Kysymykset
Kysymys 178
Voiko kehitysvammainen (rippikoulun suorittanut) toimia lapsen kummina?
Ei kehitysvamma estä kummina toimimista. Etenkin jos rippikoulu on suoritettu, niin se todistaa kiistatta, että kehitysvammainen on kypsä kummiuteen ja kummiuden haasteisiin.
Tärkeintä kummiudessa on toimia kristillisenä esikuvana lapselle niin opissa kuin elämässäkin.
Kysymys 177
Kysyin aiemmin (kysymys 136), miten Jumala vanhurskauttaa syntisen eli miten ihminen pelastuu? Vastaus on mielestäni aika yliolkainen ja vailla syvempää merkitystä. Miten se asia todella on? Kyllähän se yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden tapahtuu, mutta mitä se merkitsee käytännössä? Toinen mielessäni oleva asia on naispapit. Heidän pappeutensa on toki raamatun vastaista, mutta ei kai se saa estää kirkkoon tai ehtooliselle menemistä? Menihän Jeesuskin synagoogaan, jossa ei varmastikaan saarnattu puhdasta Jumalan sanaa enää. Eikä sakramentin vaikutus riipu sen jakajasta, senhän muistamme jo rippikoulusta. En minäkään usko yhdenkään naispapin voivan julistaa autuaaksi tekevää evankeliumia siltä virkapaikalta, vaikka yleinen pappeus naisiakin koskettaa, sillä he eivät ole kuuliaisia Jumalan sanalle ottaessaan vastaan miehille säädetyn pappisviran. Mutta silti...en boikotoisi yhtään jumalanpalvelusta enkä edes ehtoollista tämän vuoksi, sillä eihän Jumalan sana eikä edes minun taivasosuuteni siitä kärsi. Miten on?
Tavallaan vastauksen yksinkertaisuus oli juuri vastaus. Pelastus ei ole monimutkainen asia, me siitä teemme monimutkaisen. Joten ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Kristuksen tähden Jumalan armosta. Tämä pelastuksen perusta on sitten vuosisatojen aikana väännetty moneen kertaan monelle solmulle. Viittaan tässä esim. teokseen Turhentuuko uskonpuhdistus?, jossa on käsitelty paljon yksityiskohtaisemmin asiaa. Löytynee kirjastosta taikka tilaa se suoraan lehtemme toimituksesta.
Tuosta virkakysymyksestä sanoisin vielä sen verran, että koska naispappeus ei ole raamatullista pappeutta lainkaan, emme voi koskaan sanoa, että tällaisen epäraamatullisen viran toimitus (esim. ehtoollisen vietto) koituu siunaukseksi. Huono asia on tietysti sekin, jos jumalaton miespappi toimittaa ehtoollisen, mutta hänellä on sentään kaikesta huolimatta oikea virka. Siinä on se ratkaiseva ero verrattuna naispapin toimituksiin. Minusta ei kannata osallistua epäapostoliseen ehtoolliseen, koska oikea ehtoollispöytä on niin helppo löytää. Siitä kannamme Herrallemme kiitoksen.
Kysymys 176
minua vaivaa vaatimus parannuksenteosta. sanotaan, ettei Jumala koskaan "siunaa synnin päälle". eikö armo olekaan ehdotonta? eikö Jumala voi armahtaa ja siunata minua sellaisena kuin olen, ilman mitään mittoja ja vaatimuksia?eikö vaatimus parannuksenteosta ehdollista armon ja supista sen pelkäksi palkkioksi "oikeanlaisesta käytöksestä"? (kysymyksen takana on se, että minulla on Jumalan lupaus erästä asiaa koskien, ja minun on annettu ymmärtää ettei Jumala täytä lupaustaan ennen kuin minä teen parannuksen. jota olen voimaton tekemään.)
Armo on "ansioton rakkaus meidän osaksemme" ilman ehtoja. Se on siinä tai sitä ei ole lainkaan! Armoa ei sovi täydentää millään. Armahdettuna me saamme sitten palvella Jumalaa ja lähimmäistämme rakkaudessa. Parannus on Raamatun ja Vähän Katekismuksen mukaan katumusta ja uskoa. Siinä sinulta ei vaadita yhtään mitään vaan annetaan lahjaksi, ilmaiseksi. Siksi kyse ei ole sinun voimasi riittävyydestä tai sen täydellisestä puutteesta. Jeesus Kristus on ansainnut sinulle Golgatalla kaiken sen, mikä sinulta puuttuu ja minkä saat uskossa omistaa itsellesi. Siinä on siis armo!
Tietysti kuuliaisuuteen sitten sisältyy myös siunaus. On ihanaa, jos saa uskon kuuliaisuudessa seurata Herraa, minne hän johtaa. Se tie kirkastuu kirkastumistaan keskipäivään saakka kuten Sana sen kauniisti sanoo. Jos me rikomme Jumalan tahdon ja hylkäämme hänen neuvonsa, ei hän pysty siunaamaan meidän vääryyttämme. Se on selvä. Silloin myös ennemmin tai myöhemmin koemme, että tällä tiellä Herra ei ollut kanssani. Silti hän rakastaa ja rakastaen kutsuu takaisin tahtoansa seuraamaan. En kuitenkaan osaa vastata suoraan esittämääsi vaikeaan kysymykseen aivan tietystä Jumalan lupauksesta ja sen toteutumisesta (tai toteutumatta jäämisestä) elämässäsi. Mistä on lopulta kyse? Tällainen asia olisi parempi käsitellä avoimesti (ei välttämättä näillä nettipalstoilla vaan sielunhoidollisessa keskustelussa jonkun papin kanssa). Vaarana on, että sielua "kiristetään" jonkun uskonnollisen ryhmittymän johonkin "muottiin" jollain erityisellä ehdolla. Ota rohkeasti yhteys omaan sielunhoitajaasi!
Kysymys 175
Sellaista kysyisin kun jotkut väittävät että Raamatusta on poistettu osia..esim.jälleen syntymiseen viittaavia ja sit Marian evankeliumi..miten voin olla varma ettei ole poistettu? ja sit että kuinka Apogryfisiin kirjoituksiin tulisi suhtautua?..kiitos vastauksista ja siunausta..tv:Pietu
Raamatustahan on väitetty yhtä ja toista ... Jokaisen väitteen esittäjän täytyy perustella kantansa. "Todistamisen taakka" on sillä, joka väittää esim., että jäälleensyntyminen olisi joskus poistettu Raamatusta. Mihin väite perustuu? Ei mihinkään! Se on tuulesta temmattu väite, jonka puolesta ei puhu mitkään tekstit tai arkeologiset löydökset, ei historialliset dokumentit taikka vakavasti otettavat tieteelliset tutkimukset. Tämä riittää ihan jokaiseen vastaavaan väitteeseen.
Apokryfiset kirjat ovat "hyödyllisiä lukea,mutta niitä ei kuulu pitää Jumalan sanan arvoisina" (Luther). Mutta siis hyödyllisiä ne ovat, koska ne kertovat VT:n ja UT:n välisestä ajanjaksosta, josta meiltä muuten puuttuisivat kunnon lähteet. Nyt me saamme apokryfikirjoista "ensi käden" tietoa tuosta ajankohdasta ennen Vapahtajamme syntymää.
Kysymys 174
Raamatun luomiskertomus ja vedenpaisumus tulkitaan nykyään yleensä myyteiksi. Moni lukee myyteiksi myös esimerkiksi syntiinlankeemuksen ja Jeesuksen neitseestä syntymisen. Raamatussa selitetään olevan ainakin jonkin verran virheitä ja epätarkkuuksia.
Kristuksen jumaluudesta arvellaan esimerkiksi seuraavaa: "ei Kristus voinut kaikkea tietää" jne. Lisäksi keskustellaan jopa siitä, että onko Kristuksen kristinkuolema ollenkaan välttämätön opinkohta ihmisen autuuden kannalta.
Apostolisen uskontunnustuksen esittämä neitseestä syntyminen ei varmaan monen mielestä ole mahdollista eikä uskottavaa. Luetteloa voisi jatkaa, sillä käsittämättömiä ihmeitä Raamatussa kyllä riittää.
Ymmärrän, että maasamme on uskomisen ja mielipiteen vapaus ja se on todellakin hyvä ja arvokas asia.
Niin pitää ollakin.
Varsinainen kysymykseni on kolmiosainen:
Onko kristilllinen opinkehitys mahdollinen?
Jos on, niin mitkä ovat ne perustavat kristillisen uskon opinkohdat, joista olisi pidettävä ehdottomasti kiinni?
Kuka tai ketkä määrittelevät nämä fundamentaaliset opinkohdat?
Raamattu on Jumalan Sana, kokonansa totuus. Se on meille annettu ja muuttumaton. Kristillisessä kirkossa ei saa opettaa muuta. Se pitää sisällään kaiken. Siksi ei ole mitään "aitoa" kristillistä julistusta tai opetusta, joka ei löytyisi sieltä. Tosin on joku opinkohta tai sanan kohta voinut jäädä unhoon, mutta kun se taas löytyy uudelleen (vrt. esim. uskonpuhdistus), niin kyllä silloin helposti huomataan, että Raamatustahan tuo oppi on peräisin. Nuo kolme esitettyä kysymystä saavat vastauksesna oikeastaan tästä!
Kysymys 173
Franz Pieper Kristillisessä dogmatiikassaan (Sley 1961, s.75) esittää, että Raamattu on syntynyt sanainspiraation eli verbaali-inspiraation kautta. Lainaus käännöksestä: "Tämä merkitsee sitä, että sanat ovat annetut kirjoittajille, koska kirjoitusta, jota sanotaan inspiroiduksi, eivät muodosta asiat eivätkä henkilöt, vaan kirjoitetut sanat." Käsitettä sanainspiraatio ei löydy Lutherilta eikä luterilaisista tunnustuskirjoista. Onko tämä sanainspiraatio-oppi Raamattuun ja luterilaiseen uskonkäsitykseen kuulumaton oppi? Sehän lienee peräisin vasta luterilaisuuden puhdasoppisuuden ajalta eli 1600-luvulta?
Ehkä pieni vertailu ihan tavalliseen kielenkäyttöön auttaa tässä ymmärtämään ... Kun puhutaan esim. runon kirjoittamisesta, niin usein siinä yhteydessä otetaan esille runoilijan "inspiraatio". Ilman sitä runoilija ei koe pystyvänsä kirjoittamaan mitään. Nyt jos edelleen kysellään, millainen inspiraatio se tämä tämmöinen on, niin tuskin voimme väittää, että kuuluisan runoilijan runo olisi vain asian puolesta inspiroitu tai että hän tosin omassa persoonassaan koki inspiraation, mutta se varsinainen runo tai hengentuote ei enää olisi tekstinä "inspiroitu". Tottahan toki runoiljan inspiraatio kattaa koko hänen runonsa, sanasta sanaan ja alusta loppuun saakka. Silti siinä runossa tulee esiin juuri tekijälle tyypillisiä piirteitä, sanavalintoja kielikuvia jne. Jotenkin näin voimme - muutettavat muuttaen - ymmärtää Raamatun inspiraationkin. Siinä kyse on Pyhän Hengen inspiraatiosta: tämä kattaa kaiken, mitä pyhät ihmiset Pyhän Hengen johtamina (ks. 2. Piet. 1:21) ovat kirjoittaneet. Silti Raamatun teksteistä näkyy, eri kirjoittajien persoonalliset piirteet, tyyli, kielenkäyttö, sananvalinnat jne. Näin Raamatun synnystä kertoo Raamattu itse. Mistään robottimaisesta sanelusta ei siis ole kyse! Jumalahan on luonut meidät persoonallisiksi yksilöiksi, hän ei toimi vastoin luomisen todellisuutta.
Aivan vastaava käsitys löytyy kyllä Lutheriltakin. Silti ei aina kannata tuijottaa vaan jonkun sanan tai käsitteen esiintymistä. Asia voidaan ilmaista muullakin tavalla. On hyvä myös muistaa, ettei uskonpuhdistuksen aikana Raamatun jumalallinen arvovalta ollut kiistan kohteena missään vaiheessa. Se oli päinvastoin se yhteinen pohja sekä katolilaisille että kaikille muille. Rajuin kiista koski, kuinka Raamattua on ymmärrettävä ja riittääkö tuo Raamattu yksin vai tarvitaanko myös kirkon tulkintoja jne. Esim. Tunnustuskirjoissa ei siten suoraan kajota raamattukäsitykseen. Yksimileisyyden ohjeen aivan alussa on pieni viittaus Raamatun ohjeellisuuteen opin ja elämän kysymyksissä. Siitä pidettiin ja pidetään kiinni aidossa luterilaisuudessa edelleen.
Kysymys 172
Mikä on liikkeen suhde evankelis-luterilaiseen kirkkoon?
Kts. kysymys 77.
Kysymys 171
Onko Helsingin seudulla mahdollisuus vapaaehtoistoimintaan
rukoilevaisuuden piirissä ? Miten pääsee yhteisöön ?
Varsinaista "vapaaehtoistoimintaa" ei Helsingin seudulla ole. Sen sijaan joka kuuakuden kolmas sunnuntai järjestetään seurat Taivallahden seurakuntakodilla (os. Runeberginkatu 39 A). (Seuraavat seurat su 21.11. klo 15.00, kts. Seurat). Seurojen kahvitus tapahtuu talkoovoimin, halutessasi voit ottaa yhteyttä Marja-Liisa Noreen (). Helsingin seudulla kokoontuu myös raamattupiiri, lisätietoja Petri Salomalta (). Meillä ovat aina ovet auki kaikille, Tervetuloa!
Kysymys 170
Onko teidän yhdityksellä sellaisia leirejä tai leiri päiviä johon voi tulla vain jompikumpi vanhemmista ja 3 vuotias lapsi? Minkä ikäisille lasten leirit on tarkoitettu?
Tällaisia vanhempien ja lasten yhteisiä leirejä ei meillä juuri ole ollut. Lapsille on oma leiri ainakin joka syksy. Lisäksi voi olla erityisiä puuhapäiviä. Yleensä näille osallistuvat alle 15v lapset.
Samoin joka kesä on järjestetty oma rippikoululeiri (15-16v).
Nuortentoiminnassa on mukana nuoria 13-25v väliltä (jopa n. 30v asti).
Raamattupiirissämme käy sitten lapsiperheitäkin pienten lasten kanssa. Tervetuloa mukaan!
Kysymys 169
Kuuluuko oikeaoppisuus kristinuskoon vai onko oppi aina suhteellinen käsite?
Esimerkiksi voidaanko sanoa, että puhdasoppinen luterilaisuus on Raamatun oikea oppi?
Jeesus puhuu (varsinkin Joh. evankeliumissa) paljon totuudesta, jonka hän on antanut opetuslapsille ja joka on syvimmältään hän itse. Siksi se (totuus) tai hän (Totuus) kuuluu kristinuskoon, vieläpä erottamattomana ja luovuttamattomana osana. Oikea oppi kirkossa on juuri tämän ymmärtämistä.
Pelkkä puhdas oppi ei kuitenkaan ketään pelasta ilman uskoa. Voi olla - vanhan, viisaan sanonnan mukaan - "opissa hirmuinen, vaan ei Hengessä vaivainen". Pää saattaa paisua niin paljon, että ei enää mahdu ahtaasta portista sisälle. Silloin on jotain "pahasti vialla" tiedosta ja taidosta huolimatta.
Jokaisen kuuluu siksi lukea Jumalan sanaa, raamattua niin paljon ja niin tarkkaan, että pystyy itse vastaamaan, mikä on se oikea oppi. Tässä ovat mainiona apuna Lutherin ja luterilaisten isien kirjoitukset sekä kirkkomme Tunnustuskirjat. Ne on kirjoitettu, jotta juuri totuus olisi tullut julki kirkkaana ja puhuttelevan kohtikäyvästi.
Kysymys 168
Onko se aina Pyhän Hengen työtä, että joku lähtee Jumalan sanan kuuloon tai esimerkiksi lukee Raamattua?
Väittäisin noin sen tarkemmin miettimättä, että ON! Vaikka joku ihminen lähtisi ihan pilkka mielessä sanankuuloon vikoillakseen pappia tai kirkkoa, niin silti sana voi sattuakin kohdalle - ja Jumalan armotyö pääsee tapahtumaan sydämessä.
Ajattelen ehkä hiukan yksinkertaistaen ja suoraviivaisesti tästä kysymyksestä, mutta näin sen itse ymmärrän. Sanankuulo on siksi papille tai puhujalle tärkeä paikka. Hänen kuuluisi olla Herran Hengen johdatuksessa, että Jumalan sana välittyisi hänen kautta jokaiselle kuulijalle. Siihen tarvitaan myös paljon seurakunnan esirukousta.
Kysymys 167
Onko akupunktio raamatullista?
Onko siinä pahuuden voimat mukana?
Jos akupunktioon (tai mihinkä muuhun itämaiseen parannuskeinoon tahansa) liittyy itämaista uskonnollisuutta, en voi suositella, en sitä enkä mitään muutakaan vastaavaa. Jos taas lääketieteen puitteissa on huomattu vanhan lääketaidon teho, niin pelkkänä hoitomuotona ei akupunktiossa ole mitään pahaa. Se perustunee käsittääkseni ihmisen "hermoratojen yhteyteen", jolloin jotain hermoa "piikittämällä" vaikutetaan kehon kipupisteisiin taikka sairauksiin. Keskustele asiasta tarkemmin lääkärisi ja pappisi kanssa.
Kysymys 166
miten monta kertaa taivaan Isä antaa synnit anteeksi, jos aina ja aina tekee syntiä ja aina ja aina pyytää synnit anteeksi?
Jumalan rakkaus on pohjaton. Mutta on tärkeätä, että tämän armon ei anna tulla suruttomuuden tai penseän kristillisyyden takeeksi ja turvaksi. Jos tekee syntiä siinä luulossa ja tarkoituksessa, että saahan sen sitten taas anteeksi. Jumala kun kerran on niin luvannut ... Tällöin on ottanut Jumalan armon "hukkaan" (2. Kor. 6:1), tehnyt kalliista armosta halpaa. Ja tällaisesta törkeästä, hävyttömästä jumalanpilkasta kuuluu tehdä "parannus". Mutta jos heikkoudesta ja heikkoudessa lankeaa ja taas kerran uudelleen ja uudelleen lankeaa, ei evankeliumi - kuten sanoin edellä - laske anteeksiantamisen kertoja. Kaiken saa Jeesuksen veren tähden ja uskon kautta anteeksi Jumalalta.
Kannattaa myös muistaa vanha, koeteltu rukous Jumalan puoleen, että hän tekisi minulle synnin inhottavaksi. Ei se rukous siis ketään pelasta, mutta on jokapäiväisessä kilvoituksessa oikein hyvä ase kiusausta vastaan. Ja ennen kaikkea kannattaa muistaa, että syntimme ajavat meitä Armahtajan ja Vapahtajan luokse. Hän tulee meille näin entistä kalliimmaksi ja tärkeämmäksi.
Myös voi olla hyvä miettiä, jos olisi paikallaan ripittäytyä. Ei myöskään se ole mikään anteeksisaamisen ehto ohi Kristuksen työn ja ansion. Mutta ripissä on liikkeellä juuri Jumalan ihmeellinen armovoima. Se on meille annettu avuksi kilvoitteluun.
Kysymys 165
Kommentti kysymykseen 161. Olen miettinyt samaa aihepiiriä. Mielestäni on ristiriitaista, että ansiokkaasti raamatullisuutta / Sanaa puolustava mies, joka on eronnut JA mennyt uudelleen naimisiin, pitää pappisvirkansa ja -tehtävänsä. Eroon joutumista ei aina pysty itse estämään eikä siihen suhtautuminen ole täysin yksiselitteistä, mutta uudelleen naimisiin meneminen on tahdonalainen teko ja selvästi vastoin Jeesuksen opetuksia. Eikö tällaisten pappien tulisi luopua virastaan ja jatkaa muissa tehtävissä, mahdollisesti esim. evankelistana, diakonina,saarnaajana tms.? Jotenkin tuntuu, ettei toisissa naimississa oleva mies voi olla sellainen "nuhteeton, yhden vaimon mies", josta Raamatussa puhutaan. Eihän avioliitto Jumalan edessä purkaannu, vaikka maallisen lain mukaan lakkaisikin olemasta? En pohdi tätä syyttäen tai ilkkuen enkä yleisesti kaikkiin ihmisiin soveltaen. Mietin asiaa erityisesti pappien kohdalla. Ymmärtääkseni rukoilevaisuudessa(kin) avioliiton rikkoutumista pidetään murheellisena ja vääränä asiana ja uudelleen naimisiinmenoa jokseenkin yksiselitteisesti syntinä. Ei ole johdonmukaista, jos yksittäis(t)en
ihmis(t)en, vieläpä papin, kohdalla asiasta vaietaan. Olisi kohtuullista ainakin opettaa ja selventää seurakunnalle, miksi asiasta ei puhuta ja sitä ei nähdä ongelmana. (Mielestäni tätä asiaa voi käsitellä teoreettisesti ilman nimettyjä esimerkkejä elävästä elämästä.)
Uusi avioliitto eron jälkeen on äärimmäisen vaikea kysymys ... Olisi ilman muuta suotavaa, että pappi voisi toimia esikuvana kaikessa seurakuntansa (ja maailman) edessä. Jos on kumminkin kysymys esim. toisen puolison tekemästä aviorikoksesta, josta sitten on vaikea löytää ulospääsyä, niin Jeesuksen opetuksen mukaisesti (Matt 19:1ss.) kirkko on ainakin yleensä sallinut uuden avioliiton ns. "syyttömän" kohdalla. Jos hän on pappi, niin silloin joudumme kysymään ja pohtimaan, miksei hän voisi toimia pappina. Myönnän, että ongelman ratkaisu ei ole helppo. En myöskään uskalla antaa etukäteen mitään jokaiseen tapaukseen sovellettevaa yleispätevää ohjetta. Parempi miettiä joka tilanne erikseen raamatun ohjeiden mukaan. Mutta pääperiaate on minusta tämä ja tämänsuuntainen. Tästä asiasta ei kuulu vaieta, mutta ei myöskään ehdoin tahdoin saattaa sitä julkisuuden riepoteltavaksi tai reposteltavaksi.
Kysymys 164
Kysyisin, että miten käyttäydytään kun on kirkossa ja ehtoollisella on sekä nais että mies pappi ja nais pappi on omalla kohdalla ja jakaa ehtoollisen? vai kannattaako jäädä kokonaan pois jumalanpalveluksesta kun tietää, että siellä on apupappina nais pappi?
Kannattaa tosiaan hakeutua sellaisiin jumalanpalveluksiin, jotka toimitetaan apostolisen järjestyksen ja opin mukaisesti. Silloin ei tarvitse arkana aprikoida, "että mitähän tässä nyt tapahtuu". Varma on aina varmaa. Siinä sielu lepää!
Kysymys 163
Mitä on usko Jeesukseen, se että me uskomme Häneen?
Uskon Jeesukseen - uskon, että se, mitä Raamattu kertoo Hänestä, on totta, uskon että Hän syntyi ihmiseksi,
kärsi, kuoli ja nousi kuolleista kuten uskontunnustuksissa ilmaistaan, että Jeesus on Jumalan poika, että Jeesus on kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona, mutta silti minua vaivaa pelko: olenko uskossa, olenko uudestisyntynyt,
olenko pelastettu.
Onko Pyhän Hengen asuminen minussa tuntuva tila, vai näenkö sen paremmin siitä, että pelkään Jumalaa ja näen "pienet" syntinikin entistä tarkemmin: taipumus kaksimielisyyksiin, juoruiluun, itseni korottamiseen, ahneuteen... pelkään näitä enemmän kuin "karkeita" syntejä, jotka voi helposti huomata ja välttää.
Voinko olla ensinkään uskova, kun en useimmiten tunne iloa pelastuksesta, vaan se on pikemmin tiedollista?
Tällaisessa tilassa on ensiarvoisen tärkeää vain jäädä Jumalan säätämien armonvälineitten hoidettavaksi. Niitä ovat Raamattu, kaste ja ehtoollinen. Meidän apumme on itsemme ulkopuolella ja ilman meidän ansioitamme. Syntien "jumalallisena" tehtävänä on viedä meitä Kristuksen tykö saamaan ne anteeksi. LueGal. 3:24! Laki on kasvattaja tai opettaja Kristukseen. Eikö juuri näin ole ollut sinunkin elämässäsi? Kenen muun puoleen voisit kääntyäkään kuin Vapahtajasi tykö? Totta kai synnit vaivaavat ja ahdistavat meitä. Käännä se asiantila eduksesi! Pakene noita syntejä: anna niiden ajaa sinut mitä pikemmin Kristuksen verihaavojen luokse. Siellä on armoistuin runsaana kaikkien syntiesi ylitse. Ja ota sinne mukaan nekin synnit, joita ehkä häpeissäsi et ole ennen sinne vienytkään. Nuo kysymykset omasta pelastuksestasi taikka uskossaolemisesta saavat vastauksen ristin juurella. Vanha ja hyvä ohje kuuluu: Älä etsi pelastusvarmuutta, etsi Kristusta! Niin löydät myös pelastusvarmuuden!
Uskossa kasvaminen on syvenevää synnin ja armon tuntemista. Se ilmenee väliin niin, että synnit tuntuvat vievän syvyyksiin ja iankaikkiseen helvettiin. Mutta sitten taas armo antaa anteeksi ja rauhoittaa omantunnon ja nostaa taivaisiin. Väliin sen tuntee ja taas väliin ei. Mitään kaavaa tai lakihenkistä "systeemiä" ei voi pystyttää. Olemme sen varassa, mitä Jumala antaa.
Mutta juuri tässä korostuu mainitsemani armonvälineet. Jumalahan tahtoo välittää niissä ja niiden kautta armonsa. Ei tarvitsekaan epäillä. Saa uskoa ja omistaa. Ajattele vaikkapa ehtoollista: se on Jeesuksen ristintyön ansio viinin veressä ja leivän ruumiissa sinulle syötäväksi, juotavaksi ja omistettavaksi annettu. Ei ole meidän syntimme esteenä, koska juuri syntisille tämä armoateria on katettuna. Jeesushan oli syntisten ystävä. "Syntisten kanssa hän söi ja joi." Siis nyt myös sinun kanssasi!
Näin Jumala kuuluttaa, "näkyvöittää", todentaa, elävöittää armon armonvälineitten kautta. Sen omistaminen on uskoa. Uskoon kuuluu kyllä tietoa, mutta ei sitä voi määrittää pelkästään tiedollisen informaation avulla. Usko on ylösnousseen Jeesuksen kohtaamista. Hän asuu - Lutheria lainatakseni - "omissa teoissaan" eli juuri näissä armonvälineissä. Hänen kohtaamisensa synnyttää uskon, on uskoa ja päättyy uskoon. Se on siinä!
Kysymys 162
Onko Biblia, ja jos on niin miksi, käännökseltään parempi kuin esim 1938 käännös? Luulisi, etteivät 1700-luvun kääntäjät osanneet niin hyvin alkukieliä kuin nykyaikana. Lisäksi uskoisin vanhasta kielestä johtuvan lukialle paljon vääriä tulkintoja ja väärinymmärtämisiä.
Tähän kysymykseen olen vastannut kirjasessa "Vanhan käsikirjan jumalanpalvelus. Pieni opas.". Käykääpä lukemassa.
Kysymys 161
Miten pitäisi suhtautua pappeihin, jotka ovat eronneet? "Seurakunnan johtajan tulee olla yhden vaimon mies" (saman raamatunkohdan perusteella, missä naispappeus kielletään). Tulisiko jäädä pois heidän toimittamistaan messuista yhtälailla kuin naispapin toimittamista. On hyvin ristiriitaista, että (ainakin kolme)naispappeutta julkisesti vastustavaa, raamatullista ja jatkuvasti esillä olevaa pappia on eronnut. Vainko sanoissa, ei teoissa, on silloin heidän kristilllisyytensä.
Ei tietenkään ole toivottavaa, että papiston keskuudessa (myös tunnustuksellisissa piireissä) avioerot ovat lisääntyneet. Eikä varmaan ole turha kysellä, missä meidän kristillisyytemme näkyy, ellei sitten juuri kotona tai lähimpien parissa. Paavali sanoo, että seurakunnan paimenen on osattava kaita huonettansa, jotta hän osaisi kaita seurakuntaansa. Kyllä minustakin on vakavaa, että kirkossa näin pääsee tapahtumaan. Me tarvitsemme kaikki Jumalan voimallista sanaa, joka pehmentää kovat sydämemme. Ne ovat Jeesuksen opetuksen mukaan avioeron syynä (Matt. 19:8). Näistä tapauksista, joihin kysymyksessä viitattiin, en osaa sanoa mitään. Avioeron syyt voivat olla monenlaiset. Yleensä syytä on molemmissa, mutta Raamattu, Tunnustuskirjat ja ns. Florinuksen vanha kirkkolaki tuntevat myös tapauksia, joissa ns. "syytön" osapuoli voi mennä uudelleen naimisiin (yleinen esimerkki on puolison uskottomuus tai väkivaltaisuus, mutta muitakin syitä on otettu huomioon).
Ei ole mitään syytä ajatella niin, että syytön osapuoli on aina tunnustuksellinen pappi. Kyllä toisinaan avioliiton kiemurat ja koukerot saattavat käydä ylivoimaisiksi hänellekin, ja hän voi langeta. En pysty sanomaan tämän enempää tapauksista, joita en tunne. Jokainen tapaus on perinteisesti kirkossa tutkittu aina erikseen ja kohdattu "sielunhoidollisesti" - tietoisena siitä, että jokainen meistä on heikko ja turmeltunut, helposti Herran armon ja sielunsa levon hukkaava sieluparka.
Mielestäni se, joka tarvitsee ehtoollista, voi hyvin osallistua ehtoolliselle, missä se toimitetaan "apostolisen järjestyksen" mukaan. Jakajan kelvollisuus tai kelvottomuus ei muuta Jumalan säätämystä toiseksi tai tee tyhjäksi ehtoollisen lahjoja.
Kysymys 160
hei,
olen lukenut 3.Mooseksen kirjaa ja siellä tuli vastaan Aaronin poikien kuolema, kun toivat vierasta tulta Herran alttarille (3. Moos 10:1-2). Miksi näin kävi? Aaronin reaktio välittyy vahvana tähän päivään. Jumala on sama eilen ja tänään, minua pelottaa...
Jumala on pyhä Jumala. Hän on kuluttava tuli. Vieras tuli hänen edessänsä on hänen pyhyytensä loukkaamista. Siksi rangaistus on kova ja ankara.
Se, joka turvaa Herraan Kristukseen, on turvassa tuomiolta. Hän päällänsä lepää Jumalan rakkaus. Siksi ei ole pelastusta muussa kuin Golgatan ristillä. Jeesus on mennyt kaikkein pyhimpään ja hän ei vienyt sinne vierasta tulta eikä vain uhrieläinten verta vaan hän meni sinne oman verensä kautta ja lähetti taivaallisen tulen helluntaina Jumalan luota apostoliensa ja koko kirkkonsa päälle. Siksi häneen uskovina meillä on nyt pääsy Jumalan tykö kaikkein pyhimpään ja meillä on sydämissämme Hengen tuli, joka ei ole vierasta Jumalalle vaan hänen kolminaisuutensa valaisu pimeyteemme. Paavali todistaa, että juuri tämän Hengen kautta Jumalan (meitä kohtaan osoittama) rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme (ks. Room. 5:5). Ikään kuin hän sanoisi, että tämän Hengen tulen kautta Jumalan rakkaus lämmittää meitä.
Kysymys 159
kuka on jeesus?
Jeesus (huomaa iso alkukirjain) on tosi ihminen ja tosi Jumala, sinun Vapahtajasi, joka kuoli sinun syntiesi tähden ja sovitti sinut Jumalan kanssa.
Kysymys 158
mitkä ovat rukoilevaisuuden korostukset
Kts. kysymys 156.
Kysymys 157
Mitä on synti?
Synti on se, mikä sotii Jumalan tahtoa vastaan.
Se voi olla tekosynti, kielen synti tai ajatuksen synti. Se voi olla myös laiminlyöntiä tai välinpitämättömyyttä. Syvimmältään synti on tuhovoima, joka on turmellut ihmisen. Ihminen ei vaan tee syntiä. Hän on syntinen. Siksi puhutaan periturmeluksesta taikka perisynnistä. Toisin sanoen me olemme kuin huono puu, joka ei ainoastaa tee huonoja hedelmiä vaan on siis huono jo ennen huonojen hedelmien tekemistäkin! Siksi tarvitsemmekin Jeesusta syntisinä syntiemme Sovittajaksi.
Kysymys 156
Hei. Teemme ryhmämme kanssa Rukoilevaisuudesta esitelmän uskonnon tunnilla. Haluaisimme tietää, että mitä Rukoilevaisuus loppujen lopuksi on?
Vastaus löytyy oikeastaan näiden sivujen yleiskatsauksesta. (Kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa). Lyhyesti voisi sanoa, että rukoilevaisuus on kirkossamme toimiva herätysliike, jonka opetus on raamatun ja luterilaisen tunnustuksen mukaista. Rukoilevaisuus ei siis ole mikään lahko vaan luterilaisessa kirkossa vaikuttava joukko ihan tavallisia kristittyjä. Erityisenä erityispiirteenä on polvirukous - siitä koko nimi saanut alkunsa. Muista erityispiirteistä ks. tarkemmin näiltä sivuilta.
Kysymys 155
Hei vaan! Olisin kysynyt mielipidettäsi sellaisesta asiata, että pitääkö luottaa(koska Jumala lupaa vastata kaikkiin pyyntöihin) vai saako epäillä, jos on kysynyt Jumalalta jostain asiasta, onko se oikein vai väärin, lappujen avulla, pyytämällä Jumalalta niiden lautta tulemaan oikeaa vastausta arpomisella. kysymyksessä on opilliseen juttuun liittyvä asia, joka ei ole ehkä suoraan Raamatussa ja kuitenkin ihmettelen sitä vastausta Raamatun Sanan takia.
Sekava on kysymykseni, mutta vaivaava.
Kiitos tästä palvelusta.
Lähtisin itse selkeästi liikkeelle siitä, että Pyhä Raamattu on ilmaissut opetuksensa selkeästi & yksinkertaisesti. Ei sitä ole tarvis pyrkiä arpomalla selvittämään. Lukutaito - ja nöyryys! - riittää. Jumalalta saa pyytää valaisua ja ymmärrystä. Ja kyllä hän on luvannut sitä antaa. Lue Jaak. 1:5-6! Ei Sinun tarvitse lainkaan epäillä, vaikka usein joudummekin huutamaan: "Herra, minä uskon. Auta minun epäuskoani."
Kysymys 154
Olin luterilaisessa messussa, jossa ehtoollista jakamassa oli pappi ja avustamassa nuorisotyönohjaaja. Pappi otti leivän ja kastoi sen nuoriso-ohjaajan kädessä olevaan viiniastiaan ja antoi sen jälkeen minulle. Mistä tällaonen tapa juontaa juurensa ja onko se täysin oikein ?
En tarkkaan tiedä, mistä tällainen tapa juontaa juurensa. Jos lähdetään nimenomaan siitä, että avustajana oli tällä kertaa nuorisonohjaaja, niin tällainen virka on aika uusi ja siinä mielessä tapa ei ole kovin vanha.
Mielestäni ehtoollinen tulee toimittaa niin, että kenenkään ei tarvitse kysellä, onko se noin tai näin hyvä. Kun siis esitetty kysymys tai vastaava nousee ahdistavana vaivaamaan, olisi minun mielestä paljon parempi, että pappi toimittaisi ehtoollisen sen mukaan, mikä on varmasti oikein. Silloin kaikki sinänsä tärkeät (mutta usein tosi vaikeat ja ehtoollisen varsinaista merkitystä hämärtävät) kysymykset putoavat pois.
Olen itse aina koettanut noudattaa Lutherin hyvää neuvoa, joka meni jotensakin näin: "Papin on toimitettava ehtoollinen niin, että seurakuntalaisen ei tarvitse esittää turhia kysymyksiä." Tässä on sanottu jotain tosi vapauttavaa ja yksinkertaista. En tarkoita, että yllä esitetty kysymys olisi turha. Se on tärkeä sekä tarpeellinen, mutta juuri ehtoollisen varsinaisen sisällön ja merkityksen kannalta toivoisin, että ehtoollinen toimitetaan aina ilman turhaa sekaannusta. Jos papit toimittvat sen ja myös jakavat leivän ja viinin, voidaan keskittyä itse asiaan: Jeesus on läsnä alttarin sakramentissa antamassa anteeksi syntejämme! Seurakuntalaisen kannalta näin lienee parasta ja vapauttavinta, eikö totta? Ei hänen enää tarvitsisi ahdistuneena kysellä, mitä nyt tämäkin taas on! Armonaika tulee "säästetyksi" ja käytetyksi armon tutkimiseen.
Tällaisia yksinkertaisia jumalanpalveluksia löytyy kirkostamme. Tervetuloa niihin mukaan.