Pääkirjoitus 3/2026

Maria

Teuvo Huhtinen

Alkuaan marianpäivää on vietetty 25. maaliskuuta eli 9 kuukautta ennen joulua. Silloin Maria sai Jumalalta enkeli Gabrielin kautta ilmoituksen, että hänestä tulee Herran Jeesuksen äiti. Paastonaikainen marianpäivä kuuluu keskeisesti johdantona niin joulun kuin pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumiin. Seuraavassa Herännäislehden varapäätoimittaja, rovasti Teuvo Huhtinen opettaa aiheesta.

”Katso, Herran piika! Tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen!” (Luuk. 1:38)

Nuo sanat Maria sanoi saatuaan suuren kutsumuksen Herran äidiksi. Mitä kaikkea tuo Marian kutsumus sisälsikään! Se sisälsi iloa, surua, kuolemaa, sydämeen työnnetyn miekan, työtä ja vaivaa – ja paljon muuta. Kuitenkin – tuohon kaikkeen Maria vastasi: ”Katso, Herran piika! Tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen!” (Luuk. 1:38.)

Ihmeellinen oli Marian saama siunaus! ”Katso, tämä on pantu lankeemiseksi ja nousemiseksi monelle Israelissa, ja merkiksi, jota vastaan sanotaan. Ja sinunkin sielus lävitse pitää miekan käymän, että monen sydämen ajatukset ilmoitettaisiin.” (Luuk. 2:34–35). Se oli kuitenkin siunaus – suunnattoman suuri siunaus, vaikka se sisälsi ristin.

Saatamme vaistomaisesti ajatella, että jotakin hirmuista tapahtuu, kun elämämme ohjat siirtyvät kokonaan meiltä pois – toiselle. Olemme niin kuin saastaisen hengen vaivaama mies, joka Jeesuksen kohdattuaan huudahti: ”Jesus Natsarealainen? Tulitkos meitä hukuttamaan?” (Luuk. 4:34). Usko sanoo kuitenkin turvallisesti miekankin mennessä sydämeen: ”Tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen!” Marialla oli lapsen luottamus Isään. Hänen kuuliaisuuteensa sisältyi ilo: ”Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani” (Luuk. 1:46–47).

Mikä sitten on vaihtoehto Jumalan tahdon toteutumiselle elämässämme? Se on minun oma tahtoni, se on minun omatekoinen jumalani, joka tekee juuri niin kuin minä tahdon. Se on se puujumala, jota kannamme sylissämme. Se ei vastusta meitä, se on aina samaa mieltä kanssamme – mutta se ei voi auttaa. Me suomalaiset elämme tänään ulkonaisesti monella tavoin hyvää elämää. Sota- ja nälkävuodet ovat toistaiseksi kaukana takana. Vapaa-aika on lisääntynyt, keskimääräinen toimeentuloturva parantunut. Se elämän niukkuus, jota vanhempana polvena jouduimme elämään, on ollut paljolti taaksejäänyttä elämää. Mutta jos sen keskellä kadotamme elävän Jumalan ja sen mukana turvallisen luottamuksen Jumalaan rakkaana taivaallisena Isänä, silloin kaiken ulkonaisen hyvän keskelle hiipivät monenlaiset varjot, synkkyydet ja syyllisyydet, elämän asioiden ja ihmissuhteiden monenlainen rikkonaisuus.

Marian tunnustus on Jumalan lapsen turvallinen tunnustus tänäänkin: ”Katso, Herran piika! Tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen!” Tapaamme Marian ylistyksessä (Luuk. 1:46–55) iloisen ja vapaan Marian, jonka sydän on täynnä iloa ja riemua: ”Minun sieluni suuresti ylistää Herraa, ja minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun vapahtajassani” (Luuk. 1:46–47). Siltä paikalta hänen oli hyvä kohdata myös kaikki se raskas, joka hänen elämäänsä sisältyi: miekka, risti ja poikansa kuolema. Mutta myös ylösnousemus ja voitto.

Herra murtakoon meidänkin kahleemme! Olkoot sydämemme avaimet annettu Herran käsiin! Vaikka se merkitsisi myös, että joudumme toistuvasti pysähtymään paikoille, joissa meidät riisutaan ja nöyryytetään, joissa joudumme tunnustamaan syntimme. Ne ovat kuitenkin juuri niitä paikkoja, joissa saamme kohdata armon ihmeen, joissa Herra täyttää tyhjät astiat hyvyyksillään ja joissa syntisen ihmisen sielu ylistää ja henki riemuitsee Jumalasta ja Vapahtajasta. Jeesus sanoo: ”Jos siis Poika teidät vapaiksi tekee, niin te totisesti olette vapaat” (Joh. 8:36).