Kysymykset

Raamattupiirejä kokoontuu Satakunnan, Turun ja Helsigin seudulla. Piirit kokoontuvat piiriläisten kodeissa (kuka tahansa voi piirin pitää). Usein kutsuja huolehtii jonkilaisesta kahvituksesta tms, mitään erityisiä vaatimuksia ei ole. Seuraavasta piiristä sovitaan yleensä sitä edeltävässä raamattupiirissä, josta ilmoitettaan lisäksi piirien sähköpostilistoilla (, ja ). (Sähköpostilistalle voit liittyä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen , ja kertomalla mille listalle/listoille haluat liittyä).

Vuoden 1701 virsikirjan virsi 226 sisältänee juuri tuon virren alkuperäisen muodon säkeistöstä 9 lähtien: "Mä vaivainen mato ja matkamies...". Säveltäjää ja sanoittajaa ei liene tiedossa. Tauno Väinölän mukaan virsi on ruotsalainen vuodelta 1656. Suomalaiseen virsikirjaan se tuli juuri vuonna 1701, ja rukoilevaiset veisaavat sitä siis edelleen alkuperäisessä muodossa, jossa on 11 säkeistöä.

Okei, nyt ymmärrän paremmin.

Kirkkojärjestyksessä ei ole erikseen mainintaa tästä. Siellä on vain säädös, että kummeja täytyy olla ainakin kaksi, jotka ovat kykeneviä tukemaan lapsen kristillistä kasvua. Olen väliin itse saanut suurta siunausta esim. juuri down-oireyhtymän lapsilta. En siksi sulkisi heiltä mahdollisuutta toimia kummeina! Omana sielunhoidollisena suosituksena (tai ehdotuksenani) sanoisin, että lapselle voitaisiin valita vaikka kolme tai neljä kummia, joista yksi voisi olla down-oireyhtymän (rippikoulunsa käynyt) kristitty. Uskoisin, että näin meneteltäessä asia saisi hyvän, mieluisan lopputuloksen.

Osta ja lue Matti Väisäsen kirja "Kaste Raamatussa"!

Usko tarvitsee kohteen ja se on Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka lahjoitetaan meille sanassa ja sakramenteissa (eli kasteessa ja ehtoollisessa). Siksi ei kastetta ja uskoa voi eikä saa asettaa vastakkain.

Lapsikastetta tarvitaan siksi, että lapsi tarvitsee pelastusta. Hän on turmeltuneen ihmiskunnan jäsen ja siksi turmeltunut jopa jo ennen kuin hän tekee jotain pahaa. Ihan samoin esim. susi on raateleva peto syntymästään saakka, vaikka pieni ja söötti pentu ei ole vielä ehtinyt repiä riekaleiksi ketään.

Uskonratkaisu? Sanoisin, että kyllä jokainen joutuu elämässään tekemään moniakin uskonratkaisuja ja ehkä vieläpä päivittäin. Eli siten uskova seuraa Herraansa ristin tiellä. Ja jos tämä ristin tie on joskus kokonaan hylätty, niin silloin sille on syytä palata pikaisesti. Kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka uskonratkaisuksi taikka vanhalla nimityksellä parannukseksi!

Niin ja näihin vapaisiin suuntiin kannattaa suhtautua vapaasti eli täydellä rakkaudella turhia paineita ottamatta. Jos on kyse lahkosta, joka kieltää kristinuskon perustotuudet, joutuu kyllä vakavasti miettimään, miten pystyisi välittämään raamatullisen totuuden armollisesti kohtaamalleen lunastetulle sielulle.

Jeesus painottaa Jumalan ihanan luomisjärjestyksen mukaisesti avioliiton pyhyyttä. Jokaista syntistä hän rakastaa ja kutsuu tykönsä. Sillä hänen "ikeensä on sovelias" (Matt. 11:30). Hän antaa voimaa uuteen elämään ja siunaa häneen turvaavia. Joten homotkin ovat tervetulleita Jeesuksen rakkauden luokse, mutta heidän tai kenenkään muunkaan pahuutta hän ei hyväksy vaan sen hän antaa anteeksi.

Aika on kaikin puolin paha. Ja se paha on sitten vielä meissä. Mitä nyt tähän sanoisi? Herra armahda!

Asiasta voi lukea tarkemmin 1. Kor. 11. Naisten pään peittäminen rukouksessa on lopulta aika mielenkiintoinen juttu ... Paavalin mukaan Kristus on miehen pää ja mies on vaimon pää. Siksi pitää miehen rukoilla pää peittämättömänä, ettei hän siis peitä päätä eli Kristusta! Naisen taas kuuluu rukoilla pää peitettynä, jotta hän peittäisi miehen "pois tieltä", kun hän lähestyy Herraansa!

Joo, kyllä meidän kirkkohistorian sivut ovat hyvät! Ilpo Sinkko on kirjoittanut havainnollisen selkeästi ja asioista, joista ei ole lopulta niin paljoa tietoa olemassa. Välitin hänelle tämän toivomuksen Itä-Suomen rukoilevaisista. Hän lupasi alustavasti kirjoittaa asiasta jotakin joskus tulevaisuudessa. Mutta ei nyt kumminkaan tämän vuoden puolella.

En ehkä välttämättä tiedä, mitä hipillä nykyään tarkoitetaan, mutta sanoisin, että pitkätukkaisena hippinä olo ei ole syntiä (silti tietysti se, mitä hippinä teemme voi olla syntiä). Ehkä tuo arvuuttelu Jeesuksen "hippimäisyydestä" nousee siitä, että hänellä oli pitkä tukka. Mutta varsinainen hippi-käsite taisi kumminkin syntyä vasta joskus 1960-luvulla ns. "kukkaiskansan keskuudessa". Usein "hippeyteen" liittyi "ruohon" polttaminen (siis huumeet!), ja se on joka tapauksessa väärin. Mahtasinko osata vastata kysymykseenne lainkaan?

Niin ja tuo Mooseksen ja Jeesuksen ystävyys: Kyllä he olivat ystäviä keskenään. Esim. kirkastusvuorella heillä oli oikein hyvät ja syvälliset keskustelut (lue esim. Mark. 9:1ss.) Tämä ystävyys siis siitä huolimatta, että Mooses eli jo kauan ennen kuin Jeesus edes syntyi!

Kiitos rohkaisevasta palautteesta näistä sivuista. Siunausta eteenpäin kyselyihinne!

Ei kastetta, Kristusta eikä uskoa saa asettaa vastakkain taikka kilpasille keskenään. Kristus pelastaa kasteessa uskon kautta! Kaste liittää meidät Vapahtajaan Jeesukseen ja meidän elämämme on sen jälkeen elmämistä "Jumalan Pojan uskossa" (Gal. 2:20)

Käsittääkseni käytäntö vaihtelee jonkun verran eri seurakunnissa ja suuressa seurakunnassa ehkä vielä pappienkin välillä. Minusta on tärkeätä, että kirkkoon liittyminen voisi todistaa aidosta ja sydämellisestä halusta seurata Jeesusta ja palvella häntä. Siksi kirkkoon liittymiseen on hyvä liittää kristinuskon totuuksien ja perusteiden kertausta. Jollei henkilöä ole kastettu, niin ennen sitä suoritetaan rippikoulu "yksityisesti".

Ei kehitysvamma estä kummina toimimista. Etenkin jos rippikoulu on suoritettu, niin se todistaa kiistatta, että kehitysvammainen on kypsä kummiuteen ja kummiuden haasteisiin.

Tärkeintä kummiudessa on toimia kristillisenä esikuvana lapselle niin opissa kuin elämässäkin.

Tavallaan vastauksen yksinkertaisuus oli juuri vastaus. Pelastus ei ole monimutkainen asia, me siitä teemme monimutkaisen. Joten ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Kristuksen tähden Jumalan armosta. Tämä pelastuksen perusta on sitten vuosisatojen aikana väännetty moneen kertaan monelle solmulle. Viittaan tässä esim. teokseen Turhentuuko uskonpuhdistus?, jossa on käsitelty paljon yksityiskohtaisemmin asiaa. Löytynee kirjastosta taikka tilaa se suoraan lehtemme toimituksesta.

Tuosta virkakysymyksestä sanoisin vielä sen verran, että koska naispappeus ei ole raamatullista pappeutta lainkaan, emme voi koskaan sanoa, että tällaisen epäraamatullisen viran toimitus (esim. ehtoollisen vietto) koituu siunaukseksi. Huono asia on tietysti sekin, jos jumalaton miespappi toimittaa ehtoollisen, mutta hänellä on sentään kaikesta huolimatta oikea virka. Siinä on se ratkaiseva ero verrattuna naispapin toimituksiin. Minusta ei kannata osallistua epäapostoliseen ehtoolliseen, koska oikea ehtoollispöytä on niin helppo löytää. Siitä kannamme Herrallemme kiitoksen.

Armo on "ansioton rakkaus meidän osaksemme" ilman ehtoja. Se on siinä tai sitä ei ole lainkaan! Armoa ei sovi täydentää millään. Armahdettuna me saamme sitten palvella Jumalaa ja lähimmäistämme rakkaudessa. Parannus on Raamatun ja Vähän Katekismuksen mukaan katumusta ja uskoa. Siinä sinulta ei vaadita yhtään mitään vaan annetaan lahjaksi, ilmaiseksi. Siksi kyse ei ole sinun voimasi riittävyydestä tai sen täydellisestä puutteesta. Jeesus Kristus on ansainnut sinulle Golgatalla kaiken sen, mikä sinulta puuttuu ja minkä saat uskossa omistaa itsellesi. Siinä on siis armo!

Tietysti kuuliaisuuteen sitten sisältyy myös siunaus. On ihanaa, jos saa uskon kuuliaisuudessa seurata Herraa, minne hän johtaa. Se tie kirkastuu kirkastumistaan keskipäivään saakka kuten Sana sen kauniisti sanoo. Jos me rikomme Jumalan tahdon ja hylkäämme hänen neuvonsa, ei hän pysty siunaamaan meidän vääryyttämme. Se on selvä. Silloin myös ennemmin tai myöhemmin koemme, että tällä tiellä Herra ei ollut kanssani. Silti hän rakastaa ja rakastaen kutsuu takaisin tahtoansa seuraamaan. En kuitenkaan osaa vastata suoraan esittämääsi vaikeaan kysymykseen aivan tietystä Jumalan lupauksesta ja sen toteutumisesta (tai toteutumatta jäämisestä) elämässäsi. Mistä on lopulta kyse? Tällainen asia olisi parempi käsitellä avoimesti (ei välttämättä näillä nettipalstoilla vaan sielunhoidollisessa keskustelussa jonkun papin kanssa). Vaarana on, että sielua "kiristetään" jonkun uskonnollisen ryhmittymän johonkin "muottiin" jollain erityisellä ehdolla. Ota rohkeasti yhteys omaan sielunhoitajaasi!

Raamatustahan on väitetty yhtä ja toista ... Jokaisen väitteen esittäjän täytyy perustella kantansa. "Todistamisen taakka" on sillä, joka väittää esim., että jäälleensyntyminen olisi joskus poistettu Raamatusta. Mihin väite perustuu? Ei mihinkään! Se on tuulesta temmattu väite, jonka puolesta ei puhu mitkään tekstit tai arkeologiset löydökset, ei historialliset dokumentit taikka vakavasti otettavat tieteelliset tutkimukset. Tämä riittää ihan jokaiseen vastaavaan väitteeseen.

Apokryfiset kirjat ovat "hyödyllisiä lukea,mutta niitä ei kuulu pitää Jumalan sanan arvoisina" (Luther). Mutta siis hyödyllisiä ne ovat, koska ne kertovat VT:n ja UT:n välisestä ajanjaksosta, josta meiltä muuten puuttuisivat kunnon lähteet. Nyt me saamme apokryfikirjoista "ensi käden" tietoa tuosta ajankohdasta ennen Vapahtajamme syntymää.

Raamattu on Jumalan Sana, kokonansa totuus. Se on meille annettu ja muuttumaton. Kristillisessä kirkossa ei saa opettaa muuta. Se pitää sisällään kaiken. Siksi ei ole mitään "aitoa" kristillistä julistusta tai opetusta, joka ei löytyisi sieltä. Tosin on joku opinkohta tai sanan kohta voinut jäädä unhoon, mutta kun se taas löytyy uudelleen (vrt. esim. uskonpuhdistus), niin kyllä silloin helposti huomataan, että Raamatustahan tuo oppi on peräisin. Nuo kolme esitettyä kysymystä saavat vastauksesna oikeastaan tästä!

Ehkä pieni vertailu ihan tavalliseen kielenkäyttöön auttaa tässä ymmärtämään ... Kun puhutaan esim. runon kirjoittamisesta, niin usein siinä yhteydessä otetaan esille runoilijan "inspiraatio". Ilman sitä runoilija ei koe pystyvänsä kirjoittamaan mitään. Nyt jos edelleen kysellään, millainen inspiraatio se tämä tämmöinen on, niin tuskin voimme väittää, että kuuluisan runoilijan runo olisi vain asian puolesta inspiroitu tai että hän tosin omassa persoonassaan koki inspiraation, mutta se varsinainen runo tai hengentuote ei enää olisi tekstinä "inspiroitu". Tottahan toki runoiljan inspiraatio kattaa koko hänen runonsa, sanasta sanaan ja alusta loppuun saakka. Silti siinä runossa tulee esiin juuri tekijälle tyypillisiä piirteitä, sanavalintoja kielikuvia jne. Jotenkin näin voimme - muutettavat muuttaen - ymmärtää Raamatun inspiraationkin. Siinä kyse on Pyhän Hengen inspiraatiosta: tämä kattaa kaiken, mitä pyhät ihmiset Pyhän Hengen johtamina (ks. 2. Piet. 1:21) ovat kirjoittaneet. Silti Raamatun teksteistä näkyy, eri kirjoittajien persoonalliset piirteet, tyyli, kielenkäyttö, sananvalinnat jne. Näin Raamatun synnystä kertoo Raamattu itse. Mistään robottimaisesta sanelusta ei siis ole kyse! Jumalahan on luonut meidät persoonallisiksi yksilöiksi, hän ei toimi vastoin luomisen todellisuutta.

Aivan vastaava käsitys löytyy kyllä Lutheriltakin. Silti ei aina kannata tuijottaa vaan jonkun sanan tai käsitteen esiintymistä. Asia voidaan ilmaista muullakin tavalla. On hyvä myös muistaa, ettei uskonpuhdistuksen aikana Raamatun jumalallinen arvovalta ollut kiistan kohteena missään vaiheessa. Se oli päinvastoin se yhteinen pohja sekä katolilaisille että kaikille muille. Rajuin kiista koski, kuinka Raamattua on ymmärrettävä ja riittääkö tuo Raamattu yksin vai tarvitaanko myös kirkon tulkintoja jne. Esim. Tunnustuskirjoissa ei siten suoraan kajota raamattukäsitykseen. Yksimileisyyden ohjeen aivan alussa on pieni viittaus Raamatun ohjeellisuuteen opin ja elämän kysymyksissä. Siitä pidettiin ja pidetään kiinni aidossa luterilaisuudessa edelleen.

Kts. kysymys 77.

Varsinaista "vapaaehtoistoimintaa" ei Helsingin seudulla ole. Sen sijaan joka kuuakuden kolmas sunnuntai järjestetään seurat Taivallahden seurakuntakodilla (os. Runeberginkatu 39 A). (Seuraavat seurat su 21.11. klo 15.00, kts. Seurat). Seurojen kahvitus tapahtuu talkoovoimin, halutessasi voit ottaa yhteyttä Marja-Liisa Noreen (). Helsingin seudulla kokoontuu myös raamattupiiri, lisätietoja Petri Salomalta (). Meillä ovat aina ovet auki kaikille, Tervetuloa!

Tällaisia vanhempien ja lasten yhteisiä leirejä ei meillä juuri ole ollut. Lapsille on oma leiri ainakin joka syksy. Lisäksi voi olla erityisiä puuhapäiviä. Yleensä näille osallistuvat alle 15v lapset.

Samoin joka kesä on järjestetty oma rippikoululeiri (15-16v).

Nuortentoiminnassa on mukana nuoria 13-25v väliltä (jopa n. 30v asti).

Raamattupiirissämme käy sitten lapsiperheitäkin pienten lasten kanssa. Tervetuloa mukaan!

Jeesus puhuu (varsinkin Joh. evankeliumissa) paljon totuudesta, jonka hän on antanut opetuslapsille ja joka on syvimmältään hän itse. Siksi se (totuus) tai hän (Totuus) kuuluu kristinuskoon, vieläpä erottamattomana ja luovuttamattomana osana. Oikea oppi kirkossa on juuri tämän ymmärtämistä.

Pelkkä puhdas oppi ei kuitenkaan ketään pelasta ilman uskoa. Voi olla - vanhan, viisaan sanonnan mukaan - "opissa hirmuinen, vaan ei Hengessä vaivainen". Pää saattaa paisua niin paljon, että ei enää mahdu ahtaasta portista sisälle. Silloin on jotain "pahasti vialla" tiedosta ja taidosta huolimatta.

Jokaisen kuuluu siksi lukea Jumalan sanaa, raamattua niin paljon ja niin tarkkaan, että pystyy itse vastaamaan, mikä on se oikea oppi. Tässä ovat mainiona apuna Lutherin ja luterilaisten isien kirjoitukset sekä kirkkomme Tunnustuskirjat. Ne on kirjoitettu, jotta juuri totuus olisi tullut julki kirkkaana ja puhuttelevan kohtikäyvästi.

Väittäisin noin sen tarkemmin miettimättä, että ON! Vaikka joku ihminen lähtisi ihan pilkka mielessä sanankuuloon vikoillakseen pappia tai kirkkoa, niin silti sana voi sattuakin kohdalle - ja Jumalan armotyö pääsee tapahtumaan sydämessä.

Ajattelen ehkä hiukan yksinkertaistaen ja suoraviivaisesti tästä kysymyksestä, mutta näin sen itse ymmärrän. Sanankuulo on siksi papille tai puhujalle tärkeä paikka. Hänen kuuluisi olla Herran Hengen johdatuksessa, että Jumalan sana välittyisi hänen kautta jokaiselle kuulijalle. Siihen tarvitaan myös paljon seurakunnan esirukousta.

Jos akupunktioon (tai mihinkä muuhun itämaiseen parannuskeinoon tahansa) liittyy itämaista uskonnollisuutta, en voi suositella, en sitä enkä mitään muutakaan vastaavaa. Jos taas lääketieteen puitteissa on huomattu vanhan lääketaidon teho, niin pelkkänä hoitomuotona ei akupunktiossa ole mitään pahaa. Se perustunee käsittääkseni ihmisen "hermoratojen yhteyteen", jolloin jotain hermoa "piikittämällä" vaikutetaan kehon kipupisteisiin taikka sairauksiin. Keskustele asiasta tarkemmin lääkärisi ja pappisi kanssa.

Jumalan rakkaus on pohjaton. Mutta on tärkeätä, että tämän armon ei anna tulla suruttomuuden tai penseän kristillisyyden takeeksi ja turvaksi. Jos tekee syntiä siinä luulossa ja tarkoituksessa, että saahan sen sitten taas anteeksi. Jumala kun kerran on niin luvannut ... Tällöin on ottanut Jumalan armon "hukkaan" (2. Kor. 6:1), tehnyt kalliista armosta halpaa. Ja tällaisesta törkeästä, hävyttömästä jumalanpilkasta kuuluu tehdä "parannus". Mutta jos heikkoudesta ja heikkoudessa lankeaa ja taas kerran uudelleen ja uudelleen lankeaa, ei evankeliumi - kuten sanoin edellä - laske anteeksiantamisen kertoja. Kaiken saa Jeesuksen veren tähden ja uskon kautta anteeksi Jumalalta.

Kannattaa myös muistaa vanha, koeteltu rukous Jumalan puoleen, että hän tekisi minulle synnin inhottavaksi. Ei se rukous siis ketään pelasta, mutta on jokapäiväisessä kilvoituksessa oikein hyvä ase kiusausta vastaan. Ja ennen kaikkea kannattaa muistaa, että syntimme ajavat meitä Armahtajan ja Vapahtajan luokse. Hän tulee meille näin entistä kalliimmaksi ja tärkeämmäksi.

Myös voi olla hyvä miettiä, jos olisi paikallaan ripittäytyä. Ei myöskään se ole mikään anteeksisaamisen ehto ohi Kristuksen työn ja ansion. Mutta ripissä on liikkeellä juuri Jumalan ihmeellinen armovoima. Se on meille annettu avuksi kilvoitteluun.

Uusi avioliitto eron jälkeen on äärimmäisen vaikea kysymys ... Olisi ilman muuta suotavaa, että pappi voisi toimia esikuvana kaikessa seurakuntansa (ja maailman) edessä. Jos on kumminkin kysymys esim. toisen puolison tekemästä aviorikoksesta, josta sitten on vaikea löytää ulospääsyä, niin Jeesuksen opetuksen mukaisesti (Matt 19:1ss.) kirkko on ainakin yleensä sallinut uuden avioliiton ns. "syyttömän" kohdalla. Jos hän on pappi, niin silloin joudumme kysymään ja pohtimaan, miksei hän voisi toimia pappina. Myönnän, että ongelman ratkaisu ei ole helppo. En myöskään uskalla antaa etukäteen mitään jokaiseen tapaukseen sovellettevaa yleispätevää ohjetta. Parempi miettiä joka tilanne erikseen raamatun ohjeiden mukaan. Mutta pääperiaate on minusta tämä ja tämänsuuntainen. Tästä asiasta ei kuulu vaieta, mutta ei myöskään ehdoin tahdoin saattaa sitä julkisuuden riepoteltavaksi tai reposteltavaksi.