Pääkirjoitus 2/2026

Luomisen todellisuus syntiinlankeemuksen maailmassa

Timo Laato, päätoimittaja

Usko kolmiyhteiseen merkitsee sen ymmärtämistä, että kristityn arkisessa kilvoituksessa huomioidaan niin luomisen, pelastuksen kuin myös pyhityksen näkökulmat. Muussa tapauksessa joka sunnuntai kirkossa (ja katekismuksen mukaan jokaisena päivänä) ääneen lausuttu us­kontunnustus vääristyy, ja sen välittämä siuna­us kapenee. Sitähän ei lopulta kukaan toivone omalle kohdallensa.

Tammikuun Herännäislehden pääkirjoituksessa käsiteltiin perusteellisesti ja pitkälti, kuinka luomisen näkö­kulma tämän päivän kristillisyydessä on pahasti hukassa. Tarvittaessa sellaista opetusta on ker­rattava ja tois­tettava asian korjaamiseksi. Silloin ymmärrys avautuu näkemään ”ylihengellisyyden” vaarat sortumatta kum­minkaan ajallisten ja näkyväisten ylikorostamiseen. Jokainen tarvitsee omassa kilvoituksessaan kokonaista ja kokonaisvaltaista Raa­ma­tun mukaista opetusta. Jos se kelpaa sinulle, koet, kuinka se virvoittaa sinua. Jos se ei kelpaa sinulle, se kannattaa silti painaa mieleen. Huomaat ennemmin tai myöhemmin olleesi väärässä.

Kaiken sanotun jälkeen täytyy vielä panna merkille, kuinka ihmismieli tempoo edestakaisin kuin se entisen ajan harak­ka tervatulla katolla. Milloin sen nokka, milloin pyrstö oli tervassa kiinni. Ei koskaan tasapai­nossa korkealla harjalla. Ei vapaana liitelemässä yläilmoissa. Mentiin aina yh­des­tä ää­rimmäisyydestä toiseen äärimmäisyyteen.

Joskus jopa täydellinen ateisti (eli jumalankieltäjä), joka perustaa koko ajattelunsa (kirjaimellisesti jumalat­tomaan) kehitysoppiin, heittäytyy mitä suurimmassa määrin eräänlaiseksi ”tosiuskovaksi”, luomisen kannat­ta­jaksi. Monet omia vääriä ratkaisujaan puolustavat ihmiset keksivät lukuisia selityksiä. Jos on kyseessä vaik­kapa homoseksuaalinen parisuhde, polyamorinen avioliitto, pedofiilinen taipumus, erilaiset addiktiot, ego­is­tinen elämän­asen­ne, narsistinen persoonallisuus tai ihan vain yleisesti oma luontainen kovuus, pahan pu­hu­­mi­nen, väkivaltaisuus, laiskuus ja saamattomuus, ryhdytään helposti siirtämään vastuuta toisille ja viime kä­dessä itse Jumalalle. ”Minut on luotu tällaiseksi. Siksi olen, mitä olen. Siksi en pysty muuttamaan tapojani. Ei se olisi edes tarpeen. Ei tässä ole kyseessä oma valintani. Elän elämääni sellaisena kuin Luoja on sen tarkoit­tanut.”

Näin ajateltaessa ja puhuttaessa päädytään täydelliseen umpikujaan. Loputon itsekkyys voittaa ja hallitsee – ei­kä siitä ole mitään ulospääsyä. Avioliitossa ja perheessä, työssä ja vapaa-ajalla, ystävyys- ja ihmissuh­teis­sa tai missä tahansa sitä ollaan ja eletään, tuollainen asenne estää kaiken ongelmanratkaisun. Toisten yrittä­essä puhua järkeä asianomaiselle hänen raudanluja perustelunsa ei ota murtuakseen. Hän on hän eikä siitä muuksi muutu. Ei hän koe edes mitään tarvetta muuttua. Koko hervoton jumalattomuus kuorrutetaan juma­lallisella sanahelinällä: ”Tällaiseksi minut on tarkoitettu. Virheineen, päineen ja päivineen.” Liian tuttua?

Siksi on välttämätöntä ymmärtää, että luomisen todellisuus on osattava nähdä syntiinlankeemuksen maail­massa ja syntiinlankeemuksen jälkeisessä todellisuudessa. Luomisesta ei voi ikään kuin suoraan siirtyä tähän päivään tekemään sallituksi ja hyväksytyksi kaikkea sitä, minkä synti on vääristänyt tai jopa tuhonnut meissä. Kyllä jokaisen meistä on tehtävä päivittäinen parannus itsekkyydestämme. Pitää olla rehellinen Jumalan käs­kyjen äärellä ja lopettaa heti oman pa­huutensa puolustelu, kun hän paljastaa niiden kautta tur­me­luksemme. Silloin ei jatka sydämensä paaduttamista. Siinä hetkessä avautuu myös evankeliumin julistamana ja lahjoit­ta­mana täydellinen anteeksiantamus kaikista synneistämme Jeesuksen tähden. Hän Lunastajana on tullut mei­tä varten korjaamaan sen, minkä hän Luojana loi täydelliseksi, mutta mikä sittemmin särkyi sisimmässämme tuhansiksi sir­pa­­leiksi. Lopulta taivaan kirkkaudessa kaikki vajaa vihdoin lakkaa. Alkaa loputon ilo ja loppu­ma­ton au­tuus.

Rakkaat ystävät! Käsittäkäämme siis luomisen ihanuus jopa syntiinlankeemuksen maailmassa. Sinun Luoja­si ei ole kuol­lut, sillä sinun Lunastajasi elää.