Pääkirjoitus 5/2026

Uskon isä Abraham viettää Kolminaisuuden päivää Vanhassa testamentissa

Timo Laato, päätoimittaja

Kirkkovuodessa olemme viettäneet Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen juhlia. Pian edessä on helluntai ja Pyhän Kol­mi­naisuuden päivä. Nikean uskontunnustuksessa tunnustetaan, että Pyhää Henkeä yhdes­sä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan. Tämä on hyvä huomata. Kristillinen kirkko palvoo koko Kolminaisuutta eli Athanasiuksen uskontunnustuksen sanoin:

Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminai­nen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta tai jumalallista olemusta hajot­tamatta. Pyhää Henkeä ei siten kuulu erottaa Isästä ja Pojasta, koska hän kirkastaa heitä. Kirkkoisät halusivat korostaa, että hän toimii epäitsekkäästi. Hän puhuu nimenomaan Raamatun ilmoittamista suurista pe­las­tus­töis­tä. Jeesushan tähdentää, että Pyhä Henki ”ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille” (Joh. 16:15). Sen mu­kai­sesti Pyhää Henkeä sitten yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan. Kaunis ja syväl­li­nen sanamuoto on varsinaisesti kirjattu vasta Konstantinopolin kirkolliskokouksessa vuonna 381. Nikean kir­kollis­kokous pidettiin jo vuonna 325, ja silloin keskityttiin kristologian selventämiseen.

Viime Herännäislehden pää­kirjoituksessa opetettiin Vanhan testamen­tin pohjalta Kristuksen ylösnousemuk­sen, taivaaseen astumisen ja Isän oikealla kädellä (puolella) istumisen merkitystä. Seuraavassa on tarkoitus opettaa Vanhan testamen­tin pohjalta Kolminaisuuden päivän merkitystä. Samassa kunnioitamme hel­lun­tain Pyhää Henkeä sanotun mukaisesti ”yhdessä Isän ja Pojan kanssa”.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 18. luvussa kerrotaan erikoisesta tapauksesta, kun kolme miestä tuli Ab­ra­hamin luokse. Kuuluisa venäläinen ikonimaalari Andrei Rublev (noin 1360–1430) maalasi sitä mukaillen mes­tariteoksensa Pyhä Kolminaisuus (noin 1410–1420). Se tunnetaan myös nimellä Kolmen enkelin ikoni. Maala­uksen nimestä voi päätellä, että tuo kertomus ensimmäisen Mooseksen kirjan 18. luvussa käsitettiin var­sin varhain kristillisen jumalakäsityksen perusteluna. Mutta onko sille käsitykselle raamatullista katetta?

Heti alkuun on tarpeen todeta, että Vanhassa testamentissa sanaa ”enkeli” käytetään kahdessa eri merki­tyk­ses­sä. Varsinaisesti se ilmaisee heprean kielessä ’sanansaattajaa’ ja ’sanantuojaa’ (mal’aak). Monesti se voi tar­koit­taa juuri en­keliä eli luotua henkiolentoa, joka välittää Jumalan erityisen ilmoituksen ihmiselle tai ihmi­sille. Mut­ta toisinaan se tarkoittaa itse Jumalaa, joka henkilökohtaisesti ilmestyy jollekulle ja suoraan julistaa hä­nel­le sanomansa. Niinpä esim. myöhemmin 1. Mooseksen kirjan 22. luvussa Jumala puhuu Abrahamille ja käs­kee hänen uhrata poikansa Iisakin (jae 1). Sitten sama Jumala eli ”Herran enkeli” puhuu jälleen Abra­ha­mille ja kieltää häntä uhraamasta poikaansa Iisakia (j 11). Tekstiyhteydestä käy epäilyksettä ilmi, että Herran en­ke­li on juuri se Ju­ma­la, jolta Abraham ei kieltänyt omaa poikaansa Iisakia (j 12). Sen jälkeen Herran enkeli vielä toistamiseen pu­huttelee Abrahamia (j 15) ja osoittautuu siksi Herraksi, joka oli puhunut hänelle luvun alussa (j 16) ja joka jälleen kerran vahvistaa aiemman lupauksensa Abrahamille hänen tulevasta siunauksestaan (jakeet 16–18). Siksi ei esim. Biblian päällekirjoituksen maininta Herrasta ja hänen kahdesta enkelistään 1. Moo­sek­sen kirjan 18. luvussa sinän­sä vie­lä ratkaise asiaa suuntaan eikä toiseen. Se yksinkertaisesti kertaa tai tehostaa kertomuksen omaa kielenkäyttöä, jonka mukaan noita kahta miestä todella puhutellaan enkeleiksi (ks. esim. 1. Moos. 19:1).

Miten siis tuo ”kolmen miehen käynti” Abrahamin luona kuuluisi ymmärtää? Käytetään aikaa tekstin lukemi­seen ja nähdään vaivaa Raamatun sanan oppimiseksi. Olisi perin väärin ajatella, että me ihmispoloiset muka muit­ta mut­kitta käsittäisimme jumalallisen viisauden salaisuuksia. Kyllä siihen tarvitaan erityistä hiljentymis­tä sekä tarkkaa lukemista ja kuuntelemista. Lähtökohtana ovat 1. Mooseksen kirjan luvut 18 ja 19.

Luku 18 alkaa maininnalla, että Herra ilmestyi Abrahamille Mamren alueella (j 1). Heti seuraavaksi puhutaan noista kolmesta miehestä, joita Abraham tervehtii juoksemalla heitä vastaan ja kumartumalla maahan saak­ka. Se oli jumalallisen kunnioituksen osoittamista heille. Sinänsä voisi ajatella, että Abraham kunnioittaa vain yhtä miestä, ja nuo kaksi muuta miestä ovat siinä ikään kuin sivussa. Mutta myöhemmin Loot osoittaa samaa jumalallista kunnioitusta myös noille kahdelle muulle miehelle (19:1). On huomionarvoista, että he eivät yri­tä estää häntä kumartamasta heitä. Luodut enkelit torjuisivat tämäntapaisen palvonnan. He eivät sallisi, että heitä kunnioitetaan ainoan Jumalan sijasta tai hänen rinnallansa.

Seuraavaksi Abraham puhuttelee Jumalaa kunnioittavasti: ”Herrani” (18:3). Hän ei tällä puhuttelullaan yritä osoittaa pelkästään vieraanvaraisuutta kohtelemalla kohteliaasti miestä. Sitä ei kuulu ymmärtää fraseologisena huomaavaisuutena (kuten esim. englanninkielisessä maailmassa käytetään ilmausta ”Sir”). Itse asi­assa hepreassa puhuttelun ”Herrani” (Adonaj) viimeinen tavu on kirjoitettu pitkällä a-vokaalilla (ns. qamats). Näin kirjoitet­tu­na se merkitsee kirjaimellisesti käännettynä ”minun Herrani” monikossa ja tarkoittaa (nimen­omaan) Jahvea (YHWH). Tällöin on kyse ns. majesteetillisesta monikosta (eli pluralis majestatis), joka kohdis­tuu silti vain yhteen kunnioitettuun henkilöön. Sitä pait­­si 1. Moos. 18:3 on eräs niistä monista kohdista (kaikkiaan on 134 vastaavaa jaetta), joita myöhemmät rabbit muokka­sivat varoen estääkseen Jahven nimen (YHWH) turhaan lausumista. He merkitsivät muutokset tarkasti käsikirjoitusten sivuille. Niistä ne ovat luetta­vissa edelleen (ns. massorah-tekstit). Puolassa syntynyt, mutta Englannissa elämäntyönsä tehnyt juutalainen Christian David Gins­burg (1831–1914), joka 15-vuotiaana kääntyi kristityksi, on tutkinut huolellisesti po. hep­realaisia mer­kintöjä. Hän osoittaa, että Abraham tosiaan rukoilee Herraa puhuttelemalla häntä nimenomaan Jahveksi (YHWH). Se on sittemmin muokattu ja muutettu muotoon ”Herra” (Adonaj). Silti alkuperäinen lu­ku­ta­pa on säilytetty tunnollisesti käsikirjoituksissa eräänlaisena reunahuomautuksena.

Asia käy vielä mielenkiintoisemmaksi, kun myöhemmin myös Loot puhuttelee noita kahta muuta miestä täy­sin vastaavasti. Hän kutsuu heitä yhdellä yhteisellä nimellä: ”Herra” (19:18). Edellä miehet ovat vieneet Loo­tin ja hänen läheisensä ulos Sodomasta. Sitten he puhuvat hänelle. Tässä yhteydessä verbi on kuitenkin yksi­kössä: ”Hän sanoi”! (Biblia kääntää: ”He sanoivat.” KR-33 kääntää: ”Mies sanoi.”) Eli kaksi miestä puhuu kuin yksi mies (19:17). Edelleen kerrotaan, että Lootin vitkastellessa tai viivytellessä kaksi miestä tarttui hänen ja hänen vai­mon­sa sekä molempien tyttäriensä käsiin ja talutti heidät pois kaupungista. Perustelu­na mainitaan, että ”Herra” (= YHWH) tahtoi säästää heidän henkensä (19:16). Sitä paitsi Ginsburg on osoitta­nut, että Lootin puhutellessa yhteisesti kahta miestä ”Herraksi” myöhemmät rab­bit ovat jälleen muut­ta­neet varoen tekstiä samoin kuin edellä (18:3) ja vaihtaneet Jahven (YHWH) ”Herraksi” (19:18). Ilmeisesti tuo alku­pe­räinen luku­tapa on heistä ollut suorastaan tyrmäävä. Mutta pyhän kunnioituksen pelosta he eivät ole pys­tyneet pyyh­kimään sitä täysin pois­kaan. Käytettäessä tuota monikol­lista sa­naa ”Herra” teksti kävisi helpom­min ymmärrettäväksi. Vaihtoehtoisesti Loot puhuttelisi silloin kahta miestä ystävällisen kohteliaasti ”(minun) herroik­se­ni”. Hänen puheenpartensa loukkaavuus lieventyisi tai jopa häviäisi. Todellisuudessa tietoinen yksi­kön ja moni­kon vaihtelu luvussa 19 vahvistaa läheisen vuorovaikutuksen jumalallisen ykseyden ja mo­ne­uden välillä.

Kaikesta jo edellä sanotusta herää kyllä epäilys, että myöhemmät rabbit ovat tekstin toimittamisella mahdol­lisesti mielineet estää tai ainakin vaikeuttaa kristillisen kirkon kolminaisuusopin perustelemista ja opetta­mis­ta Vanhan tes­ta­­mentin pohjalta. Onhan tavatonta, että noita kaikkia kolmea miestä puhutellaan Jahveksi! Eikö hän ole yksi ainoa? Varmasti. Mutta samalla pyhä teksti on se kuin se on. Ei sitä käy kiistäminen! Eivätkä myöhemmät rabbit sitä kiistäkään. Silti tuntuu, että heidän korviaan rupeaa kuumottamaan, kun he tut­kivat tarkasti, mitä Vanhassa testamentissa on kirjoitettuna. Kun ”Jahve” (YHWH) muutetaan (sinänsä samaa tarkoittavaksi) ilmaukseksi ”mi­nun Herrani” monikossa (Adonaj), voidaan kuitenkin silloin sekä 1. Moos. 18:3 että 19:18 ym­mär­tää siten, että Abraham puhut­telee yleisesti kaikkia kolmea miestä ”herroiksi” samoin kuin Loot puhuttelee yhteisesti niitä kahta miestä ”herroiksi”. Tekstin varsin suora ja kohtikäyvä sanoma Jahven ja kolmen miehen yhteydestä häivyte­tään ja jätetään korkeintaan pienen, korkeasti oppineen joukon pohdit­ta­vaksi. Tun­tuu, että nykyiset Raamatun tutkijat ovat laajasti langenneet juuri tuohon tarkoituksella kai­vettuun kuoppaan tajuamatta itsekään omaa rähmällään oloaan.

Palataan Abrahamin keskusteluun Herransa kanssa. Abraham viittaa Herran suomaan ar­moon, pyytää saada pal­vella häntä ja kattaa ruokapöydän hänen eteensä (18:3–5). Vaikka siis Abraham puhuttelee Herraa yksikös­sä, kerto­mus kuitenkin jatkuu yllättävästi niin, että ”he” eli kaikki kolme miestä vastaa­vat hä­nelle: ”Tee niin kuin sinä olet puhunut.” Sitten ruokapöydässä ruvetaan puhumaan monenlaista. Seuraavaksi ”he” jälleen kysyvät Abra­hamilta, missä Saa­ra, hänen vai­monsa, on. Vastauksen kuultuaan yksin ”hän” eli Herra lupaa, että vuo­den päästä Saa­ra on syn­nyttä­vä po­jan (18:9–10). Myös tässä kertomuksessa ”hän” ja ”he” (Jahvesta pu­hut­ta­essa!) vaih­tu­vat toistuvasti sulassa sovussa. Käsittääkseni missään Vanhassa testamentissa Herra ja luodut enke­lit eivät puhu vastaavalla tavalla yhteisesti tai yhdellä ja samalla äänellä. Aina kun Herra puhuu, enkelit kuun­te­le­vat ja tarvittaessa vievät hänen viestinsä eteenpäin. Siksi kolmen miehen yhteinen puhe on sangen poik­ke­uksel­lista. Siinä on kyse salatusta ykseydestä kolminaisuudessa.

Myöhemmin Jumala keskustelee itsensä kanssa, kuten jo aiemmin luomisen yhteydessä (”Tehkääm­me ihmi­nen meidän kuvaksemme”, 1. Moos. 1:26). Nyt hän kysyy, miksi hän salaisi Abrahamilta, mitä hän on te­ke­vä. Hän viittaa Abrahamille antamiinsa lupauksiin ja hänen saamaansa erityisasemaan (18:17–19). Sitten lopulta Her­ra yksin vastaa esittämäänsä kysymykseen. Hän paljastaa Abrahamille Sodoman ja Gomorran juma­lat­to­muu­den. Samalla hän ilmoittaa lähtevänsä itse ottamaan selkoa asiasta (18:20–21). Silti jatkossa näyttäisi lähin­nä sil­tä, että hän jää vielä kuitenkin keskustelemaan Abrahamin kanssa. Vain ne kaksi miestä lähtevät eteenpäin Sodomaa kohti (18:22). Abraham ryhtyy silloin rukoilemaan Herralta armoa tuon kaupungin puolesta ja pyy­tää säästämään sen, jos sieltä löytyy tietty määrä vanhurskaita asukkaita. Hän saa toistuvasti pyyntönsä läpi, kunnes on enää kyse ainoastaan kymmenestä vanhurskaasta (ks. 18:23–32). Siihen koko tuo keskustelu päät­tyy. Ab­raham palaa kotiinsa. Herra lähtee pois (18:33). Hänestä ei kuitenkaan kerrota, että hän edes nyt olisi lähtenyt Sodomaan lupauksensa mukaisesti. Seuraavassa luvussa puhutaan vain niistä kahdesta miehestä, ei enää kolmesta. Lukija joutuu siksi hämmentyneenä kysymään, lähtikö Herra lupauksensa mukaan Sodo­maan vai­ ei. Hän löytää tarkemman ja selvemmän vastauksen kertomuksen edetes­sä. Mutta täs­sä vai­heessa hä­nen täytyy jäädä eräänlaiseen epätietoisuuteen. Täysin järjenmukaista selitystä hän ei tule ikinä saa­vutta­maan!

Heti 19. luvun alusta käy selväksi, että Loot kumartaa ja kunnioittaa kahta luoksensa tullutta miestä kuin itse Jumalaa. Hän puhuttelee heitä (monikossa) – kuten edellä on huomattu – nimenomaan Jahveksi (yk­sikössä). Lähtiessään vihdoin ja viimein läheistensä kanssa pois Sodomasta hän erikseen pyytää lupaa poiketa hä­nel­le anne­tus­ta käs­kys­­tä paeta vuorille ja sen sijaan pyrkiä läheiseen Zoarin kaupunkiin. Loot esittää toiveen­sa ”heille” eli kahdelle miehelle, mutta jälleen osoittaa sanansa yksin ”sinulle” eli Herrallensa: ”Ei Herra. Kat­so, sinun palvelija­si on löytänyt armon sinun edessäsi, sinä olet tehnyt sinun laupeutesi suureksi, jonka minulle osoitit, pelas­taak­sesi minun sie­lu­a­ni.” Nuo kaksi miestä suostuvat hänen pyyntöönsä antamalla vastauksen­sa hänelle ”minä”-muodossa. Heidän suostumuksensa perustuu siihen armoon ja suureen laupeuteen, jota he ovat osoit­taneet hänelle ja johon hän itse syvästi kiitollisena viittaa (19:18–20). Vanhassa tes­tamen­tissa ei missään kerrota, että luodut enkelit voisivat tällä tavoin armahtaa ihmisiä ja suoda heille laupeuden. On kyse jumalallisesta etu- ja yksinoikeudesta antaa synnit anteeksi. Siksi noita kahta miestä puhutellaan juuri Jahveksi eli Herraksi.

Kun Loot ja hänen läheisensä olivat paenneet pois, kerrotaan, että ”Herra antoi sataa Sodoman ja Go­mor­ran päälle tulikiveä ja tulta Herralta taivaasta” (19:24). Tässä lopulta käy ilmi, että Herra, joka oli jäänyt kes­kus­te­lemaan Abrahamin kans­sa ja sitten lähtenyt hänen luotansa, oli palannut taivaaseen. Mutta ihan käsittä­mät­tö­mältä tuntuu, että hän oli silti lu­pa­uk­sensa mu­kaan todella lähtenyt otta­maan sel­koa noiden kahden suur­kaupungin jumalattomuudesta. Miten tuo tuollainen olisi selitettävissä? Siihen ei ihmisjärki pysty. Se pa­hen­tuu ja louk­kaan­tuu. Raamatun teksti opettaa kuitenkin yksinkertaisen selkeästi, että Herra maan päällä antoi rangaistuksena sataa tulta ja tulikiveä Herralta taivaasta. Yhdessä ja erikseen ne kolme miestä 1. Mooseksen kirjan 18. ja 19. luvuissa on se yksi ja sama Jahve, joka on kolmiyhteinen. Näin se vakaasti uskotaan, koska se on kirjoitet­tu juuri niin.

Siten Abraham vietti autuaallista Kolminaisuuden päivää kohdatessaan hänen luokseen tulleet kolme miestä Mamressa. Hän kumar­tui maahan heidän edessään ja osoitti jumalallista kunnioitusta. Hän kuunteli tarkasti, mitä hänelle puhuttiin. Hän vastasi kuulemaansa rukouksessa. Hän kohtasi Herransa, joka on se yksi ainoa, ja hänen kolminaisuutensa on hänen ykseytensä ainut täyteys.

Jälkipohdintaa:

Syvimmältään Jumalan ykseys ja kolminaisuus löytyy hänen omasta nimestään. Hän sanoo itses­tään: ”Mi­nä olen se, mikä mi­nä olen.” Herra Jahven nimi merkitään heprean kielessä konsonanteilla JHWH. Jo pelkästään kir­jain J (eli jod) voidaan ymmärtää lyhenteenä sanasta Jah eli Jahve. Samoin kirjain H (eli he, kun se kirjoite­taan ´H) voidaan käsittää lyhenteenä sanasta Hashem, joka tarkoittaa ”nimeä” määrätyssä muodossa, eli juu­ri ”Se Nimi”, joka on Jahve itse. Kir­jain W (vav) muodossa w^e tarkoittaa ”ja”. Siten JHWH merkitsee ly­hen­tee­nä suo­meksi: ”Jahve, Se Nimi ja Se Nimi” eli ”Jahve, Jahve ja Jahve” tai kolmiyhteinen Herra! Lisäksi 2. Moos. 23:21 kertoo, että Herran nimi on enkelissä, joka johdattaa Israelin luvat­tuun maa­­han (ja joka on Herra itse). Myös Abraham kohtasi Herran ja kaksi enkeliä, joissa on ”Se Nimi” ja joita hän siksi puhut­teli Herran nimellä. He kolme ovat se yksi ainoa Herra, nimeltään JHWH.