Kysymykset

Kohta kuvaa sitä aikaa, jolloin Jumalan rangaistuksena Assyria tulee tuhoamaan Juudaa. Suurin osa miehistä kaatuu sodassa eikä miehiä siis enää riitä puolisoiksi naimaikäisille naisille. Nyt profeetta ennustaa tulevan "kadon" olevan niin suuren, että jopa seitsemän naista havittelee yhtä miestä. He tahtoisivat kovasti saada omia lapsia (lapsettomuus oli tuohon aika suuri häpeä ja siihen jakeessa viitataankin lopussa), mutta ei edes tällaiset keinot ja yritykset tuota tulosta. Synnin rangaistuksena seuraa häpeä, joka tässä tapauksessa jää voimaan pidemmäksi aikaa.

Kyllä hän oli apostoli. Lue esim. Mark. 3:18.

Rukoilevaisuus on aikanaan (1700-luvulla) syntynyt tietynlaisen hurmoksellisuuden seurauksena. Siksi liikkeeseen liittyy jo ihan historiallisestikin vahva Jumalan suvereenisuuden korostus, joka ilmenee väliin poikkeuksellisesti. Silti on ehkä tarpeen todeta, että nykyiseen armolahjojen ylikorostukseen suhtaudutaan ainakin minun käsittääkseni kielteisesti.

Meidän keskuudessamme on paljon armolahjoja. On palvelemisen ja johtamisen armolahjaa, opetuksen ja profeetallisen sanan lahjaa jne. Taitaa jostain löytyä niitä pienimpiä armolahjojakin kuten esim. kielillä puhumista, mutta seuroissa sitä ei kumminkaan ole viime aikoina esiintynyt.

Nuortenilloissa laulamme rukoilevaisuuden käyttämiä laulukirjoja (vanhat Siionin virret, Halullisten sielujen hengellisen laulut, vanha suomalainen virsikirja). Ainakin jotkut nuoret kuuntelevat sitten kyllä vapaa-aikanaan gospelia. Minustakin jotkut nykyajan lauluista ovat hyviä. Laulujen sanomaan on kumminkin aina syytä kiinnittää päähuomio.

Tunnustuskirjojen mukaan sallitaan tietty vapaus musiikin ja sen tyyppisissä asioissa. Muuta sen kummempaa kantaa ei meillä ole. Tosin emme ole järjestäneet jumalanpalveluksia muutoin kuin sen tutun ja vanhan kaavan mukaan, joka yleisesti liikkeessämme on käytössä. Jumalanpalveluksessa kuuluu säilyä pyhä arvokkuus ja syvä rauha. Silloin sielu saa ja voi hiljentyä kuuntelemaan ja pohtimaan Jumalan sanaa.

Kyllä suhtaudumme myönteisesti kaikkeen raamatulliseen, oikeaan kristillisyyteen. Oikeaa uskoa löytyy varmasti myös muualta, ei vain rukoilevaisten parista.

Jaa-a, vaikea sanoa, miten jae tarkkaan ottaen sopii nykykirkon tilanteeseen (kts. Jes 4:1 selitys kysymys 148). Ehkä minun on parempi vaieta, kun en osaa enempää sanoa. Joka tapauksessa toivon sydämestäni, että Jes. 6:8-13 ei koskaan toteutuisi rakkaassa kotikirkossamme.

Kiitos avoimuudestasi! Tahdon muistaa sinua rukouksissa. Muista, että Jeesuksen veressä sinulla on kaikki syntisi anteeksiannettu ja poistettu. Tässä voimassa saat sitten taistella lihan (taikka netin) kiusauksia vastaan. Herra sinua armossaan vahvistakoon!

Kyllä voi ripittäytyä kenelle tahansa. Ei tarvitse valita tuttua ja läheistä pappia vaan voi valita kenet tahansa. Toivottavasti hän on kuitenkin sellainen, joka otta synnin vakavasti, muttei pihtaa sitten myöskään armon ja anteeksiannon jakamisessa. Oma siunauksensa on, jos voi solmia pidempiaikaisen "hoitosuhteen" jonkun papin kanssa, jolloin siinä voidaan yhdessä ikään kuin paremmin seurata ja tukea kilvoitusta. (Mutta mikään laki tämä ei siis ole.) Siunausta elämääsi.

Naispuolinen pappi ei Raamatun eli Jumalan sanan valossa saisi ollenkaan toimia pappina. Siksi hänen toimittamansa ehtoollinen on "yli sen mikä on kirjoitettu". Siihen ei kuulu osallistua. On parempi hakeutua apostolisiin jumalanpalveluksiin, joissa ei ole edes tarvetta pohtia näitä kysymyksiä vaan voi nauttia alttarin sakramentin lahjasta, syntien anteeksiannosta.

Itse en menisi (ainakaan miellelläni) Kylliäisen (tai vastaavan)toimittamalle ehtoollisellekaan. Hänen opetuksensa on räikeästi ristiriidassa Raamatun ja pyhän uskon kanssa. Hätätilassa - jos esim. on tarve päästä ehtoolliselle ja muita mahdollisuuksia ei sillä kertaa ole näköpiirissä - voi tietysti mennä tällaiselle ehtoollisellekin. Miespapin virka on kumminkin oikea eikä mahd. epäuskoisen papin sydämen paatumus tee ehtoollisen jumalallista säätämystä turhaksi.

Monella paikkakunnalla ei pappia voi vaihtaa. Silti on hyvä (jos mahdollista) olla uskollinen ja käydä kirkossa. Epäapostoliseen jumalanpalvelukseen ei kuitenkaan kannata osallistua. Esirukous papin ja hänen virkansa ja toimituksen puolesta auttaa paljon.

Sunnuntain vietto lepopäivänä muistuttaa uuden liiton alusta eli Jeesuksen ylösnousemuksen päivästä, joka sinetöi hänen kuoleman tuottaman sovituksen meille iankaikkiseksi autuudeksi. Siksi ei enää ole vanhan liiton lauantai meidän pyhäpäivämme vaan uuden liiton sunnuntai.

Meitä ei enää sido vanhan liiton tarkat määräykset eri päivien vietosta. Silti on hyvä muistaa, että tällä ei poisteta levon tai lepopäivän merkitystä, joka perustuu jo luomiseen. Kuuluu viettää lepopäivä! Ihminen on siis luotu sellaiseksi, että hän voi "pahoin", ellei hän saa levätä yhtä päivää viikossa. Esim. Ranskan vallankumouksen aikana yritettiin siirtyä 10-päiväiseen viikkoon, mutta siitä jouduttiin luopumaan. Luomisen järjestystä ei voinutkaan halveksia edes näin: kansa ei voinut hyvin, vaikka sille yritettiin tuputtaa "vapauden" huumassa uutta järjestystä. Tänäänkään ei ole terveellistä tehdä töitä sunnuntaina - paitsi mitä kristillinen rakkaus tai pakottava tarve vaativat.

Adventistien opetus on tässä kysymyksessä mielestäni melkoisen lakihenkistä. En suosittele e.m. syistä.

Rohkaiseva palute innostaa aina. Kiitos Herralle, että hän on auttanut sinua. Toivotan hänen armollista johdatustaan sinulle jatkossakin.

Kiitos kysymästä.

Iloitsen, että olet saanut runsasta siunausta oman kotikirkkosi apostolisista jumalanpalveluksista.

Rukoilevaisuudella ei ole omia opillisia korostuksia. Painopiste on Kristuksen armon evankeliumissa. Sitten on kristillisä tapoja ja käytäntöjä, kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa (esim. tämä vanha tapa polvistua rukoukseen).

Biblian käytön syistä löytyy myös selvitys pienestä kirjasesta, jonka kirjoitin oppaaksi ja avuksi "vanhan käsikirjan mukaiseen jumalanpalvelukseen" (Kts. Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus).

Liikkeen hajoaminen 1980-luvulla johtui (valitettavasti) siitä ristiriidasta, joka syntyi Raamatun arvovallan tunnustamisesta kirkon opissa ja elämässä. Me rukoilemme herätystä ja toivomme, että kirkko pitäytyisi Jumalan sanaan omassa julistuksessaan ja käytännön eri ratkaisuissa.

Toimimme tältä pohjalta mielellämme yhteistyössä kaikkien eri järjestöjen kanssa.

"Pidä, mitä Sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi."

Kaikki kirkon herätysliikkeet ovat sitoutuneet Raamattuun ja ev. lut. Tunnustuskirjoihin. Sitten käytännössä jokainen joutuu ihan varmasti kilvoittelemaan, että oikea oppi sekä näkyy että kuuluu opetuksessa ja elämässä. Paljon on voitettu, kun yhdessä ollaan nöyrästi Raamatun oppilaita ja halutaan alistua Jumalan sanaan ja sen neuvoihin. Sillä tiellä Pyhä Henki johdattaa hiljalleen eteenpäin syvemmälle totuuteen. Näin esim. kasteen sakramentin kohdalla. Ajatellaanpa vain vaikka Matti Väisäsen kastekirjoja! Meiltä kysytään kärsivällisyyttä ja keskinäistä kunnioitusta ja rakkautta, jotta emme hätiköimällä ja pikaistuksissamme "pilaa" sitä kasvua, joka on käynnissä.

Kyllä on varmasti tärkeää pohtia, mihin loppujen lopuksi syntien anteeksiannosta hakee apua. Se auttaa "todellisissa" synneissä. Jos taas kyse on erilaisista ihmissäännöistä ja perinteistä tai itse keksityistä "ei saa"-listoista, niin niidenhän rikkominen ei Jumalan edessä ole väärin (vrt. esim. Jeesuksen opetusta ja käytäntöä). Silloin on hyvä lukea Raamatusta, mikä on syntiä ja mikä taas ei. On silti muistettava, että omaatuntoaan vastaan ei pitäisi toimia. Jos jotain pitää omassatunnossaan vääränä, niin (yleensä) on parasta toimia sen mukaan, mitä pitää oikeana. Ja silti Jumalan sana on omantunnonkin yläpuolella, ja omatunto on oikeassa vain silloin, kun se on sidoksissa Jumalan sanaan.

Siksi on tärkeätä saada rauhoittaa omatunto

a) Jumalan armolla, kun on kyse (todellisesta) synnistä.

b) Jumalan sanalla, kun on kyse (keksitystä) synnistä.

Eli toisin sanoen:

a) Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa pesee pois aivan kaikki synnit ja virheet.

b) Jumalan sana kirkastaa, mikä on syntiä ja mikä taas ehkä vain kasvatuksesta, kulttuurista taikka kristillisestä ryhmittymästä johtuvaa yleistä mielipidettä tai jotakin erikoisuutta, joilla ei kuitenkaan kuulu sitoa omaatuntoa.

Edelleen on lohduttavaa muistaa Lutherin kokemus, ettei omassa synnintunnustuksessaan koskaan pääse täydellisyyteen, ei edes ihmisten edessä, saatikka Jumalan edessä. Siksi on lupa ikään kuin "niputtaa" oma syntisyytensä ja turmeluksensa ja antaa se Jeesuksen veren pestäväksi kaikkine päivineen. Vanha, koeteltu synnintunnustus alkaa paljon puhuttelevalla tavalla:

"Minä vaivainen, syntinen ihminen ..." Meidän syntimme eivät ole vain tekoja ja tekemättä jättämisiä vaan syntisyyttä, turmelusta sydänjuuria myöten. Tästä huolimatta taikka (paremminkin) tämän kanssa saat uskoa kaiken anteeksi "Jeesuksen kalliissa, maahan asti vuotaneessa sovintoveressä"!

Sananlaskut on tarkoitettu juuri syvällisiksi mietelmiksi elämän eri aloilta. Ne aukeavat monesti, kun omassa elämässään "törmää" samaan tilanteeseen tai kohtaa saman asian. Mielestäni tuo p. o. sananlasku varoittaa ihmisen liiallisesta korottamisesta. Se voi pitää sisällään yrityksen peittää oman sydämen vihamielisyys tai nurja suhtautuminen. Mutta ihmisen korottaminen voi myös koitua sillä tavalla kiroukseksi, ettei kukaan meistä lopulta ole tuon kehun ja ylistyksen arvoinen. Lankeamme ja erehdymme. Siksi on täysin hullua korottaa jotain ihmistä ja esim. jumaloida häntä. Lopulta käy ilmeiseksi, että yksin Jumala voi olla korottamisen ja kunnioittamisen arvoinen. Ihmisten kehumisessa pitäisi aina säilyttää "maltti". Rohkaisu on sitten aivan eri asia. Sitä me varmaan jokainen tarvitsemme, erityisesti lapset ja nuoret.

Yksin Jumalan armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Ajattelen samoin kanssasi.

Tarkemmin Raamatun ohjeellisuudesta voi lukea pienestä oppaasta vanhan käsikirjan jumalanpalvelukseen. (Kts. Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus - Liite: kysymys kirkon virasta)

Kysymystä voisi ehkä vähän jatkaa ja kysyä, ymmärremmekö mekään Jumalan kolminaisuutta. Kuinka Jumala voi olla yksi, mutta silti kolme persoonaa? Rippileirillä pyrin opettamaan asian niin, että yksikään ei tajua, mitä opetettiin! Kolminaisuusopin voi uskossa ottaa vastaa, mutta ei järjellä selittää ... Kerrankin saa siis olla ymmärtämättä ja juuri silloin asian voi ymmärtää (uskossa) oikein!

Siksi vastaisin kysymykseen siten, että kyllä Vanhan testamentin pyhät ymmärsivät kolminaisuutta samaan tapaan kuin mekin uudessa liitossa. Silti Jumalan olemukseen kuuluu salaisuus, jota kukaan ei pohjiaan myöten pysty käsittämään.

Tuo 1 Moos. 3:15 mainittu "siemen" kulkee punaisena lankana läpi koko VT:n. Ks. vaikka Biblian hakukoneesta sanalla "siemen". Ota myös huomioon, että usein juutalaisten tai kuninkaiden lapsista nimenomaan pojat tahdottiin tuhota, jolloin lupaus "siemenestä" (Jeesuksesta) ei olisi koskaan päässyt toteutumaan (vrt. esim. faaraon valtava inho poikalapsia kohtaan). Siksi Pyhä Henki on ilmoituksen sanassa erityisesti halunnut korostaa tuon siemenen merkitystä!

Olisi äärimmäisen hyvä päästä juttusille jonkun sielunhoitajan kanssa. Hänelle voisi puhua siitä, mistä ei ystävilleen pysty. Varmaa on, että Jumala ei ole sinua hyljännyt. Sinut on kerran kastettu hänen nimessään ja hänen nimensä omaksi. Ei hän sinua jätä. Mutta sielunvihollinen uskottelee Jumalasta valhetta eikä sallisi sinun turvautua hänen apuunsa. Turvaa siihen, että hän on uskollinen, vaikka me olisimme olleet uskottomia. Siksi on aina lupa käydä armoistuimen eteen löytääkseen "silloin armon kuin me apua tarvitsemme". Lue Hebr. 4:14-16.

Minustakin nämä nettisivut ovat uutena työmuotona parasta, mitä rukoilevaisuudessa on pitkään aikaan tapahtunut. Tällä tavalla kuuluu sanaa viedä sinne, missä ihmiset liikkuvat ajatuksineen ja kysymyksineen. Koen hyvänä, että voidaan jutella näin vähän kuin henk. koht. ja kuitenkin julkisesti.

Iso kiitos näiden sivujen ylläpidosta siitä vastaavalle!

Kyllä Pyhä Henki oli toiminnassa jo Vanhan testamentin aikanakin monessa tilanteessa aina luomisen alusta lähtien (1. Moos. 1:2). Hän on yksi kolminaisuuden persoonista ja siis yhtä iankaikkinen kuin Isä ja Poika.

Silti on oikein ja hyvä pitää kiinni siitä Raamatun opetuksesta, että varsinaisesti Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina ja hänen tulonsa liittyy sitten erityisesti kasteeseen (ks. Apt. 2:38). En siksi sanoisi, että Pyhä Henki olisi Vanhassa testamentissa samalla tavalla toiminnassa kuin 1. helluntaina. Kyllä silloin tapahtui jotain aivan ennen kuulumatonta, joka oli kauan ennen ennustettu Jooelin profeettakirjassa (lue esim. Apt. 2). Samoin ne monet Jeesuksen lupaukset Puolustajasta taikka Lohduttajasta edellyttävät, että Hengen vuodattaminen oli jotain, joka liittyy nimenomaan Uuden testamentin aikakauteen. Vanhassa testamentissa ei tällaista Hengen toimintaa ollut samalla tavalla koettavissa. Hänen tulollensa oli oma Isän määräämä aika kuten oli myös Pojan tulolle.

Sanoisin heti alkuun, että rukoile. Ei siinä ole kuitenkaan kyse jostain ponnistelusta taikka ansiosta, vaan armosta me pyydämme, mitä saamme. Rukoile pieni rukous, jossa esität hätäsi Jumalalle ja pyydät häntä auttamaan. Sydämemme voi tehdä halulliseksi vain Kristuksen rakkaus, joka koskettaa evankeliumin kautta sisintä. Sitten on varmaan hyvä muistaa vanha sananlasku, että "varjele tapaa, niin tapa varjelee sinua". Ei aina tarvitse tuntea halua lähteä johonkin hengelliseen tilaisuuteen, mutta silti - yllätys yllätys! - voi lähteä. Turhaan me nykyaikana aina mittaamme omia fiiliksiämme ja teemme ratkaisut niiden mukaan. Jos ei ihan aina huvitakaan, niin entä sitten? Voithan silti mennä. Olisi varmaan hyvä hakeutua johonkin avoimen rehelliseen raamattupiiriin, niin siellä näkisi ja kuulisi, että vastaavaa ongelmaa on muillakin. Lisäksi olisi varmaan hyvä, jos sulla olisi joku läheinen, kiva ystävä, jonka kanssa voisitte yhdessä mennä raamattupiiriin. Se auttaisi aina, kun itseään ei huvita lähteä.

Minusta tuo kirjoittamasi ja kokemasi opetus, että "erään asian kanssa kamppailu teki minusta kilvoittelevan kritityn" on tärkeä löytö. Siinä huomaat Jumalan ihmeellisen ja salatun tarkoituksen vaikeuksien suhteen. Ne kasvattavat meitä ja auttavat luottamaan häneen! Se on elämässä pitkälle kantava hengellinen totuus. Olen ihan varma, että tämä on yksi Jumalan hyvä tarkoitus, miksi hän on johtanut sinua näin. Tällaisia me ihmiset aika usein olemme: huonoina aikoina huudamme Jumalan puoleen, mutta hyvinä aikoina ei enää mitään tarvetta hänen luoksensa. Lutherin toisen käskyn selitys Vähässä Katekismuksessa puhuu oikeastaan samasta asiasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Sinä saat rukouksessa kertoa Jeesuksen rakastavalle sydämelle myös tämän turmeluksen syvyyden ja uskoa sen anteeksi hänen kalliissa sovintoveressään. Eikä tosiaankaan kannata antaa periksi. Sielunvihollisella ei ole yhtään mitään tarjottavana muuta kuin itkua ja hammasten kiristystä, Jeesus tarjoaa itkun sijaan iloa syntien anteeksiantamuksesta. Tässä evankeliumin lupauksessa kannattaa riippua. Vanhan ukko-Paavon sanoilla ilmaistuna jotenkin näin: Niin kauan kuin edes peukalo liikkuu, katse ristiinnaulituun!

Kiitän rohkaisusta. Jumala toimittakoon työnsä milloin kenenkin kautta kunkin meidän sydämissämme. Siunausta.

Koska on suuri(n) juhlapyhä, palaa alttarilla kuusi kynttilää. Ne asetetaan krusifiksin molemmille puolille (kolme - kolme). Näin krusifiksi on ikään kuin keskimmäinen, korkein kynttilä, joka yhdessä palavien kynttilöiden kanssa muodostaa tavallaan uuden testamentin "seitsenhaaraisen kynttilänjalan" (menoran), jollainen oli vanhan testamentin temppelissä.

Juutalaisen ajattelun mukaan Jumalan pyhä läsnäolo temppelissä (shekina) lepäsi erityisesti keskimmäisen kynttilän päällä. Se on nyt ristin muotoinen ja sillä ristillä lepää syntiemme takia ristiinnaulittu Jeesus, tosi Jumala ja tosi ihminen, juuri hän, joka ristillä huusi Jumalallensa: "Miksi hylkäsit minut?" Tämän miehen päällä lepää nyt erityinen Jumalan läsnäolo.

Saarnatkoon alttarin kuusi kynttilää krusifiksin kanssa meille tästä uhrista ja valaiskoon alttarin sakramentin (ehtoollisen) luonnetta meidän pimeän sydämemme iloksi.

Raamatun alkukielissä ei tunnettu sulkeita. Ne ovat käännöksessä sitä varten, että niillä autetaan lukijoita ymmärtämään, milloin on kyseessä esim. välihuomautus (kuten juuri Joh. 4:2).

Jeesus ei siis itse varsinaisesti kastanut vaan ainoastaan hänen opetuslapsensa. Tämä siksi, että kasteen merkitys on antaa uskon yhteys hänen kanssansa. Tällaisen yhteyden luomiseksi Jeesus ei kuitenkaan itse tarvinnut mitään välikappaleita. Hänhän pystyi välittämään tuon yhteyden suoraan oman persoonansa kautta. Näin Jeesus ei itse kastanut, vaikka kastetta hän ei siis mitenkään halveksinut taikka muuten pitänyt vähäpätöisenä.

Kohta, johon kysymyksessä viitataan, on Room. 8:16.

Hengen todistus on todistusta Kristuksesta. Lue Joh. 15:26. Hän siis valaisee epäuskon kanssa kamppailevalle sielulle Jeesuksen ristinkuoleman sovitusta ja Jumalan armon avaruutta. Kristityssä usko eli juuri tuo "minun henkeni todistus" yhtyy Jumalan Hengen todistukseen. Se ei aina ole tuntuva tila, mutta varmasti joskus ja aina välillä kristitty saa myös tuntea, kuinka evankeliumi ja Hengen todistus virvoittavat ja vahvistavat sielua. Vain näin ja tämän kautta voi käsittää olevansa autuaallisessa uskossa. Siten voi ymmärtää hengellisen tilansa. Mutta on hyvä muistaa, että ei yksikään pysty tutkimaan oman sielunsa syvyyksiä "pohjia myöten" tai pääsemään varmuuteen oman itsetutkistelun täydellisyydestä! Siksi meillä on Daavidin psalmissa 139:24 hieno pyyntö: "Ja katsos, jos minä pahalla tiellä lienen, niin saata minua ijankaikkiselle tielle." Näin saat sinäkin rukoilla ja luottavaisesti antaa oman itsesi Jumalan käsiin. Hän on jo kasteessa luvannut pitää sinun sielustasi armollista huolta. Sen hän myös varmasti tekee. Älä siis etsi varmuutta omasta sisimmästäsi tai hengellisen tilasi kehityksestä vaan Jumalan Hengen todistuksesta, joka on varma, varmempi kuin sinun sisimpäsi vahvinkaan varmuus. Etsi Jeesusta ja hänessä sinulla on sitten myös pelastusvarmuus.

Mielestäni tuo ihana Raamatun kohta ei kaipaa tulkintaa. Se on jo sellaisenaan selvä. Jeesus lupaa, että apostolien kautta ja heidän jälkeensä oikean paimenviran välityksellä kaikki synnit saadaan julistaa katuvalle syntiselle anteeksi. Se lohduttaa ja antaa uutta voimaa kilvoitukseen. Epäselväksi tuon jakeen ovat tosiaan tehneet ihmisten lisäykset.

Esim. vanhoillislestadiolaisuudessa syntien anteeksiantamus on sidottu vain heidän jäsenensä julistamaan synninpäästöön. Näin pyritään turvaamaan "Jumalan valtakunnan rajat" (eli että armo ja pelastus ovat mahdollisia vain heidän joukossaan). Samalla lailla ymmärretään sitten esim. kaste ja ehtoollinen. Ne eivät sellaisenaan uskon kautta välitä anteeksiantamusta, koska näin esim. ei-lestadiolaisen papin jakama ehtoollinen olisi Jumalan armon välikappale ja silloin taas menisi "Jumalan valtakunnan rajat" lestadiolaisten mielestä liian avonaisiksi. Siksi koko sakramentti- ja armo-oppia hallitsee ja niiden tulkintaa ohjaa tuo kirkko-oppi: pelastus on mahdollista vain heidän joukossaan eikä muualla. Täten kaikki saatetaan riippuvaiseksi juuri oikean (eli vanhoillislestadiolaisen) henkilön toiminnasta. Muu on siis tämän käsityksen valossa väärää.

Käsittääkseni tuo edellä kirjoittamani auttaa meitä ymmärtämään, miksi vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan niin, kuin tuossa kysymyksessäsi aivan oikein kerroit. On hyvä pyrkiä ymmärtämään laajaa (ja monessa suhteessa siunauksellista) liikettä. Kaikkia sen erityiskorostuksia ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä, ainakin jos haluaa seurata raamattua ja luterilaisia tunnustuskirjoja.

Voi olla, etteivät kaikki uskovat ole pohtineet kysymyksiä yhtä syvällisesti kuin sinä. Tai voi olla, ettei kaikkiin kysymyksiin yksinkertaisesti ole vastausta. On kyllä tärkeää ottaa vakavasti elämän perimmäiset asiat. Toivon, että rohkenet pyytää Jumalalta apua rukouksessa. Hän kyllä pystyy johdattamaan sinut "sisälle" totuuteen. Tärkeintä kristinuskossa on kuitenkin aina luottamus Jeesukseen ja syntien anteeksiantamus. Jos omatunto on synnillä raskautettu, tärkein kysymys on silloin: Voiko Jumala armahtaa? Voiko hän antaa minulle anteeksi? Ja vastaus kuuluu: Kyllä, jos turvaat Jeesuksen sinun - ja koko maailman puolesta - antamaan sovitusuhriin. Siinä on ihanalla tavalla vastaus syntihädässä kyselevälle sieluparalle. Monet muut kysymykset voivat kyllä jäädä vastausta vaille, jos tämä asia on kirkkaana mielessä. Jeesuksen sanoin: "Tarpeellisia on vähän tai yksi ainoa."

Siunausta etsintääsi ja elämääsi!