Kysymykset
Kysymys 1286
Kysymys 1070 kirvoitti minut kirjoittamaan. Koen oikeastaan kaiken hyvin omakohtaisesti, tapaukseni on siis samankaltainen.. Mitä arvoisa pastori ehdottaisit minulle? Sieluni kaipaa ravintoa, tuntuu että elämäni on vain pepun pyyhkimistä, ruoan laittoa, siivoamista ja lasten perään kyttäämistä. Rakastan lapsiani ihan hirveästi, mutta oma sieluni on kuin repaleinen rätti.. Ehdotit kysymyksen 1070 esittäjälle että puhuisi ensiksi miehelleen.. No olen minä puhunut, mutta hän ei tajua mitään ongelmaa.. Paitsi minut. Hänen mielestään olen vain huono äiti kun en jaksa omia lapsiani.. Ja siitähän minulle maksetaan (hyvin huonosti tosin).. Ja senkin mitä teen, teen kuulemma huonosti. En ehkä ole sellainen "kodinhengetär", mutta yritän kaikin voimin pitää paikat siistinä. Mutta minkäs teet kun yhden paikan siivoat on toinen paikka sotkussa.. Eräät kun sotkevat kaiken päivää.. Lapset on lapsia, mutta aina en jaksaisi.. Ja kun sitten teen omia ratkaisuja minkä tahansa suhteen, toteaa mieheni minun olevan tyhmä. Eli en enää uskalla edes yrittää järjestää esim kaappeja mielestäni järkevämmiksi. Kaikkeen kysyn ensin neuvoa. Mikä sekin on väärin. Ja jos en juuri sillä hetkellä kun mieheni olisi halunnut, olekaan jynssänyt jotakin nurkkaa, saan haukut. Mieheni on hyvin dominoiva.. Mieheni tekee kotoa töitä, eli hän on jatkuvasti läsnä. Varmaan iso osa ongelmaa on se että joudun kokoajan olemaan ns. valvovan silmän alla. Ja aina koen syyllisyyttä jos hetkeksi istahdan vaikka johonkin. Minun oma aikani on että imuroin yksin yläkertaa, leikkaan nurmikkoa tai puuhaan pyykkikoneella kellarissa.. Ketään sukulaisia ei ole, jotka voisivat auttaa. Asumme niin kaukana. Ystäviäkään ei hirveästi ole lähellä. Sekin joka on, hänelle en uskalla kertoa mitään.. Piirit on kuitenkin pienet. Meillä ei ole rahaa palkata ketään ulkopuolista avuksi ja ketään ilmaista ei mies halua kotiimme "kyttäämään". Sosiaalitoimistoonkaan ei voi mennä, samasta syystä. Ottavat kuulemma helposti lapsemme. Tunnen että hajoan. Rakastan miestäni kyllä, hänellä on valtavan hyvätkin puolensa, mutta joskus ajattelen hänen olevan kontrollifriikki.. Mutta lapsia hän rakastaa, ja välillä haluaa olla heidän kanssaan. Silloin minun pitäisi osata hyödyntää se, mutta kun ei sellaisia katkonaisia hetkiä voi oikein mihinkään kovin ihmeelliseen käyttää. Kohta jo huudetaan että pitäisi päästä jatkamaan töitä. Olen rukoillut Jumalalta helpotusta tilanteeseemme, hänelle olen kaiken tuskani itkenyt. Joka päivä.. En tiedä kuinka edetä. En voi edes kuunnella radiosta kristillisiä kanavia, kun ne ei kuulu tänne kunnolla. Sitäpaitsi silloin en olisi 100% läsnä.. Samasta syystä tunnen syyllisyyttä kun yritän netistä etsiä sielulleni ravintoa, mieheni mielestä minun pitäisi vaan olla lasten kanssa kokoajan.. Luen iltaisin kun lapset nukkuu Raamattua ja paljon voimia olenkin saanut, mutta jotenkin olemme nyt ajautuneet umpisolmuun eikä Raamattu tässä asiassa ainakaan avaudu minulle.. Tarvitsisin ilmaa, kipeästi. Mutta en pääse mihinkään aina vaan kökin täällä kotona, kun ei ole rahaa mennä minnekään ja sitten on se iänikuinen syyllisyys.. Tästä tuli nyt vähän tällainen purkaus, ei kaikki päivät ihan näin kamalia ole, mutta kun asiat kasaantuu silloin tuntuu siltä. Välillä on parempiakin jaksoja. Ja silloin hetkeksi unohdankin nämä asiat, tai pakotan ne jonnekin taakse. Yritän vain nauttia. Sitten järkytys onkin taas hirmuinen kun taaskaan en ole muistanut/jaksanut tehdä sitä tai tätä..
Rauhaa sinulle. Kysymyksesi luettuani minulle tuli tavallaan aika osaaottava olo. Pyydän sinulle jaksamista, mutta ymmärrän samalla, että ei näin voi jatkua. Olisiko siinä vielä mitään järkeä, että näyttäisit miehellesi esittämäsi kysymyksen ja tämän vastauksen ja kertoisit sitten, että olit kysymyksen takana? Miten hän mahtaisi sen ottaa ja ymmärtää? Onhan tämä kaikki nimetöntä ja tapahtuu ilman, että joku tietäisi, kenestä on kyse. Minusta olisi hyvä, jos miehesi vielä kootusti saisi lukea, mitä kirjoitat. Olette varmaan usein puhuneet asiasta, mutta väliin on parempi, jos saman saa rauhassa lukea omin silmin hallitusti, ilman äänen korotusta. Sitten minusta olisi hyvä, jos voisitte rehdisti jutella jonkun ulkopuolisen kanssa, miten edetä asiassa. Tarvitsisitte varmaan miehenne kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ei tarvita kalliita lomia ja "beach"-elämää. Saisiko lapset joskus isovanhemmille - ja te pääsitte vaikka jonnekin mökille tai telttaretkelle kahdestaan? Minusta on ihanaa kuulla ja lukea, että rakastat omaa miestäsi ja arvostat hänen hyviä puoliaan. Se antaa erinomaiset edellytykset edetä tässä eteenpäin.Mielestäni sinä kaipaisit ehdottomasti jotakin lasten ja kodin hoitamisen ohella. Omaa aikaa joka päivä edes pikkuisen. Voisiko yrittää järjestää esim. vain puoli tuntia tai tunnin päivässä, jolloin saisit ulkoilla, lukea raamattua tai mielilukemistasi, kuunnella radio deitä jne? Pieni rentoutuminen ja oma aika vahvistaa ja antaa voimia. Siinä sitten jaksaa ehkä taas paremmin. Mitähän miehesi ajattelisi tällaisesta ohjeistuksesta? Minusta oli upeata, kun hän tykkää ja rakastaa lapsiansa ja käyttää myös aikaansa heidän kanssaan. Jos haluat, voinette palata asiaan myöhemmin. Tai voitte ottaa yhteyttä minuun (tai johonkin lähellä asuvaan sielunhoitajaan).
Kysymys 1285
Olisi tässä pari kysymystä Vanhasta testamentista.
3. Mooseksen kirja 12 aikalailla kokonaisuudessaan ihmetyttää..
Siis
olen ymmärtänyt että
moni juutalaisille annetuista käskyistä perustuivat silloiselle maailmalle mahd. täysin
tuntemattomiin nykyisen lääketieteen tunteemiin syihin. Siis että esim. itsestään kuolleen eläimen
lihaa ei tule syödä (siinähän voi jo olla jotain ylimääräistä kasvustoa..). Mutta siis onko tässä
3:ssa Mooseksen kirjassa jotain vastaavaa perustaa? Minkä ihmeen takia nainen on tytön saatuaan
kauemmin "viallinen"?? Ja sitten en oikein ymmärrä miksi tämän jälkeen piti toimittaa Jumalalle
uhri, kun eikös Jumala halunnutkin että ihmiset täyttäisivät maan?
Mitä tarkoittaa vuohisjänteiden katkaisu esim.
1. aik 18:4 tai siis miksi niin tehtiin? Siis jäikö hevoset eloon,
mutta niillä ei voinut enää ratsastaa tai jotain.. Tuntuu kyllä hirveän raakalaismaiselta
kidutukselta.. Miten Jumala salli tuon, kun kaikkea hänen luomaansa pitäisi kuitenkin kohdella
kunnioittavasti? Ja eikös Daavid ollut kaiken huipuksi kuitenkin Jumalan miehiä?
Ei sillä että haluaisin olla jotenkin "hankala", vaan en vain ymmärrä.. Ja minä haluan oppia tuntemaan Jumalan!
3. Moos. 12 puhuu kultillisesta puhtaudesta. Samalla luku valottaa
"vanhatestamentillisesti"
perisynnin todellisuutta. Lapsen syntymä merkitsee seitsenpäiväistä saastaisuutta, kunnes
poikalapsi sitten kahdeksantena päivänä ympärileikataan ja näin otetaan Jumalan oman kansan
yhteyteen. Sen jälkeen vaimo ei edelleenkään saanut saapua pyhäkköön (jonne ei saanut tulla
"kultillisesti saastaisena"). Se puhuu omaa kieltänsä siitä, että ihmisen turmelus vaikuttaa vielä
hänessä ja siksi lapsen syntymän yhteydessä se Vanhan Testamentin aikana "näytettiin toteen" tällä
tavalla.
Tyttölapsia ei ympärileikattu (mikä ihana asia!) ... Siksi heidän kohdallaan määräykset
tuplattiin ajallisesti.
Vanhassa Testamentissa kaikkea käsiteltiin "yhteisöllisesti" eli ei tehty useinkaan eroa
miehen ja hänen perheensä välillä taikka hänen ja hänen omaisuutensa välillä jne. Kun synnin takia
jotkut joutuivat vanhatestamentillisen rangaistuksen (nimenomaan esim. kuoleman) kohteeksi, niin
siihen liittyi tavantakaa sellaista, joka meidän näkökulmastamme tuntuu turhalta.
Miten hevonen sitten elää ja voi tuollaisen toimenpiteen perään, en oikein uskalla sanoa.
Tietäisikö joku hevosmies tai -nainen? Selvää lienee, että eivät ne ratsukot enää pitkälle "pötki"
(ei paikallisesti eikä ajallisesti).
Kysymys 1284
jos on likaisia/inhottavia muistoja tai ajatuksia niin onko ne parempi käydä mielessä läpi taikka ohittaa.
Paiskaa ne Kristuksen haavoihin. Sinne ne uppoavat.
Ajatuksistasi riippuen voi olla tarpeen peilata niitä luotettavan sielunhoitajan kanssa. Jos ne muistot liittyvät syntiin, joka aina vaan piinaa sisintä, kannattaa ripittäytyä ja päästä eroon pahasta omastatunnosta. Se helpottaa.
Kysymys 1283
Minua kiinnostaa, mihin perustuu pakonomainen asenne kuulua kirkkoon? Omalla paikkakunnallani tiedän useita uskovia, jotka eivät ole voineet seurakunnan julistuksen takia enää olla jäseniä = olla rahoittamassa sitä koska ovat kokeneet tulevansa tästä synnistä osalliseksi. Käyvät nyt Sanankuulossa jossain messuyhteisössä ja ovat hyvin helpottuneita.
Kun et tiedä kaikkien ev. lut. seurakuntien tilaa, niin miten voit sanoa, että ei kannata erota kirkosta?
Uskova ei elä tyhjiössä vaan kirkossa. Kristuksen tosi kirkko on uskovien yhteisö, johon liitytään kasteen kautta. Se ei koskaan ole pelkästään ajatuksellinen kokonaisuus vaan myös "näkyvässä" kirkossa itsensä toteuttava todellisuus. En ole tuomitsemassa, mikäli joku eroaa kirkosta kaikkien sen luopumusten takia. Ja varmasti saa esim. jumalanpalvelusyhteisössä sen hengellisen hoivan ja hoidon, jota tarvitsee. Silti en pidä tavoitteenani (taikka edes "terveellisenä") erota kirkosta ja olla olematta missään näkyvässä kirkossa jäsenenä. En halua myöskään jäädä kirkkoon hiljaiseksi kaiken hyväksyjäksi vaan toivon hartaan palavasti, että saan uskoa, opettaa ja elää niin kuin pyhä, kristillinen kirkko on aina tehnyt ja siten uudistaa meidän luopiokirkkoamme. Pitäisin hirveänä tappiona, jos ikään kuin luovuttaisin ja jättäisin tämän saatanallisen eksymyksen ja harhan vallassa kipuilevan kirkon enkä jatkaisi rukouksessa taistelemasta uskonpuhdistuksen puolesta seurakunnissamme. Eiköhän se ole tässä.
Kysymys 1282
Olen lukenut palstaa paljon, mutta silmiini ei ainakaan toistaiseksi ole osunut vastausta näihin kysymyksiin.
1. Saako lähimmäiselleen kertoa valheen, edes valkoisen suojellakseen toista suuremmalta turhalta tuskalta? Esimerkkinä vaikkapa kevyehkö jostain sarjakuvasta tms. tuttu juttu. Nainen on raskaana ja kysyy mieheltään miltä hän näyttää. Miehestä hän näyttää virtahevolta, mutta mies ei viitsi loukata ja vastaa että kauniilta! Tämäkö on synti? Voiko asiaa soveltaa vakavampiinkin asioihin, kuin ulkonäkö?
2. Jos on käynyt puhumassa pastorin kanssa suuressa hädässä, joka sattuu olemaan nainen. Ja on sitten saanut häneltä syntinsä anteeksi ja sitten on myöhemmin tajunnut, että naisen ei kai pitäisi hoitaa Raamatun mukaan pastorin virkaakaan, niin onko tämä toimitus kuitenkin pätevä? Vai onko pastorilla ja papilla jotain eroa?
3. Eikö Raamatussa jossakin kohtaa puhuta jotakin siitä että jos perheen pää on kastettu,
hänen kasteensa turvaa koko perheen vaikka lapsia ei olisi kastettu. Tässä ajatellaan että kun
lapset kasvavat, he saavat itse päättää uskovatko vai eivät. Perhe on kyllä muuten uskovainen ja
vanhemmat kastettu.. Ainakin kohta Ap. t. 16:31 sanoo jo "pelkän"
uskon
riittävän..
Kiitos Timo suuresti sanoistasi monessakin kirjoituksessa, ne ovat olleet avuksi! Siunausta!
Vastailen kysymyksiisi antamiesi numerojen mukaisesti.
1. Miehen kannattaa miettiä, missä piilee naisen kauneus. Sitä on niin monenlaista. Jos ihanteena on sairaan laiha mallivartalo, on tietysti päivänselvää, että raskaana oleva nainen on virtahepo ja kaikkien läskien kuningatar. Mutta jos ajattelee toisin, että nyt on kyseessä Jumalan luomistyön jatkumo naisen kohdussa ja kyseessä on meidän yhteinen lapsi, joka kasvaa Jumalan huolenpidon hoivassa naisen suojissa, niin näkökulma muuttuu. Koko naisesta tulee pyhä ja kaunis tässä valtavassa elämäntehtävässä. Meidän aikamme enää vaan ei osaa ajatella todellisia asioita oikeasta näkökulmasta, koska aidon uskon ja raamatullisen totuuden ihanne on maahan ja lokaan lyötynä. Sama pätee muuhunkin. Ei tarvitse valehdella ja keksiä kaikenlaista jonninjoutavaa, mutta Jumalan luoma ihminen on aina kaunis tavalla tai toisella: ulkoisesti ja sisäisesti.
2. Kyllä esim. maallikon (myös naisen) julistama synninpäästö on pätevä. Ei siihen välttämättä tarvita pappia. Naispuolinen pappi ei ole apostolisen viran haltija, mutta jos hän on osannut antaa synnit anteeksi evankeliumin armon perusteella, ei kenenkään ole tarvis epäillä saamansa armoa.
3. No ei tuommosta Raamatun kohtaa löydy.
Apt. 16:31 puhuu uskosta ja asiayhteyden valossa juuri tämä usko
on
sitä uskoa, joka liittyy kasteeseen (j. 33). Niitä ei koskaan saa
erottaa toisistaan.
Siunausta kesääsi.
Kysymys 1281
Uskon Avestaan Jumalan sanana, aivan kuten te, hyvä pastori Timo Laato, uskotte Tanakhiin ja kreikkalaiseen evankeliumi- ja kirjekokoelmaan Jumalan sanana.
Avesta on paljon kirjojanne vanhempi, eikä se anna mitään mahdollisuutta sille, että teidän kunnioitettu kirjakokoelmanne olisi aitoa Jumalan sanaa.
Itseasiassa teidän Tanakhinne on saanut vaikutteita meidän kirjastamme, joten uskonnossanne on jotain aitoja asioita 🙂
Miksi et usko Avestaan, joka on paljon vanhempi kuin teidän kirjanne ja jossa ei ole yhtäkään ristiriitaa?
Teidän oppinne on, että vain usko kolmiyhteiseen Jumalaan tai Yeshuaan pelastaa,
mutta se ei voi pitää paikkansa, sillä viisas Zarahustra sanoi, että ihmisen pelastaa hyvät teot, hyvät sanat ja hyvät ajatukset.
Viisas profeetta kertoi myös, että uskonto on rappiollista ja sen ovat mm. islam ja kristinusko aikojen saatossa todistaneet.
Jumala on suojellut Zarahustran sanomaa jo tuhansia vuosia, sillä hän toi yhden Jumalan palvonnan ihmiskunnalle, joka palvoi useita jumalia.
Vaikka kuinka uskoisit, niin uskot Jeesus-harhoja totuuksina ja kiellät tosi uskon, todellisen profeetan ja profeetan kirjan,
sillä haluat totuuden sijasta valita sen uskonnon, joka tekee sinut onnelliseksi.
Tiedän, että usko Jeesukseen antaa elämällesi suunnan, mutta kuten hindutkin, sinä uskot valheeseen.
Raamattu opettaa mm. että Jumala kovetti pharaon sydämen, jotta saisi tappaa pikkulapsia, sekä tappoi Dawidin (vai Salomon?) pojan, koska tällä oli väärä äiti.
Mikset uskoisi profeetan sanaa hyvyydestä?
Miksi korvaat hyvyyden murhanhimoisella Jumalalla?
Meidän uskoomme sisältyy valinnanvapaus ja painostamisen välttäminen, joten emme uhkaile helvetillä tai muulla, kuten kristityt ja muslimit.
Mutta olisin onnellinen, jos lähestyisit Jumalaa rukouksessa avoimin mielin ja silloin ymmärtäisit totuuden.
Vastaisithan, sillä olen kerran aiemminkin kysynyt, enkä saanut vastausta 🙂
Kiitos rehellisestä tilityksestäsi. 🙂
"... sillä viisas Zarahustra sanoi, että ihmisen pelastaa hyvät teot, hyvät sanat ja hyvät ajatukset." Lainaus siitä, mitä tässä edellä kirjoitit. Ei tämä minusta nyt niin hirmu "viisasta" ole. Kaikki uskonnot opettavat pienin vaihteluin, että ihmisen täytyy itse pelastaa itsensä. Vain kristinusko opettaa, että ihminen ei siihen kykene millään tavalla. Siksi Jumala lähetti meille ainoan Poikansa, jotta valheen sijasta uskoisimme totuuden - ja saisimme iankaikkisen elämän armosta uskon kautta Vapahtajaamme.
Tästä ainoasta totuudesta Jeesus sanoi sanansa
Joh. 8:31-32. Lue ne ajatuksella. Toivotan
sinulle Jeesuksen suurenmoista rakkautta ja johdatusta elämääsi.
Kysymys 1280
Törmäsin sattumalta viestiin 1072, jonka olin
kirjoittanut
pari
vuotta sitten. Ajattelin kertoa kuulumiset ja kiittää: Suunnilleen vuosi tuon viestin kirjoittamisen jälkeen sain kasteen ja tulin liitetyksi ev.lut. -kirkkoon. Vastauksesi madalsi kynnystä mennä kirkkoon. Sillä oli suuri vaikutus siihen, että uskaltauduin ensimmäistä kertaa menemään jumalanpalvelukseen. Kiitokset, että rohkaisit. Vaikka täytyy myöntää, että on jo käynyt mielessä olikohan sittenkään hvyä asia tulla ev. lut. -kirkon jäseneksi...
Hienoa, että jaksat vastailla kysymyksiin. On hyödyllistä työtä, kiitos 🙂
Onpa mukava kuulla! Kiitos, kun viestitit kuulumisesi. Itsestäni tuntuu ihanalta, kun olet löytänyt Vapahtajan elämääsi. Siis on niin mahtavaa. Jeesushan sanoo, että enkelit taivaassa todella iloitsevat tällaisesta. Samoin minä.
Olet valitettavan oikeassa siinä, että kirkkomme on ajautunut syvälle alennuksen tilaan. Jumalan sanasta luovutaan syyttä ja suotta. Annetaan periksi maailmalle. Seurataan saatanan syvää eksytystä. Kirkolta odottaisi parempaa. Vaan ei. Toisaalta on lohdullista kuulla, että et ole harhautunut tällaiseen mukaan. Miten siunattua, että Herra on pitänyt sinusta hyvää huolta ja sinä olet pysynyt hänen luonaan. Iloitsen tästäkin.
Itse olen kirkon jäsen ja aion olla. En kumminkaan halua millään tavalla olla opettamassa kirkon eksytystä. Päinvastoin jos Herra armonsa suo, haluan varoittaa ihmisiä eksymästä ja kutsua heitä Jeesuksen luo. Rukoile minun puolestani tässä. Ja tee sinä itse samoin! Kiitos vielä kovasti yhteydenotostasi. Jumala siunatkoon sinua kaikin tavoin elämässäsi.
Kysymys 1279
Jatkoa kysymykseeni 1277. Anteeksi että yhä vaivaan,
mutta
olen lukenut vastauksesi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kuitenkin minua vaivaa se, että mistä minä nyt tiedän saaneeni syntini anteeksi? Luulin ne jo anteeksiannetuiksi, koska olen tunnustanut syntini tuhansia kertoja Jeesukselle, kerran kirkon sielunhoitajalle ja tietenkin olen myös keskustellut tuhansia tunteja mieheni kanssa. Mistä sen tietää että syntejä ei enää ole?
Minua itseäni omat tekoni vaivaavat, ja se on minulle tietyllä tavalla mielestäni ihan oikeinkin. Vaikka aina kaikki ei ole ollut minun käsissänikään, kun vanhempiaan ei voi valita. Ja sitten vain asiat johtivat toisiin eskaloituen, kunnes lopputulos on tässä. Rukoilen kuitenkin heidänkin syntiensä puolesta.. Mitään anteeksiannettavaa en koe heitä kohtaan olevan enää. Mutta sitä en tiedä, kuinka minun tulisi nyt elää tämän taakkani kanssa, jota en voi sovittaa (kuten sanoit)?
Nykyään luen raamattua päivittäin, rukoilen päivittäin ja Jeesus on mielessäni jatkuvasti jokapäiväisissä tilanteissa. Yritän kaikkeni ollakseni parempi, ollakseni edes vähän enemmän hyvä. Ja koska mainitsit, vastaan että miehelleni koitan olla hyvä, sillä hänelle olen paljosta velkaa. Aina en todellakaan onnistu, mutta yritän.. Ja kun en onnistu, otan asian todella raskaasti..
Yritän parhaani mukaan oppia tuntemaan Herran yhä paremmin. Haluan seurata häntä. Haluan opettaa lapsilleni oikeat arvot myös, nekin jotka itseltäni puuttuivat tai katosivat tai haudattiin.
Se mitä nyt syvimmiltään olen yrittämässä antaa anteeksi, on se että olen minä. Minä olen syntinen kamala joka yritän kaikkeni ollakseni enemmän hyvä. Ja tässäkin taas ajattelen, että yritänkö sitten kuitenkaan tarpeeksi? Mutta mistä revin vielä lisää? Minä kuitenkin olen vain ihminen. En voi kuin luottaa Luojaani, että hän johdattaa minut oikealle tielle.
Kuitenkin jokainen tekoni on minun, jota vihaan. MInä en voi antaa enää epäonnistumisteni vain mennä. En voi vain unohtaa niitä, vahingossa lausumani väärä sana on minulle kuin kirves joka taas kerran uhkaa pääni yllä. Joku on sanonut että olen liian ankara itselleni, mutta mielestäni en edes ansaitse muuta. Miten voisin olla olematta ankara? Niin paljon pahaa olen aiheuttanut.. Voiko ihminen siis joutua tällaiseen tilaan rangaistukseksi jo tässä elämässä? Jos niin on, hyvä on, otan sen. Otan minkä vain rippeenkin vastaan kunhan en joudu kadotukseen.. Olen siis vankina itsessäni kunnes tulee tuomion aika. Niinkö? Haluaisin kuitenkin kipeästi tuntea kuinka tämä taakka valuisi pois niskastani. Jospa sitten voisin olla vähemmän kireä, ärtynyt, väsynyt jne. Päivittäisessä elämässä koitan vain niellä nämä, mutta joskus en vain pysty, vaikka kuinka huudan että auta Jeesus! Pelkään että lopulta käy niin, että voimani ehtyvät ja luovutan.. Mitä sitten tapahtuu, en tiedä. Ehkä sairastun ja/tai kuolen.. Sillä sinne mistä tulin, en enää tahdo! Ikinä!
Edelleen kysyn, miten minä annan itselleni anteeksi? Minusta ei tunnu mitenkään erilaiselta vaikka sanoitkin, että syntini ovat poissa.. Anteeksi, mutta miten se anteeksianto otetaan vastaan? Olen rukoillut polvillani Jeesukselta viisautta, ymmärrystä ja anteeksiantoa.. Silti ei tunnu erilaiselta.. Olen tässä taakkani kanssa, enkä tiedä kauanko jaksan..
Älä ymmärrä väärin, olen kiitollinen Jeesukselle kaikesta! Hän on minut monesti pelastanut.. Jos Herra ei olisi pelastanut, ei olisi mikään ihme vaikka makaisin nyt jossain katuojassa piikittämässä itseäni tai olisin jo kuollut alkoholimyrkytykseen tms.. Ihme on etten ole. Nykyään en polta edes tupakkaa tai juo alkoholia.. Ja nyt minulla on rakas perheeni. En minä ole sitä ansainnut! Luojalle kiitos ja ylistys! Toivoisin että osaisin hoitaa tämän minulle annetun tärkeän tehtävän kunnolla. Edes tämän (ollenkaan väheksymättä, tarkoitan vain että kaikki muut onkin menneet miten sattuu).. Mutta minä olen rikki, viallinen, syntinen, ihminen.. Enkä suo itselleni anteeksiantoa.. En osaa. Miten voisin, mutta en jaksa jatkaa näinkään..
Elämäni on ollut vähintäänkin myrskyisä, Jumala on ollut
kuitenkin aina siinä lähellä.. Ja niin Hän on nytkin, minä vain
en osaa mennä eteenpäin tästä nyt. Ja todellakin tiedän ettei
asiat aina mene niin kuin itse ajattelee. Jokatapauksessa,
kuinka voin elää itseni kanssa? Rukoilen apua Herralta.
Matteus 11:28-30 koskettaa minua
syvästi.. Huudan tässä vain, tässä
olen ja haluan tulla, mutta miten, kuinka, en osaa.. Auta Herra Jeesus!
Rukoilen sinulle jaksamista ja viisautta sinun tärkeässä tehtävässäsi. Ja kiitän sinua jo etukäteen ja jään seuramaan palstaanne joka on loistava. Kiitos.
Lue Miikan profeettakirjasta
Vanhasta Testamentista jae 7:19.
Sen
loppu erityisesti.
Tarvitset Jumalan sanaa. Hän ei valehtele. Ja kun hän sanoo jotain, niin se tapahtuu ja on totta, vaikka sinä väliin et jaksaisikaan uskoa sitä todeksi. Silti Jumalan sana ei muutu sinun mielipiteittesi, ajatustesi tai tunteittesi mukaan. Eli jos hän on antanut sinulle anteeksi, olet saanut anteeksi. Silloin olet armahdettu ja kaikki syntisi on pesty pois. Ihana, että olet puhunut sielunhoitajasi kanssa. Miehesi kanssa. Hänen täytyy olla tosi ymmärtäväinen ja turvallinen, kun on tukenasi. Lähetä hänelle siunatut terveiset!
Totta kai monet muistot jäävät. Sanotaan, että itsensä
polttanut lapsi varoo hellaa ja hänelle voi jäädä arvet taikka
palovamman jäljet. Sanoisin kumminkin, että opi tekemään tarkka
ero näiden muistojen ja anteeksiantamuksen välillä. Vaikka
muistat menneitä ja nuoruutesi pahuutta, Jumala on tarkoittanut
ne vain "menneen varoituksiksi" ja sitten ennen kaikkea
suunnattoman laupeutensa ja armonsa kiitokseksi. Tuosta
kaikesta hän on sinut pelastunut niin kuin itsekin kirjoitat
kysymyksessäsi kiitollisena. Edellä käy ilmi se syvä
kiitollisuus, jota tunnet Jeesusta kohtaan, kun muistat, mistä
hän on sinut pelastanut. Anna sen kiitollisuuden vallita.
Saatana kiusaa sinua samoilla muistoilla, kun häntä se kaikki
harmittaa kovasti. Häntä inhottaa, että Jeesus on vienyt hänen
joukostaan sielusi ja koko perheesi autuuteen. Näin se on! Eli
vaikka muistat menneitä, se ei tarkoita, ettetkö olisi niitä
saanut anteeksi. Anteeksianto ei ole yhtä kuin
"muistamattomuus" sinun puoleltasi. Lue vielä vaikka
1. Tim. 1:12-17, jossa myös
Paavali muistelee kamalaa
menneisyyttään,
mutta puhkeaa sitten armon ylistykseen ja kiitokseen, että Jumala häntä, SUURINTA JA HIRVEINTÄ syntistä, on armahtanut. Itse asiassa tämä kohta on hyvin lähellä omaa sieluntilaasi. Sinäkin muistelet menneitä, kiität & ylistät Jeesusta sekä iloitset saamastasi uudesta elämästä sekä perheestäsi ja tahdot antaa elämäsi Jumalan käyttöön. Ihanaaaa! Ainoa ero sinun ja Paavalin välillä taitaa olla, että Saatana ei enää Paavalia saanut täysin epätoivoiseksi menneistä synneistä. Jumalan armosta apostoli sai jättää kaiken Kristuksen veren ja evankeliumin julistaman anteeksiannon hoiviin. Sinun on lupa ja oikeus antaa syyttävien ajatusten mennä menojaan. Jos ne tulevat piinaamaan sinua, anna ne Herralle. Hän yksin jaksaa ne kantaa. Et sinä.
Sitten voisit vielä rukouksen kera lukea
Room. 7:14-25, jossa se samainen
Paavali
kertoo, kuinka vaikeaa arkinen kristillisyys on hänelle vielä
uskon tulon jälkeenkin. Siinä hän kertoo avoimesti ja
rehellisesti, että hän ei pysty tekemään sitä hyvää, mitä hän
niin kovasti tahtoo. Tässäkin hän on kaltaisesi. Apua hän ei
nyt edelleenkään löydä itsestään vaan joutuu parahtamaan, että
kuka kumma hänet voisi pelastaa tästä kuoleman ruumiista
(j. 24). Ja vastaa sitten, että
Jumala
ja hänen armonsa
Jeesuksen kautta. Se sama armo on sinullekin joka päivä hankittuna ja maksettuna ihan kaikkien päivittäisten syntiesi edestä. Sen on Jeesus Golgatalla saanut aikaan. Kiitetään häntä. Myös minä kiitän häntä armosta, joka sinulle totisesti kuuluu ja jonka olet saanut evankeliumin sanasta. Jää Herran haltuun.
Kysymys 1278
Yritän toistaiseksi roikkua kirkossa, vaikka karmeita uutisia tippuu lisää ja lisää. Kiertelemällä LSRY:n messuissa ja seuroissa olen löytänyt väkevimmän ravinnon sielulleni. Entä jos kirkko jonain päivänä kieltäytyy em. yhteistyöstä? Saattaisiko Lähetyshiippakunta hyväksyä piiriinsä myös "LSRY-yhteisön" niin että se saisi säilyttää hengellisen identiteettinsä? Onko epäuskoa aprikoida tämmöisiä,pitäisikö vain luottaa, että Jumalan ruokapöytä säilyy jossakin, ehkä kirkossa, ehkä maan alla kellareissa, jopa vankilassa? Kuinka kestäisin itse, nytkin kehno todistaja?
Kyllä Jumala on luvannut ruokkia omansa. Monet herätysliikkeet ja muut järjestöt roikkuvat yhteistyössä kirkon kanssa lähinnä niin kauan kuin heille tarjotaan mahdollisuutta ruokkia laumaansa. On merkkejä, että vähemmän ja vähemmän löytyy ymmärrystä heille eri seurakunnissa ja piispojen taholta. Jos piispat hävyttömästi ja säälimättömästi rupeavat kieltämään lammasten ruokinnan, niin se kovuus pakottaa lauman muualle. Jo nyt vapaat jumalanpalvelukset ja yhteisöt keräävät suuria joukkoja. Silloin joukot kasvavat ja laajenevat. Minusta piispat toimivat typerästi ja jumalattomasti, jos he eivät ymmärrä lauman parasta. Emme lähde kirkosta, mutta ei ole mitään syytä hymistellä ja aristella tässä tilanteessa. Lauman onni vaatii meitä pistämään itsemme likoon lammasten puolesta. Et ole yksin. Ennen kaikkea Herra on kanssasi. Ja myös me: me, jotka olemme hänen ruumiinsa ja seurakuntansa. Tule siunatuksi tässä uskossa ja toivossa.
Kysymys 1277
Mieltäni piinaa sellainen kysymys johon kukaan toistaiseksi ei ole osannut antaa
sellaista vastausta, joka minua tyydyttäisi.. Miten minä voin antaa itselleni anteeksi?
Pohjustukseksi:
Minä, jos joku olen syntiä tehnyt, melkeinpä kaikki käskyt jollain tavalla rikottu. Ja häpeän sitä syvästi! Olen nuorempana harhaillut todella kaukana Jeesuksesta. Olen jopa käväissyt vastakkaisella puolella. Olen kuitenkin aina tuntenut Jumalan läsnäolon, nähnyt hänen tekonsa ja ihmeensä maailmassa. Suljin nuo vain itseni ulos kun harhailin. Ja koen että ihan oikeasti (kokonaan) en Jumalasta ole koskaan luopunut. Osasin jo lapsena nauttia vaikkapa auringonlaskusta, jolloin mieleeni väkisinkin tuli Jumala. Myöhemminkin tunnistin Jumalan erilaisista tilanteista, vaikka halusinkin ajatella ettei Häntä ole. Mutta se oli valhe itselleni. Kysyin mm. miksi Jumala on sitten luonut minut tällaiseksi, jos kerran en saa olla tällainen..
Ehkä pelastukseni on ollut se, että ihan aina kun tilanne on tullut liian raskaaksi tai pelottavaksi olen rukoillut. Silloinkin kun harhailin.. Hullua, että silti kielsin Jumalan..
Rukouksiini on vastattu,olen aina lopulta saanut sen mitä tarvitsinkin (en mitään ylimääräistä, mutta sen välttämättömimmän).. Hyvin rankasta ja vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudestani huolimatta, tässä olen ja uskon..
Usko tuli luokseni vähän yllättäen mieheni myötä, kiitän Jeesusta siitä. Varsinaisesti usko kolahti usean avioliittovuoden jälkeen, hiljakkoin. Avioliittoni aikanakin olen vielä harhaillut, en tosin enää niin kaukana. Mutta usko on välillä unohtunut tai sitten vain en ole ymmärtänyt asioita tai Sanaa.
Nykyään minulla on lapsia. Kysymys kuuluukin, miten minä osaan olla äiti? Itselläni ei ollut, fyysisesti kyllä, muttei sellaista oikeaa äitiä jota olisin tarvinnut. Ei , sillä että valittaisin. Mutta äitini ei vain ollut sellainen kuin yleiskäsitys äideistä on. Miten minä nyt osaan ohjata lapseni ohi niiden töyssyjen joihin itse hakkasin päätäni? Hyvää esimerkkiä en ole voinut ammentaa omalta äidiltäni, väkisinkin näen itsessäni hänen piirteitään ja yritän karsia niitä kaikin keinoin pois.. Välillä jopa mieheni epäilee kykyjäni, koska välillä unohdan olla "hereillä". Pienten lasten kanssa ei voi "nukkua", mutta en voi kuin luottaa Jeesukseen. Että Jeesus tietää mikä minun ongelmani on ja että hän varjelee lapsiani jos minä "nukahdan". Syytän itseäni jatkuvasti virheistäni, että esim tarjoan lapselle liian kuumaa ruokaa tai unohdan että lapsi leikkii veden äärellä, joten en voi katsoa taakseni jne. Haluaisin olla hyvä äiti, mutta ei hyvä äiti kolhi lapsiaan..
Sitten, minun mieleni kiusaa minua yhä, miten suljen oman pääni? Eli tarkoitan, että edelleenkin epäilyksiä käy mielessäni ja välillä jopa tunnen kuinka paha saa valtaa ja silloin, minun on pakko selättää se, hiljentää! Hävettää että nyt kun olen saanut tulla Jeesuksen eteen, minä yhä epäilen ja yhä paha pääsee luokseni!! Miten saan sen pois niin ettei se enää kiusaa minua, koska se on henkisesti raskasta, taistelen jokainen päivä jonkin asian suhteen. Varsinkin kun itse en osaa antaa itselleni anteeksi edes noita vanhempia juttuja. Tämä on se kaikkein vaikein asia jota olen rukoillut, että osaisin antaa itselleni rauhan. Mutta kun sitten saavutan jonkinlaisen rauhan, katoaa jokin ominaisuus ja sattuu taas jotakin lapsille ja silloin minä taas joudun itsesyytöksiin ja sellaiseen jännitetyn jousen kaltaiseen tilaan. Tuntuu välillä että hermot ei kestä, enkä minä osaa ja että olen ihan yksin.. Viimeinen pisara olisi tähän kaikkeen että minä antaisin sattua lapsilleni jotain peruuttamatonta.. Jos päästän itseni vähänkään helpommalla, sattuu jotakin..
Mutta koska tästä kirjoituksesta näyttää tulevan pitkä kuin nälkävuosi, lopetan ja kysyn vain: Miten minä siis annan itselleni anteeksi?
Kiitos kun jaksoit lukea, rukoilen puolestasi.
Kiitos, kun rukoilet puolestani. 🙂 Tarvitsen paljon. Ihanaa kuulla.
Nyt kysymykseesi. Minusta sinun kysymystäsi tärkeämpi kysymys on, onko Jumala antanut sinulle anteeksi. Kaikki syntisi. Töppäyksesi ja tupeksintasi. Ja vielä huonon kristillisyytesi. Sen saastan ja potaskan, joka aina uudelleen hiipii sydämeesi. Epäonnistumisesi. Äitinä olemisesi puutteet. Ja etpä kait miehellesikään osaa aina olla niin kiva ... Listaa voisimme varmaan jatkaa ja venyttää ja venyttää ja venyttää loputtomiin. Näin se on mennyt eilen. Näin menee tänään. Huomennakaan mikään ei taida muuttua.
Jos ja kun on näin, niin silloin on ainoastaan yksi TOSI tärkeä kysymys ja se kuuluu: Onko Jumala antanut sinulle anteeksi? Jos sinä olet antanut itsellesi anteeksi tai et, se ei lopulta ole ratkaisevinta. Ratkaisevinta on se, onko Jumala antanut sinun syntisi anteeksi. Mitä vastaat? Minä vastaan puolestasi, että Jeesus on kärsinyt kaiken tämän edestä. Ihan jokaisen huolesi, murheesi ja ahdistuksesi puolesta. Kaiken sen, mitä olet tähän mennessä rikkonut ja laiminlyönyt. Ja mitä ikinä tulevaisuuden myötä elämääsi sisältyykään. Sellainen Jeesus. Hänessä sinulla on kaikki anteeksiantamus. Loppujen lopuksi et voi edes antaa itsellesi anteeksi, koska tajuat lopulta itsekin, että et voi sovittaa pahuuttasi. Sitä on liikaa, hukut siihen kokonaan. Se vie sinut mukanaan. Et pääse siitä irti. Anteeksiantamattomuus, jota tunnet itseäsi kohtaan, kertoo sen totuuden, että ihmisen on mahdotonta sovittaa omia syntejä. Hän tarvitsee juuri siksi Vapahtajan. Juuri siksi sinä tarvitse Vapahtajan. Ja se sinulla on Jeesuksessa. Julistan sinulle hänen veressään kaikki syntisi anteeksi. Siinä on A-R-M-O sinulle eli "Ansioton rakkaus minun osakseni." Ja koska ja kun tiedät, että Jumala on ottanut sinun syntisi pois, ei sinulla niitä enää ole. Mitä siis syvimmältään olet antamassa itsellesi anteeksi? Jumala on jo ottanut syntisi pois. Mene Herrasi iloon!
Kysymys 1276
Jeesus sanoi: "Miksi sanot minua hyväksi, yksin Jumala on hyvä."
Hyvin outo lause Jeesuksen suuhun. Hänhän on Jumala ja hyvä. Jossain toisessa evankeliumissa tuo meni muistaakseni: "Mitä sinä minulta hyvästä kyselet, yksin Jumala on hyvä."
Ehkä Jeesus halusi pysyä salassa tuossa tilanteessa (ns. Messias-salaisuus). En tosin enää muista tuota kohtaa tarkalleen.
Kohta
löytyy esim. Mark. 10:17 eteenpäin.
Sanat on sanottu rikkaalle miehelle, joka halusi itse olla "hyvä". Häntä Jeesus tahtoo
herätellä ja todistaa Jumalasta, joka yksin on hyvä. Sitten Jeesus keskustelee miehen kanssa
käskyistä, jotka tuo mies väittää pitäneensä. Jeesus ei "intä vastaan". Yhtäkkiä nousee esiin
pyyntö lähteä seuraamaan HÄNTÄ. Se on kaiken huipentuma. Se osoittaa, että kaikkien jumalallisten
käskyjen kruununa on lähteä seuraamaan Jeesusta. Hän on lopulta se hyvä Jumala, joka jopa nyt
erityisellä tavalla rakastaa rikasta nuorukaista (jae 21). Siinä
hänen
suunnaton hyvyytensä. Sitä
vastoin mies lähtee pois surun murtamana. Hän itse olisi halunnut olla hyvä. Hän ei kyennytkään ottamaan vastaan sitä ihanaa evankeliumia, että Jumala olisi (ja on) hyvä häntä kohtaan. Monelle ihmiselle käy samoin. Hän tahtoo olla hyvä ja sitten hän ei enää kuulekaan, että Jumala on hyvä häntä kohtaan. Jumalan hyvyys on juuri Jeesus.
Kysymys 1275
Pitäisikö jo erota kirkosta kun homopareja hyväksytään lähetystyöhön?
Ei. Taistele uskon nöyryydessä Saatanaa vastaan, joka tahtoo aina eksyttää sekä sinut ja minut ja lopulta koko kirkon. "Nuhtele ja varoita." Niitä, jotka hoippuvat tiellään helvettiin. Julista ja opeta Kristuksen evankeliumia, jonka kautta saa synnit anteeksi. Mitkä synnit tahansa.
Kysymys 1274
Athanasioksen uskontunnustuksessa sanotaan "Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia". Kuitenkin Jeesus sanoo Isän olevan häntä suurempi (Joh.14:28). Lisäksi 1.Kor.15:24-28 sanotaan "silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa." Eli ainakin tämän kohdan perusteella aikojen lopulla Jeesuskin alistuu Isän valtaan eli Jumalan persoonien kesken olisikin eri suuruuksia/arvoja. Tämän kohdan perusteluksi on vaikea myöskään soveltaa selitystä Jeesuksen alennuksen tilasta, kun kyseessä näyttäisi olevan maailmanhistorian loppuun sijoittuva aika (j.23-24). Eikö uskontunnustus pidäkään paikkaansa?
Kyllä uskontunnustus pitää paikkansa. Raamatun Jumala on pyhä ja kolmiyhteinen. Se ei tarkoita, etteikö persoonien välillä olisi eroja. Esim. vain Poika tuli ihmiseksi, ei esim. Pyhä Henki tai Isä varsinaisesti. Silti on oikein sanoa, että juuri Jumala tuli ihmiseksi. Tästä Pojan alennuksen tilasta todella johtuu tietyt Raamatun kohdat, joissa Jeesus puhuu Isästänsä "suurempana". Tuo 1. Kor. 15:24-28 puhuu lopullisesta asiaintilasta taivaassa. Me ihmiset ajattelemme liian usein, että tietty palvelu tai toisen tahtoon alistuminen on merkki alempiarvoisuudesta. Siksi esim. Raamatun opetus miehestä perheen päänä nähdään "feministisesti värittyneessä ajassamme" pöyristyttävänä toisen alistamisena. Siitä ei kuitenkaan ole kysymys. Mies ja nainen ovat tottakai tasa-arvoiset, Jumalan luomat ihmiset. Silti luomisjärjestys asettaa molemmille omat tehtävänsä. Näin on jopa Jumalassa. Poika oli kuuliainen Isälleen ja tuli ihmiseksi, kärsimällä sovitti syntimme ja osoitti siten ristille asti alistuvansa Jumalan tahtoon. Ei tässäkään ole toinen toistansa alempi, ylempi tai huonompi, parempi. On "tasa-arvo" jumaluudessa, kiistämättä silti, että Isällä, Pojalla ja Hengellä on omat tehtävänsä. 1. Kor. 15:24-28 puhuu tästä järjestyksestä. Se osoittautuu syvälliseksi kohdaksi, joka korostaa Pojan aivan epäitsekästä asennetta. Juuri siksi hän onkin Vapahtajamme. Mehän emme alistuisi toistemme alle. Siksi paratiisissakin ihminen nousi kapinaan Jumalaansa vastaan. Tällainen ei ole Herramma Jeesus. Hän tietää paikkansa ja ilolla tyytyy sen suomaan asemaan niin nyt kuin kerran kirkkaudessa.
Kysymys 1273
Asuntooni ei ole toimitettu kodinsiunausta pastorin toimesta. Toimitin kodinsiunauksen itse ilman valmista kaavaa muistaakseni noin 5 vuotta sitten. Olen asunut tässä asunnossa n. 5 vuotta. Kuinka paljon kodinsiunaus maksaa euroissa kun pappi sen toimittaa? Raamattu ei puhu tietääkseni mitään suoraan kodinsiunauksesta, eikä siitä kuka sen saa toimittaa. En siis ole nähnyt välttämättömäksi virallista kodinsiunausta. Ja sitäpaitsi mielestäni kodissa oleva hengellinen ilmapiiri ei ole koskaan ilman muuta pysyvä tila, vaan altis muutokselle jatkuvasti. Milloin tahansa synnintekemisen takia voi avautua tie demoneille omaan kotiin. Jo pelkästään jatkuva kiroilu saattaa tuoda henkimaailman lähelle omaa asuntoa. Fakta: en koe kodissani vihollisen läsnäoloa juuri koskaan, ainoastaan erittäin harvoin pelkään pahoja henkiä ja silloinkin se johtunee siitä, että olen katsonut esim. jotain paranormal activityä tv:stä. Mielestäni suurta tilausta kodinsiunaukselle ei siis ole. Tärkeämpi kuin kodinsiunaus on "sydämensiunaus", niin että pahan hengen tilalle tulee asumaan Pyhä Henki. Todellinen kodinsiunaus on siis uudestisyntyminen. Koen että tässä asunnossa valtaa pitää Jumala, mutta jos olen tehnyt syntiä, niin mieleen nousee epäilys, että on hengellinen kuokkavieras talossa. Uskon että tämän asunnon yllä lepää Jumalan Henki. Tyyneys ja rauha ja valoisuus ovat täällä läsnä.
Jeesus
on luvannut olla meidän kanssamme ihan joka päivä maailman loppuun asti
(Matt. 28:20). Se lupaus
pitää. Siihen perustuu myös kokemasi siunaus kotonasi. Ei Herra sinua hylkää vaan siunaa nyt ja iankaikkisesti.
Ei kodin siunaamiseen välttämättä tarvita pappia. Käsikirjassa on oma kaavansa kodin siunaamiselle, joten kyllä pappi sen toimittaa pyydettäessä. Ja ainakin oman seurakunnan pastori ilman erillistä korvausta.
Kysymys 1272
Ottaako Jumala kuoleman jälkeen vastaansa, vaikka eläessään on ollut homoseksuaali? Joutuuko Jumalan hylkäämäksi?
Saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen kalliissa ja maahan asti vuotaneessa sovintoveressä. Se kallis veri on siis vuotanut sinunkin ylitsesi. Joka tässä uskossa kuolee, kuolee hyvin. Hän tulee autuaaksi. Eikä joudu Jumalan hylkäämäksi.
Kysymys 1271
Näköjään raamatunluku on monelle pakonomainen rituaali, jonka lukematta jättämisen muutamaksi kuukaudeksi pelätään tuhoavan uskonelämän.
Kommentti: ihminen pelastuu ristin veren perusteella uskon kautta, ei ylläpitämällä omaa pelastuksen tilaa raamatunlukusuoritteilla. Riippuuko Jumalan huolenpito todella meidän raamatunluvustamme? Ei riipu, sillä tälläkin hetkellä vankiloissa on vuosikausia kristittyjä ilman raamattua. Ihminen säilyy uskossa niin, että Jeesus roikkuu hänen puolestaan ristillä evankeliumin sanassa. Ihminen voi siis olla kristitty ilman messua, raamatunlukua, ehtoollista ja uskovien yhteyttä, mutta näitä on silti suositeltavaa kokea ja käyttää. Ja nykypäivänä, jos jää pois uskovien yhteydestä Suomessa, niin ei edes jää paljosta paitsi.
Kyllä Raamatun lukematta jättäminen muutamaksi kuukaudeksi varmaan aika hyvin romuttaa uskonelämää. Mehän tarvitsemme armonvälineitä armon vahvistukseksi ja kasvamiseksi meissä. Muuten me miellymme kaikkeen muuhun kuin Jumalan hyvyyteen. Tämän maailman "hyvyys" korvaa nopeasti hänen laupeutensa.
Jumalan armoon turvautuminen ja hänen huolenpitoonsa luottaminen ei millään tavalla sulje pois armonvälineitten käyttöä: Raamatun lukemista ja ehtoollisella käyntiä sekä kasteen ja ripin lahjaan turvautumista. Tottakai Jumala voi pitää huolen vankilassa monen vainotun kristityn uskonelämästä ilman kaikkea tätä. Mutta silti on hyvä ohje, että jokaisen kristityn tulisi osata Raamattuansa ulkoa, jotta tällaisissa tilanteissa olisi Jumalan sanaa mukana siellä tyrmässäkin. Et voi säilyä uskossa, jos "ehdoin tahdoin" jättäydyt pois messusta, Raamatun lukemisesta, ehtoollisesta ja uskovien yhteydestä. Suomessa on Jumalan kiitos monia paikkoja, joissa me saamme kuulla elävää sanaa. Voit esim. tarkistaa eri paikkoja näiden sivujen "toiminta"-kohdasta. Tulepa rohkeasti vaan mukaan nauttimaan Herran Hengen hyvästä hoidosta.
Jos Raamatun lukemisesta tulee "pakanomainen rituaali", siitä kuuluu tehdä parannus. Siinä tapauksessa saa rukoilla Jeesusta apuun, jotta hän avaa sanansa ja antaa löytää itsensä sieltä. Silloin se pakonomainen rituaali muuttuu vapaaksi, iloiseksi lukuelämykseksi. Löytää hänet, joka on sielun veri-Ylkä, se kaikkein rakkain uskovalle sydämelle.
Kysymys 1270
miten kannattajien sitoutumista liikkeeseen voisi luonnehtia?
Raamattu ja sitä selittävä luterilainen tunnustus. Näillä mennään. Muusta sitoutumisesta en osaa sanoa mitään.
Kysymys 1269
Mitä rukoilevaisuus ajattelee/opettaa siitä, jos kristitty haluaa ottaa tatuoinnin? Jos se on esimerkiksi risti tai joku muu kristinuskon symboli... itse en aio ottaa, mutta työmaalla on tämäkin kysymys tullut esiin... samaten kuin on sanottu myös että lapsikaste on Raamatun mukaan väärin ja että ei lapsia tarvitse kastaa, kun ei ne ole vielä ehtineet tehdä mitään pahaa...
Rukoilevaisuus ei taida opettaa mitään tatuoinneista. Minä en siis niistä henkilökohtaisesti pidä. Nautin luomuihosta! Jos joku silti tykkää tatuoinneista, niin ei se mikään pelastuskysymys ole.
Lapsikasteesta lue M. Väisäsen kirja: Kaste Raamatussa. Tai voit myös etsiä haku-toiminnolla kysymyspalstasta kasteeseen liittyviä vastauksia.
Kysymys 1268
Tänään keskustelin yhden työkaverin kanssa yhdestä uskonkysymyksestä. Miten sinä asian näet, riittääkö pelastumiseen pelkkä usko Jeesukseen niinkuin minä sanoin? Työkaveri oli sitä mieltä, että usko ja teot yhdessä... Minä ajattelen niin, että siihen että pelastumme ja pääsemme Taivaaseen, riittää yksin usko Jeesukseen, mutta sitten se usko synnyttää halua tehdä myös sen uskon mukaisia tekoja - mutta ne eivät ole pelastuskysymys....
Oikein opetit.
Kysymys 1267
Eikö ihmisen joka harrastaa hyvin paljon kristillisyyttä ole joskus hyödyllistä pitää raamatunlukemisesta esim. kuukauden tai parin tauko. Vaihtelu virkistää.
Lukutauon aikana voi sitten kohtuumäärin rukoilla. Myös hengelliset asiat voivat joskus olla uuvuttavia. Tällaisen tauon pitäminen voi myös paljastaa omaa syntisyyttä uudesta näkökulmasta ja auttaa huomaamaan Raamatun hyödyllisyyden paremmin. Samalla myös "raamattupaasto" auttaa ihmistä elämään Totuudessa (Jumalassa), eikä pelkästään totuuksissa Totuudessa (pyhät kirjoitukset), eikä pelkästään totuuksissa Totuuden totuudesta (teologia).
En oikein sisäistä ehdotustasi. Pelkään ainakin itse, kun ajaudun kuvailemaasi tilaan eikä raamatunluku maistu. Silloin voi kaikki lähteä menemään alamäkeä, kun ei saa ravintoa sielulleen taikka voimaa päivittäiseen kilvoitukseen.
Tietysti raamatunluvusta voi tulla lakimainen suoritus, jolloin Jumala voi tarkoituksella "vapauttaa" meidät raamatunlukemisen suorittamisesta. Mutta tämä on eri asia.
En tajua, mitä hyötyä jostain "raamattupaastosta" voisi muuten olla. Raamattu on niin pyhä ja valtava kirja, että sitä pitäisi lukea tuhansia vuosia, jotta ymmärtäisi sitä syvällisesti. Sitä estää tietoinen lukemisesta pidättäytyminen. Ja miksikö pitäisi rukoilla "kohtuumäärin"? Raamattuhan kehottaa meitä rukoilemaan joka hetki kaikissa asioissa.
Sori, mutta en taida pysyä oikein ajatustesi perässä. Siunausta osaan kumminkin toivottaa sinulle ja sitä toivotan runsaasti!
Kysymys 1266
1) Apostolisessa uskontunnustuksessa syntien anteeksiantamus on omistettu Pyhälle Hengelle. Miksi näin? Kai siksi, että Pyhä Henki johdattaa armon osallisuuteen.
2) Apostolisesta uskontunnustuksesta puuttuu Jeesuksen elämä. Siihen voisi lisätä, että eli ja opetti Palestiinassa, julisti Jumalan valtakuntaa, paransi sairaita, ajoi ulos pahoja henkiä ja herätti kuolleita.
1) Kyllä. Pyhä Henki toimii armonvälineitten (= Raamattu, kaste, rippi ja ehtoollinen) kautta. Niissä (tai niiden kautta) meille annetaan synnit anteeksi.
2) Uskontunnustus on lyhennelmä. Sitä voisi laajentaa paljonkin.
Esim. tahtomaasi suuntaan. Ei kuitenkaan mielellään niin paljoa puhetta
Palestiinasta (se on harhaanjohtava käsite) vaan esim. Israelista (joka
kertoo, että Jumalan antamat lupaukset omalle kansalleen täyttyvät).
Uskontunnustuksen alku on 1. Kor. 15:3-8
(jossa on lisättynä
ylösnousseen ilmestykset opetuslapsille). Se ei kuitenkaan sisällä tarkempaa selvitystä Jeesuksen elämästä. Se on siinä suhteessa apostolisen uskontunnustuksen tapainen.
Kysymys 1265
Liittyen kys. 1259 naisten pukeutumisesta. Kyllä ihan nykypäivänäkin löytyy ainakin USA:sta sellaisia liikkeitä, joissa naiset pitävät pitkiä hameita ja peittävät aina päänsä. Suomessakin käsittääkseni esikoislestadiolaisten piiristä löytyisi yksityishenkilöitä jotka ajattelevat näin. Eivät tuon kysyjän kysymykset siis ole nykymaailmassakaan mitenkään epärelevantteja. Itse olen kyllä toki sitä mieltä, että nainen saa pitää housuja eikä tarvitse olla huivia, ja pään peittämistä ajavissa amerikkalaispiireissä on yltiöpäisine patriarkaalisuuksineen paljon täysin epäraamatullista opetusta. Mutta kyllä näitä asioita nykyäänkin ihan tosissaan mietitään ja päädytään hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin.
Jep. Tällaista löytyy.
Kysymys 1264
Mitä juhlia on rukoilevaisuudessa
Samat kuin kirkossa yleensäkin. Ja tietysti juhlitaan synttäreitä ja nimppareita!
Kysymys 1263
666 on siis ilmestyskirjan pedon luku. Tarkoittaako peto antikristusta? Antikristus on Jumalan sallima rangaistus ihmisille, siitä että he käänsivät selkänsä Totuudelle. "Sitä saa mitä tilaa."
Näin.
Kysymys 1262
Ovatko enkelit kaikki "miehiä"?
Raamattu ei käsittääkseni tunne yhtään "naisenkeliä".