Kysymykset

Lue Mark. 7:21-23. Siinä kerrotaan, että kaikki syntiset ajatukset juontavat juurensa sydämen turmeluksesta. Jos siis on kyse todella synnistä eikä esim. väärästä syyllisyydentunnosta. Jälkimmäinen on sairauden seurausta. Tämä ero on pidettävä mielessä, vaikka viime kädessä tietysti kaikki epätäydellinen täällä maailmassa on tuon alkulankeemuksen peruja.

Lutherille, joka usein huolestui perin monenlaisista syntisistä ajatuksistansa, annettiin se vanha, koeteltu neuvo, että sinä et voi estää lintuja lentämästä pääsi yli, mutta sinun ei tarvitse sallia, että ne rakentavat pesänsä päähäsi. Se tarkoittaa, että monet synnin himot meitä kiusaavat, mutta Jumala evankeliuminsa kautta pelastaa sinut ja vastaa rukouksiisi. Olet saanut kokea hänen suurta hyvyyttänsä. Kannustakoon se sinua luottamaan yhä enemmän hänen apuunsa myös tulevaisuudessa. Hän on uskollinen. Eikä hän hylkää niitä, jotka hädässänsä pakenevat hänen tykö.

Voidaan erottaa yleinen ja henkilökohtainen armahdus. Edellinen tapahtui Jeesuksen kuollessa ristillä. Ja jälkimmäinen tapahtuu uskon kautta evankeliumiin ja syntien anteeksiannon julistukseen esim. yksityisessä tai yleisessä ripissä. On tärkeätä ymmärtää, että meidän uskomme ei aikaansaa yleistä armahdusta. Se kun on olemassa jo ennen meidän uskoamme. Jeesus on ristillä ansainnut täydellisen sovituksen. Se on se evankeliumi, jota sinulle nyt kuulutetaan. Sen uskomalla otat henkilökohtaisesti vastaan sen, mitä ristillä Jeesus on puolestasi tehnyt. Eli vähän sama asia, että joku on pankissa maksanut asuntovelkasi, mutta silti sinun pitää käydä henkilökohtaisesti kuittaamassa velkasi maksetuksi.

Näin. Ja hyvä muistaa vielä, että usko on tyhjä käsi, joka ottaa vastaan pelastuksen. Tarkkaan ottaen usko ei pelasta vaan uskon kohde eli Jeesus.

Olet täysin väärässä. Sekoitat lain ja evankeliumin. Armonoppisi on hukassa. Lue Raamattua. Esim. Roomalaiskirje. Ja samalla sinun on hyvä kerrata ja lukea koko Svebiliuksen katekismus. Ajattelet omien sanojesi mukaan "maalaisjärjellä". Pelastuksen asiassa et järjellä pärjää. Se johtaa sinut täydellisesti harhaan. Koska ei evankeliumi ja sen mukainen pelastusoppi ole järkemme mukaista. Eihän se ole "järkevää" ajatella niin, että joku toinen (tässä tapauksessa siis Jeesus) kuolee syntiesi edestä ja armostansa sovittaa syntisi päästäksesi taivaaseen. Pyhitys kuuluu totta totisesti kristillisyyteen, mutta vanhurskauttaminen ei riipu meidän hyvistä teoistamme. Siinä kelpaavat vain ne Kristuksen hyvät teot meidän puolestamme.

Vain Raamattu on Jumalan sana. Kaikki muu on sanaa Jumalasta ja parhaimmassa tapauksessa oikeata sellaista. Mutta siis Raamattu yksin on Jumalan sana. Siksi sen rinnalle ei kuulukaan asettaa mitään muuta. Perustelu on yksinkertaisuudessaan tässä.

Se on mahdotonta. Kirkkolain mukaan kummin tulee tunnustaa sitä uskoa, johon lapsi kastetaan.

Saat uskoa nuo syntisi anteeksi. Palaa kasteesi armoon, jossa me olemme sanoutuneet irti perkeleen töistä ja aivan kaikista hänen menoistansa. Muistan kuulleeni, että kerran jotkut tytöt, jotka olivat uskovina (!) kuitenkin sekaantuneet pimeyden harhoihin, saivat kokea vapauden tunnustaessaan pyhän uskontunnustuksen, jossa itse asiassa huudetaan avuksi Jeesusta, joka on astunut helvettiin ja voi pelastaa sieltä kadotetun ihmisen.

On elintärkeätä muistaa, että ehdot ja kiellot, kehotukset taikka käskyt eivät synnytä mitään uutta elämää. Eivät anna voimaa niiden täyttämiseen. Kaikki jää omaksi yrittämiseksi. Tarvitset Raamatun ilmoittamaa todellista evankeliumia, että Jeesus on jo sovittanut syntisi. Ihan kaikki syntisi ja myös syntejä rakastavan luontosi. samoin katumattomuutesi. Hänen veressään saat uskoa olevasi vapaa niistä! Anna sitten Pyhän Hengen kasvattaa sinua. Hiljalleen myös ne Hengen hedelmät kasvavat, vaikka synnittömiksi me emme koskaan tule ja mitä lähemmäksi me pääsemme Jumalaa, sen enemmään meissä näkyy hänen valkeutensa valossa huonoutemme. Tähän ihmeelliseen todellisuuteen saat jäädä. Hae Raamatun sanasta voimaa ja mene usein ehtoolliselle, jossa Jeesus ottaa vastaan ne surkeimmat syntoset eli juuri meidät.

Olen valinnut vanhan kaavan vanhimmista käytettävissä olevista. Se kuulustelu sisältyy käytävään rippikouluun: sekä ulkoläksyjen että loppukokeen muodossa.

Saat olla Jeesuksen oma. Kasteessa Vapahtaja on ottanut sinut ihan ikiomaksi. Hän antaa sinulle joka armas päivä kaikki sinun syntisi runsain määrin anteeksi. Ei sinulla ole mitään sellaisia syntejä, joiden edestä Jeesus ei olisi kuollut. Evankeliumi kuuluttaa nyt vuorenvarmasti sinulle, että olet vapaa helvetistä ja kaikesta, mikä syyttää omaatuntoasi.

Ehtoolliselle tullessamme tulemme Kristuksen ristin äärelle. Hänen maahan asti vuotaneen sovintoveren sekä ristillä runnellun ruumiin tykö. Pitkäperjantaita me vietämme aina, kun kirkossa apostolisen järjestyksen mukaan vietetään vanhan käsikirjan kirkonmenoja. Se sisältää siis ehtoollisen.

Pääsee. Tervetuloa.

Ensimmäinen ehtoollinen säädettiin apostolien läsnäollessa. Ja he
saivat tehtäväksi toistaa tapahtuma. On olemassa tämä järjestys, jota kuuluu noudattaa. Jumalahan ei
ole "epäjärjestyksen Jumala" (1. Kor. 15:33).

Ihan tavallisesti jokaviikkoinen pyhäpäivä ja silloin vietettävä apostolinen jumalanpalvelus.

Pyhä paikka on aina siellä, missä Jeesuksen nimessä tullaan yhteen ja missä Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan.

Mielestäni sinun kannattaa hakeutua papin puheille ja ripittäytyä synneistä, jotka mieltäsi painavat. Ota asiasi esille sielunhoidon yhteydessä!

Laitan tähän perään yhden kirjoitukseni, jossa puhutaan tarkemmin kääntymyksestä. Ehkä se herättää lisää ajatuksia:

KÄÄNTYMYS – MITÄ SE ON JA MILLOIN SE TAPAHTUU?

Väliin kristillisissä piireissä pohditaan kysymystä, missä ajassa todellinen kääntymys voi tapahtua. Kuluuko siihen väistämättä pitempi aika? Ehkä sitä pitää odottaa aina kuolinvuoteelleen saakka? Vai saattaisiko joku kääntyä yhdessä rahtusen hetkessä? Kestääkö tällainen kääntymys? Vai lankeaako sellaisen kokenut mitä ilmeisimmin varsin nopeasti takaisin maailmaan? Mitä kuuluu todelliseen kääntymykseen? Mistä tiedän, että olen kääntynyt ja pelastuva?

Kääntymys tarkoittaa yksinkertaisesti surua ja katumusta oman synnin tähden sekä iloa ja kiitollisuutta Jumalan armon vuoksi. Katekismuksessa puhutaan synnin tunnustamisesta ja anteeksiannon uskomisesta. Se on selkeä määritelmä. Enempää ei itse asiassa tarvittaisi. Silti moni jää epätietoisuuteensa eikä lopulta osaa varmuudella sanoa, onko hän todellisesti kääntynyt tai ei.

Raamatun valossa on täysin selvää, että kääntymys voi tapahtua hetkessä. Ristin ryöväri sai kuolemanrangaistusta kärsiessään kokea parannuksen armon ja siirtyä viime hetkessä helvettiin vievältä tieltä sisälle paratiisin porteista. Monet muut kokivat aivan samaa kohdatessaan Vapahtajan jossakin elämänsä tuokiossa. Apostolien teoissa kerrotaan vastaavasta. Esim. Filipin vanginvartija tuli yhden yön aikana pimeässä vankityrmässä uskoon ja jopa hänen perhekuntansa pelastui yhtä lailla.

Toisinaan taas kääntymys ottaa aikansa eikä ihminen voi ottaa mitään, ”ellei sitä anneta hänelle ylhäältä”. Kenenkään ei silti pitäisi ottaa tästä itsellensä veruketta viivyttää kääntymystänsä. Pelastuksen päivä on nyt. Huomista meille ei ole luvattu. Siksi jokaisen kuuluu olla huolissaan sielunsa autuudesta, kunnes asia on kirkastunut hänelle täysin. Saihan juuri rukoilevaisuus alkunsa Artur Dentin kirjasta ”Totisen kääntymisen har¬joitus”, jossa todetaan kertomuksen ristin ryöväristä vieneen monen jumalattoman kadotukseen, koska he sen johdosta ovat lykänneet ja lykänneet kääntymystään uudelleen ja uudelleen, muka viimeiseen hetkeen asti, ehtimättä sitten lopulta koskaan kääntymään ajoissa armon ollessa tarjona juuri tänään.

Olen lukenut kesän aikana Charles G. Finneyn muistelmia ”Ihmeellisiä herätyksiä” 1800-luvun Amerikas-sa. Hän kirjoittaa kirjassaan hyvin kääntymyksestä:

Ennen ajateltiin, että syntisen pitää jäädä pitkäksi aikaan synninhätään. Varsin usein kuuli vanhojen uskovaisten kertovan olleensa synninhädässä monta kuukautta, jopa vuotta (!), ennen kuin saivat huojennusta. Heillä oli nähtävästi se käsitys, että kuta kauemmin he olivat olleet synnintunnossa, sitä varmempi olisi heidän kääntymisensä todellisuus. Minä päinvastoin pidin kiinni siitä, että jos he jäivät kovin pitkäksi aikaa syn¬nintuntoon, he olivat vaarassa tulla itsevanhurskaiksi siinä mielessä, että he ehkä kuvittelivat rukoilleensa ja tehneensä kyllin muka taivuttaakseen Jumalan pelastamaan heidät ja lopulta asettuisivat väärään rauhaan. Tässä pitkitetyssä synnintunnossa piili vaara, että Jumalan Henki tulisi murehdutetuksi ja karkotetuksi. Ja kun mieltä lakkasi ahdistamasta, oli siitä luonnollisena seurauksena vastavaikutus: kun ahdistus hellitti, ih¬miset ehkä omaksuivat jonkunlaisen lohdutuksen siitä, ja tekivät siitä helposti sen johtopäätöksen, että olivat nyt tulleet kääntymykseen. Tämä ajatus taas synnytti jonkunlaista iloa, jota he saattoivat erehdyttävästi pitää uskovaisten ilona ja rauhana, ja tämä mielentila saattoi heitä yhä edelleen harhaan, sitä kun pidettiin helposti merkkinä siitä, että he olivat kääntyneitä.

Siksi […] esitimme kaiken viivyttelyn, tapahtui se minkä verukkeen nojalla hyvänsä, Jumalan vastustamiseksi. Olikin hyvin tavallista, että ihmisiä tuli muutamissa tunneissa synnintuntoon ja kääntymykseen, jopa joskus muutamissa minuuteissa. Tällaiset äkilliset kääntymykset säikähdyttivät useita kunnon ihmisiä, ja tietysti he ennustivat, että kääntyneet lankeaisivat ja heidän kääntymyksensä osoittautuisi epäterveeksi. Mutta tosiasiat näyttivät, että muutamista näistä äkillisesti kääntyneistä tuli näiden seutujen vaikutusvaltaisimpia uskovaisia. Tämä on ollut kokemukseni koko toiminta-ajallani (ss. 163-164).

Joskus kristittyä piinaa ajatus, että onko hän katunut tarpeeksi. Siihen voi vastata suoraan, että ei varmasti. Et voi milloinkaan katua pahuuttasi tarpeeksi. Jos sen tekisit, hikoilisit verta kuten Herrasi Getsemanessa. Siellä hän katui sinun syntejäsi. Näin paljon ei kukaan toinen ole katunut omaa pahuuttansa. Vaikka kyllä pitäisi! Myös katumuksemme jää vajavaiseksi ja puutteelliseksi. Ei se ikinä tule täydelliseksi. Emme voi valmistaa itseämme jollain tavalla ansaitsemaan anteeksiantamusta. Sula armo annetaan sulasta armosta. Siksi on sielunvihollisen eksytystä, kun hän ahdistaa sinua katumuksesi riittämättömyydellä ja estää sinua tulemasta taivasten valtakuntaan. Evankeliumi antaa sinulle luvan uskoa syntisi anteeksi Kristuksen vuoksi tässä ja nyt. Mutta jos sinulla ei ole yhtään mitään kaduttavaa, et tarvitse häntä lainkaan. Silloin tosiaan joudut kadotukseen.

Samalla tavalla pitää paikkansa, että myös uskosi jää vajaaksi ja vaillinaiseksi. Pelastut kyllä uskosta, mutta et kumminkaan täydellisen uskosi tähden. Tällaista kun ei sinulla ole. Raamatullinen usko – heikko tai vahva tai vaikkapa täydellinen – on aina uskoa, joka panee turvansa yksin Kristukseen ja hänen verisen ristinkuolemansa ansioon. Ei lopultakaan usko sinänsä ketään pelasta vaan uskon kohde. Jos se on tarkasti kohdallaan, silloin olet autuas. Jos se on vinksahtanut pois paikaltaan, silloin olet hukassa. Siksi älä niinkään mittaa ja arvioi uskosi vahvuutta tai heikkoutta, vaan kiinnitä uskossa katseesi Kristukseen, joka on tähtesi kaiken kärsinyt ja ansainnut sinulle iankaikkisen elämän.

Erikseen on vielä painotettava, että kukaan ei pelastu syntejään katumalla ja niitä murehtimalla. Ei tosiaan kukaan pelastu, vaikka itkisi ja voivottelisi pahuuttansa päivät ja yöt. Siinähän vain ilmenee, millaisia me itse kukin olemme: kadotettuja, kurjia ihmisiä. Jos me heräämme näkemään tilamme juuri tällaisena, on se kyllä sinänsä hyvä asia, mutta ei se tietoisuus vie sinua perille taivaaseen. Päinvastoin sinusta tuntuu, että vajoaisit suoraan helvettiin. Vasta sitten kun katuva syntinen panee ainoan turvansa yksin Jumalan suunnattoman suureen armoon, hän pelastuu. Ja edelleen on tässä yhteydessä myös korostettava, että armosta ja armollisuudesta puhuttaessa ei tarkoiteta mitä tahansa säälinsekaista armahtavaisuutta. Ei se ketään pelastaisi. Ei, ei ja kerran vielä ei. Jumalan armo tarkoittaa aina ja ainoastaan sitä armoa, jonka koko maailman Vapahtaja Jeesus Kristus on ansainnut verisellä kärsimisellään ja kuolemallaan Golgatan ristillä. Jos sinulta se puuttuu, sinulta puuttuu kaikki.

Edellä on lyhyesti selitetty, mitä todellinen kääntymys tarkoittaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että ”parannukseen soveliaat hedelmät” seuraavat väistämättä kääntymystä. Kääntynyt syntinen ei jatka syntistä elämäänsä. Päinvastoin hän pyrkii nyt korjaamaan ja korvaamaan sen, minkä on aiemmin rikkonut. Halpaa armoa on uskotella itsellensä synnit anteeksi ja jatkaa syntien harjoittamista niin kuin mitään armoa ei ikinä olisi ollutkaan saatavilla. Kristillisessä kirkossa julistetaan aina syntien anteeksiantamusta Kristuksen kalliissa sovintoveressä, ei niiden sallimista perkeleen hengen synnyttämässä uskonnollisessa hurmiossa.

Hakeudu apostoliseen jumalanpalvelukseen tavalla tai toisella. On eri vaihtoehtoja. Hyviä paikallisseurakunnan jumalanpalveluksia. Vanhan käsikirjan jumalanpalveluksia. Herätysliikkeitten ja myös lähetyshiippakunnan jumalanpalveluksia. Jostakin sinun on saatava seurakuntayhteys ja mahdollisuus mennö ehtoolliselle.

Kyllä tuossa sinun mainitsemassasi tapauksessa Lutherinkin mukaan ihminen pelastuu ilman kastetta, jos hän uskoon tultuansa ehtisi kuolla ennen kasteelle tulemista. Näin voi käydä esim. jossakin islamilaisessa valtiossa, jossa joku kiihkomuslimi tappaisi sen ihmisen, joka tunnustaa uskonsa. Jos taasen ihan tieten tahtoen halveksii kastetta eikä pidä sitä armonvälineenä, vastaa silloin itse seurauksista. Kaste on tässä mielessä pelastukselle täysin välttämätön. Nuo mainitut poikkeukset ovat asia erikseen.

Ks. kysymykset nro 46, 787, 1147, 1217, 1228, 1337.

Ks. kysymys 1526.

Ei ole mitään syytä taas hajoittaa Kristus-ruumista ja perustaa uusia kirkkokuntia. Ei niille loppua tule. Parempi on taistella saamansa kutsumuksensa mukaan siinä kirkossa, mihin sinut täällä ajassa on asetettu. Kävi kuinka kävi. Ja koska Jumala on sinut ja minut liittänyt Suomen kirkkoon kasteen kautta, olkoon se sitten myös hänen asiansa meidät siitä erottaa (lue Herännäislehdestämme Asko Ruotsalaisen hyvä kirjoitus, 1/2016). Toimi omalla paikallasi Kristuksen kirkon tosi parhaaksi.

Kun rakastaa jotakuta, tahtoo oppia tuntemaan hänet mahdollisimman hyvin. Eikö totta? Siksi kristitty haluaa Jumalan sanaa lukemalla oppia tuntemaan Jumalansa ihanuutta enemmän ja enemmän. Tästä tuo aito luterilaisuus nousee. Ja kaikki kristillisyys itse asiassa. Ja tämän tavoitteen turhentamiseksi maailmassa on viettelyksiä, jos jonkinmoista. Jos sallit saman kuvakielen käyttämistä, niin kait sitä moni on vuorenvarma porton rakkaudestakin, vaikka eipä siihen olisi mitään syytä. Samaan tapaan eri harhat uskottelevat edustamansa käsityksensä erinomaisuutta tajuamatta olevansa ihan väärässä.

Monesta on hyötyä, mutta autuuteen on tarpeellista se yksi ainoa. Tiedätkö sen yhden ja ainoan?

Armo on "ansioton rakkaus meidän/minun osaksi" (eli armo-sanan eri kirjaimet selitettynä). Se on jumalaista ja ilmenee Kristuksessa, hänen ristillään.