kuiten­kin tästä evankeliumin vapaudesta suorastaan lihallisen vapauden ja jättävät lepopäi­vän ko­konaan pyhittämättä. Siinä he menevät liian pitkälle.

Lepopäivän pyhittäminen ei ole vain erityinen kirkollinen järjestely kansan houkutte­lemi­seksi ju­ma­lanpalvelukseen. Lepo ja lepääminen kuuluvat itse luomisjärjestykseen. Ihminen luo­tiin Jumalan yhteyteen viljelemään ja varjelemaan maata, mutta myös lepäämään seit­se­män­tenä päivänä. Meidät on toisin sanoen “rakennettu” niin, ettemme pitkän päälle “toimi kunnolla” il­man riittävää lepoa. Kaikessa opetuksessaan Jeesus tahtoi palauttaa juu­ri al­ku­pe­räisen luomisjärjestyksen. Näin hän esim. opetti avioliiton pysyvyyttä ja torjui - yleisesti ottaen - avioeron luomisjärjestyksen vastaisena (Matt. 19:3-9). Aivan samoin Jeesus opet­ti le­popäivän pyhittämisestä. Hänen opetuslapsiansa eivät sido juutalaiset, pikkutarkat sa­pat­ti­sää­dökset. Ihmistä ei ole tehty sapattia varten (Mark. 2:27). Silti ei tästä voi tehdä sel­lais­ta johto­päätöstä, että me voimme hyvällä omallatunnolla toimittaa arkiset askareem­me py­häpäi­vä­näkin. Sanoohan Jeesus, että sapatti on luotu nimenomaan ih­mistä var­ten. Näin hän liittyi luomisen järjestykseen ja vahvisti sen kaikkia kaikkialla kaikkina aikoina koskevak­si. Siksi kristityn ei ole lupa puskea töitä sunnuntaina (poikkeustapauksista voi lukea Sve­bi­li­uk­sen ka­te­kis­muksesta). Jos hän sulaa pahuuttansa rikkoo rikkomistaan 3. käskyä vastaan ja pa­laa lop­puun, se on hänen oma vikansa, se on synti, jos­ta hänen on ehdottomasti tehtä­vä parannus. Voimaa uu­teen elämään hän saa juuri lepopäivän pyhittämisestä!

*************

Tämä lainaus vahvistaa, että Jesajan kirjan luku 56 antaa kristitylle tarpeellisen kehotuksen lepopäivän pyhittämiseen, kuitenkin evankeliumin vapaudessa ja voimassa edellä mainitulla tavalla.

Kyllä seurat ovat avoimia kaikille. Ei ole enää mitään erityistä pukukoodia. Olet sydämellisesti tervetullut. Esimerkiksi meidä kesäjuhlat ovat nyt Harjavallassa 19.-21.7. Ohjelma löytyy Herännäislehdestä ja myös näiltä nettisivuilta. Tule ihmeessä mukaan. Ja vedä minua jossain välissä hihasta! Olisi mukava nähdä sinut ja tutustua sinuun. Ja muista, että Jeesuksen luokse saa tulla kuka tahansa. Hän jaksaa odottaa niitä ihmispoloisia, joiden kaikkien edestä hän on vuodattanut verensä ja sovittanut meidän jokaisen synnit.

No, oikeastaan "kristinusko" käsitteenä sai alkunsa jo kauan sitten Antiokiassa, jolloin opetuslapsia ruvettiin kutsumaan ensimmäisen kerran "kristityiksi" (lue Apt. 11:26). Siitä sitten tuo sana taikka "sanue" laajeni - ja vähitellen muodostettiin muita vastaavia sanoja.

Rauhaa sinulle. Toivotan sinulle voimia ja johdatusta vaikeassa elämäntilanteessasi. Et tee väärin, kun olet lähtenyt väkivaltaa pakoon. Sehän on välttämätöntä. Et voi asua sellaisessa kodissa, jossa joudut koko ajan pelkäämään itsesi ja lastesi tähden. Siksi olet toiminut todella vastuullisesti. Saat olla täysin vapaa - ja toimia tässä tilanteessasi sinun ja lastesi parhaaksi. Saakoon Herra johdattaa sinua.

Tässä Raamatun kohdassa on syvimmältään kysymys pakanallisesta epäjumalanpalvonnasta, johon liittyi ja liittyy kaikkea inhottavaa. Tuohon aikaan Jesaja antaa ankarat nuhteet tuollaisesta jumalattomasta menosta ja meiningistä. Siinä ei pääpaino ole siinä, mitä sinä ja minä saamme syödä uuden liiton aikana vaan lähinnä siinä, mitä kaikkea kuului niihin juhlintoihin ja moniin epäpyhiin kulttimenoihin, joita harjoitettiin vieraitten kansojen parissa. Sian lihan syönti teki Mooseksen ja VT:n lain mukaan kultillisesti epäpuhtaaksi. Siksi se oli kiellettyä. Nyt kun Jeesus on puhdistanut meidät ihan täysin puhtaaksi kaikesta kultillisesta saastasta, hänen omiensa ei tarvitse noudattaa noita vanhentuneita ja aikansa eläneitä ruokasäädöksiä. Ja onhan silti myös meidän ruokatottumustemme mukaisesti inhottavaa syödä hiiriä! Joten saat vapaana Jumalan lapsena olla syömättä sian lihaa tai syödä sitä. Mieti itse ja päätä itse, mikä on ruokasuositusten mukaista käytäntöä sinun kohdallasi. Jää Herrasi rauhaan!

Tämä kysymys voi olla vaikea vastattavaksi suoraan näin meilitse. Mistähän kaikesta on kyse? Raamatun ohjeistus riippuu paljon myös siitä. Evankeliumeissa on kertomuksia siitä, kuinka kääntynyt ihminen on halukas korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Niin esim. Sakkeus lupasi tehdä. Siksi tuollainen asenne on tietysti tervettä ja oikein. Joskus asianomainen ei ole enää elossa. Silloin se on jo myöhäistä, mutta sen ja sen tekemäsi synnin saat silti uskoa anteeksi. Ehkä joskus kiusaavana vaivana voi olla joku vääränlainen synnintunto tai vastaava. Tällöin käy pakonomaisesti pyytelemässä anteeksi milloin mitäkin. Silloin olisi hyvä keskustella sielunpaimenen kanssa, mitä pyhä Raamattu itse opettaa asiasta. On hyvä muistaa, että ei millään teolla pääse taivaaseen, mutta "elävä usko" ilmenee aina "parannukseen soveliaissa hedelmissä". Siksi uskova halua nöyrtyä pyytämään anteeksi, kun hän on tehnyt pahaa. Minua on esim. puhutellut se, kun entiset murhamiehet tulevat uskoon ja käyvät sitten pyytämässä omaisilta anteeksi pahuuttansa, mitä ovat tehneet heidän läheisilleen. Sillä on ollut usein (ellei aina) hyvin siunaava vaikutus. Joten se on ehdottomasti hyvä tapa (oikein ymmärrettynä).

Kyllä me saamme pyytää Jeesukselta Pyhän Hengen voimaa tunnustaa kavereille rohkeasti, että olemme uskovaisia. Ei siitä kannata vaieta. Pietari kielsi pelon lamaannuttamana. Mekin olemme yhtä heikkoja. Ja se nöyryyttää meitä terveellisellä tavalla. Silti sinun, minun ja jokaisen on lupa uskoa pelkuruutensa ja kaiken heikkoutensa anteeksi ja iloita siitä, että se Jumalan armo riittää autuuteen. Autuudesta saat iloita sinäkin!

Tarkkaan ottaen joulua ruvettiin viettämään vasta myöhemmin, joskus 300-luvulla. Sitä ennenkin oli juhlintaa ollut, mutta ei niin "virallista". Joulun oma paikka vakiintui siinä yhteydessä nykyiselle paikalleen joulukuulle. Väitetään, että joulun juhlanvietto olisi kopiointia roomalaisesta Saturnalia-juhlasta, jota kumminkin vietettiin tarkkaan ottaen jo joulukuun 17.– 23. päivinä. Joulupäivä on vasta 25.12. kuten tiedämme. Tärkeintä on kumminkin, että saamme jokainen itse viettää joulua sille kuuluvalla pyhällä hartaudella. Kuten joulurauhan julistuksessa se asia muotoillaan. Silloin me saamme siitä juhlinnasta sen suurimman siunauksen.

Usko riittää silloin, kun sen kohde on ainoa ja oikea. Usko kohdistuu Jeesukseen. Hän pelastaa. Ei niinkään usko sinänsä. Vaan uskon kautta me pelastumme - ja usko turvaa siis Jeesukseen. Muista aina, että "uskon kohde pelastaa, ei itse usko"!

Tulipa siinä todella monta ja suurta kysymystä. Ei varmaan onnistu niihin kaikkiin vastaaminen ihan nopeasti. Mutta perusperiaate lienee selvä. Koska luemme Vanhaa Testamenttia, näemme siellä, että Jumala on toiminut samantapaisesti Israelin kanssa läpi vuosisatojen. Ei hän ole koskaan hylännyt sitä. Kurittanut kyllä ankarasti, mutta aina johdattanut ja tuonut kansansa takaisin. Hän toi Israelin Egyptistä takaisin Luvattuun maahan. Hän toi myös Juudean takaisin Baabelista. Nyt 1900-luvulla hän toi kansan jälleen kerran maahansa. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen sanaansa tutkimalla ja hänen johdatustaan kansojen historiassa tarkkailemalla, me saamme nähdä hänen uskollisuutensa. Kyllä siis tässä mielessä Israel ja maa kuuluvat yhteen. Mutta tietysti on vaikeata sanoa ehdottoman tarkasti noista maan rajoista. VT:ssa on monia erilaisia rajanvetoja. Eikä se nykyaikana ole yhtään sen helpompaa. Paavali antaa tulevaisuuteen uutta näkökulmaa Room. 9-11. Siellä hän valottaa salaisuutta, että lopulta Jumala pelastaa kansansa myös epäuskon syövereistä. Tuossa luvussa 11 on myös kuvaus jalosta öljypuusta. Se on juuri se Israel, johon meidät pakanat, "villiöljypuun oksat", on istutettu. Tuo Israel on siis se Jumalaan turvautuva ja häneen uskova juutalaisten joukko, joka turvaa oman Messiaan sovitustyöhön. Siksi 1. Moos. 12:3 koskee tuota israelia, jossa mekin olemme. Eli jos todellinen jatkumo VT:n "todellisen" Israelin ja UT:n "todellisen" Israelin välillä purkaantuu tai 1. Moos. 12:3 ei koskisi enää Israelia, myös me uskovat tuhoutuisimme siinä mukana. Siksi on tärkeätä nähdä tämä kysymys juuri Raamatun kokonaisilmoituksen valossa. Luepa myös Apt. 1:6-8. Siinä opetuslapset kyselevät Vapahtajalta Israelin "jälleen rakentamisesta". Tuota kysymystä ei Jeesus torju, mutta jättää aikataulun kertomatta. Se varmasti liittyy Jumalan pelastussuunnitelman, VT:n profeettojen ennustusten täyttymiseen. Auttaisiko tämä sinua eteenpäin Raamatun lukemisessa?