Kysymykset

Raamattu käskee meitä karttamaan niitä KRISTIveljiä ja -sisaria, jotka monista pyynnöistä huolimatta eivät edes TAHDO luopua julkisesta syntielämästä (lue 1. Kor. 5:9-13). Heidän kanssaan ei kuulu antautua läheiseen kanssakäymiseen. Ei ole tietysti myöskään hyvä antautua varauksettomasti ei-uskovienkaan seuraan, koska "huono seura hyvät tavat turmelee" (1. Kor. 15:33). Tämä on usein nähty ja koettu. Ajattelen tästä po. tapauksesta, että rauhallinen, rukouksen kanssa voideltu keskustelu asianomaisen kanssa olisi varmaan paikallaan. Kai ystävyys (todellinen sellainen) kestää vähän erimielisyyttäkin. Hyvä, kun olet rukoillut paljon ystäväsi puolesta. Pyydä myös, että Jumalan Henki antaisi sinulle oikeat sanat ja rakkauden, kun puhelet ystäväsi kanssa. Myös me netin käyttäjät voimme rukoilla sinun ja tämän asiasi puolesta.

Monelle tulee vuosien saatossa omat lempivirtensä. Väliin ne lempivirret voivat oman tilanteen mukaan muuttuakin. Siksi kysymykseen on (kai) aika vaikea antaa yhtä, "oikeata" vastausta.

Ehkä parhaimman kuvan tämän hetken rakkaimmista virsistä saa tulemalla mukaan seuroihin. Siellä ihmiset toivovat haluamiaan virsiään jatkuvasti. Joten se on ilmeisesti paras vastaus, minkä osaan antaa.

Koko Raamatusta tulee tosiaan selkeästi esiin, että pelastus on armosta, mutta tuomio tapahtuu tekojen mukaan. Se korostaa sekä ihmisen vastuuta että Jumalan oikeudenmukaisuutta. Me olemme armon saatuamme edelleen vastuussa siitä, mitä teemme. Armo ei ole vain kuollut oppilause vaan elävä persoona, itse Jeesus, joka ristin päällä sovitti syntimme. Hän elää ja vaikuttaa meissä asuessaan uskon kautta sydämessämme. Hyvät teot ovat seurausta (elävästä) uskosta ja kuuluvat pyhitykseen. (Vanhurskaus meillä on yksin Jeesuksen veressä.) Teot osoittavat siksi, kenelle me kuulumme.

Jollei Raamattu puhuisi näin selkeästi tekojen mukaan tapahtuvasta tuomiosta, moni pettäisi itseään kuolleella aivouskolla. Iankaikkinen autuus olisi kait silloin lähinnä aivovoimistelua, josta ei seuraa mitään. Elävä usko on taas Raamatussa suuri ja ihmeellinen asia, joka ei salli ihmisen olla toimetonna vaan vie ja johdattaa häntä sinne, minne Herra tahtoo. Siksi ihmisen ongelma syvimmältään ei olekaan tekojen vaan uskon puute. Hyvät teot kasvavat verellä kastetusta sydämen maaperästä. Raamatun kuvaukset viimeisestä tuomiosta ovat siis terveellistä opetusta ja tahtovat johdattaa meidät syvemmälle uskoon ja uskossa. Ne teot, joista näissä yhteyksissä puhutaan, eivät ole koskaan esim. luonnollisen ihmisen omassa voimassa tekemiä tekoja vaan nimenomaan uskosta ja vain siitä nousevia tekoja. Niinpä on loppujen lopuksi kysymys siitä, mistä me saamme ja löydämme elävän uskon. Ja vastauksia on tasan yksi ainoa: vain veren evankeliumista!

Jakeet tarkoittavat, että meidän on valvottava uskossa kaiken aikaa ja oltava valmiina lähtöön joka hetki. Muita kysymyksiä ei liene tarpeellista yhdistää tähän kohtaan.

Eri kirkkokunnissa nämä tavat poikkevat tosiaan pikkuisen toisistaan. Itse en pidä niitä valtavan suurina erottavina tekijöinä. Todelliset erot ovat jossain muualla, syvemmälle. Lasten ehtoollisella käynnistä ei ole niin tarkkaa käskyä Raamatussa. Mutta ymmärtäisin, että "itsensä koetteleminen" (ks 1. Kor. 11:28) edellyttää tiettyä kypsyyttä. Onko se riittävä kypsyys sitten juuri 15 v. vai jotain muuta, jää avoimeksi. Itse olen noudattanut tätä perinteistä näkemystä. Naisten pukeutumisesta sanoisin, että sen on noustava uskovaisen sydämen omasta vakaumuksesta. Muussa tapauksessa se on vain opittuja ihmiskäskyjä ja tapoja.

Toivottavasti paremmin kuin me suomalaiset! Juutalaisuudessa kuten Lähi-Idässä muutenkin perheen merkitys on paljon suurempi kuin länsimaissa. Siksi vanhemmat ovat hyvin usein erittäin arvostettuja kalliin tehtävänsä ja elämänkokemuksensa takia. Tästä olisi meillä paljon opittavana, etenkin kun Paavali ennustaa, että viimeisinä päivinä ihmiset ovat "vanhemmilleen tottelemattomia" (2. Tim. 3:2).

On totta, että vain Jeesus on maailman valkeus. Samalla kuitenkin hän sanoo, että mekin loistamme hänen valoaan. Monelle maailman pimeydessä elävälle voi ainoa valonlähde olla joku kristitty, joka rakkaudessaan astuu sisälle hänen pimeyteensä. Siitä se valo voi levitä laajemmallekin.

Itse korostaisin Lucian-päivän vietossa tuon neitokaisen puhdasta rakkautta. Hän voisi olla todella hyvä esikuva aikamme nuorille todellisesta naisesta, jonka ei tarvitse ahtautua seksistisen kulttuurin korsettiin vaan voi hyvän omantunnon ja raikkaan uskon kaunistamana näyttää mallia luomisen ihanuuden suuruudesta. "Jumala loi naisen", puhtaan, suloisen, sellaisen, jonka syvin onni on olla Jumalaa lähellä.

Hyvä nyrkkisääntö Raamatun selittämisessä on, että teksti on ymmärrettävä niin kuin se on - ellei sitten selvä tekstiyhteys johda ymmärtämään kohtaa jotenkin vertauskuvallisesti. Mainitsemasi kohta puhuu todellisuudesta, joka kerran on toteutuva. Messias (= Jeesus Kristus) on palauttava paratiisin ihanuuden maan päälle. Silloin ihmiset ja eläimet elävät sovussa keskenään kuten jo aikaanaan Eedenissäkin.

Kukaan ei voi rakastaa Jumalan lakia luonnostansa. Se on sula mahdottomuus. Lue tästä esim. lyhyt kohta Room. 8:6-8. Jeesus kuoli nimenomaan siksi, että meistä jokainen saisi uskoa lainrikkomuksemme anteeksi. Mutta kyllä Jeesuksen kuoleman tarkoitus oli myös synnyttää meissä vastarakkautta Jumalaan, joka ensin rakasti meitä. Ja koska rakkaus on lain täyttymys (lue tästä lyhyt kohta Room. 13:10!), niin me Jeesuksen sovintotyön tähden rakastamme - ja täytämme siis lain. Room. 3:31 ei siis turhaan sanoa, että uskon kautta me vahvistamme lain jopa tässäkin mielessä. Mutta täällä ajassa kaikki jää kuitenkin vajaaksi. Siksi tarvitsemme aina uudestaan Jeesuksen armoa ja laupeutta, sanalla sanottuna: rakkautta.

Se tarkoittaa aikaa ennen kristinuskoa. Esim. Suomen historiassa voidaan puhua esikristillisestä ajasta, jolloin tarkoitetaan pakanallisia tapoja jne. Sitten taas raamattutieteessä voidaan puhua esim. esikristillisestä perinteestä, jolla voidaan tarkoittaa vaikkapa juutalaisia tai vanhatestamentillisia opetuksia.

Jumala on antanut meille "vapaan tahdon" järjellisissä asioissa (sitä vastoin hengellisissä asioissa me olemme täysin sen varassa, mitä Henki meille luovan Sanansa kautta kirkastaa). Siksi meidän tulee tehdä monia päätöksiä "terveen järjen" mukaisesti. Turha kaikkea tässä maailmassa on hengellistää. Tottahan toki kristitty kuitenkin toivoo, että hän kaikessa saisi kirkastaa Jumalansa kunniaa, ja siksi hän saa jättää kaikki maallisetkin asiansa hänen hoitoonsa. Väliin me kuitenkin erehdymme ja teemme ehkä vääriäkin ratkaisuja. Kuitenkaan se ei (yleensä) ole niin kauhean vakavaa. Saamme oppia virheistämme ja yrittää taas uudestaan. Jumala on siinäkin meitä ohjaamassa - ja voi kääntää huonotkin asiat hyväksi. Lue. Room. 8:28. Rukouksessa saat pyytää johdatusta elämääsi. Ja Jumala pitää, minkä lupaa.

Ehkä puhun nyt vähän "isämäisesti", mutta toteaisin, että kyllä elämä opettaa meitä ymmärtämään järjen rajallisuuden. Ei kaikkea voi järjellä selittää. Olet ehkä itsekin huomannut, että yht'äkkiä ihastut tai rakastut johonkin toiseen! Ei sitä osaa kukaan järjellä selittää (vaikka yritetty on). Ja eikö rakkauden ihanuus ole juuri sen salaperäisyydessä, mutta silti sen käsinkosketeltavassa todellisuudessa? Samanlainen on taivaallinen rakkaus. Eihän sitä voi järjellä selittää. Siksi luulen, että olet ymmärtänyt kristinuskon "jujun" ihan oikein. Eihän tässä ole tarkoituskaan olla aina niin kauhean paljoa järkeä! Miksi siis pitäisi? Minulla ei ainakaan ole niin paljoa päässä vikaa (muuta vikaa löytyy kyllä), että yrittäisin tässä nyt ruveta todistelemaan Sinulle elävän Jumalan olemassaoloa. Rukoile sen sijaan, että Hän ilmoittaisi itsensä Sinulle. Se ei maksa Sinulle mitään. Ja ennen kaikkea: Voit itsekin yllättyä. Rohkeasti vaan!

Epärehellisyydessä sinänsä ei ole mitään kehuttavaa. Jeesus käskee ottamaan mallia väärintekijöiden toimellisuudesta, ahkeruudesta ja nerokkuudesta. Hän tahtoo näin ravistella kuulijoitansa huomaamaan uskonnollisuutensa haaleuden. Luther puhuu selityksessään portosta, joka kaunistaa itseänsä ja ahkeroitsee kelvatakseen toiselle. Samoin meidän kristittyjen kuuluisi ahkeroida Jumalan tahdon tekemisessä ja häntä miellyttääksemme.

Vastaavasti voimme ajatella muustakin synnistä.

Näin lyhykäisesti tästä kohdasta.

Kiitos monista suurista kysymyksistäsi. Pyrin vastaamaan lyhyesti.

En ymmärrä, mistä Harri Heino on saanut tämän käsityksensä hyppyherätyksestä rukoilevaisuuden synnyttäjänä. Se ei pidä paikkaansa. Viittaan tässä yhteydessä Ilpo Sinkon rukoilevaisuuden syntyä käsitteleviin kirjoituksiin (kts. Matti Paavola ja Mitä on rukoilevaisuus?). Joten se "tavanomainen" selitys Liisa Eerikintyttären ja Abraham Achreniuksen osuudesta rukoilevaisuuden syntyyn on oikea.

Minä en ole koskaan tavannut hyppyherätyksen tapaista liikehdintää nykyaikana, joten en tiedä, kuinka sellaiseen suhtauduttaisiin nyt. Tärkeintä olisi varmaan oikea, raamatullinen opetus ja raitis, evankeliumintäyteinen henki.

Kyllä me polvistumme edelleen kirkossakin. Usein me rukoilemme "penkin ylitse" kumartuneina. Kaikissa kirkoissa ei ole polvistumiseen tarkoitettua "lautaa" ja usein se on tosiaan liian lähellä seuraavaa penkkiriviä, joten "laudan" varassa polvistuminen ei oikein luonnu.

Biblian vanha kieli tuottaa monille vaikeuksia. Tämän olen huomannut työssäni. Se on todella ongelma. Ongelma on myös se, että yhtä hyviä käännöksiä ei tällä hetkellä ole olemassa. Biblian eduista viittaan kirjaseeni jumalanpalveluksesta (kts. Pieni opas ...). Jumalan sanan lukemista ei korvaa mikään. Väliin sen lukemisen kanssa on nähtävä vaivaa. Sen voin todeta omasta kokemuksestani. On parempi lukea hyvää, tarkkaa käännöstä, vaikka sen kieli olisi vanhahtavaa kuin uutta, modernia käännöstä, joka ei ole tarkkaan tehty "Hengessä ja totuudessa".

Toivon, että tässä tilanteessa löydätte lapsenne kanssa hyvän ratkaisun. Olisi varmaan hyvä lukea hänen kanssaan lasten raamattuja niin kauan kuin hän on noin pieni. Minulla on hyviä kokemuksia tästä. Lapseni tykkäävät näistä hetkistä ja toisinaan he ehdottavat itse kirjoja, joita he ovat löytäneet esim. kirjsaton hyllyiltä.

Kyllä rukoilevaiseksi voi "tulla". Esim. itse en ole rukoilevaisesta kodista. Alkuaan ei kotini ollut edes niin "harraskaan" koti. Mutta tässä sitä nyt vaan ollan. Jumalan armosta.

Kiitos vielä palautteestanne Herännäislehdestä. Muita lehtiä ei meillä olekaan. Mutta tätä lehteä voi lukea netistä tai tilata kotiinsa webbisivuilta.

Toivotan siunausta koko perheellesi.

Olet ihan oikeassa. On niin monenlaista opetusta. Kirjoitat: Jossain sanotaan. Mutta missä? Raamatussa tosin kehotetaan taistelemaan syntejä vastaan ja niin kuuluu jokaisen kristityn tehdä Hengen voimassa, mutta samalla armosta eläen. Uskominen on Herraan turvaamista, Kristuksen veren päälle luottamista. Se on yksin autuutemme ilo. Tällaista totuutta sielunvihollinen yrittää peittää ja saattaa meidät epätoivoon. Hän voi käyttää siinä työssä huonoa omaatuntoamme taikka esim. hengellisiä julistajia, jotka eivät itse ole kohdanneet armoa. Kehotan meitä jokaista lukemaan Raamattua ja varmaan ne Lutherin selitykset armon ihanuudesta olisivat paikallaan tässä tapauksessa.

En ihmettele, jos ahdistut väärästä, ihmiskeskeisestä opetuksesta. Se on itse asiassa hyvä merkki. Niin Sinun tuleekin ahdistua. Se on ihan oikein! Jumala tahtoo antaa Sinulle jotain parempaa. Kolkuta hänen oveaan ja kolkuttavalle avataan. Pääset sisälle armon salaisuuksiin, Kristuksen haavoihin. Ne ovat avattuina erityisesti ehtoollispöydässä. Suuntaa kulkusi sinne!

Mooses ei tosiaankaan päässyt perille luvattuun maahan vaan sai ainoastaan vuorelta kaukaa katsella sitä. Lue 5. Moos. 34!

Mutta taivaan luvattuun maahan Mooseskin pääsi uskossa.

Sinne meitäkin kutsutaan.

Lepopäivän kohdalla pätee Room. 14:5-6. Uudessa liitossa ei olla sidottuja johonkin tiettyyn päivään. Kristityt viettävät sunnuntaita ylösnousemuksen muistoksi. Silti lepopäivä kuuluu pyhittää, koska se on annettu luomisessa ihmisten parhaaksi ja varjelee meidän elämäämme. Ei siis ole oikein paiskia töitä sunnuntaisin (ellei pakottava tarve sitä vaadi).

Sama pätee kuvakieltoon. Kristus on Jumalan kuva (esim. Hebr. 1:3) ja hän on tullut ihmiseksi. Siksi tuo kuvakielto ei päde uudessa liitossa samanlaisena kuin vanhassa. Me palvomme Kristusta ja hänessä me näemme Isän - kuten Jeesus sanoi Tuomaalle (Joh. 14:7-11). Mutta tietysti on yhä kiellettyä palvoa muita jumalakuvia, olivatpa ne sitten kivisiä, puisia tai mitä tahansa.

Näin opettaa muuten myös Tunnustuskirjat.

Kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa sekä Mitä on rukoilevaisuus?

Voisihan tuo laulu olla väliin joku toinenkin. Pääasia on kuitenkin, että se kaikki, mitä me teemme ja toimitamme, on sopusoinnussa uskon syvän totuuden kanssa. Kait se sisaruspiirin laulu tässä suhteessa on ihan OK, vai?

Tavataan ja - lauletaan!

Tähän kysymykseen löytyy vastaus pienestä oppaasta vanhan käsikirjan jumalanpalvelukseen.

Luulen, että virsikirjaa käytetään melkoisesti rukouskirjana. Itsekin käytän sitä silloin tällöin, joskus pidemmän aikaa säännöllisesti. Se on oikein hyvä apu, varsinkin jos tuntuu siltä, että itse ei löydä oikeita sanoja rukoukseen. Myös seuroissa ja nuortenilloissakin rukouskirjaa on käytetty.

Joo, noin asian voi selittää. Kirkon kuuluu opettaa tietysti Raamatun pohjalta apostolisesta virasta selkeästi ja lyhyesti. Ks. tästä esim. liitettä pienestä oppaasta jumalanpalvelukseen. Löydät sen näiltä sivuilta. Mutta silti minusta tuo yllä oleva selitys on hyvä ja nousee myös Raamatun ajattelutavasta.

Rukoilevaisuuden tulevaisuus on Kristus ja Kristuksessa. Emme voi turavata edes nuorten paljouteen, täysiin seuratupiin tms. Vain Jeesus voi ylläpitää uskon ja varjella joutumasta harhateille. Siksi toivomme on vain hänessä.

Kaikkialla siellä, missä "evankeliumia julistetaan puhtaasti sekä sakramentit oikein jaetaan", löytyy oikea seurakunta, vaikka kuinkakin suuren heikkouden keskellä. Kyllä seuratuvissa Jumalan sanaa edelleen saarnataan. Kokonaisena. Sen vaikuttavuus ei ole ainoastaan saarnan puhtaudessa vaan myös seurakunnan keskellä löytyvässä Hengen köyhyydessä. Ylpeä hylkää sanan, ainoastaan nöyrä ottaa sen vastaan. Vaikuttakoon Pyhä Henki sekä saarnaajissa että kuulijoissa tällaista asennetta.

Vaikea sanoa. Lehteä tilataan n. 1400 kpl.

Kaikki lehdet eivät mene rukoilevaisten koteihin. On myös lahjatilauksia taikka muita kannattajia. Toisaalta taas monet kodit ovat isoja ja on paljon lapsia. Yhtä lehteä lukevat monet silmäparit. Arvioni olisi 1500-2000 paikkeilla.

Onpa vaikea kysymys!

Mieleeni tulee pari selitystä, joista toinen on melkosen "luonnollinen", toinen taas aika lailla "hengellinen".

"Pää, jalat ja kämmenet": Eivätkö eläimet raadellessaan yleensä syö sisälmykset tms. ensin? Ne ovat ikään kuin helpommin hotkittavissa. Ehkä niissä on makuakin enemmän. Joku eläintieteilijä voisi auttaa! Mutta näin itse tuumailen.

Mutta sitten se varsinainen selitys on minusta seuraava:

Iisebel oli tehnyt elämänsä aikana paljon pahaa, enemmän kuin moni muu. Luulen, että hänen jumalattomassa päässään oli liikkunut niin monta inhottavaa ajatusta ja petosta, hänen jalkansa olivat kiirehtineet suurimman osan noista täyttämään ja hänen kätensä olivat kaikessa törkeydessä olleet mukana vuodattamassa verta, että jotensakin tuo jumalattomuus oli tarttunut pysyvästi hänen jäseniinsä eikä se lähtenyt edes kuollessa pois.

Jumalan tahdon vastainen elämä oli pilannut kaiken niin täydellisesti, etteivät edes koiratkaan pitäneet Iisebelin päästä, jaloista ja käsistä. Jättämällä nuo syömättä koirat vaistonvaraisesti säästivät itsensä monelta mahanpurulta!

Ehkäisymenetelmänä sterilisaatio on lopullinen, muutosta on (lähes) mahdotonta saada myöhemmin, vaikka haluaisikin. Tämä on hyvä muistaa. Sinänsä Raamattu ei suoraan ota kantaa sterilisaatioon ehkäisymenetelmänä.

Sen voi kuitenkin yleisesti sanoa, että kaikki ne ehkäisymenetelmät, joissa jo hedelmöittynyt munasolu tuhotaan (esim. kierukka ja monet pillerit), tuhotaan samalla jo alkuun lähtenyt elämä. Siksi sellaiset ehkäisymenetelmät eivät ole mahdollisia. Niitä ei ainakaan voi käyttää.