Kysymykset

Raamattu jättää sielunhoidollisesti tarkemmin määrittelemättä, mitä se tällainen synti voisi olla. Jos sen pystyisi tarkkaan määrittelemään, monet ihmiset varmaan ajautuisivat melkoisiin tunnekuohuksiin. He olisivat mielestään siihen jo langenneet. Kyse on epätavallisen suuresta paatumuksesta, jossa ihminen on toistuvasti ja kouriintuntuvalla tavalla hylännyt Jumalan. Hän ei enää ole huolestunut sielunsa tilasta vaan täysin "suruton". 1. Joh. 5 voitaisiin verrata syntiin Pyhää Henkeä vastaan, josta on oma vastauksensa näillä sivuilla.

Tällaista syntiä ei kerta kaikkiaan pystytä kuvaamaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Se ei ole tarkoin sanoin ilmaistavissa. Silti Johannes varoittaa siitä meitä. Se on hyvin terveellinen muistutus tämän armonajan kalleudesta. Kun annamme Jeesukselle kaikki syntimme hänen veressään pestäviksi, saamme iloita siitä armosta, joka suurimmallekin syntiselle on tarjona. Ei tarvitse kuolla. Saa elää iankaikkisesti.

Tämä on vanha ruokarukous, joka löytyy esim. raumalaisesta ABC-kirjasta. Sitä käytetään tosiaan Satakunnassa, ainakin monissa rukoilevaisuuden seuroissa. Sen kirjoittajaa en tiedä.

Rukouksen sanamuoto on meillä päin seuraava:

Jeesuksen nimeen nyt me menemm' kauniist pöytään.

Ja Herran sanan pääll' meit syömäst', juomast' löytään.

Me siitä hyvän saamm', vaan saakon kiitoksen

Se pöydän Herra suur' ain nimeen Jeesuksen. Aamen.

Kehottaisin menemään rohkeasti jonkun kokeneen sielunpaimenen luokse, joka ymmärtää hengellisiä asioita. Ilman sen tarkempaa keskustelua tästä vastauksesta saattaisi tulla pelkkä "torso". Noin yleisesti sanoisin, että sielunvihollinen, se kauhea, ruma vainooja, voi ja tahtoo mielellään muistuttaa menneistä, mutta anteeksiannetuista synneistä. Täällä päin veisataan, "kun piru naamaans näyttelee" ja tarkoitetaan jotain tällaista. Silti on lupa uskoa syntinsä anteeksiannetuiksi ja turvata Jeesukseen, hänen täydelliseen sovitusuhriinsa sinun kaikkien syntiesi ja epäonnistumisiesi edestä. Jos joku synti erityisesti painaa, olisi varmaan hyvä puhua siitä sielunhoitajan kanssa. Pyydä hänelta vaikka mahdollisuutta ripittäytyä. Se on voimallinen apu. Puhdas evankeliumi julistaa sinullekin, että suurinta ja ihmeellisintä on Jeesuksen rakkaus. Hän on antanut elämänsä ja kaikkensa sinun edestäsi ristillä. Siksi anna sinäkin hänelle rohkeasti oma elämäsi (niin kuin yllä kirjoitit tehneesikin). Tämä meidän elämämme on syvimmältään kuitenkin elämää synnissä ja juuri siksi ainaista kuolemista pois Jumalasta. Mutta siitä huolimatta - tai juuri sen tähden - Jeesus tahtoo rakkaudessaan omistaa sinut ja pitää sinut kokonansa omanansa. "Sillä siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti ensin ja antoi ainokaisen Poikansa sinun edestäsi." Meidän elämämme antaminen Jumalalle ei siis vielä riitä! Mutta se riittää, että Jumala antoi elämänsä meille, myös sinulle.

Sisällöltään tämä ja yllä oleva kysymys ovat samansuuntaisia. Toivon, että yksi ja yhteine vastaus riittää. Lue siis edeltä (kysymys 82).

Varmaan nämä kysymykset ovat tarpeellisia meille jokaiselle. On hyvä, kun herättelet meitä muita lukijoita vakavalla puheellasi! Totta se on: Todistammeko tarpeeksi? Ainakin itse koen, että oma todistukseni jää vajaaksi, vaikka pappi olenkin. Enkä taida edes luulotella, että missään kohdin elämässäni olisin täydellinen ja putipuhdas. Jään syntiseksi Jeesuksesta todistaessanikin. Luulen sinun tilasi ja tilanteesi (kirjoituksesi johdosta) olevan sama. Mutta ethän kiellä itseltäsi tämän takia osallisuutta Jeesuksen veriarmoon? Saat uskoa hänen rakkauteensa sinua kohtaan - vaikka todistuksesi kait jäi ja jää aina vajaaksi. Mutta muista vielä, että todistuksen voima ei ole sanojen paljoudessa vaan pikemmin siinä, että saamme rukoilla lähimmäisen puolesta, kertoa hänelle Jeesuksesta ja todistaa hänestä myös elämällämme. Yksikin sana - ja ihminen voi tulla uskoon. Toisaalta taas tuhansia sanoja - ja mitään ei tapahdu. Iloitsen joka tapauksessa siitä, että jollain tavalla olet kertonut Jeesuksesta omaisellesi. Kerro jatkossakin äläkä pelkää ollenkaan. Minusta ei olisi haitaksi, vaikka joskus jossain sukujuhlassa tai - kokouksessa puhuisit avoimesti, että sinulle elämäsi kallein asia on Jeesus ja sinua on jäänyt hiukan vaivaamaan, että oletko osannut todistaa hänestä riittävän hyvin ja nöyrästi. Meitä on helppo lähestyä, kun itse tunnustamme sen, mikä meissä on vialla, mutta samalla kehumme Jeesusta kovasti!!

En sano tätä ehdostustani tietysti minään pakkona vaan jos sinä itse koet sen hyväksi ja olet tottunut pitämään pientä puhetta, niin mikä ettei??? Ehkä Jumala haluaa, että muutkin sukulaiset saavat kuulla hänen rakkaudestaan. Mitä jos hän toivoo saavansa lähettää juuri sinut? Vielä kumminkin toistaisin, että me emme näinkään todistaessamme voi ansaita itsellemme hyvää omaatuntoa vaan sen me saamme lahjaksi yksin Jeesuksen veren ansiosta. Älä siis ota neuvoani minään uutena "kytkynä" kaulaasi. Sanoinpahan vain oman ajatukseni julki.

Elämä on Jumalan lahja. Sen päättäminen oman käden kautta ei ole oikein. 5. käsky suojaa elämäämme myös meiltä itseltämme. Siksi itsemurha on väärin. Kristittyinä saamme rukoilla, että ajoissa osaisimme auttaa henkilöä, joka hautoo mielessään itsemurhaa.

Kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa sekä Mitä on rukoilevaisuus?

Ei mitenkään. Rukoilevaisuus toimii Suomen ev.lut kirkossa ja on jo toiminut 250 vuotta!

Kirkkomme oppi on kirjoitettuna kirkkomme Tunnustuskirjoissa. Ne sitovat opetusta kirkossamme Raamatun mukaisesti.

Valitettava tosiasia on, että ns. virallinen kirkko ei itse aina noudata Tunnustuskirjojen opetusta. Silloin syntyy ristiriitaa.

Se on ihan keskeistä kirkon julistusta. Lähinnä kahta asiaa on hyvä erikseen korostaa.

1) Ihminen pelastuu Kristuksen tähden armosta yksin uskon kautta.

2) Raamattu kokonaisuudessaan on Jumalan pyhä Sana.

Siinä rukouksessa monet vielä tahtovat kiittää ehtoollisesta ja siinä tarjotusta ja annetusta syntien anteeksiantamuksesta.

Vanhoissa rukouskirjoissa on joitain "mallirukouksia". Ehkä joku rukoilee jonkun niistä. Mutta yleensä kyse on pienestä, vapaasta rukouksesta.

Se kertomus löytyy tosiaan Luukkaan evankeliumista (lue 13:4-5). Yksi niistä arjen ikävistä tapahtumista, joka järkytti Jeesuksen aikalaisia ja jota hän sitten käyttää heidän opettamiseksi. Ehkä me voisimme soveltaa samaa ajatusta (jae 5) meidän oman aikamme onnettomuuksiin, esim. Estoniaan tai WTC:n sortumiseen.

Seurustelussa on hyvä välttää kaikkea sellaista, joka äkkiä voi johtaa liian pitkälle. Esim. nukkuminen samassa sängyssä vienee helposti sallittujen rajojen yli. En suosittele. Toisen puolesta on kumminkin hiukan vaikeaa antaa äärimmäisen yksityiskohtaisia neuvoja, mikä olisi soveliasta ja mikä taas ei. Vaatteiden alle ei kannata toisen antaa mennä eikä itse mennä. Paljon kannattaa viettää aikaa yhdessä, mutta mielellään toisten parissa. Siinä ehkä oppii parhaiten tuntemaan toista ja toisen tapaa reagoida eri tilanteissa. Tietysti tarvitaan kahdenkeskistäkin aikaakin. Varmaan hellyyden osoitukset voimistuvat seurustelun edetessä. Jos tuntuu siltä, että sovitaan yhteen, kannattaa suunnitella häitä ja mennä naimisiin. On myös hyvä, jos voisi keskustella vanhempiensa kanssa ja kuunnella heidän mielipiteitään. Mutta aina tämä ei ole helppoa.

Tiede ei ole yhtä kuin lopullinen totuus. Tiedettä on tiettyjen metodien mukaisesti tehty tutkimus. Siksi tiede muuttuu ajan ja paikan mukana. Väliin tällainen tiede on selvästi ristiriidassa Raamatun kanssa (esim. kehitysoppi). Mutta totuus ei muutu. Se pysyy samana ja tiede parhaimmillaan lähestyy sitä, ehkä jopa saavuttaa sen.

Raamatun "kaanonia" (eli mitkä kirjat hyväksytään jumalallisina) ei kirkko ole määrännyt vaan ainoastaan määritellyt. Tämä on se iso ero. Alkuaankin kaikilla Raamatun kirjoilla on ollut täysi jumalallinen arvovalta (lue esim. 1. Tess. 2:13, Room. 15:4. 2. Piet. 1:19-21, 2. Tim. 3:14-16). Harhaoppien levitessä enemmän ja enemmän kirkon oli pakko selkeästi rajata pois väärät opit sekä kirjoitukset. Se tehtiin lähinnä kolmen apuneuvon kanssa:

1) Pyhän kirjoituksen tuli olla "apostolinen" (joko apostolin kirjoittama tai yhtä pitävä apostolisen opetuksen kanssa).

2) Pyhän kirjoituksen tuli olla seurakunnissa "yleisesti luettu" (jolloin yksittäiset ja erikoiset tekstit jäivät ulkopuolelle).

39 Pyhän kirjoituksen piti sisältää se oikea kristillinen oppi, jota kristitityt aina ja kaikkialla ovat tunnustaneet. Sen piti myös olla yhtäpitävä Vanhan testamentin kanssa.

Näiden perusteiden avulla kirkko rajasi ulkopuolelle monet muut kirjoitukset.

Varsinaisesti kirkko ei siis määrännyt, mitkä kirjoitukset ovat Jumalan sanaa. Se tarkkaan ottaen rajasi pois ne kirjoitukset, jotka eivät olleet Jumalan sanaa.

Ehkä on hyvä mainita, että VT:n kaanon oli jo valmiina Jeesuksen aikana. Se on juuri meidän VT:mme näköinen. Apokryfit ovat kyllä hyödyllistä luettavaa, mutta eivät ole ikinä kuuluneet Jeesuksen tai juutalaisten Raamattuun.

Ja tuo Tuomaan evankeliumi on selvästi ns. "gnostilaisen" harhan läpitunkema. Ei ihme, että se hylättiin.

Kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa sekä Mitä on rukoilevaisuus?

1. Oikea oppi ja opetus palvelevat elämää. Ilman oikea uskoa ei ole Jumalalle kelvollisia tekojakaan.

Silti on kyllä mahdollista, että joku omaksuu oikean opin, mutta ei sitten todella uskokaan Jeesukseen. Sellaisen ihmisen usko on vain ns. kuollutta "aivouskoa".

2. Ihmiset ovat mitä ovat, mutta oikea opetus meillä on pyhässä Raamatussa, joka on Jumalan sana. Siellä se oppi on puhtaana ja täydellisenä. Kun meillä on Raamattu, se ei valehtele eikä kerro perättömiä juttuja. Siinä säilyy myös puhdas oppi, vaikkei "sitä uskoisi kuin yksi ihminen maailmassa ja hänkin väärin".

Jeesus on kuitenkin luvannut säilyttää seurakuntansa maailmassa loppuun asti. Siksi on - ja tulee varmasti aina olemaan - niitä, jotka myös tahtovat julistaa oikeaa oppia ja elää sen mukaan.

3. Oppia ei voi erottaa elämästä. Syvimmältään oppi on Jumalan totuus ja totuus on syvimmältään Herra Kristus itse (Joh. 14:6) eli lihaksi tullut "Jumalan Sana" (Joh. 1:14).

Siksi oikein ymmärrettynä opista ei saisi koskaan tulla pelkkä itsetarkoitus vaan se on elävä persoona, itse Vapahtajamme ja Herramme. Joka uskoo oikein, jolla on oikea oppi, hän on siis velvollinen vaeltamaan niin kuin Hän vaelsi.

Tosi kristillisyys on nöyrää ja rakkaudellista oikeassa olemista!

Matteus kertoo Jeesuksen sukuluettelosta mitä ilmeisemmin juuri Joosefin puolelta. Koko 1. luku on kirjoitettu lähinnä Joosefin näkökulmasta. Keskeinen päämäärä on osoittaa, että Jeesus oli ja on "ottoisänsä" vuoksi oikea Daavidin jälkeläinen, siis Messias, Daavidin Poika.

Luukas kertoo sitten saman asian äidin, Marian näkökulmasta.

Raamattu sisältää 66 kirjaa: VT sisältää 39 ja UT 27 kirjaa.

Vanha testamentti kertoo ajasta ennen Jeesuksen syntymää, Uusi testamentti taas Jeesuksen syntymästä ja sen jälkeisestä ajasta (siis VT e.Kr. ja UT j.Kr.).

Silti yllättävää Raamatussa on, että koko kirja kirkastaa juuri Kristusta. Jopa VT puhuu hänestä, vaikka hän syntyi vasta paljon myöhemmin. Tämä Raamatun profeetallinen puoli on itselleni uskon ja uskonelämän ehkä kaikkein lohdullisin ja vahvin puoli. Tuntuu niin ihmeelliseltä koko kirja, että olen usein täynnä intoa sitä lukemassa (vaikka liian paljon aikaa kuluu muuhun).

Lukekaa ystävät Raamattua. Se ei petä eikä valehtele. Raamattua lukiessa ei ymmärrä kaikkea, mutta se aukeaa sitä syvemmin, mitä enemmän sitä lukee.

Raamattu Jumalan sanana on totuus. Raamatusta me tiedämme aivan varmasti, mikä on Jumalan armollinen tahto meidän suhteemme.

Raamatun ovat kirjoittaneet pyhät ihmiset Pyhän Hengen johtamina ja siksi he eivät ole kirjoittaneet, "mitä sattuu". Raamattu ei ole ihmisten mietelmiä ja ajatuksia Jumalasta vaan Jumalan pyhä ilmoitus koko ihmiskunnalle.

Kaikki opetus kirkossa on aina tarkistettava Raamatusta. Se ei koskaan petä. Jos joku opettaa toisin kuin Raamattu, ei kyllä kannata uskoa. Hän on varmasti väärässä, olipa sitten paavi, piispa, pappi, professori, tohtori tai kuka muu tahansa.

Juuri jumalallisena totuutena Raamattu antaa syntisille ihanan toivon ja varmuuden siitä, että evankeliumi Jumalan armosta ja syntisten Vapahtajasta on pelastuksemme perusta. Jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen, pelastuu ja tulee autuaaksi taivaassa.

1. Kor. 7 käsittelee todella sellaista tilannetta, että lähinnä ei-uskova eroaa uskovasta puolisosta. Sillehän ei valitettavasti käytännössä juuri voi mitään. Mutta uskovalle puolisolle Paavali kyllä antaa ohjeen, ettei saisi erota. Mutta jos joku avioliitto ajautuu täydelliseen mahdottomuuteen esim. väkivallan, huoruuden tms. tähden, ero lienee väistämätön. Se on ikävä ja paha tilanne kaikkien osapuolten osalta, etenkin lasten.

Haureus tarkoittaa kootusti kaikkea 6. käskyn vastaista elämää, asennetta, ajatusta, puhetta ja tekoja. Huoruus on taas lähinnä avioliiton ja avioelämän rikkomista: aviorikos ja kaikki se muu, mikä siihen on johtamassa.

Periaatteessa yksikin synti on riittävä Herran hylkäämiseen. Se on sanottu jo itse Raamatussakin, että joka on rikkonut yhdessä kohdin, hän on rikkonut kaikissa (Jaak. 2:10). Siksi tuo Saulin yksi synti ei ollut yksin vaan sen mukana oli itse asiassa ihan kaikki muukin synti. Saulin myöhempi historia todistaa väitteen oikeaksi. Samuelhan sanoo, että tottelemattomuus on "noituuden synti" (1. Sam. 15:23). Vaikka Saul ei ollutkaan harjoittanut suoranaista noituutta tähän mennessä, hän lankesi siihen vähän myöhemmin julkisestikin (lue 1. Sam. 28). Ehkä olemme kokeneet vähän samaa myös omassa elämässä. Joku synti ei ehkä jäänytkään vaan "omalle reviirilleen" vaan hyökkäsi sieltä ulos ja valtasi lisäalueita lopulta pilaten koko elämämme. Samoin esivanhempien lankeemus paratiisissa oli "vain" yksi synti, mutta sen mukana tulivat lopulta kaikki muutkin. Sellaista on elämämme kaikessa karmeudessaan. Kannattaa rukoilla varjelusta synnistä ja aina turvautua Jeesukseen, syntisten Vapahtajaan.

Luulisin, että ei vastaukseni edellisestä niin paljon muuttuisi. Tietysti on hyvä, jos asianomainen ei ole suoraan vastaan, vaan hänellä on ehkä tiettyä avoimuutta uskon asioille. Mutta ei se sittenkään ole sama kuin yhdessä kilvoitteleminen taivastiellä parempaa huomista kohti. Kyllä on suuri asia, jos sen kaikkein suurimman ja kalleimman voi jakaa puolisonsa & lastensa kanssa. Suosittelen edelleen lämpimästi uskovan puolison rukoilemista. Sellaisen arvo on kultaa kalliimpi, vaikka tietysti hänelläkin on monet synnit ja puutteet, joiden kantamista saa kilvoitella.

Kysymys on herättänyt paljon keskustelua jo kirkon alkuajoista lähtien. Ehdottomasti vahvimmalla on käsitys, että kirjoittaja on apostoli Johannes. Tiedon voi lukea epäsuorasti evankeliumin antamasta itsetodistuksesta. Johannes on juuri se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa.

Kts. kysymys 26

kts. Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus, erityisesti 4. Biblian käyttö sekä 5. Vanhan virsikirjan merkitys.