Kysymykset

Jumala on luonut meidät. Siis KOKO ihmisen. Siis myös tunteet. Ei niitä pidä kieltää. Päinvastoin. Niitä kuuluu arvostaa. Ne kuuluvat ihmiselämään ja myös uskonelämään keskeisesti. Eivät niistä kuitenkaan saa tehdä pääasiaa. Ne tulevat ja menevät. Pelastuksen perustus pysyy. Se on Jumalan armo Kristuksessa. Tunteita ei siis tarvitse sinunkaan kieltää tai tukahduttaa. Iloitse, kun sinulla on iloiset tunteet. Itke, kun itkettää. Muista kuitenkin tuo pelastuksen pääasia aina!

Jos jossain hengellisyydessä pelkästään keskitytään tunteisiin ja pyritään niiden "hehkuttamiseen", niin kyllä silloin ollaan väärällä tiellä. Se tie johtaa lopulta "karrelle palaamiseen". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tunne-elämä uhkaa kuolla, koska sitä on niin kauan hehkutettu punaisella. Sitten lopulta ei mikään enää tunnukaan miltään.

Lisäksi lyhyt kommentti tuohon hengellisten ja ei-hengellisten tunteitten eroon: Hengellisten tunteitten kuuluu nousta aina ja ainoastaan Kristuksen kohtaamisesta sanan ja sakramenttien sekä seurakuntayhteyden kautta. Myös monet sinänsä "ei-hengelliset" tunteet saattavat palvella hengellistä tarkoitusta. Näin esim. keväinen auringonpaiste ilahduttaa mielen ja nostaa kiitoksen Jumalan puoleen. On hyvä muistaa myös tässä yhteydessä, että ihminen on kokonaisuus. "Kaikki vaikuttaa kaikkeen."

Tule mukaan arvioimaan itse, mitä seuroissa saarnataan ja mitä siellä tapahtuu.

Saat varmaan parhaiten arvioitua kokonaistilanteen, kun tulet paikan päälle. Tervetuloa!

Ei ole olemassa tarkkaa määräystä.
Ristiäisten pitoa ei kannata kuitenkaan lykätä. Kaste on kallis ja pyhä asia. Lapsi tarvitsee kasteen armon elämänsä turvaksi pian. Ja kristillinen rakkaus suorastaan vaatii meitä saattamaan pienokainen tällaisen armon osallisuuteen nopeasti.

Vanhassa Testamentissa ympärileikkaus, joka on esikuva kasteesta, toimitettiin kahdeksan päivän ikäisenä. Eihän meidän välttämättä tarvitse odottaa niinkään kauan! Muistelisin, että Luther kastoi ainakin jonkun lapsensa heti syntymän jälkeen. Pappina se häneltä onnistui!

Ylpeys on synti. Vakava ja hirveä. Sitä vakavampi, mitä tarkemmin se osaa kätkeä itsensä. Usko sinä Jeesukseen, joka on sovittanut ristillä sinun ylpeytesi kärsiessään edestäsi HÄPEÄLLISEN ristin, ristinkuoleman (Fil. 2:8). Sinun puolestasi hän sen teki. Sen saat uskoa omalle kohdallesi. Ei kannata jäädä odottamaan, kunnes muka oppii nöyrtymään. Ethän muidenkaan syntien kohdalla odota, kunnes olet itsesi parantanut. Ethän silloin edes tarvitse armoa, jos nyt kerran osaat päästä eroon synneistäsi omalla avullasi. Siksi lankea ja nöyrry (!) juuri ylpeänä syntisenä Jeesuksen eteen. Hän armahtaa ja antaa anteeksi kaiken armosta. Muista Paavalin saama ihana sana omaan ahdistukseensa: "Minun armossani on sinulle kylliksi!"

Periaatteessa molemmat käännökset ovat mahdollisia.
Näkökulma muuttuu hiukan toiseksi käännöksestä riippuen.

Kysymys on väärin asetettu. Siihen ei voi vastata.

Jos rakastat jotakuta, et kysele, kuinka paljon hänestä "karsitaan" tai "otetaan pois", että vielä rakastaisit häntä. Tahdot hänet nyt kokonaan omaksesi ja mitä enemmän häntä saat halata ja omistaa, sen parempi. Jotensakin näin ajattelee myös uskova Vapahtajastaan.

Varmasti tällainen kehitys on nähtävissä. Hyvä.

Edellisissä vastauksissa on siis ollut puhetta sellaisesta väärästä kehitysuskosta, jonka mukaan joku eläin- tai eliölaji kehittyisi ja muuttuisi kokonaan toiseksi lajiksi.

Sellaista kehitystä ei ole nähtävissä luomiskertomuksessa. Siinähän kerrotaan, miten kaikki lajit luotiin juuri lajeittain.

Kautta kirkkohistorian on ollut näitä eri ryhmiä, jotka sanovat olevansa "niitä ainoita oikeita". Vanhoillislestadiolaisten oppi poikkeaa luterilaisten Tunnustuskirjojen opetuksesta (monessakin kohtaa). Opillisten epäselvyyksien lisäksi on mielestäni täysin järjetöntäkin (saatikka epävanhurskasta) väittää, että Jumalan seurakunta rajoittuisi niin pienelle alueelle kuin Ruotsin ja Suomen Lappi ja lähialueet ja mahd. pienet ryhmät jossain päin maailmaa. Jeesuksen lupaus oli ja kuului, että evankeliumi on julistettava kaikkialla ja kaikkialla siihen myös uskotaan. Ja sitten tulee loppu. Varmasti ne vanhoillislestadiolaiset, jotka todella uskovat Jeesukseen, pelastuvat. Ongelmana on, että vain harvat siellä todella lukevat ja tutkivat Jumalan sanaa. Siksi väärä oppi ei tule oikaistuksi ja tällainen vailla Henkeä oleva järjettömyys pääsee leviämään.

Pelastusvarmuuden ainoa perustus on ristille naulittu ja edestämme kuollut Kristus "meidän ulkopuolellamme". Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että Jumalan yhteydessä ja läheisyydessä eläminen uskossa ja rukouksessa syventää suhdettamme ja siinä mielessä vahvistaa armon tuntemusta ja kokemusta sisimmässämme. Käytännössä sillä on meille suurta merkitystä. Hyvä, kun Raamattua luetaan "kokonaisena" (:D)!

Joka tapauksessa on tärkeää muistaa perusperiaate:

"Pääasia on, että pääasia pysyy pääasiana."

Kyllä Jumala pitää yllään luomistaan ja siinä mielessä jatkaa sitä. Ja historiallisessa viitekehyksessä voidaan puhua myös kehityksestä (tai vastaavasta).

Sen sijaan jos kehityksellä tarkoitetaan evoluutioteorian jatkuvaa kehitystä ja "hypähdystä" eri lajien välillä (esim. ajatusta, että kalasta kehittyy koira), sellaista ei ole ollut eikä ole olemassa.

Luomisen aikakestoa on vaikea mennä määrittelemään ihan tarkasti. Joka tapauksessa elämä ei ole syntynyt kehityksen tuloksena vaan nimenomaan Jumalan luomana ja suunnittelemana. Evoluutioteoria on väärä sekä tieteellisen hataruutensa puolesta että Raamatun oman opetuksen pohjalta. Mahdotontahan ei ole, että tuolloin "alussa" aika laskettiin tai ymmärrettiin jotenkin eri lailla. Kirkkoisät ovat pohtineet samoja kysymyksiä. Täysin selkeätä ja yhtenäistä vastausta ei kait heiltäkään saa. Joka tapauksessa minä iloitsen siitä, että olen sangen ihmeellisesti tehty. En ole "kehityksen tuote" vaan Jumalan ainutkertainen luomus.

Lue 1. Piet. 1.
Siinä puhutaan paljon uskon koettelemisesta.

Uskon aitoutta koetellaan. Näinhän se on esim. rakkauden suhteen avioliitossa. Rakkauden voima ja aitous punnitaan arjessa ja sen haasteissa. Niissä eletään koeksi yhteinen rakkaus. Jos rakkaus kuolee eikä kestä arkea, voi silloin kysyä, mistä rakkaudesta on tai oli kysymys.

Samalla uskon koettelemus jalostaa omaa uskoamme yhä puhtaammaksi ja kirkkaammaksi (tästä puhuu esim. tuo e.m. luku). Sitten uskon koettelemus antaa usein mahdollisuuden uskon jaloon todistukseen (tästäkin puhutaan tuossa e.m. luvussa), jotta muutkin uskoisivat ja tulisivat tuntemaan Vapahtajan.

Pelastus on yksin uskosta. Vain koeteltu usko kestää.

Tarkemmin vanhan käsikirjan jumalanpalveluksesta saat tietoa
kirjasesta Vanhan käsikirjan mukainen jumalanpalvelus.

Seuroihin voi tulla kuka tahansa ennalta ilmoittamatta. Ei mitään erityisempää pukeutumisohjetta ole
olemassa. Tule sellaisena kuin olet. Veisaamme vanhaa virsikirjaa ja muita vanhoja lauluja. Niitä kirjoja
voi tilata myös tilaussivun kautta. Aika perinteeksi on
muodostunut,
että
kesäseuroissa (ensi
kesänä
Eurajoella
18.-20.7) ehtoollisen vieton yhteydessä veisataan tuo virsi 412 kokonaan. Sen laulaminen kestää runsaat puoli tuntia, arvioisin.

Tervetuloa mukaan.

Varmaan Ps. 42 on sinun psalmisi. Lue se.

Hyvä, että et yritä sammuttaa kaipuutasi jollain korvikkeella. On ihan oikein, että janoat Jumalaa sydämestäsi. Itse Vapahtajaasi ja et vain hänen lahjojansa (parantumisia, kielilläpuhumista jne)! En kuitenkaan uskalla enkä halua luvata sinulle joitain erinomaisia, selkeitä "käytännön ohjeita ... joiden seuraaminen 100% varmasti vaikuttaa sen, että etsin ja löydän". Ei Herraa noin löydetä. Hän itse tulee luoksemme. "Isä meidän"-rukouksessa rukoillaan "tulkoon valtakuntasi" minunkin tyköni, koska minä en osaa tulla hänen tykö. Raamattu osoittaa meille, mistä Vapahtajasi löytyy. Hän on luvannut olla läsnä (lapsi)kasteen kalliissa hetkessä. "Minä olen kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." Lisäksi hän lupaa ehtoollisessa pyhän ruumiinsa ja verensä syntien anteeksiantamukseksi. Raamattu itsessään on sanaa, siis Sanan sanallista puhetta meille. Näistä paikoista löydät Vapahtajasi. Siinä paikassa syntisen on hyvä olla, vaikka hän samassa hetkessä joutuu väliin itkemään pahuuttansa ja syntiänsä (vrt. Maria, Pietari ja monet muut). Sinulla on siis läsnäoleva Jeesus. Etsi ja löydä hänet sieltä, missä hän lupaa olla sinun löydettävänäsi.

Saarnavirka on apostolinviran jatkumo.
Apostolin virkaa kutsutaan esim. kaitsijan toimeksi (Apt. 1:20). Samaa
sanaa
käytetään Efeson
seurakunnan paimenista (Apt. 20:28).

Kaste ilman uskoa kadottaa (vrt. esim. vedenpaisumusta).

Jos lapsi ei saa kristillistä kasvatusta, hänen uskonsa kuolee. Ei hän silloin pelastu - ellei käänny Jumalan puoleen ja usko syntejä anteeksi.

Arviosi Suomen kansan hengellisestä tilasta on pitkälti oikea.

Kyllä. Vanhan ihmisen ristiinnaulitsemisesta on kysymys, jotta uusi ihminen eläisi paremmin.

Langenneista enkeleistä puhutaan siis tosiaan muuallakin Raamatussa (eikä vain viitteenomaisestiJesajan luvussa 14, vrt. kysymys 614). Silti ei tarvitse kieltää itse "pääluciferin" olemassaoloa. Hän se oli, joka esim. kiusasi Herraamme erämaassa.

Ja joka tapauksessa ylpeys ja itsensä korottaminen suistivat alussa osan enkeleistä alas taivaasta. Olipa kyse sitten Saatanasta taikka hänen joukostansa yleensä, sama nurja asenne heillä kaikilla oli ja on Kaikkivaltiasta Luojaamme ja Herraamme kohtaan. Olkoon Jeesuksen suloinen nimi ja hänen kallis sovintoverensä iäti ylistetty!

Raamatun mukaan Jumalan armo on Kristuksen ansaitsema. Se ei voi mennä tyhjäksi. Se perustuu hänen sovitustyöhönsä. Tämä on tärkeä muistaa, jotta sinulla olisi tässä varma perustus omaa penseyttäsi ja epäuskoasi vastaan. Armo mitätöityy elämässämme erityisesti sen tähden, ettei meillä ole mitään käyttöä armolle. Emme tunne syntiä ja viheliäisyyttämme. Emme tiedosta kadotuksenalaista tilamme. Sen vuoksi armolla ei ole mitään merkitystä. Olemme liian hyviä! Siksi tarvitaan lain julistusta, joka tekee meidät tosi huonoiksi. Siitä nousee tarve ja halu armon omistamiseen. Kaikki synnit saa armosta anteeksi - huolimatta niiden iljettävyydestä ja kauheudesta. Sille ihmiselle armolla on käyttöä. Se ilahduttaa ja lohduttaa.

Kirjoitin joskus aikoinaan tästä Herännäislehteen.

Alla kirjoitukseni. Toivottavasti se auttaa sinua.

PYHÄ RISTI

"Jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäkään itsensä ja ottakaan ristinsä ja seuratkaan minua." Matt. 16:24)

Jeesus on vain vähän aikaisemmin samassa luvussa kuvannut oman sukupolvena "häijyksi ja huorintekijä sukukunnaki" (Matt. 16:4). Nyt hän toivoo omilta opetuslapsiltansa erilaista suhtautumista. Hän kysyy heiltä uskollisuutta. “Jos joku tahtoo.” Häijy ja huorintekijä sukukunta tahtoo väliin yhtä, väliin toista, mitä milloinkin kulloistenkin himojensa ja halu¬jensa mukaan. Mutta Jeesuksen omilta kysytään: “Tahdotko?” Tahdotko rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? Tahdotko seurata häntä? Tahdotko kokonaan kieltää itsesi ja ottaa ristisi? Rakkautta ei voi pakottaa. Se syttyy, jos on syttyäkseen. Siksi Jeesus ei tyrkytä. Hän ei vaatimalla vaadi seuraajiansa seuraamaan. “Jos joku tahtoo.”

Kyse ei kuitenkaan ole ihmisen mahdollisuuksista tai hänen luontaisesta kyvystään. Eihän kukaan tahdo kuolemaansa, eivät edes ne, jotka kuolevat oman käden kautta. Siksi seuraamiseen tarvitaan jumalallinen voima. Juuri edellä Jeesus on ensimmäisen kerran täysin peittelemättä puhunut tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan(Matt. 16:21). Siinä hän lahjoittaa rakkautensa. Seuraamisen voima vuotaa hänen haavoistansa. Hänen ristiinsä katsoessasi sinulta kysytään: “Tahdotko?” Vai tahdotko mennä pois, valita toisen, itsellesi mieluisamman tien, elää elämääsi kuolematta koskaan omista odotuksistasi? On valittava. Jeesus odottaa ratkaisuasi. Älä anna hänen odottaa turhaan.

Tie seuraamiseen kulkee itsensä kieltämisen kautta. “Hän kieltäköön itsensä.” Pietari ei kieltänyt itseänsä. Juuri siksi hän kielsikin Jeesuksen. Olisiko toisin voinut käydäkään? Itse asiassa Pietari kielsi Mestarinsa jo ruvetessaan nuhtelemaan häntä hänen kärsimysilmoituksestansa (Matt. 16:22). Kiirastorstain yön tapahtumat kertaavat ikävällä tavalla näyttämöllä kaikkien nähden sen, mitä käsikirjoitettiin tässä yhteydessä. "Mene pois minun tyköäni, saatana! Sinä olet minulle pahennukseksi".(Matt. 16:23) Kukon laulun jälkeen Pietari meni pois. Hän meni ja itki katkerasti aiheuttamaansa pahennusta (Matt. 26:75). Mutta jälkikäteen Pietari oppi lankeemuksestansa kieltämään itsensä ja hänestä tuli Herransa seuraaja ristin tiellä aina omaan ristinkuolemaansa saakka. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan opi edes lankeemuksestansa. He kieltävät Mestarinsa uudelleen, uudelleen ja uudelleen … Pahimmassa tapauksessa se loppuu vasta kadotuksessa.

Itsensä kieltäminen johtaa sitten ristin kantamiseen. “Hän ottakoon ristinsä.” Ristiä ei siis tarvitse hakea, ei etsiä, ei veistellä itse. Se on siinä jo valmiina. Ota se! Älä kysele, mikä on ristisi. Ei se kyselemällä selviä. Tiedät ja tunnet ristisi vain seuraamalla Jeesusta. Yht’äkkiä se on siinä sinun päälläsi. Kanna sitä iloisesti ja rohkeasti! Olet menossa oikeaan suuntaan. Parempi vaivaa Jumalan tiellä autuuden toivossa kuin huoletonta menoa seuramatkalla iankaikkiseen tuhoon. Tuleepa sinun päällesi maailman viha, valheveljien eksyttävät puheet tai sukulaistesi ylenkatse tai mitä muuta tahansa, niiden yhteisenä, ulkoisena merkkinä on aina ristin varjo, joka lankeaa yllesi. Siinä pimeydessä olet lähellä Herraasi. Kohtaat hänet, joka kulkee edelläsi tietä pitkin toivon tulevaisuutta kohti, joka kulkee kanssasi, ettet tänään jalkaasi kiveen loukkaisi ja joka kulkee perässäsi syntiset jälkesi menneisyydestäsi peittäen.

Ristin kantajasta ei tehdä suurta sankaria. Siihen liittyy aina äärimmäisen syvä halveksunta ja hyljeksyntä. Usein ristiinnaulittavaksi tuomitun täytyi itse kantaa ristiänsä (oikeastaan ristin poikkipuuta) teloituspaikalle. Matkalla hän joutui syljeksinnän, potkimisten, tönimisten kohteeksi. Hänet eroitettiin yhteisöstään, joka näin kääntyi häntä vastaan. Onpa joskus sanottu, että juuri tämä puoli rangaistuksesta oli kamalinta. Jos olisikin saanut kuolla edes ihailtuna sankarina! Mutta ei. Ristille lyödään aina halveksittuna, hyljeksittynä. Sankarivainajat haudataan muualle ja muulla tavoin. Siksi on turha elätellä toiveita onnen kukkuloista. Ristin kukkulaa kutsutaan Golgataksi, pääkallon paikaksi (Matt. 27:33). Ei edes omassa tutussa, turvallisessa ympäristössään pääse paistattelemaan aurinkoisia päiviä. Profeetta ennustaa sattuvasti, että "minä olen haavoitettu niiden huoneessa, jotka minua rakastivat (Sak. 13:6). Ristin yllä myös taivas synkistyy ja tulee vähäksi aikaa "pimiä kaikessa maassa" (Matt. 27:45). Epäilemättä kauniisti säteilevistä hehkuvaloristeistä puuttuu aitoustodistus. Varo eksymästä niiden loisteeseen!

Varmasti kuoleman läheisyys ja itse kuoleminen kunniattomana houkkana pelottavat, ahdistavat ja raastavat sieluparkaa. Kuka kestää tuollaista odotusta? Monesta ristinkantajasta tulee tästä syystä ristinkaataja. Ei jaksakaan enää. Pääse helpommalla luovuttaessaan. Niin sitä ainakin luulee. Mutta Herramme näkee kauemmas. Hän lisää suorastaan profeetallisesti: “Joka tahtoo henkensä vapahtaa, hän hukuttaa sen.” (Matt. 16:25) Ei sittenkään kannata luovuttaa. Ajan vaivat eivät ole verrattavissa kunnian kirkkauteen taivaassa. Lopulta uskollisuus ja rehellisyys palkitaan ruhtinaallisesti. Kuinka suloiselta kuulostaakaan jatkon lupaus: "Mutta joka henkensä hukuttaa minun tähteni, hän löytää sen". (Matt. 16: 25) Kuollessaan pääsee elämään. Pitkäperjantaita seuraa pääsiäisen aamu. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy kuten Mestarillensa.

Jääkaudesta ei puhuta Raamatussa.

Tulemalla mukaan seuratoimintaan. Katso kohta tomintaa näiltä sivuilta. Kannattaa tilata myös Herännäislehti. Siitä löytyy hyvää opetusta. Se on rukoilevaisuuden "pää-äänenkannattaja".

Tuo Jesajan kirjan kohta ei koskaan ole ollut paholaista koskevan raamatullisen opetuksen kulmakivi. Olet siinä oikeassa, ettei sitä voi ainakaan suoraan käyttää langenneen enkelin kuvauksena. Se kun puhuu Babylonin kuninkaan kukistumisesta. Silti juuri tämän luvun kuvauksessa on sellaista, jossa Babylonin kukistumista verrataan "korkealta putoamiseen". Siinä "taivaallisen olennon" lankeemus alas maan päälle toimii esikuvana myöhemmälle tapahtumalle. Ja juuri tässä mielessä Jesajan kirjan lukua 14 voi käyttää myös paholaisen lankeemuksen epäsuorana kuvauksena.

Legendasta ei siis ole kysymys.

Kaitselmus tarkoittaa sitä johdantaa, jolla Jumala johtaa meitä ja kansoja. Sallimus tarkoittaa, että Jumala salli joskus esim. jonkun pahan asian tapahtuvaksi, josta kumminkin seuraa sitten hyvää - vaikka me ihmiset emme sitä juuri sillä hetkellä voisi edes ymmärtää.

Paholainen on langennut enkeli, joka ylpeydessä nousi kapinaan Jumalaa vastaan. Siksi hän lankesi. Paholaisen alkuperästä ei Raamatussa paljoa kerrota. Hanki Biblia ja katso sen hyvästä asiarekisteristä, mitä saatanasta sanotaan. Sitä rekisteriä kannattaa muutenkin käyttää monia asioita pohdittaessa. Sepä vasta todellinen tietopaketti!