Kysymykset

Seurustelussa on hyvä välttää kaikkea sellaista, joka äkkiä voi johtaa liian pitkälle. Esim. nukkuminen samassa sängyssä vienee helposti sallittujen rajojen yli. En suosittele. Toisen puolesta on kumminkin hiukan vaikeaa antaa äärimmäisen yksityiskohtaisia neuvoja, mikä olisi soveliasta ja mikä taas ei. Vaatteiden alle ei kannata toisen antaa mennä eikä itse mennä. Paljon kannattaa viettää aikaa yhdessä, mutta mielellään toisten parissa. Siinä ehkä oppii parhaiten tuntemaan toista ja toisen tapaa reagoida eri tilanteissa. Tietysti tarvitaan kahdenkeskistäkin aikaakin. Varmaan hellyyden osoitukset voimistuvat seurustelun edetessä. Jos tuntuu siltä, että sovitaan yhteen, kannattaa suunnitella häitä ja mennä naimisiin. On myös hyvä, jos voisi keskustella vanhempiensa kanssa ja kuunnella heidän mielipiteitään. Mutta aina tämä ei ole helppoa.

Tiede ei ole yhtä kuin lopullinen totuus. Tiedettä on tiettyjen metodien mukaisesti tehty tutkimus. Siksi tiede muuttuu ajan ja paikan mukana. Väliin tällainen tiede on selvästi ristiriidassa Raamatun kanssa (esim. kehitysoppi). Mutta totuus ei muutu. Se pysyy samana ja tiede parhaimmillaan lähestyy sitä, ehkä jopa saavuttaa sen.

Raamatun "kaanonia" (eli mitkä kirjat hyväksytään jumalallisina) ei kirkko ole määrännyt vaan ainoastaan määritellyt. Tämä on se iso ero. Alkuaankin kaikilla Raamatun kirjoilla on ollut täysi jumalallinen arvovalta (lue esim. 1. Tess. 2:13, Room. 15:4. 2. Piet. 1:19-21, 2. Tim. 3:14-16). Harhaoppien levitessä enemmän ja enemmän kirkon oli pakko selkeästi rajata pois väärät opit sekä kirjoitukset. Se tehtiin lähinnä kolmen apuneuvon kanssa:

1) Pyhän kirjoituksen tuli olla "apostolinen" (joko apostolin kirjoittama tai yhtä pitävä apostolisen opetuksen kanssa).

2) Pyhän kirjoituksen tuli olla seurakunnissa "yleisesti luettu" (jolloin yksittäiset ja erikoiset tekstit jäivät ulkopuolelle).

39 Pyhän kirjoituksen piti sisältää se oikea kristillinen oppi, jota kristitityt aina ja kaikkialla ovat tunnustaneet. Sen piti myös olla yhtäpitävä Vanhan testamentin kanssa.

Näiden perusteiden avulla kirkko rajasi ulkopuolelle monet muut kirjoitukset.

Varsinaisesti kirkko ei siis määrännyt, mitkä kirjoitukset ovat Jumalan sanaa. Se tarkkaan ottaen rajasi pois ne kirjoitukset, jotka eivät olleet Jumalan sanaa.

Ehkä on hyvä mainita, että VT:n kaanon oli jo valmiina Jeesuksen aikana. Se on juuri meidän VT:mme näköinen. Apokryfit ovat kyllä hyödyllistä luettavaa, mutta eivät ole ikinä kuuluneet Jeesuksen tai juutalaisten Raamattuun.

Ja tuo Tuomaan evankeliumi on selvästi ns. "gnostilaisen" harhan läpitunkema. Ei ihme, että se hylättiin.

Kts. Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa sekä Mitä on rukoilevaisuus?

1. Oikea oppi ja opetus palvelevat elämää. Ilman oikea uskoa ei ole Jumalalle kelvollisia tekojakaan.

Silti on kyllä mahdollista, että joku omaksuu oikean opin, mutta ei sitten todella uskokaan Jeesukseen. Sellaisen ihmisen usko on vain ns. kuollutta "aivouskoa".

2. Ihmiset ovat mitä ovat, mutta oikea opetus meillä on pyhässä Raamatussa, joka on Jumalan sana. Siellä se oppi on puhtaana ja täydellisenä. Kun meillä on Raamattu, se ei valehtele eikä kerro perättömiä juttuja. Siinä säilyy myös puhdas oppi, vaikkei "sitä uskoisi kuin yksi ihminen maailmassa ja hänkin väärin".

Jeesus on kuitenkin luvannut säilyttää seurakuntansa maailmassa loppuun asti. Siksi on - ja tulee varmasti aina olemaan - niitä, jotka myös tahtovat julistaa oikeaa oppia ja elää sen mukaan.

3. Oppia ei voi erottaa elämästä. Syvimmältään oppi on Jumalan totuus ja totuus on syvimmältään Herra Kristus itse (Joh. 14:6) eli lihaksi tullut "Jumalan Sana" (Joh. 1:14).

Siksi oikein ymmärrettynä opista ei saisi koskaan tulla pelkkä itsetarkoitus vaan se on elävä persoona, itse Vapahtajamme ja Herramme. Joka uskoo oikein, jolla on oikea oppi, hän on siis velvollinen vaeltamaan niin kuin Hän vaelsi.

Tosi kristillisyys on nöyrää ja rakkaudellista oikeassa olemista!

Matteus kertoo Jeesuksen sukuluettelosta mitä ilmeisemmin juuri Joosefin puolelta. Koko 1. luku on kirjoitettu lähinnä Joosefin näkökulmasta. Keskeinen päämäärä on osoittaa, että Jeesus oli ja on "ottoisänsä" vuoksi oikea Daavidin jälkeläinen, siis Messias, Daavidin Poika.

Luukas kertoo sitten saman asian äidin, Marian näkökulmasta.

Raamattu sisältää 66 kirjaa: VT sisältää 39 ja UT 27 kirjaa.

Vanha testamentti kertoo ajasta ennen Jeesuksen syntymää, Uusi testamentti taas Jeesuksen syntymästä ja sen jälkeisestä ajasta (siis VT e.Kr. ja UT j.Kr.).

Silti yllättävää Raamatussa on, että koko kirja kirkastaa juuri Kristusta. Jopa VT puhuu hänestä, vaikka hän syntyi vasta paljon myöhemmin. Tämä Raamatun profeetallinen puoli on itselleni uskon ja uskonelämän ehkä kaikkein lohdullisin ja vahvin puoli. Tuntuu niin ihmeelliseltä koko kirja, että olen usein täynnä intoa sitä lukemassa (vaikka liian paljon aikaa kuluu muuhun).

Lukekaa ystävät Raamattua. Se ei petä eikä valehtele. Raamattua lukiessa ei ymmärrä kaikkea, mutta se aukeaa sitä syvemmin, mitä enemmän sitä lukee.

Raamattu Jumalan sanana on totuus. Raamatusta me tiedämme aivan varmasti, mikä on Jumalan armollinen tahto meidän suhteemme.

Raamatun ovat kirjoittaneet pyhät ihmiset Pyhän Hengen johtamina ja siksi he eivät ole kirjoittaneet, "mitä sattuu". Raamattu ei ole ihmisten mietelmiä ja ajatuksia Jumalasta vaan Jumalan pyhä ilmoitus koko ihmiskunnalle.

Kaikki opetus kirkossa on aina tarkistettava Raamatusta. Se ei koskaan petä. Jos joku opettaa toisin kuin Raamattu, ei kyllä kannata uskoa. Hän on varmasti väärässä, olipa sitten paavi, piispa, pappi, professori, tohtori tai kuka muu tahansa.

Juuri jumalallisena totuutena Raamattu antaa syntisille ihanan toivon ja varmuuden siitä, että evankeliumi Jumalan armosta ja syntisten Vapahtajasta on pelastuksemme perusta. Jokainen, joka uskoo Herraan Jeesukseen, pelastuu ja tulee autuaaksi taivaassa.

1. Kor. 7 käsittelee todella sellaista tilannetta, että lähinnä ei-uskova eroaa uskovasta puolisosta. Sillehän ei valitettavasti käytännössä juuri voi mitään. Mutta uskovalle puolisolle Paavali kyllä antaa ohjeen, ettei saisi erota. Mutta jos joku avioliitto ajautuu täydelliseen mahdottomuuteen esim. väkivallan, huoruuden tms. tähden, ero lienee väistämätön. Se on ikävä ja paha tilanne kaikkien osapuolten osalta, etenkin lasten.

Haureus tarkoittaa kootusti kaikkea 6. käskyn vastaista elämää, asennetta, ajatusta, puhetta ja tekoja. Huoruus on taas lähinnä avioliiton ja avioelämän rikkomista: aviorikos ja kaikki se muu, mikä siihen on johtamassa.

Periaatteessa yksikin synti on riittävä Herran hylkäämiseen. Se on sanottu jo itse Raamatussakin, että joka on rikkonut yhdessä kohdin, hän on rikkonut kaikissa (Jaak. 2:10). Siksi tuo Saulin yksi synti ei ollut yksin vaan sen mukana oli itse asiassa ihan kaikki muukin synti. Saulin myöhempi historia todistaa väitteen oikeaksi. Samuelhan sanoo, että tottelemattomuus on "noituuden synti" (1. Sam. 15:23). Vaikka Saul ei ollutkaan harjoittanut suoranaista noituutta tähän mennessä, hän lankesi siihen vähän myöhemmin julkisestikin (lue 1. Sam. 28). Ehkä olemme kokeneet vähän samaa myös omassa elämässä. Joku synti ei ehkä jäänytkään vaan "omalle reviirilleen" vaan hyökkäsi sieltä ulos ja valtasi lisäalueita lopulta pilaten koko elämämme. Samoin esivanhempien lankeemus paratiisissa oli "vain" yksi synti, mutta sen mukana tulivat lopulta kaikki muutkin. Sellaista on elämämme kaikessa karmeudessaan. Kannattaa rukoilla varjelusta synnistä ja aina turvautua Jeesukseen, syntisten Vapahtajaan.

Luulisin, että ei vastaukseni edellisestä niin paljon muuttuisi. Tietysti on hyvä, jos asianomainen ei ole suoraan vastaan, vaan hänellä on ehkä tiettyä avoimuutta uskon asioille. Mutta ei se sittenkään ole sama kuin yhdessä kilvoitteleminen taivastiellä parempaa huomista kohti. Kyllä on suuri asia, jos sen kaikkein suurimman ja kalleimman voi jakaa puolisonsa & lastensa kanssa. Suosittelen edelleen lämpimästi uskovan puolison rukoilemista. Sellaisen arvo on kultaa kalliimpi, vaikka tietysti hänelläkin on monet synnit ja puutteet, joiden kantamista saa kilvoitella.

Kysymys on herättänyt paljon keskustelua jo kirkon alkuajoista lähtien. Ehdottomasti vahvimmalla on käsitys, että kirjoittaja on apostoli Johannes. Tiedon voi lukea epäsuorasti evankeliumin antamasta itsetodistuksesta. Johannes on juuri se opetuslapsi, jota Jeesus rakastaa.

Kts. kysymys 26

kts. Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus, erityisesti 4. Biblian käyttö sekä 5. Vanhan virsikirjan merkitys.

Ehtoollisen jakamisen hoitakoon papit (nimenomaan apostolisen järjestyksen mukaan kutsutut ja vihityt papit). Se on kaikkein selvin järjestely, jolloin seurakuntalaisten ei tarvitse jäädä epätietoisuuteen vaan voivat vapain sydämin kaydä ehtoollista nauttimaan. Nykyään muunlainenkin järjestely on mahdollista. Mutta kuten kysymyskin osoittaa: ei taida olla kaikkein paras tapa hoitaa ehtoollisen jakamista. Monissa seurakunnissa sekä myös rukoilevaisten jumalanpalveluksissa jakaminen hoidetaan perinteisesti.

Ensimmäinen rakkaus tarkoittaa Kristuksen rakkautta, joka valtasi sydämen uskon kautta kokonaan. Sitten myöhemmin se rakkaus kylmentyi ihmisen sydämessä ja sen tilalle tuli maailman rakkaus. Ensimmäiset teot tarkoittavat vastaavasti niitä tekoja, jotka Kristuksen rakkaus synnyttää meissä, jotka ovat hänen tekojaan, hänen rakkauttaan meidän kauttamme.

Ensimmäisen rakkauden saa takaisin evankeliumin sanasta ja saarnasta. Se kertoo Herrasta, joka rakasti meitä ristille saakka ja yhä edelleen rakastaa ja kutsuu luoksensa langenneita.

Tämä tarkoittaa, että Saul epäuskon ja tottelemattomuuden kautta luopui Herran palveluksesta tekopyhyyteen (lue 1. Sam. 15). Ihmisen sydän ei voi koskaan olla ilman Herraa. Siksi uskosta luopuneen sydän ei jää "tyhjiöön" vaan täyttyy heti jollain muulla. Saulin tapauksessa syöksy alas tapahtui todella lujaa ja syyksi Raamattu kertoo, että suorastaan perkeleen henki rupesi häntä vaivaamaan paljon ja usein. On hyvä muistaa, että Herran Henki ei jätä omiensa sydämiä - jos nämä eivät ehdoin tahdoin aja häntä pois. Siksi Saulin kohtalosta ei tarvitse vetää mitään ahdistavia johtopäätöksiä omaan uskonelämäänsä vaan kaikessa voi ja saa turvata Kristuksen rakkauteen syntistä kohtaan.

Kyllä ruumiskin nousee taivaaseen kuten Kristuskin herätettiin kuolleista ja hänellä oli ruumis, jossa hän nousi taivaaseen. Tämä "ruumiin ylösnousemus" tapahtuu kuitenkin vasta viimeisenä päivänä, ei ennen (tästä uskontunnustus puhuu). Ruumis on Jumalan hyvän luomistyön tulos ja siksi hän pelastaa koko ihmisen, ei vain hänen sieluaan. Mutta kuolemassa sielu erkanee ruumiista ja pääsee uskon kautta jo "autuaalliseen nautintoon" odottamaan viimeisen päivän ruumiillista ylösnousemusta.

Ei tuo muutos liturgisesti merkitse oikeastaan yhtään mitään. Jos pappi seisoo alttarin edessä tai takana, se on vailla sen suurempaa merkitystä. Muistan jopa lukeneeni Lutherilta sellaisen kohdan, jossa hän toivoo papin seisovan alttarin takana, jotta koko seurakunta näkisi erityisesti ehtoollisen siunaamisen. Näin havainnolistuisi Kristuksen todellinen läsnäolo leivässä ja viinissä.

Ei ole mitään estettä käydä ehtoollisella, jos ehtoollinen toimitetaan oikein apostolisen järjestyksen mukaisesti.

Lyhyesti sinä tiedät sen Raamatusta, joka on Jumalan pyhä sana.

Hiukan laajemmin vastatessa voisi vielä lisätä, että tarkkaile kahta asiaa eri uskonnoissa:

Saako Jumala kaiken kunnian ihmisen pelastuksesta?

Saako omatunto kestävän lohdutuksen ja toivon iankaikkisesta autuudesta?

Nämä kaksi kysymystä ajavat meidät Kristuksen ristin juurelle, jossa yksin me löydämme rauhan sielullemme ilman omia ansioitamme.

Se on yleensä osoittautunut hyvin vaikeaksi. Ongelmia syntyy yleensä aika pian. Toinen lähtee kirkkoon sunnuntaina, toinen ei. Toinen haluaisi rukoilla, toinen ei. Toinen haluaisi valvoa vaellustansa (esim. erilaiset juhlat ja TV), toinen ei välttämättä niinkään. Sitten tulee lastenkasvatuksessa seuraavat ongelmat. Kastetaanko lapset? Opetanko lapselle kristinuskon perustotuuksia? Viedäänkö hänet pyhäkouluun ja kirkkoon? Miksei isä tai äiti koskaan tule mukaan? Jne. Kyllä nämä kysymykset rassaavat puolisoiden suhdetta melko lailla. Vähäisen kokemukseni mukaan uskovan ja ei-uskovan avioliitot ovat harvoin onnellisia. Usein vielä juuri uskova puoliso lankeaa pois uskosta.

Siksi en suosittele kellekään sellaista avioliittoa vaan kehotan rukoilemaan uskovaista ja hurskasta aviopuolisoa.

Kristillinen perinne on maailmanlaajassa kristikunnassa hyvin erilaista. Näin oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kristus valloittaa kunkin kulttuurin (ja sen ilmenismuotoja) itselleen. Tämä on evankeliumin valloittava visio. Se on tosi iloinen ja rohkaiseva asia. Myös luterilaisessa perinteessä on kuvilla sekä alttareilla ollut suuri merkitys (vain väärinkäytökset on poistettu). Muistan lukeneeni jostakin, että herätyssaarnaajalla C.O.Roseniuksella oli Kristuksen kärsiviä kasvoja esittävä taulu seinällä ja jottei hän tottuisi kuvan ihanuuteen, sen edessä oli verho. Verho otettiin hartaushetkinä pois, jolloin kuva sai herätellä rukoilijan mieltä hartauteen ja välillä ihanaan Kristuksen kärsimyksen tutkisteluun ja hurmioon. Ymmärtääkseni tämä kaikki varmaan on tervettä ja oikeaa hengellisyyttä.

Mikäli kotialttarista, krusifikseista, ikoneista, kynttilöistä ja kuvista tms. tulee pelkkä oman mielenkiinnon kohde ja siten uusi perinne vanhojen joukossa, toivoisin, että Jumala saisi niihin Hengessä uskon kautta puhaltaa sisältöä ja todellista merkitystä. Jos kotialttari auttaa hiljentymään Herran edessä, sitä epäilemättä kannattaa käyttää. Jos saman armon kokee avatun Raamatun äärellä, hyvä näinkin. Näissä eri tavoissa ja tottumuksissa vallitkoon vapaus.

Meidän kirkkomme tunnustuksen mukaan todelliseen hengelliseen yhteyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opissa ja sakramenttien jakamisessa.

Olen todella pahoillani puolestasi. Syvällä sisimmässäni iloitsen siitä, että olet rohkeasti ja vakaasti halunnut seurata Herraasi seurustelusuhteessasi ja et ole antautunut ennenaikaiseen sukupuoliyhteyteen miesystäväsi kanssa. Herra sinua siunatkoon ja vahvistakoon elämässäsi.

Ero on aina kipeä asia ja kuuluisi hoitaa mahdollisimman hienotunteisesti, jos siihen päädytään. Pelkkä puhelinsoitto ei taida oikein riittää. Ymmärsinköhän oikein, että mies mahdollisesti jätti sinut nuoremman tähden saadakseen ehkäpä näin tyydytetyksi seksuaalisia halujaan? Jos olen ymmärtänyt oikein, koen, että tällainen mies tuskin tuntisi riittävää vastuuta sinusta ja perheestään sitten joskus tulevaisuudessa. Tosi rakkaus ei käyttäydy näin. Ennemmin tai myöhemmin tämä puoli miehestä olisi tullut arjen keskellä esille ikävällä tavalla. Tässä mielessä on parempi olla menemättä naimisiin kuin mennä onnettomasti naimisiin ja jäädä sitten hylätyksi.

En epäile lainkaan, ettetkö selviäisi tästä. Olethan jo nyt pystynyt kertomaan tapahtuneesta tässä. Suru vie aikansa. Samalla suru kasvattaa ja vie paremmin tuntemaan itseämme, toisiamme ja - Jumalaa. Suru on kyllä aina ikävää, mutta usein se on kuitenkin loppujen lopuksi hyvä asia. Se antaa herkkyyttä, näkee paremmin, mikä on elämän myllerryksissä kestävän toivon ja ilon perusta. Sinä muistat varmasti, että Jeesuskin itki sydänsuruaan (Lasaruksen kuolemaa taikka Jerusalemin tulevaa tuhoa ja paatumusta ristin tuskaa unohtamatta). Hebr.kirje puhuu siitä, että Jeesus on "väkevällä huudolla ja kyyneleillä" uhrannut omia rukouksiaan Jumalalle (5:7). Jotain samaa olet ehkä kokenut tässä tilanteessa. Oma sydämesi huutaa ja rukoilee Jumalan puoleen. Ja usko pois, hän kuulee ne. Jeesuksen kohdalla tosin Getsemanen rukoukset ikään kuin eivät tulleet (heti) kuulluiksi. Kuolema tuli, se, josta pääsyä hän rukoili. Mutta juuri tässä oli se kaikkien suurin kirkkaus, joka syntisen maailman osaksi on tullut. Kun sitä rukousta ei kuultu, se kuultiinkin toden teolla: Kuolema ei ainoastaan hetkeksi mennyt pois vaan jopa iankaikkisesti. Ajattelen, että sinäkin, joka nyt kaipaat rakastasi ja rakkautta, saat vielä kokea, että et saa ainoastaan pienen hetken kestävää rakkautta vaan sellaisen rakkauden, joka kestää ajan vaivat ja tuskat tuoden iloa ja riemua elämääsi. Haluan rukoilla puolestasi ja toivon lisäksi, että myös tämän webbisivun lukijat muistaisivat siunua rukouksissaan. Ehkäpä voisi olla hyväksi, jos rohkenisit kaikesta huolimatta lähteä mukaan muitten ihmisten joukkoon. Kesäseuroille tullaksesi ei sinun tarvitse olla muuta kuin oma itsesi. Jeesus hoitaa lopun. Hänen siunatussa nimessään toivotan sinut (ja kaikki muut) tervetulleeksi juhlille. Rukoillaan, että siellä jokainen meistä lohdutetaan. Jumala on "kaiken lohdutuksen Jumala" (2. Kor. 1:3).

Raamattu antaa selkeän ohjeen seurustelun rajoista: Avioelämä (sukupuoliyhteys) ja kaikki siihen liittyvä hyväily kuuluvat avioliittoon, ei ennen sitä eikä sen ulkopuolella. Tämän mukaan eläessämme saamme varmasti siunauksen. Muuten lienee aika vaikea panna tarkempia rajoja, ettei mene "yli sen, mikä on kirjoitettu".

Mutta on hyvä muistaa mitä vielä on kirjoitettu. Nimittäin että Henki on altis mutta liha heikko (Mark. 14:38). Tämä tarkoittaa, että meidän ei tule altistaa itseämme ehdoin tahdoin kiusauksille. Samassa huoneessa nukkuminen tuo mukanaan turhia paineita, joiden voittaminen heikkona hetkenä voi käydä ylivoimaiseksi. Siksi en soisi, että kukaan hyvästä tarkoituksestaan huolimatta sitten ehkäpä kumminkin lankeaa. Parempi nukkua samassa huoneessa ja vuoteessa vasta sitten kun pappi on sanonut aamenensa. Kristittynä on vielä hyvä ottaa huomioon se, millaisen viestin me annamme maailmalle. Eikö meidän esimerkkimme ilmeisesti rohkaise muita samaan ja millaisin seurauksin? Eikö lisäksi joku voi sitten saada jopa sellaisen mielikuvan, että "tuokin on kristitty, mutta siinä se nukkuu vaan armaansa kanssa samassa kämpässä, joten ei sillä niin väliä"? Antaisin siksi ohjeen, että seurustelevat parit järjestävät yöpymisasiat kunnioitettavalla tavalla.

Ja se toinen kysymys: Raamattu ei missään kohtaan käske sukupuoliyhteyteen vain ja ainoastaan lasten "hankkimista" varten. Jumalan luomistyön tarkoitus on syvä ja rikkaampi kuin me usein osaamme kuvitella.

Eikö se ole hyvä asia, että lapset siunataan? Ei se ainakaan hukkaan mene. Eikä se ainakaan väärin voi olla. Minusta on hyvä asia, jos lapsia siunataan Herran siunauksella muulloinkin (esim. perheessä kun lapset ovat jo nukkumassa heidät voidaan vielä siunata ja rukoilla lyhyesti heidän puolestaan heidän tilansa ja tarpeensa mukaan). Tuskin lasten siunaamista liian usein tapahtuu aikanamme.

Naisten pään peittämisestä ja esim. pitkistä hiuksista pään peitteenä puhutaan tarkemmin 1. Kor. 11:1-16. Tämä tapa on käytössä paljon ainakin lestadiolaisten ja rukoilevaisten parissa, ehkäpä muuallakin.