Pääkirjoitus 2/2026
Luomisen todellisuus syntiinlankeemuksen maailmassa
Timo Laato, päätoimittaja
Usko kolmiyhteiseen merkitsee sen ymmärtämistä, että kristityn arkisessa kilvoituksessa huomioidaan niin luomisen, pelastuksen kuin myös pyhityksen näkökulmat. Muussa tapauksessa joka sunnuntai kirkossa (ja katekismuksen mukaan jokaisena päivänä) ääneen lausuttu uskontunnustus vääristyy, ja sen välittämä siunaus kapenee. Sitähän ei lopulta kukaan toivone omalle kohdallensa.

Tammikuun Herännäislehden pääkirjoituksessa käsiteltiin perusteellisesti ja pitkälti, kuinka luomisen näkökulma tämän päivän kristillisyydessä on pahasti hukassa. Tarvittaessa sellaista opetusta on kerrattava ja toistettava asian korjaamiseksi. Silloin ymmärrys avautuu näkemään ”ylihengellisyyden” vaarat sortumatta kumminkaan ajallisten ja näkyväisten ylikorostamiseen. Jokainen tarvitsee omassa kilvoituksessaan kokonaista ja kokonaisvaltaista Raamatun mukaista opetusta. Jos se kelpaa sinulle, koet, kuinka se virvoittaa sinua. Jos se ei kelpaa sinulle, se kannattaa silti painaa mieleen. Huomaat ennemmin tai myöhemmin olleesi väärässä.
Kaiken sanotun jälkeen täytyy vielä panna merkille, kuinka ihmismieli tempoo edestakaisin kuin se entisen ajan harakka tervatulla katolla. Milloin sen nokka, milloin pyrstö oli tervassa kiinni. Ei koskaan tasapainossa korkealla harjalla. Ei vapaana liitelemässä yläilmoissa. Mentiin aina yhdestä äärimmäisyydestä toiseen äärimmäisyyteen.
Joskus jopa täydellinen ateisti (eli jumalankieltäjä), joka perustaa koko ajattelunsa (kirjaimellisesti jumalattomaan) kehitysoppiin, heittäytyy mitä suurimmassa määrin eräänlaiseksi ”tosiuskovaksi”, luomisen kannattajaksi. Monet omia vääriä ratkaisujaan puolustavat ihmiset keksivät lukuisia selityksiä. Jos on kyseessä vaikkapa homoseksuaalinen parisuhde, polyamorinen avioliitto, pedofiilinen taipumus, erilaiset addiktiot, egoistinen elämänasenne, narsistinen persoonallisuus tai ihan vain yleisesti oma luontainen kovuus, pahan puhuminen, väkivaltaisuus, laiskuus ja saamattomuus, ryhdytään helposti siirtämään vastuuta toisille ja viime kädessä itse Jumalalle. ”Minut on luotu tällaiseksi. Siksi olen, mitä olen. Siksi en pysty muuttamaan tapojani. Ei se olisi edes tarpeen. Ei tässä ole kyseessä oma valintani. Elän elämääni sellaisena kuin Luoja on sen tarkoittanut.”
Näin ajateltaessa ja puhuttaessa päädytään täydelliseen umpikujaan. Loputon itsekkyys voittaa ja hallitsee – eikä siitä ole mitään ulospääsyä. Avioliitossa ja perheessä, työssä ja vapaa-ajalla, ystävyys- ja ihmissuhteissa tai missä tahansa sitä ollaan ja eletään, tuollainen asenne estää kaiken ongelmanratkaisun. Toisten yrittäessä puhua järkeä asianomaiselle hänen raudanluja perustelunsa ei ota murtuakseen. Hän on hän eikä siitä muuksi muutu. Ei hän koe edes mitään tarvetta muuttua. Koko hervoton jumalattomuus kuorrutetaan jumalallisella sanahelinällä: ”Tällaiseksi minut on tarkoitettu. Virheineen, päineen ja päivineen.” Liian tuttua?
Siksi on välttämätöntä ymmärtää, että luomisen todellisuus on osattava nähdä syntiinlankeemuksen maailmassa ja syntiinlankeemuksen jälkeisessä todellisuudessa. Luomisesta ei voi ikään kuin suoraan siirtyä tähän päivään tekemään sallituksi ja hyväksytyksi kaikkea sitä, minkä synti on vääristänyt tai jopa tuhonnut meissä. Kyllä jokaisen meistä on tehtävä päivittäinen parannus itsekkyydestämme. Pitää olla rehellinen Jumalan käskyjen äärellä ja lopettaa heti oman pahuutensa puolustelu, kun hän paljastaa niiden kautta turmeluksemme. Silloin ei jatka sydämensä paaduttamista. Siinä hetkessä avautuu myös evankeliumin julistamana ja lahjoittamana täydellinen anteeksiantamus kaikista synneistämme Jeesuksen tähden. Hän Lunastajana on tullut meitä varten korjaamaan sen, minkä hän Luojana loi täydelliseksi, mutta mikä sittemmin särkyi sisimmässämme tuhansiksi sirpaleiksi. Lopulta taivaan kirkkaudessa kaikki vajaa vihdoin lakkaa. Alkaa loputon ilo ja loppumaton autuus.
Rakkaat ystävät! Käsittäkäämme siis luomisen ihanuus jopa syntiinlankeemuksen maailmassa. Sinun Luojasi ei ole kuollut, sillä sinun Lunastajasi elää.