Kysymykset

Se kertoo meille, että Jumala ei paljokaan välitä "maallisista" komeuksista. Hän on elävänä Jumalana kaiken yläpuolella, kaiken Luoja ja Holhoaja. Jos hän tahtoisi todella komean temppelin tai kirkon, hän loisi sen ihan itse! Nyt Jumala asuu korkeudessa ja pyhyydessä; sinne hänen luoksensa ei pääse kukaan, joka ei itse ole "korkea" ja "pyhä". Syntinen ei siis pääse taivaaseen ilman Jeesuksen tuottamaa sovitusta, jonka ihminen vastaanottaa uskon kautta. Jeesuksen veren suojassa syntinen voi (ja saa) lähestyä Jumalaa. Siksi Jumala sanoo sanassansa, että hän asuu - ei vain korkeudessa ja pyhyydessä - vaan myös "niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki" (Jes. 57:15).

Tilastollisesti eniten luterilaisia on Ruotsissa. Sitten taitaa olla muilla "mitalisijoilla" amerikkalainen Missouri-synodi ja Suomen ev.lut. kirkko. Tilastot eivät tietysti kerro ihan koko totuutta, emme tiedä, kuinka moni jäsenistä todella uskoo niin kuin kirkko ja Raamattu opettaa.

Ehtoollisen antamiselle & saamiselle ei ole mitään tarkkaa ikää annettuna Raamatussa. Paavali kehottaa itsensä koettelemiseen. Lue 1. Kor. 11:28. Siksi on hyvä opettaa lasta ensin, jotta ei jää epäselväksi, mitä ehtoollinen on ja mitä se antaa ja mihin se velvoittaa. Nämä asiat käydään tarkkaan läpi rippikoulussa, joka on nimenomaan "kastekoulua". Näin ollen pidän hyvänä, jos lapsen itsenäinen ehtoollisélla käynti ajoittuu rippikoulun ja siellä saadun opetuksen jälkeen. Suomessa tuo ikärja on n 15v. Se on hyvä raja, vaikka rippikoulu voitaisiin järjestää kyllä tietysti jo aikaisemminkin. Mutta jossain täytyy raja olla, ja se on meillä täällä Suomessa tässä. Niinpä en ole esim. omassa perheessäni lähtenyt rajaa muuttamaan. Olen iloinen, että vielä on olemassa joku selkeys tässä kysymyksessä.

Kaikki armonvälineet (Jumalan sana, kaste, rippi ja ehtoollinen) välittävät armon. Yhden armonvälineen armoa ei saa panna toisen armonvälineen armoa vastaan eikä esim. korvaamaan, täydentämään tai parantamaan sitä. Ehtoollista ennen toimitettu rippi liittyy Paavalin kehotukseen "itsensä koettelemiseen": ripissä me tuomme Herralle syntimme ja valmistaudumme näin ehtoolliselle. Ei ripin armo vähennä ehtoollisen armoa tai päinvastoin. Jumala on "rikas antaja". Hän antaa armonsa runsaasti. Siksi mene aina synteinesi alttarille ehtoollista nauttimaan, mene synteinesi myös ripppiä kuulemaan, mene synteinesi Jumalan sanan ääreen tutkittavaksi, mene synteinesi kasteveteen upotettavaksi. Sillä nämä pyhät ja kalliit armonvälineet antavat sinulle kaikki syntisi anteeksi. Siitä saat iloita!

Ehdottomasti paras ratkaisu olisi löytää sellainen srk-yhteys, jossa ei tämä ns naispappeus nouse esille lainkaan vaan kirkon toiminta hoidetaan apostolisen virkäjärjetyksen (ja opetuksen) mukaisesti. Pieni kasvava lapsi joutuu aivan turhaan sekavaan, vaikeaan väliin, jos hän joutuu kasvamaan tällaisen srk-elämän keskellä. Tässä pätee: "Vain paras on kyllin hyvää."

Mielestäni 3-4 v. lapsille ei kuulu vielä ehtoollinen. Paavali kehottaa koettelemaan itseään ennen ehtoolliselle menoa. Siinä tarvitaan silloin oikeaa hengellistä opetusta (mitä se on? mitä se ei ole?, mitä se hyödyttää?, mitä siinä lahjoitetaan?, mihin se velvoittaa? jne).

Toivon, että lapsesi saisi käydä seurakunnan kerhossa ja kuulla lapsen parhaasta ystävästä, Jeesuksesta ja että näihin ongelmiin löytyisi selkeä ja hyvä ratkaisu. Siunausta kasvatustehtävääsi!

Kysymys lienee jumalanpalvelusten toimittamisesta ja ehtoollisen jakamisesta säännöllisesti jossain muussa paikassa kuin kirkossa (tai vähän tarkemmin: jossain muussa kuin kirkolliseen käyttöön vihityssä paikassa). Mainitsemasi poikkeustapaukset ovat sitten asia erikseen: kesäkirkot, sairasten ehtoollinen, hätäkaste jne. Nykyisen voimassa olevan kirkko-oikeuden mukaan säännönmukainen jumalanpalvelustoiminta tarvitsisi luvan tuomiokapitulilta (tai hyväksynnän paikalliselta kirkkoherralta). Sellaista ei nyt ole saatu. On kuitenkin haluttu järjestää mahdollisuus apostoliseen jumalanpalvelukseen paikkakunnalla, jossa ei siihen muuten ole mahdollisuutta. Siksi tämä kohu. Kysyä voi, miten tämä holhous eroaa vanhojen herätysten aikojen ns konventikkeliplakaatista? Silloinkin pyrittiin kaikin tavoin estämään kristittyjen vapaa kokoontuminen - siinä kuitenkaan onnistumatta.

Vertaus puhuu opetuslapsen vastuusta. Meille on kullekin uskottu leiviskämme. Kuinka niillä asioimme? Kuinka autamme toisia? Vai peitämmekö lahjamme emmekä rohkene niitä käyttää? Mahtaisikohan se yhden leiviskän mies sopia aika moneen kristittyyn, joka ei uskalla tai viitsi tehdä mitään, "koska en mä kumminkaan osaa" tai "muut osaavat kaiken paremmin". Näin sitten laistetaan ja kierretään oma vastuu. Vertauksessa Jeesus rohkaisee tekemään parhaansa (uskon yhteydessä häneen), vaikkei olisikaan paras. Usein Jumalan lahjat ovat lisäksi sellaisia, että ne kasvavat niitä käytettäessä ja hupenevat laiminlyötäessä ne. Siksi ne, joilla oli, saivat yhä enemmän (myös kerran viimeisenä päivänä vanhurskasten ylösnousemuksessa), kun taas se, joka ei halunnut käyttää leiviskäänsä, menetti sen viimeisenkin. "Työ tekijäänsä opettaa, etenkin Herran työ ja Herrassa tehty työ."

Käsite "evankelioiminen" voi tarkoittaa niin monia asioita eri yhteyksissä ja eri seurakunnissa. Lue kumminkin liite kirjasta Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus. Pieni opas. Siitä löytyy lyhyt selvitys raamatullisesta virkakäsityksestä.

Yhteenvetona voisi sanoa seuraavaa:

1) 1. Kor. 14:34ss. kieltää naista puhumasta jumalanpalveluksen yhteydessä, ei muualla.

2) 1. Tim. 2 pastoraalikirjeen osana kieltää naista opettamasta pappina kaikissa yhteyksissä.

Joten jos evankelioiminen on esim. henkilökohtaisen todistuksen antamista omasta uskoontulosta tai evankeliumin kertomista siitä osattomille, niin totta kai nainen voi ja saa "evankelioida". Se on suorastaan ihanaa, jos nainen näin toimii herätyksen hyväksi. E.m. rajoitukset on kuitenkin välttämätöntä huomioida, ettei tuo raamatullinen todistus ajaudu ristiriitaan Raamatun kanssa!

Anomalla jäsenyyttä LSRY:n johtokunnalta (ja tietysti maksamalla jäsenmaksun).

Karitsan häistä alkaa taivaan kirkkaus ja ihanuus.

Aikajärjestyksestä meille puhuu selvää kieltä 1. Tess. 4:16-17.

Maallisen ja taivaallisen hääjuhlan yhteydestä lue Ef. 5:22-33.

Kyllä. Ei ole eroitusta. Uskon kautta Jeesukseen pelastuu.

Tulee. Lue esim. Tiitus 1:5 ja Apt. 14:23.

Samoin Lutherin mukaan paimenen virka on yksi kirkon seitsemästä tuntomerkistä.

Kts. kysymys 1 ja kysymys 26.

Tämä kirkon tekemä ratkaisu naispappeuden puolesta 1986 on väärä ja jumalaton. Olet aivan oikeassa. Raamatusta ei naispappeudelle löydy tukea. Viittaan tässä kirjaani Vanhan käsikirjan jp. Pieni opas. Siinä lopussa on vähän tarkempi selitys jakeisiin 1. Kor. 14 ja 1. Tim. 2.

Kyllä monet koululaiset ovat niitä tehneet. Tuntuu siltä, että koulun uskontotunneilla herätysliikkeet käsitellään ryhmätyönä melko usein. Näiltä meidän webbisivuiltammekin löytyy yhtä ja toista, jota voi käyttää esitelmän teossa apuna.

En usko, ettemmekö maailmassa eläessämme joutuisi kiusauksiin. Usein ja moniin. Joskus netissä saattaa tahtomattaankin ajautua sivustoille, joille ei pyrkinyt. Silloin olisi parasta poistua, jättää ne sivustot. Tuollaista netissä tapahtuvaa pakkosyöttöä taitaa olla mahdotonta karsia täydellisesti pois, koska pahuus voidaan naamioida, kunnes se räpsähtää esille. Jos saat armon poistua jäämättä vääryyden verkkoon kiinni, se on Pyhän Hengen suurenmoista johdatusta. "Yli kaiken varjele sydämesi ..." Jos taas sielu haavoittuu ja synti takertuu kiinni, ei ole olemassa muuta apua kuin veren peso Jeesuksen Kristuksen haavoissa. Siinä on autuuden lähde kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan(Sak. 13:1). Siitä saa myös uuden voiman taistella pahuutta vastaan. Onneksi meillä on kumminkin netti ja nämä sivustot! Kuitenkin kaikkea voi käyttää joko oikein tai väärin. Oikeita tapoja on monia, samoin vääriä. Valinnan teemme me itse. Pyydetään, että me saamme toimia oikein armon evankeliumi sydämessämme.

No, ehkei Jeesuksen toiminta kaiken kaikkiaan ollut juuri ihan noin yksoikoista. Häneen uskominen ei edellyttänyt välttämättä kaiken myymistä ja poisantamista. Jeesushan itse majaili usein (suorastaan asui) Kapernaumissa Pietarin talossa (lue vaikkapa Markuksen evankeliumi alusta loppuun)! Siellä hän paransi usein sairaita (esim. Pietarin anopin), sinne hän palasi retkiltänsä. Mutta olet oikeassa meitä kiusaa usein pinnallisuus ja maailman rikkaus. Tärkeätä on, että huomaat vaarat ja vältät niitä. Jos muut tekevät väärin, rukoillaan, että me saisimme voiman tehdä oikein. Siksi toteutukoon ennen muuta meidän omassa elämässämme se, minkä tiedämme oikeaksi ja hyväksi.

Molemmat ovat oikeita. Me kastamme sekä lapsia että aikuisia. Mutta jos joku kokonaan kieltää lapsikasteen oikeutuksen, niin hän on pahasti väärässä. Luepa Matti Väisäsen hyvä kirja "Kaste Raamatussa". Löytynee kirjastostakin.

Jeesus mainitsee mahdolliseksi avioeron syyksi vain "huoruuden" eli aviorikoksen (Matt. 19:9). Käytännössä lienee edelleen ihan mahdotonta jatkaa avioliittoa, jos esim. mies juo, lyö ja hakkaa perhettänsä (harjoittaa tavallaan "henkistä haureutta"). Silloin on pakko erota jo oman ja lasten turvallisuudenkin takia. Jotain vastaavia (ja vähän erilaisia) syitä luetellaan sitten vanhassa ns. Florinuksen kirkkolaissa (ruotsiksi 1686 ja suomeksi 1688). Kirjastosta voit löytää uusintapainoksen tästä kirjasta (1986). Tärkeintä olisi kuitenkin hoitaa avioliittoa niin, ettei mitään syytä eroon tulisi. Eron syy on aina ihmisen sydämen kovuudessa (lue Matt. 19:8). Vain Herran armo voi tämän kovuuden meissä ja muissa pehmittää.

Lyhyesti voisi sanoa, että Augsburgin (melko lyhyt) tunnustus on se yksimielisyys, jota tässä tarkoitetaan. Siis se tunnustus on hyvä lukea alusta loppuun. Vastaus on siinä.

Edellä ja jälempänä Jeesus nuhtelee fariseuksia. Hän mainitsee heidän helmasynneiksensä erityisesti (rahan) ahneuden (j 14), ulkokultaisuuden (j 15) ja huoruuden (j 18). Nämä ovat hurjan väkeviä syntejä kaikki. Kirjanoppineet eivät halunneet tehdä niistä totista parannusta. He eivät välittäneet. Siksi Jeesus jakeessa 16 vertaa Jumalan valtakuntaan sisälle tulevaa juuri sellaiseksi, joka (Herran armosta) tunkeutuu sisälle sanoutuen irti e.m. (ja kaikenlaisista muistakin) synneistä. Näin tullaan osallisiksi aivan uudesta todellisuudesta, jossa synti edelleen kyllä kiusaa ja vaivaa, mutta jossa syntiä vastaan taistellaan ja se hylätään. Sana 'jokainen' vielä painottaa, että tässä ei enää erotella ihmisiä fariseusten tavalla; hehän eivät voineet hyväksyä syntisiä seuraansa - vaikka itse olivat samanlaisia!

Voi olla kristitty, vaikka ei tuntisi pelastusvarmuutta. Esim. pieni lapsi voi pelätä ilkeätä, haukkuvaa koiraa sekä itkeä ja huutaa sydäntäraastavasti. Silti hän voi olla hyvässä turvassa isänsä sylissä. Näin kristitty voi pelätä kuolemaa, kadotusta, perkelettä syntiä - ja silti olla uskossa.

Mutta tietysti on lisättävä, että Jumala tahtoo antaa omillensa rauhan ja ilon sydämeen. Pelastusvarmuutta etsittäessä on hyvin tärkeätä muistaa, ettei sitä (!) pidä etsiä. Pelastusvarmuutta ei nimittäin voi löytää sellaisenaan, irrallisena. Se on aina Jeesuksen Kristuksen yhteydessä ja saadaan lahjana ainoastaan häneltä. Siksi ei kuulu etsiä varsinaisesti pelastusvarmuutta vaan Kristusta. Kun omistaa Kristuksen, omistaa varmasti myös pelastusvarmuuden. Kristuksen sinä löydät kasteestasi, ripin synninpäästöstä, ehtoollisesta, evankeliumin armolupauksesta. Oletko hakenut häntä sieltä? Sieltä löytyy myös autuus, vielä lisäksi armon varaan pohjautuva varmuus autuudesta.

Vapahtajasi siunaamaa uutta vuotta 2005!

Uudestisyntyminen tarkoittaa ihmisen syntymistä Jumalan lapseksi eli samaa kuin saada syntinsä anteeksi. Kastetta kutsutaan UTssa uudestisyntymisen pesoksi (Tiit. 3:5).

Uudestisyntyminen on erotettava tarkkaan "jälleensyntymisestä". Se tarkoittaa "itämaisten uskontojen" - esim. hindulaisuuden - ajatusta ihmissielun ns. jälleensyntymisestä uuteen ruumiiseen kuoleman jälkeen. Tällaista ei Raamattu missään opeta.

Pääajatus on israelilaisten vapautuminen (eli exodus) Egyptin orjuudesta ja sitä seurannut erämaavaellus. Lopussa on lisäksi joitain säädöksiä ilmestysmajasta ja sen esineistä. Se on tosi mielenkiintoinen kirja. Kannattaa lukea läpi.

Kirkon historiassa ei tosiaan löydy esimerkkejä naispastoreista, paitsi tietysti luopumuksen ajoilta.

Paavalin kanta virkakysymyksessä on hämmästyttävän ankara. Sitä emme saa millään toisenlaiseksi vaan hänen välittämäänsä Herran käskyyn liittyy mainitsemasi uhkaus, joka koskettaa varmaan koko 14. lukuakin, mutta aivan erityisesti luvun loppujakeita. Ei ole aina tarpeen tietää, miksi jokin asia on niin kuin Raamatussa se on sanottu. Silti se on niin. Nykyisin kun naispappeuden mukana on tullut muuta luopumusta ja ennen muuta jumalakuvan hiljainen muuttuminen feministiseen suuntaan, voinemme paremmin ymmärtää, miksi Paavali oli niin ehdoton kannassansa. Hän oli profeetta, joka ymmärsi tulevaisuutta paremmin kuin muut profeetat, jotka Korintissa yrittivät ajaa naispappeutta kirkkoon (vrt "jos joku luulee olevansa ... profeetta").

Usko on juuri kuuliaisuutta evankeliumille. Ei voi uskoa samalla eläen kuinka sattuu tai opettaen mitä tahansa. Usko on Jumalaan sanaan turvautumista aina ja kaikessa. Jos tietoisesti hylkää, turhentaa tai vääristää Raamatun sanaa (missä asiassa tahansa), se on äärimmäisen vakavaa. Kuinka voi olla Jumalan lapsi, jos ei halua nöyrästi totella Jumalaa? Tästä näkökulmasta ajatellen ei Paavalin kanta ole käsittämätön. Samaa hän voisi sanoa monesta muustakin asiasta.

Edellisen johdosta ei ole tarvetta osallistua ns. "naispappien" tilaisuuksiin. Valinnan varaa on. Miksi ei siis käyttäisi tätä kristityn vapauttansa ja menisi tilaisuuksiin, joissa voi olla ja kuunnella Jumalan sanaa hyvällä mielellä? Ja entä jos sitten vastoin omaatuntoasi ja Raamatun totuutta menet tilaisuuksiin, jotka eivät ole apostolisen järjestyksen mukaisia? Saatko sinä silloin sisimpääsi rauhan? Eikö ongelma muutu vain pahemmaksi? Parempi on seurata Jumalan sanaa kaikessa yksinkertaisuudessa. Ei sinun tarvitse valita huonoa vaihtoehtoa. Valitse hyvä, "se yksi ja tarpeellinen".