Kysymykset

Jos minun on lupa antaa tässä suora, hyvä vinkki, kehottaisin ottamaan yhteyttä raumalaiseen Urho Viinikkalaan. Hän on hyvä, vanhan kirjallisuuden tuntija. Puhelinnumero löytyy luettelosta (tai 118).

Avoliitto on pyhän avioliiton häpäisyä.

Se on 6. käskyn rikkomista.

Siinä (tai jossain muussa julkisessa) synnissä elävä ei voi (ei saisi) toimia seurakunnan luottamustehtävässä.

Viittaan tässä vain lyhyesti kirjaseen Vanhan käsikirjan jumalanpalvelus - Pieni opas (Liite: Kysymys kirkon virasta).

Ei TV ole syntiä. Se on kone. Sen sijaan TV:tä voidaan käyttää pahaan. Kuten internettiä ja kirjojakin. Tämä on syntiä. Mutta ei pelkästään tämä, vaan sitä syntiä on paljon muutakin, hyvin erilaista, erikokoista ja eri väristä. Näiden kaikkien syntien tähden Jeesus on kuollut.

Joka tuntee näissä tai joissain muissa asioissa synnin painavan, saa uskossa omistaa anteeksiantamuksen Jeesuksen veren tähden.

Ei minustakaan kummien välillä vallitse mitään arvojärjestystä. Sama tärkeä tehtävä on jokaisella. Lasta kastettaessa jonkun on tietysti pidettävä häntä sylissä. Usein tehtävään voidaan valita ihan jo senkin perusteella, kuka "jaksaa" kantaa lasta sylissään koko toimituksen ajan.

Kyllä avoparien lapsetkin kastetaan, jos voidaan olettaa, että lapselle kuitenkin taataan joku mahdollisuus saada kristillistä kasvatusta. Kastekäskyhän kuului "kastamalla ja opettamalla" (Matt. 28:19).

Lapsi ei voi valita, elävätkö hänen vanhempansa avoliitossa tai eivät. Siitä ei voi pappikaan päättää. Sen sijaan kummit voi ja kuuluu valita kristillisten arvojen perusteella. Siitä kantavat huolta vanhemmat yhdessä papin ja seurakunnan kanssa.

Kirkkolaki säätää kummien velvollisuuksista, että heidän tulee olla lapselle kristillisinä esikuvina ja esirukoilijoina. Siksi avoliitossa elävä pariskunta on huono malli. Ei ole oikein, että rikotaan 6. käskyä julkisesti ja häpeämättömästi ja halutaan yhä sittenkin toimia kummeina. Kirkkolaki tai kirkkojärjestys säätää edelleen, että kirkon jäsenten tulee "pyhittää avioliittonsa" ja yhteinen avioelämänsä "säädetyllä tavalla". Jos näin ei tapahdu, ei voida olla kummeiksi sopivia. Uskoisin, että useat kristityt vanhemmat ymmärtävät asian vakavuuden. Edelleen ajattelen, että kummeiksi sopivia "vaihtoehtoja" löytyy sukulaisten ja ystävien parista. Rukouksessa saa pyytää lapselle oikeita kummeja. Myös seurakunnan jumalanpalveluksiin osallistuvien parista niitä on löydettävissä.

Lisäksi on tarpeen todeta, että ei ainoastaan 6. käskyn piiriin liittyvät asiat ole kummiuden esteenä. Myös muut julkisynnit ja vääryydet estävät kummia hoitamasta tehtäväänsä. Tällaisia ovat esim. juoppous, varkaus tai vaikkapa säännöölisen srk-yhteyden laiminlyönti.

Tarvitsisit ehdottomasti jonkun, jolle voisit jutella. Ei hänen tarvitse olla mikään ammattiauttaja. Kyllä uskollinen ystävä tai läheinen sukulainen käyvät yhtä lailla. Ei varmaankaan ole hyvä jäädä yksin pohtimaan kaikkia päälle kaatuvia asioita. Monesta seurakunnasta voi saada apua. Voit rohkeasti soittaa ja pyytää esim. diakonissaa käymään luonasi. Hän osaa neuvoa eteenpäin, mistä löytää tarvittaessa lisää apua paikkakunnaltasi.

Minä kyllä suosittelisin sinulle myös jotain avointa pienpiiriä, jossa kokisit olosi turvalliseksi ja jossa voitaisiin yhdessä ja hiljaa rukoilla sinun ja toisten puolesta. Olisi hyvä, jos olisi niin suuri luottamus ryhmässä, että siellä uskaltaisi avautua ja kertoa hiljalleen mieltä painavia asioita. Vastauksia voisi myös hakea Raamatusta. Siinä kerrotaan Jeesuksesta, joka kyllä pystyy ihan hämmästyttävällä tavalla jakamaan siunausta sinnekin, missä et ehkä itse tällä hetkellä usko sitä saavasi. Toivon ja pyydän, että myös tämän kysymyspalstan lukijat rukoilisivat puolestasi. Toivotan Sinulle SIUNATTUA uutta vuotta ja Herran johdatusta.

Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Näin Room. 10:17 opettaa. Tuo kuuleminen tarkoittaa evankeliumin kuulemista. Sinun tarvitsee kuulla, että Jeesus on kuollut sinun tähtesi ja sovittanut sinut Jumalan kanssa. Turvaa Jeesukseen ja hänen suunnattomaan armoonsa. Siinä on usko! Jos sinulla on joku synti, joka erityisesti painaa mieltäsi, niin kehottaisin sinua puhumaan jonkun luotettavan papin kanssa. Kerro hänelle asiasi rohkeasti ja pyydä häntä julistamaan kaikki veriruskeat syntisi anteeksi Jeesuksen kalliissa sovintoveressä. Siinä on taivas!

Rakkaudella ei syvimmältään ole olemassa sellaisia rajoja, jotka estäisivät rakastumista ja naimisiinmenoa hyvinkin eri-ikäisten välillä. Silti olet oikealla tiellä, kun vakaasti mietit näitä asioita. Ei suuri ikäero mikään merkityksetönkään ole. Varmaan eteen tulee elämän aikana tilanteita, jolloin suuri ikäero luo omat ongelmansa. Ns. "biologinen kello" voi käydä puolisoiden välillä hyvin eri tahtiin. Tämän tiedostaminen on jo voitto. Silloin osaa etukäteen varautua ja suhtautua toiseen kaikesta huolimatta rakastavasti. Kysymyksestäsi käy ilmi, että teidän suhteenne on syvä, koska voitte avoimesti puhua kaikesta. Myös se seikka, että olette molemmat uskossa, ilahduttaa. Silloin on yhteinen arvopohja. Mutta silti pitää tietysti pohtia, jos juuri te sovitte yhteen henkisesti toistenne kanssa ja haluatte ottaa toisenne puolisoiksi rakastaaksenne toisianne niin ilossa kuin surussa, kunnes kuolema teidät erottaa. Jos vastaus harkinnan sekä yhteisen rukouksen jälkeen on kyllä, menkää naimisiin!

Luulen, että itse olisin vastaavassa tilanteessa isänä melkosen yllättynyt, ehkä sisäisesti vähän pelästynytkin. Miettisin, että mitähän tästä tulee. Uskoisin kumminkin iloitsevani, jos poikani löytäisi (tai saisi) puolisokseen naisen, jota rakastaa ja joka jakaisi elämän kalleimman asian (uskon) hänen kanssansa.

Lapsille on hyvä tehdä selväksi "satumaailman" ja raamatullisen pelastushistorian välinen ero. He ymmärtävät käsittääkseni hyvin nopeasti, että edellinen on täyttä fiktiota (eli keksittyä), kun taas jälkimmäinen faktaa, totisinta totta. Näihin tonttuihin ja pukkeihin lapsemme törmäävät kuitenkin aikaisessa vaiheessa ja siksi tämän opettaminen on välttämätöntä - huolimatta perheen omista yhteisistä kristillisistä perinteistä.

Itse olen noudattanut omassa perheessäni tapaa, että aloitamme joulun juhlavan vieton aattoiltana klo 18.00 jälkeen, jolloin pyhä jouluyö alkaa (yöhän lasketaan alkavaksi Raamatussa noin klo 18.00). Olemme halunneet selittää lapsille, että Jeesus on paras joululahjamme (muut lahjat ovat seurausta ja muistutusta siitä). Mielestäni näin olemme saaneet tulkittua tavan aloittaa joulun varsinainen vietto jo aattona raamatullisesti. Kokonaan toisenlaisen tavan luominen (esim. että lahjat jaetaan paljoa myöhemmin) olisi melko vaikeaa Suomen oloissa.

Lahjojen antamisen voi edelleen helposti selittää muistutuksena tietäjien tuomista lahjoista Jeesus-lapselle. Jouluhartaudessa voi tätä puolta korostaa lapsenomaisella tavalla ja siten ehkä päästä selvyyteen joulun perimmäisistä tarkoitusperistä.

Edelleen kannattaa muistuttaa joulupukin vahvasta kristillisestä taustasta. Se (tai hän) oli pyhä Nikolaus, joka nykyisen Turkin alueella toimi piispana ja jakeli omaisuuttansa köyhille, juuri ja ennen kaikkia muita lapsille. Tämän tiedostaminen auttaa tosi paljon "valloittamaan" joulupukki takaisin kristillisten arvojen puolelle, pois nykyaikaisesta satumaailmasta. Mielestäni on näin paljon parempi "kristillistää" joulupukki, kun sen "korvaaminen" ei nyky-Suomessa ole laajemmalti mahdollinen. Silti kannattaisin vahvojen kristillisten juhlaperinteiden luomista omassa kodissa. Joulupukin mukaan ottaminen on (huolimatta tuosta kristillisestä taustasta) melko vaikeaa, koska siihen liittyy niin valtaisasti maailmallista menoa ja meininkiä.

Joulussa keskeisintä on siis Jeesus-lapsi, "paras joululahjamme" (kuten "Joulupuu on rakennettu"-laulussa lauletaan). Joulupukkia ei tarvita kristillisen jouluperinteen luomiseen. Se tonttujensa kanssa kuuluu satumaailmaan (joka nykyään jopa häiritsee joulun oikean sanoman perillemenoa).

Ehkäisystä Raamattu ei suoraan sano mitään. Se on melko uusi "keksintö". Luomiskertomuksen mukaan avioliittoon kuuluvat olennaisena osana lapset - jos Herra niitä suo. Kehotus: "Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa!" sisältää selkeästi ajatuksen, että avioliiton yksi tarkoitus on lapset. Tämä on hyvä muistaa kaiken elintasokilpailun ja koulutuksen tiimellyksessä. Lapsia kuuluu tämän mukaisesti myös hoitaa Herran kalleina lahjoina. Heitä ei saa pahentaa. Itse asiassa juuri tähän tuo mainittu 1. Tim. 2:15 liittyy.

Edelleen on tarpeen painottaa (kuten kysymyksessä muistutetaan), että kaikki ne ehkäisykeinot, joissa kajotaan hedelmöittyneeseen munasoluun ovat Jumalan luomistarkoitusta vastaan, sillä silloin tuhotaan jo alkanut uusi elämä, itse asiassa (syntyvä) lapsi. Ei siis ole oikein käyttää tiettyjä hormoneja, katumuspilleriä tai esim. kierukkaa, joka on hyvin yleinen Suomessa. Välttämättä ei tätä tiedosteta aina edes kristittyjenkään parissa. Siksi tulee ottaa selvää, koska "luulo ei ole tiedon väärtti".

Mielestäni kaikki edellinen on selvää ja nousee Raamatusta. Sen tarkemmin tai yksityiskohtaisemmin Raamattu ei säätele ehkäisyä tai ehkäisyn puutetta. "Hienosäätö" jää siksi jokaisen avioparin itsensä ratkaistavaksi.

Kirkko ei voi puhua yli (tai ali) sen, mikä on kirjoitettu.

Siinäpä kysymys. En tiedä.

Kaikki synnit saa anteeksi samalla tavalla: Jeesuksen Kristuksen veriansion tähden yksin armosta uskon kautta. Ei ole väliä, mitä tai minkälaista, kuinka suurta tai pientä syntiä on tehnyt.

Tunnon rauha syntyy sanasta A-R-M-O:

ansioton rakkaus minun osakseni.

UT:ssa Paavali on varmaan esittänyt saman kysymyksen. Hän tappoi ja vangitsi kristittyjä ennen kääntymystään. Se heijastuu hänen kirjeissään tavan takaa. Kääntymyksensä jälkeen hänen on ollut pakko kohdata tapattamiensa kristittyjen omaisia. Mutta Jumalan rakkaus on ihmeellinen: se pystyy antamaan voiman armahdukseen & keskinäiseen anteeksiantoon.

Tämän vuoden alibi-lehden numerossa Pentti Olkkonen kertoo, että hän oli tappanut nuorena poikana opettajansa. Myöhemmin tultuaan uskoon hän oli käynyt pyytämässä tekoansa anteeksi omaisilta ja myös saanut. Näin se menee!

Kysymys on tosi vaikea.

Mikä minä olisin tietämään Jumalan luomistarkoituksia?

Ehkä yksi syy on kuitenkin ollut Jumalan halu koetella luomansa ihmisen uskollisuutta. Tahtoivatko Aadam ja Eeva todella totella vai halusivatko he ehkä mieluummin elää oman pään mukaan? Tuolla paratiisissa heillä oli vapaus totella tai olla tottelematta ... He valitsivat jälkimmäisen ja lankesivat.

Uskoisin, että Jumala ei tahtonut luoda ohjelmoitua robottia, joka tekee vain sen, mitä se on ohjelmoitu tekemään. Osaahan vastaavaa jo ihminenkin. Jumala tahtoi, että hänen luomansa ihminen todella rakastaisi häntä - vapaaehtoisesti. Eikö ole Sinustakin kivointa, jos saat toiselta rakkaudentunnustuksen vapaasti - ilman väkinäisyyttä. Silloin sydämen valtaa ihana tunne siitä, että minä olen rakastettu. Jotain vastaavaa kai Jumalakin toivoi. Olen varma, että sellaista hän nyt vieläkin odottaa. Sen mahdollistamiseksi hän antoi edestämme rakkaansa, Poikansa. Me voimme siis rakastaa Jumalaa, koska hän on ensin rakastanut meitä.

Raamattu jättää sielunhoidollisesti tarkemmin määrittelemättä, mitä se tällainen synti voisi olla. Jos sen pystyisi tarkkaan määrittelemään, monet ihmiset varmaan ajautuisivat melkoisiin tunnekuohuksiin. He olisivat mielestään siihen jo langenneet. Kyse on epätavallisen suuresta paatumuksesta, jossa ihminen on toistuvasti ja kouriintuntuvalla tavalla hylännyt Jumalan. Hän ei enää ole huolestunut sielunsa tilasta vaan täysin "suruton". 1. Joh. 5 voitaisiin verrata syntiin Pyhää Henkeä vastaan, josta on oma vastauksensa näillä sivuilla.

Tällaista syntiä ei kerta kaikkiaan pystytä kuvaamaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Se ei ole tarkoin sanoin ilmaistavissa. Silti Johannes varoittaa siitä meitä. Se on hyvin terveellinen muistutus tämän armonajan kalleudesta. Kun annamme Jeesukselle kaikki syntimme hänen veressään pestäviksi, saamme iloita siitä armosta, joka suurimmallekin syntiselle on tarjona. Ei tarvitse kuolla. Saa elää iankaikkisesti.

Tämä on vanha ruokarukous, joka löytyy esim. raumalaisesta ABC-kirjasta. Sitä käytetään tosiaan Satakunnassa, ainakin monissa rukoilevaisuuden seuroissa. Sen kirjoittajaa en tiedä.

Rukouksen sanamuoto on meillä päin seuraava:

Jeesuksen nimeen nyt me menemm' kauniist pöytään.

Ja Herran sanan pääll' meit syömäst', juomast' löytään.

Me siitä hyvän saamm', vaan saakon kiitoksen

Se pöydän Herra suur' ain nimeen Jeesuksen. Aamen.

Kehottaisin menemään rohkeasti jonkun kokeneen sielunpaimenen luokse, joka ymmärtää hengellisiä asioita. Ilman sen tarkempaa keskustelua tästä vastauksesta saattaisi tulla pelkkä "torso". Noin yleisesti sanoisin, että sielunvihollinen, se kauhea, ruma vainooja, voi ja tahtoo mielellään muistuttaa menneistä, mutta anteeksiannetuista synneistä. Täällä päin veisataan, "kun piru naamaans näyttelee" ja tarkoitetaan jotain tällaista. Silti on lupa uskoa syntinsä anteeksiannetuiksi ja turvata Jeesukseen, hänen täydelliseen sovitusuhriinsa sinun kaikkien syntiesi ja epäonnistumisiesi edestä. Jos joku synti erityisesti painaa, olisi varmaan hyvä puhua siitä sielunhoitajan kanssa. Pyydä hänelta vaikka mahdollisuutta ripittäytyä. Se on voimallinen apu. Puhdas evankeliumi julistaa sinullekin, että suurinta ja ihmeellisintä on Jeesuksen rakkaus. Hän on antanut elämänsä ja kaikkensa sinun edestäsi ristillä. Siksi anna sinäkin hänelle rohkeasti oma elämäsi (niin kuin yllä kirjoitit tehneesikin). Tämä meidän elämämme on syvimmältään kuitenkin elämää synnissä ja juuri siksi ainaista kuolemista pois Jumalasta. Mutta siitä huolimatta - tai juuri sen tähden - Jeesus tahtoo rakkaudessaan omistaa sinut ja pitää sinut kokonansa omanansa. "Sillä siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti ensin ja antoi ainokaisen Poikansa sinun edestäsi." Meidän elämämme antaminen Jumalalle ei siis vielä riitä! Mutta se riittää, että Jumala antoi elämänsä meille, myös sinulle.

Sisällöltään tämä ja yllä oleva kysymys ovat samansuuntaisia. Toivon, että yksi ja yhteine vastaus riittää. Lue siis edeltä (kysymys 82).

Varmaan nämä kysymykset ovat tarpeellisia meille jokaiselle. On hyvä, kun herättelet meitä muita lukijoita vakavalla puheellasi! Totta se on: Todistammeko tarpeeksi? Ainakin itse koen, että oma todistukseni jää vajaaksi, vaikka pappi olenkin. Enkä taida edes luulotella, että missään kohdin elämässäni olisin täydellinen ja putipuhdas. Jään syntiseksi Jeesuksesta todistaessanikin. Luulen sinun tilasi ja tilanteesi (kirjoituksesi johdosta) olevan sama. Mutta ethän kiellä itseltäsi tämän takia osallisuutta Jeesuksen veriarmoon? Saat uskoa hänen rakkauteensa sinua kohtaan - vaikka todistuksesi kait jäi ja jää aina vajaaksi. Mutta muista vielä, että todistuksen voima ei ole sanojen paljoudessa vaan pikemmin siinä, että saamme rukoilla lähimmäisen puolesta, kertoa hänelle Jeesuksesta ja todistaa hänestä myös elämällämme. Yksikin sana - ja ihminen voi tulla uskoon. Toisaalta taas tuhansia sanoja - ja mitään ei tapahdu. Iloitsen joka tapauksessa siitä, että jollain tavalla olet kertonut Jeesuksesta omaisellesi. Kerro jatkossakin äläkä pelkää ollenkaan. Minusta ei olisi haitaksi, vaikka joskus jossain sukujuhlassa tai - kokouksessa puhuisit avoimesti, että sinulle elämäsi kallein asia on Jeesus ja sinua on jäänyt hiukan vaivaamaan, että oletko osannut todistaa hänestä riittävän hyvin ja nöyrästi. Meitä on helppo lähestyä, kun itse tunnustamme sen, mikä meissä on vialla, mutta samalla kehumme Jeesusta kovasti!!

En sano tätä ehdostustani tietysti minään pakkona vaan jos sinä itse koet sen hyväksi ja olet tottunut pitämään pientä puhetta, niin mikä ettei??? Ehkä Jumala haluaa, että muutkin sukulaiset saavat kuulla hänen rakkaudestaan. Mitä jos hän toivoo saavansa lähettää juuri sinut? Vielä kumminkin toistaisin, että me emme näinkään todistaessamme voi ansaita itsellemme hyvää omaatuntoa vaan sen me saamme lahjaksi yksin Jeesuksen veren ansiosta. Älä siis ota neuvoani minään uutena "kytkynä" kaulaasi. Sanoinpahan vain oman ajatukseni julki.

Elämä on Jumalan lahja. Sen päättäminen oman käden kautta ei ole oikein. 5. käsky suojaa elämäämme myös meiltä itseltämme. Siksi itsemurha on väärin. Kristittyinä saamme rukoilla, että ajoissa osaisimme auttaa henkilöä, joka hautoo mielessään itsemurhaa.

Kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa sekä Mitä on rukoilevaisuus?

Ei mitenkään. Rukoilevaisuus toimii Suomen ev.lut kirkossa ja on jo toiminut 250 vuotta!

Kirkkomme oppi on kirjoitettuna kirkkomme Tunnustuskirjoissa. Ne sitovat opetusta kirkossamme Raamatun mukaisesti.

Valitettava tosiasia on, että ns. virallinen kirkko ei itse aina noudata Tunnustuskirjojen opetusta. Silloin syntyy ristiriitaa.

Se on ihan keskeistä kirkon julistusta. Lähinnä kahta asiaa on hyvä erikseen korostaa.

1) Ihminen pelastuu Kristuksen tähden armosta yksin uskon kautta.

2) Raamattu kokonaisuudessaan on Jumalan pyhä Sana.

Siinä rukouksessa monet vielä tahtovat kiittää ehtoollisesta ja siinä tarjotusta ja annetusta syntien anteeksiantamuksesta.

Vanhoissa rukouskirjoissa on joitain "mallirukouksia". Ehkä joku rukoilee jonkun niistä. Mutta yleensä kyse on pienestä, vapaasta rukouksesta.

Se kertomus löytyy tosiaan Luukkaan evankeliumista (lue 13:4-5). Yksi niistä arjen ikävistä tapahtumista, joka järkytti Jeesuksen aikalaisia ja jota hän sitten käyttää heidän opettamiseksi. Ehkä me voisimme soveltaa samaa ajatusta (jae 5) meidän oman aikamme onnettomuuksiin, esim. Estoniaan tai WTC:n sortumiseen.