Kysymykset
Kysymys 723
Helluntaiseurakunnassa on nostettu tärkeäksi aikuiskaste. He vetoavat Raamattuun, että siellä puhutaan "joka uskoo ja kastetaan hän pelastuu.." eli tässä valossa he näyttävät olevan oikeassa. Olen etsinyt Raamatusta tukea lapsikasteelle, mutta suoraa vastausta en ole löytänyt. Mitä mieltä olette lapsikasteen tarpeellisuudesta?
Pyhässä Raamatussa kehoitetaan pitämään sabatti, mutta se ei ollut sunnuntai. Miksi me emme vietä sabattia vaan pyhitämme juuri sunnuntain?
Voiko sunnuntaina tehdä muuta kuin työtä, esim. marjastaa, kalastaa tai metsästää?
Olisin kiitollinen vastauksestanne (joka nimenomaan perustuu Raamattuun, sillä se on ylin oppaamme).
Tuossa Matteuksen lähetyskäskyssä
(28:18-20) puhutaan kastamisesta ja
opettamisesta. Järjestys on siis
toinen kuin Mark. 16:16. Eikä muutenkaan
kannata
laittaa suurta
painopistettä sanajärjestykseen (ainakaan tässä kohdin). Jos esim. minä
sanon, että nyt iltapalana join teetä ja söin leipää, se ei tarkoita,
että ensin join teetä ja vasta sitten söin leipää. Vapaat suunnat
tulkitsevat ihan hullusti tuon Mark.
16:16.
Se sanoo oikeastaan vain
sen, että kaste ja usko kuuluvat erottamattomasti yhteen.
Kannattaa hankkia ja lukea M. Väisäsen kirja "Kaste Raamatussa."
Monet asiat selviää siitä.
Lisäksi voit näiltä sivuilta hakea hakutoiminnolla
aikaisempia vastauksia (rastita kohta "muu sivusto"). Ota vaikka hakusanaksi "kaste".
Sapatista Raamattu opettaa selvästi, että ihminen on rakennettu
sapattia tarvitsevaksi. Siksi se, joka koko ajan pakertaa työtä, tekee
tuhoa itseänsä kohtaan. Lepo kuuluu ihmiselle olennaisena osana. Sen
sijaan uudessa liitossa ei enää ole määrätty, että se sapatti pitäisi
olla juuri lauantai. Room. 14:5-6 sanoo
selvästi, että
Herran tähden
voi valikoida myös toisen päivän. Kristityille se on luonnollisesti sunnuntai, jolloin uusi liitto vahvistettiin ja Kristus nousi kuolleista.
Tämän vaikeammasta asiasta ei ole kyse.
Kysymys 722
Ketä voi liittyä rukoilevaisiin? En ole sellaisesta perheestä jossa rukoilevaisuus olisi ollut kodin perintö. Olen itse tullut uskoon ja teidän toiminnat ja ajatukset tuntuvat hyviltä. kelpaanko minä teille? Mitä ihmiseltä vaaditaan että liittyä voi? Mitataanko jotenkin oma usko?
Rukoilevaisuuteen ei oikeastaan tarvitse liittyä. Usko Jeesukseen Raamatun sanan mukaisesti ja elä hänen omanansa päivittäin - sitä on "olla rukoilevainen". Tervetuloa mukaan!
Rukoilevaisten yhdistykseen voi liittyä hakemalla jäsenyyttä. Se ei ole kuitenkaan autuuden ehto. Jäsenyyden edellytyksenä on vilpitön halu nöyrtyä Raamatun opetukseen, jota luterilainen tunnustus saa meille selittää.
Kysymys 721
Raamattu opettaa että pitäisi pyrkiä sellaisista tavoista pois jotka vievät meitä kauemmaksi Jumalasta...
Nykypäivänä on monia asioita joita pitää miettiä, voiko katsoa televisiota, tupakoida, käydä elokuvissa, harrastaa urhelua kilpailumielessä jne
Toimin opettajana ja näihin törmään useasti.
Miten näihin pitää suhtautua? nämä on mielestäni kuitenkin pieniä syntejä verrattuna, murhat, aviorikokset, esiaviollinen seksikin kielletään selkeästi, varastamiset myös. Alkoholiakin pidän Raamatussa selkeästi kiellettynä päihtymistarkoituksessa.Myös kaikki materian palvominen kielletään. Voiko sitä ajatella että kohtuudella ja mitä omatunto sanoo, vai onko mielestäsi näihin Raamatussa selkeät säännöt.
Tiedän esim aikuisen ihmisen joka on uskovainen, tullut uskoon aikuisiällä. Hän oli nuorena aloittanut tupakoinnin. Uskoon tultuaan yksi rukousaihe hänellä on ollut aina että Jumala ottaisi häneltä pois tuon orjuuden. Näin ei ole vielä käynyt. Tästä tämä ihminen kärsii valtavasti. Kuten tiedämme tupakoinnin lopettamine ei ole ihan helppo juttu.
Tuon tupakoinnin takia loin pohtimaan näitä. Ennen ajattelin, että jos ei tee mistään asiasta itselleen epäjumalaa, orjuuttajaa niin on ok niitä käyttää. Mutta tavattuani tämän ihmisen en todellakaan tiedä mitä hänelle vastaan....
Ja lopuksi, oma mummoni poltti piippua aina päivän päätteeksi ja oli harras uskovainen
Kaiken, minkä voi tehdä Herralle, sitä voi tehdä hyvällä mielellä. Hänelle voi pyhittää soittamisen, laulamisen, miksei urheilunkin. Tämä pääperiaate on monesti riittävä. Tupakointi olisi ehdottoman hyvä lopettaa jo terveydellisistä syistä. Jokaisen kohdalla se ei näytä onnistuvan. Eikä se mummosi päivän päätteeksi vetämä piippu hänelle autuuden esteeksi tullut. Varmaan se oli nykyisen tiedon valossa huono tapa eikä edistänyt hänen terveyttänsä, mutta eipä siitä sen enempää. Tärkeintä olisi, että sydämemme saisi "palaa" Herralle. Silloin monet pienet (mutta tärkeät) asiat ikään kuin loksahtavat paikoilleen.
Kysymys 720
ainakin tuossa kysymyksessä 707
olet sanonut yhdessä kohtaa
että jumala rankaisee
sitä (pahantekijää) joka viettelee jonkun heistä..
Mikä on sitten sen vietellyn kohtalo, tai muun rikoksen uhrin!?
eli nyt tarkoitan sitten sellaista asiaa, että jos esim joku lapsi
on joutunut rikosten kierteeseen hänelle tehtyjen pahuuksien kautta eli jatkanut samoja tekoja toisille, koska ei tiedä paremmasta ja hänen mielensä on näin turmeltu, toisten taholta.
niin vaikka hän kuolemaansa asti tekisi niitä tekoja muttei tiedä muusta vaan turmeltunut mieli luulee sen olevan normaalia (siis olipa kyseessä mikä tahansa rike) koska joskus toiset sen tuhosivat ja jos ei koskaan ole kuullut mistään
evankeliumista että edes olisi mahd. parantua ennen kuolemaansa, niin kuinka jumala kohtelee tätä ihmispoloa, ymmärtääkö hän että joku tuon lapsen aikoinaan turmeli ja armahtaa vaikka hän on rikollinen nyt itsekin?
eikö ole epäreilua että annetaan tuhota lapset tavalla tai toisella eikä heitä sitten isompanakaan armahdeta, eikö silloin jumala ole suoraan hylännyt nämä ihmiset jos antaa heille tehtävän pahaa eikä sitten heitä pelasta jos he ovat ed. kuvatulla lailla turmellut?????
Kannattaa varmaan nyt lukea
Hes. 3:18-21 ja erityisesti luku
18 ja
33:12-20. Hienot vastaukset kysymyksiisi.
Lisäksi kannattaa muistaa omatunto, jonka Jumala on luonut ja joka on jokaisella ihmisellä. Se muistuttaa, mikä on oikein. Sen tosin voi paaduttaa ja sen ääntä voi väistellä, mutta kyllä se alkuaan antaa melko yhtäpitävän ja tarkan tunnon siitä, mikä on oikein. Siksi ei yksikään lapsi joudu rikosten kierteeseen ilman mitään tunnonvaivaa. Omatunto kertoo hänelle, ettei ihan noin saisikaan tehdä, mutta tuota ääntä ei jokainen tottele. Siksi synti tulee suuremmaksi ja pahemmaksi.
Kysymys 719
Jatkoa äskeiseen kysymykseeni (kysymys 718) lapsen
kuolemasta..
Ihmiset yleisesti puhuvat jonkun kuollessa, että nyt hänen on hyvä olla, hän on taivaassa..seuraa pilven reunalta jne. Joskus olen itsekin jotain tällaista jollekulle sanonut, ehkä kuitenkin enemmän lapsille.
Vaikka tietäisin että he/hän eivät ole uskomassa niin miten suhtautua? Tuntuu että on väärin puhua taivaassa olosta kun ei voi tietää onko ja jos ei ole elänyt sanassa.
Missä (olotilassa) tavallinen (ei uskova, ilman hengellisyyttä elävä) ihminen on kuoltuaan? Siis oletettavasti? Siihen tuomion päivään asti siis?
Onko polttohautaus nykyisin kristinuskossa sallittu juttu vai onko perinteinen hautaus ainoa oikea?
Oikeasti inhottaa ajatus madoista, vaikka onkin luonnollista mutta silti.
Kuoleman jälkeistä olotilaa valaisee
hyvin Jeesuksen vertaus: Luuk. 16:19-31.
Lue
siitä ja katso myös
Fil. 1:21-24.
Jos vainajan kristillisyydestä ei ole tietoa tai hän on elänyt ihan
uskosta piittaamatonta elämää, kannattaa keskittyä tuomaan valoa ja
lohtua omaisille sekä kaikille jäljelle jääneille: he saavat omassa
kuolemanpelossansa turvautua Jumalan armoon ja sanaan voittaakseen
kerran itsellensä iankaikkisen kruunun.
Polttohautaus väistyi aikoinaan kristinuskon tieltä. Nyt se on taas
tulossa takaisin. Se kuvastanee ihmisten luuloa ja halua kadota (ei
siis tulla kadotetuksi) Jumalan silmistä. Kun poltetaan poroksi, ei
jäisi - näin aika usein ajatellaan - mitään viimeiselle tuomiolle.
Joissakin suuremmissa kaupungeissa polttohautaus liittyy (tuttuun)
vaikeuteen löytää tarpeeksi hautapaikkoja. Tämä ongelma lienee tosi
paha joissakin paikoissa. Kristillisessä hautauksessa ruumis haudataan
itään päin, että kuollut saa noustuaan haudasta heti nähdä
"vanhurskauden auringon", joka nousee idästä ja viittaa siis Kristuksen
paluuseen ja viimeiselle tuomiolle tulemiseen.
Kysymys 718
Jos lapsi kuolee pienenä, pääseekö hän kastettuna taivaaseen?
Eihän hän vielä ymmärrä evankeliumia. Mikä on ikäraja tai muu raja milloin lapsi pääsee Jumalan kotiin jos kuolee?
Vanha hyvä sanonta kuuluu: Sakramentin halveksiminen kadottaa, ei sen vaille jääminen (esim. kuoleman tapauksissa tai vainoissa).
Mistään ikärajoista ei Raamatussa ole puhetta. Mutta kyllä lapsi voi ymmärtää evankeliumin. Esim. Johannes Kastaja täytettiin jo äitinsä kohdussa Pyhällä Hengellä. Ja Jeesus kehottaa aikuisia tulemaan "lasten kaltaisiksi". Pikemminkin joudumme kysymään, milloin ja miten me aikuiset voimme ymmärtää evankeliumin.
Kysymys 717
Kuulun ev.lut.kirkkoon ja minusta on tulossa lapsen sylikummi. Ymmärtääkseni kummiksi ei pääse, ellei ole kirkon jäsen, eikä kummin virkaa voi peruuttaa ristiäisten jälkeen. Eikö edes, vaikka eroaisin kirkosta jälkeenpäin syystä tai toisesta?
Kummiutta ei oikeastaan voi peruuttaa. Joten säilyt lapsen kummina. Pohdittavaksi jää, kuinka voit olla johdattamasa lasta Kristuksen kirkon uskoon, jollet itse kuulu kirkkoon. Kaikkea, mitä nykyinen kirkko opettaa, ei silti tarvitse (eikä saa) hyväksyä.
Kysymys 716
Elämässäni on aiemmin ollut paljon ..hmm..epämääräisiä asioita, sattumia, tapahtumia, ylipäätään epämääräisiä aikoja.
Kauan odotin ja rukoilinkin asioita tapahtuvaksi ja joitain ei tapahtunut (hyvä niin) ja viimeisimmät kolme vuotta ovat asiat alkaneet mennä jotenkin 'putkeen'. Löysin tieni koulutukseen, siitä työpaikan, sitten kumppanin, perheen... yhtäkkiä asiat alkoi lutviutua kaiken jälkeen.
Oliko Jumala minulle suopea ja antoi nämä asiat minulle vai oliko vain sattumaa kaikki tyynni?
Voinko uskoa johdatukseen? Kun jostain syystä päässäni kaikaa että Jumala/Jeesus eivät nyt tällä aikakaudella antaisi merkkejä itsestään jne.... ja se, että kuinka Jumala voi johdattaa ja ohjata asioiden kulkua kun kuitenkaan hän ei estä maailman pahojen asioiden kulkua. Se on ristiriitaista, uskoako nyt johdatukseen ja asioiden hoitoon vai ei kun näyttää sille että toisissa asioissa auttaa mutta toisissa asioissa ei auta. Osasinkohan nyt ilmaista asian niinkuin tarkoitin.
Jos jokin johdatus on niin miksi sitten ei johdattaisi pahantekijöitäkin tekemään paremmin ja antaisi elonpolulle sellaisia vaihtoehtoja että tulisi valittua vaan hyviä asioita..???
Kyllä saat vapaasti ja vahvasti
uskoa, että koko elämäsi on Jumalan johdatuksessa.
Room. 2:4 sanoo
esim. meille jokaiselle, että joskus Jumala antaa meille hyvyyttänsä ja vetää meitä siten "parannukseen" eli lähemmäs itseänsä. Sinulla on täysi syy kiittää häntä kaikesta hyvästä, mitä olet saanut kokea. Opi edelleen tuntemaan, kuinka hän joka päivä hoitaa ja ohjaa sinua eteenpäin.
Ne, jotka eivät halua kuulla Jumalan ääntä eivätkä etsi häntä, ne
eivät myöskään elä hänen johdatuksessaan. Jumala ei ketään pakota
luoksensa eikä väkisin ohjaa eteenpäin. Siksi suurin osa ei pääse kokemaan johdatuksen suuruutta ja ihanuutta.
Kysymys 715
Muslimiaiheet puhuttavat/pelottavat/mietittyävät.
Olen tullut siihen tulokseen, että islam on sitä väärää sanomaa..mutta tietenkin muslimit ovat asiasta toista mieltä.
En nyt oikein löydä sellaista kohtaa mistään jossa kerrottaisiin että pärjäähän kristinusko islamille, ettei se vaan pääse vallalle täällä.
Liian paljon pahaa tapahtuu meidänkin knssaihmisille islamin takia.
Rukous auttaa aina. Sitten saamme omalla paikallamme täyttää oman kutsumuksemme ja kertoa Vapahtajastamme. Hän vastaa sanastansa. Ei ole meidän tehtävänämme taata, että kristinusko "pärjää" islamille tilastojen valossa. Ainoa tie totuuteen on yksin Kristus. Joka siis hänet tuntee omana Vapahtajanaan, hän pääsee taivaaseen. Joka hänet hylkää, hylkää autuaallisen iankaikkisuutensa. Tämän lisäksi sitten muuta ei tarvitakaan.
Kysymys 714
1. Millä oikeudella me luterilaiset pidämme itseämme niin ylivertaisen
oikeassa olevina teologiamme suhteen, että meillä on varaa suhtautua torjuvasti, joskus jopa ivallisesti esim. vapaiden suuntien uskoviin? He kuitenkin ovat oman tietämäni mukaan usein erittäin vilpittömiä Jumalan palvelijoita ja kokosydämisiä uskovia.
(Samaan taivaaseen kuitenkin ollaan menossa, mikä pitäisi mielestäni ottaa huomioon.)
2. Onko mielestäsi olemassa tilanteita, joissa Luther nostetaan tärkeämmäksi kuin Jeesus?
1. Tuollaista tapahtuu toisinaan.
Vaikka totuudesta ei tosiaan saa tinkiä eikä siitä saa luopua, tosiasia
on, että väliin kristitytkin luulevat pelkän totuuden tietämisen olevan
tarpeeksi. Paavali sanoo (1. Kor. 8 luvussa),
että tosi totuuteen
liittyy aina totuudellinen rakkaus. Jumalan sanan opetuksista emme saa luopua, mutta on täysin turhaa bunkkeroitua omaan yksinäisyyteensä. Kaikkea kuuluu koetella ja pitää se, mikä hyvää on. Jos toisten kristittyjen kautta Jumala antaa meille jotain hyvää ja puhuttelee meitä, se kannattaa ottaa vastaan kiitollisella mielellä. Kaikkea ei varmaan voi hyväksyä, mutta harvoin täällä ajassa kaikki on täydellistä. Jos lukee ja tuntee hyvin Raamattunsa, voi sen sanan kautta koetella, mikä on hyvää ja kestävää. Vielä on hyvä painottaa, että me tarvitsemme itse kukin paikan, missä kasvaa kristittyinä ja missä saamme kuulla oikeaa ja selkeää opetusta. Ei kaikkea voi "lyöttää yhteen". Ei ole mitään mieltä ajatella, että voisimme kierrellä ja kaarrella eri suunnissa mielin määrin. Tarvitsemme turvapaikan, jossa sana ja sakramentit ovat ahkerassa käytössä.
2. Varmaan tällaisiakin tilanteita löytyy. Siksi Lutherkin toivoi hartaasti, että hänen kirjansa poltettaisiin (Vähää Katekismusta ja Sidottua ratkaisuvaltaa lukuunottamatta), jotta ihmiset eivät lukisi häntä vaan Raamattua, Jumalan sanaa. Itse olen tavattoman iloinen, että hänen toivomuksensa ei toteutunut, mutta myönnän, että hänen pelkonsa toteutui. Joskus ihmiset lukevat vähän tai tuskin lainkaan Raamattua. Sen korvaavat sinänsä hyvät kirjat, joista vähimpinä eivät suinkaan ole uskonpuhdistajan teokset. Mutta Raamattua ei korvaa mikään. Siksi on itse asiassa synti olla lukematta Raamattua.
Toivotan siunausta ja voimia sinulle kristikunnan repaleisuuden keskellä. Ohjatkoon Pyhä Henki sinut ja meidät kaikki kaikkeen totuuteen.
Kysymys 713
Olen 30- vuotias nainen ja yrittänyt aina elää kunnioittaen ja rakastaen lähimmäisiä ja uskoa Jumalan johdatukseen elämän käännekohdissa. N. vuosi sitten jouduin raiskatuksi, josta syttyi syvä viha ja katkeruus tekijää kohtaan.
Erosin vastalauseena Jumalalle kirkosta ja asiaa näin jälkeen päin miettien eroaminen oli oikea ratkaisu muihinkin epäkohtiin, joita olin kokenut. Tunnen, että miksi kuulua kirkkoon, koska yhteiskunta kuitenkin "suosii" seksuaalirikollisia jättämällä rikolliset tuomitsematta ankarimmilla rangaistuksilla. Joten kysymykseni kuuluu, että olenko nyt syntinen ja menetetty, kun en vihassani pysty kuulumaan kirkkoon, enkä antamaan anteeksi raiskaajalleni? Sisimmässäni olen kuitenkin surullinen ja häpeissäni kaikesta... Tämä ei ollut ihan sitä, miten ajattelin välit Jumalaan pitää kunnossa...
Onpa hirmu kokemus.
Toivotan todella sydämestäni siunausta ja voimia sinulle. Elämäsi ei suinkaan ole pilalla, vaikka sinusta epäilemättä tosi pahalta tuntuu. On hyvä, että et kiellä vihaasi ja katkeruuttasi. Se ei auttaisi mitään. Noiden tunteiden täytyy nousta pintaan. Se on luonnollista ja sinänsä ihan tervettäkin. Et ole tehnyt mitään väärää. Väärää on tehnyt pahantekijäsi. Raiskaaja on syyllinen, olipa hänen selittelynsä millaiset tahansa. Olen lisäksi samaa mieltä kanssasi, että usein rangaistukset ovat todella lieviä, vaikka tällaiset rikokset koskevat koko persoonallisuutta sekä naiseuden koko olemusta. Häpeä yhteiskunnallemme! Sitä en kyllä ihan ymmärtänyt, että miksi oikeuslaitoksemme ratkaisut lopulta saivat sinut eroamaan kirkosta. Ei kirkkoon kuuluminen tosiaan ketään autuaaksi tee. Mutta silti kyselen tätä. En näe suoraa yhteyttä syyn ja seurauksen välillä. Tärkeintä on silti, että saat sellaisena jäädä Jumalan armollisen hoivaan. Hän ei ota sinua syliinsä pettääkseen sinua. Hän hoitaa haavasi ja pahan mielesi. Hänelle saat jättää kaikki ikävät ja kurjat tunteesi. Hän kestää meidän repaleisuutemme. Haluaisin julistaa sinulle, että Jeesus on ristillä kärsinyt maailman pahuuden tähden ihan niin kuin sinäkin olet joutunut kärsimään. Ristillä Jeesus on sovittanut maailman pahuuden, myös minun ja sinun syntisyyden. Tämä on suunnatonta armoa ja tästä alkaa tervehtyminen. Uskon, että ristissä on todellisen rakkauden salaisuus. Niin sinun ja pahantekijäsi kohdalla. Toivon, että jaksat antaa (hänellekin) anteeksi ja että hän tulee ja pyytää anteeksi sinulta pahuutta, tuota härskiä rikosta kohtaasi. Lopulta ei meille kellekään jää muuta kuin armo. Siunausta elämääsi kaikin tavoin.
Kysymys 712
En tiedä oletko kysymykseen vastannut, mutta mitä on Pyhällä Hengellä täytyminen? Mitä se siis tarkoittaa?
Syvenevää synnin ja armon tuntua.
Pyhän Hengen tehtävänä on johdattaa kaikkeen totuuteen ja kirkastaa Kristusta.
Kysymys 711
Minulla on 12 vuotta oleva poika ed. avoliitosta. Olen siis elänyt elämää, johon avioliitto ei kuulunut, ns.nykyajan normaalia elämää, raamatun mukaan olen siis elänyt elämääni huoruudessa. Tunnen kamalaa syntilastia päälläni, olen etsinyt jo kauan jumalaa ja sen mukaista elämää perheelleni.
Mietin, onko minun ensimmäinen lapseni kelvoton jumalalle, vai on ko toinen , joka on syntynyt nykyisestä avoliitostani? Haaveilen avioliitosta ja sydämestäni haluaisin sen sitoa, en juhlallisuuksien takia (osin vain) vaan että jumala laskisi siunauksen lupauksiemme päälle. Mietin lasteni osaa, olenko aiemman elämäni/valintojeni takia jotenkin ennalta suonut lapsilleni jonkun kohtalon? Voivatko he koskaan päästä taivaaseen koska ovat minun, tämän huorintekijän lapsia, aviottomia? Avopuolisoni on hyväksynyt poikani ja tulevat hienosti toimeen, tekeekö jumala samoin? Onko minun avoliitolleni mahdollista pyytää jumalan siunausta koska en ole ollut aviossa ennen? Vai olenko avoliitossa edellisen puolisoni kanssa, voiko sitä verrata avioon mitenkään? Meillä ei ole vielä vara ostaa sormuksia tai järjestää pieniäkään juhlia joten 'nykymaailman' mallin mukaan elämme avoliitossa. Etsimme uskoa ja minua harmittaa ettei omat vanhemmat ole syvemmin sitä minuun juurruttaneet, välillä paha istuu syvässä minussa ja riitelen yms vaikka sydämeni huutaa että haluan olla jeesuksen oma. Miksi en jaksa olla hyvä? Kun lapset ovat Jumalan lahja, miksi hän antaa lapsia syntyä pahoille tai kuten minulle että sain heidät avoliitossa? Voinko joka tapauksessa uskoa että he ovat tarkoitetut? ja rakkaat ja tärkeät jumalalle ja hänen suunnittelemansa ja hän näki myös heidät jo idussaan? Koska vanhempi lapseni on jo teini-iän kynnyksellä, mikä olisi paras tapa lähestyä ja antaa uskonnollista kasvatusta? Rukous -oli- käytössä ja kirkossa kävimme kauan sitten, kuinka nyt aloittaa ns. alusta. Minä haluan perheelleni parempaa ja uskon sydämiimme, kuinka siis luotsata meitä?
Olet Jumalan
hyvässä hoidossa. Hän puhuttelee sinua nyt selvästi ja kutsuu sinua luokseen. Tuo avoliiton synti olisi
saatava pois heti päiväjärjestyksestä - kuten itsekin toteat. Ota naimisiinmeneminen puheeksi miehesi
kanssa. Sano suoraan, että tahdot yhteiselollenne ja lapsillesi Jumalan siunauksen. Menkää naimisiin ja
uskokaa, että Jeesus on kuollut teidänkin syntienne edestä. Saatte varmasti uskoa syntinne anteeksi
evankeliumin perusteella. Et sinä ole huono äiti. Olet paras äiti lapsillesi. Menneet virheet saat uskoa
anteeksi. Ja saat aloittaa alusta. Rukoile lastesi puolesta ja pyydä myös heille Jumalan siunausta. Kerro
heille sitten, mitä usko sinun elämässäsi on ruvennut merkitsemään. Eivät lapsesi ole kirottuja sinun
takiasi tai sinun syntiesi seurauksena. Ota vaikka esimerkiksi Herramme ja Vapahtajamme sukuluettelo
Matteuksen evankeliumin 1. luvusta. Lue esim. jakeet 3, 5 ja 6. Niissä
kerrotaan
Taamarista, Raahabista +
Batsebasta (= Uurian vaimosta). Sitten lue edelleen Vanhasta Testamentista, kuinka nämä naiset elivät
elämäänsä vähän niin ja näin. Taamar heittäytyi huoraksi (1. Moos. luku 38),
Raahab oli huora (Joosua luku
2) ja Daavid teki Batseban kanssa aviorikoksen (2. Sam. luku 11). Silti
nämä
naiset (vaikka he toimivat
siis hirveän väärin) pääsivät pyhään sukuun ja heistä tuli osa meidän Vapahtajamme sukuhistoriaa. Eikö ole
ihmeellistä! Ei sinunkaan lapsissasi mitään vikaa ole: He ovat Jumalalle rakkaita ja ties mitä siunausta
saat heidän kauttaan. Tähän saat ainakin turvata ja luottaa. Menneitä virheitä emme saa tekemättömäksi,
mutta me saamme uskoa ne anteeksi ja sitten me saamme jättää kaiken Herran haltuun. Hän osaa kääntää
kaikki parhain päin. Niin hän lupaa. Lue lopuksi vielä Room. 8:28.
Kysymys 710
Elämä taivaassa, kuoleman jälkeinen elämä. Mitä se ehkä tulee olemaan? Onko meillä taivaassa vartalo, olemmeko suunnilleen kuten täällä, että meillä on kasvot, kävelevät jalat, taito puhua jne?
Olen miettinyt että millaista elämä siellä on, onko meillä tallella muistomme maailmasta? Omista lapsistamme, koulusta jne.. saammeko siellä enää rakastaa toisiamme, vieläkö siellä voimme käydä uimassa, onko siellä puita? Jumala on sanonut että paratiisi tulee ja siellä olemme onnellisia, on iloa eikä koskaan enää surua. Kuitenkin minusta tuntuu surulliselta jos meistä pyyhitään pois se mitä olemme olleet tai kokeneet..?
Jos/kun pääsen taivaaseen, ohjelmoidaanko minut uudelleen etten muista täsät maailmasta mitään ja siellä ei sitten tunnista omaa lastaan tai tunteeko rakkautta ketään kohtaan, paitsi tietysti jumalaa, mutta tavallaan se tuleva ikuisuus tuntuu kummalta jos ei ole enää se 'itse, joka joskus on ollut vaan joku muu, eikö se ole tavallaan jotenkin teennäistä vai mikä on sen kaiken tarkoitus.
Olisi ihanaa kun voisi luottaa siihen että läheiset olisivat myös siellä meidän lähellämme, miksi muutoin rukoilla heidän puolestaan jos siellä emme kuitenkaan ole lähellä toisiamme, tunne toistamme tai voi edes halata?? Asummeko taloissa vai vaan vihreillä niityillä lojuen, teemmekö työtä mitään? Missä tästä on kerrottu enemmän? Uskon että paratiisi on ehkä kaunis mutta millainen se siis on?
Paavali sanoo,
että pyhä evankeliumi on ilmoittanut meille jotain sellaista, jota ei silmä ole ennen nähnyt eikä korva
ennen kuullut (1. Kor. 2:9). Se sama sana pätee myös taivaaseen. Emme osaa
sanoa
taikka kuvailla kaikkea
sitä ihanuutta, joka meitä siellä odottaa. Raamattu puhuu lyhyesti, mutta ihanasti taivaan sulosta. Juuri
se, että sanotaan niin vähän, sanoo itse asiassa hyvin paljon. Ei voi ihmismieli eikä ihmismieli täällä
rahtusen ajassa ymmärtää sitä, mitä taivaassa kerran on tarjollaa. Lue myös 2.
Kor. 12:4, jossa Paavali
puhuu siitä, että hän temmattuna taivaaseen kuuli sanoja, joita ei kuitenkaan ole lupa puhua. Tässä olisi aika hyvä vastaus kysymykseesi, vai mitä!
Kysymys 709
kysyisin milloin ihminen on langennut pois armosta esim. kun synti houkuttaa ajatuksin tekemään vastoin jumalan tahtoa,niin onko tämä kadottavaa syntiä.miten näissä omantunnon ahdistuksissa voisi saada rauhan,ettei tarviss langeta näkyviin synteihin rypemään.millaista on myös kadottava synti,mitä tarkoittaa ja miten käytännössä pitäiss ymmärtää nää asiat.voisko saada lyhyen ,elämässä toimivan avun neuvon sanan.
Olen tästä joskus kirjoittanut Herännäislehteen. Seuraavassa tuo kirjoitus kokonaan (anteeksi, kun se on vähän pitkä):
KIUSAAVA SYNTI - HALLITSEVA SYNTI
Kristitty on synnin kiusaama. Sellaisena hän pysyy lopun ikänsä. Eivät siis ainoastaan nuoret vaan
myös vanhat kristityt kokevat synnin kiusausta jatkuvasti. Tosin heidän pahuutensa voi ilmetä hiukan eri
tavalla eri aikoina eri tilanteissa. Luther tekee karkean jaottelun puhumalla nuoruuden aistillisuuteen
viettelevistä himoista, varttuneempien mammonan palvonnasta ja ahnehtimisesta sekä vanhuuden
omavanhurskauden valkeasta perkeleestä. Mutta synti kuin synti: se on syntiä kaikki tyynni. Ja siihen
kaikkeen syntiin me olemme ikään katsomatta syypäät - eroituksetta ja poikkeuksetta.
Itse asiassa elävään kristillisyyteen kuuluu syvä tietoisuus omasta kiusattuna olemisestaan.
Kokenut kristitty havaitsee hiukan helpommin synnin, joka "väijyy oven edessä" (1. Moos. 4:7).
Kokemattomampi kristitty käy huoletonna kohti ja joutuu äkisti vahinkoon. Siksi kiusausten määrä
pikemminkin kasvaa kuin vähenee iän myötä. Puhun siis nyt kristityistä, en niistä julkijumalattomista tai
muotojumalisista, joiden omatunto iän myötä vain paatuu paatumistaan entistä kovemmaksi ja vielä sitäkin
kovemmaksi. Uskon oikeaa asennetta kuvastaa juuri arka tunto pyhän, kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Kuinka
helposti me lankeammekaan! Joka tänään seisoo, katsokoon, ettei hän huomenna kompastu ja kaadu. Ei
kenenkään ole syytä asettua ylpeästi toinen toistansa vastaan.
Kiusattuna oleminen tuottaa sielulle ahdistuksen. Enkö koskaan tule paremmaksi? Olenko edes
uskossa? Missä on Jumalani, missä hänen apunsa ja voimansa? Pääsenkö minä taivaaseen? Et ole varmaankaan
ensimmäinen, joka mietit näitä kysymyksiä päivin ja öin. Lukemattomat kristityt sinua ennen ovat
kipuilleet näiden samojen kysymysten parissa. Lutherilta löytyy seuraavanlainen oiva opetus:
"Sentähden ei kukaan voi välttää kiusausta. Mutta jokainen saattaa kuitenkin suojella itseään ja
kärsimyksissään kääntyä Jumalan puoleen häntä rukoilemalla ja avukseen huutamalla. Niinpä voimmekin
eräästä vanhasta kirjasta lukea esivanhemmistamme, miten eräs nuori veli rukoilee vapautuakseen
kiusaavista ajatuksistaan. Silloin vanha luostari-isä vastaa: 'Rakas veljeni, et voi estää lintuja
lentämästä ilmassa pääsi päällä, mutta voit hyvinkin estää niitä rakentamasta pesäänsä hiuksiisi.' Näin
ollen emme, kuten pyhä Augustinus sanoo, voi välttää ahdistusta ja kiusausta, mutta Jumalaa rukoilemalla
ja häntä avuksemme huutamalla voimme kylläkin puolustautua."
Sinänsä kiusattuna oleminen ei ole
synti. Todistaahan Heprealaisepistolan kirjoittaja Jeesuksesta, että hän oli kaikissa kiusattu "niinkuin
mekin kuitenkin ilman syntiä" (Hebr. 4:15). Meissä tosin kiusaus synnyttää
nopeasti
erilaisia
intohimoja,
vääriä ajatuksia tai suoranaista jumalanpilkkaa, vaikka emme niihin "ulkonaisesti" lankeaisikaan
elääksemme niiden mukaan. Tietysti jo tuollaiset pahan tahtomme ailahdukset ja liikkeet ovat syntiä kuten
vuorisaarnan opetus 5. ja 6. käskystä paljastaa (lue Matt. 5:21-32). Tämä on
muistettava. Mutta silti
meitä kehotetaan ja rohkaistaan lempeästi monenlaisen synnin kiusaamina pakenemaan "uskalluksella
armoistuimen tykö, että me laupiuden saisimme ja löytäisimme silloin armon kuin me apua tarvitsemme"
(Hebr. 4:16). Meidän taivaallinen ylipappimme, koska hän itse on ollut
kaikissa
kiusattuna, taitaa
"meidän heikkouttamme armahtaa" (Hebr. 4:15). Siten kiusauksen helle ajaa
sinut,
vaivattu raukka,
armolähteen luo hakemaan sielullesi virvoitusta. Näin pysyt likellä Jeesusta. Et uskalla erkaantua
hänestä. Kiusausten tarkoituksena on siis varjella meitä omahyväisyydestä, harjoittaa uskoamme ja
kiinnittää katseemme meidän puolestamme ristiinnaulittuun Vapahtajaamme. Hänessä "meillä on lunastus hänen
verensä kautta, nimittäin syntein anteeksiantamus, hänen armonsa rikkauden jälkeen" (Ef. 1:7).
Väliin me kuitenkin lankeamme. Lankeemuksen edellä käy ylpeys. Lankeemuksen perässä seuraa
toivottovasti nöyrtyminen: synnin tunnustaminen ja anteeksi pyytäminen, tarvittaessa myös sopiminen
riitapuolen kanssa. Ellei näin saa tapahtua, kadotetaan Pyhä Henki kokonaan. Silloin saattaa vielä suu
haastaa hengellisiä, jalat kulkea seuroihin, kädet lahjoittaa köyhille, mutta sydämen temppelissä asustaa
riitaisa, pahaa puhuva, rietas ja ruma henki. Synti on muuttunut hallitsevaksi. Siitä on tullut tottumus
ja tottumuksesta taas kuin toinen luonto. Pahimmillaan se on hurskaan, kiiltävän ulkokuoren alla. Mutta
ennen pitkää on totisen parannuksen paikka tai muussa tapauksessa onneton iankaikkisuus sulkee
ihmispoloisen kuolettavaan syleilyynsä. Herätyksen tilassa eivät selittely tai puolustelu enää tunnu
uskottavilta edes itsestäkään. Jotain tällaisesta meille kertoo seuraava lyhyt lainaus Johannes
Qwirsfeldin Taivaallinen Yrttitarhan-Seurasta, jossa on "41 kanssapuhetta Kristuksen ja yhden uskovaisen
Sielun välillä" (1892):
Sielu: "Ah Herra! Mitäs pitää minun sanoman? Totisesti, totisesti en ole minä, jumalatoin ihminen,
mahdollinen, että Sinä, vanhurskas Jumala, pienemmänkään armon minulle osoittaisit. Minä tunnustan, että
minä olen raskaasti syntiä tehnyt. Minun olisi jo pitänyt hurskaammaksi tuleman ja katso, minä olen tullut
pahemmaksi. Ah, koska tätä oikein ajattelen, niin tahtoo sydän minun ruumiissani siitä pakahtua. Ah, minun
syntinen lihani on pettänyt minun, se teki synnin minulle niin makeaksi, ja se oli ylön väkevä, että minä
annoin itseni voitettaa ja suostuin syntiin."
Jeesus: "Älä sanokaan itseäs syyttömäksi, sinä synnin orja! Minkätähden sinä valitat lihasi ylitse,
että olet siltä voitettu? Sinun pitäisi häpeämän sitä sanoa. Eikö minun Pyhä Henkeni ole ollut sinussa,
jonka avulla olisit saattanut seisoa sinun lihasi himoja vastaan. Luuletkos Pyhän Hengen niin heikoksi,
ettei Hän olisi saattanut kuolettaa lihan himoja? Missä oli sinun uskosi, joka voittaa maailman ja saa
voiton? Eikö se olisi saattanut lihaasikin voittaa? Missä sinä olet kadottanut sinun hengelliset
sota-aseesi, joilla sinun olisi pitänyt vastaanseisoman, koska paha päivä tuli, että olisit mahtanut
kaikissa asioissa pysyväinen olla? Sinä laiska ja huolimatoin palvelija, sinä olet itse syypää
kadotukseesi, sillä itse syökset itseäsi onnettomuuteen." (ss. 160-161)
Sitten keskustelu jatkuu vakavana ja päättyy lopulta seuraavasti:
Jeesus: "Nyt katso, minä tahdon tälläkin kerralla ottaa syntisi sinulta pois ja en salli sinun hukkua,
ainoastaan mene, ja älä silleen enää syntiä tee, ettei sinulle pahempaa tapahtuisi. Katso, minä tahdon
taas antaa sinulle minun henkeni ja luoda sinulle uuden sydämen. Ainoastaan ole uskollinen kuolemaan asti,
niin minä sinulle elämän kruunun annan."
Sielu: "Sinulle olkoon kiitos ja ylistys iankaikkisesti, minun rakkahin Jeesukseni! Ah, nyt minä tahdon
Sinun pitää, enkä tahdo ikänä enää Sinua laskea. Sinua minä tahdon palvella, Sinussa minä tahdon kiinni
riippua, Sinulle minä tahdon uskollisena pysyä elämässä ja kuolemassa. Amen." (s. 164)
Kysymys 708
Onpa kiva lukea näitä joka päivä kun viimein huomasin netistä teidän sivut. Minulla olisi (tällä kertaa) seuraavat kysymykset:
1.asia: Raamatussa sanotaan suunnilleen näin jossain kohti, että taivaaseen otetaan nuo (muistaakseni noin 14t) 14000 jumalan lasta ja sen jälkeen maailma hävitetään.jne. Onko luku vertauskuvallinen vai onko luku noin pieni, mahdunko enää mukaan? Olen käsittänyt että Jumalalla on tiedossa ne ihmiset jotka lopulta ovat hänen lapsiaan, eli tietääkö hän etukäteen keistä näitä tulee? Minulle tulee jotenkin pakokauhu, entä jos en ole siinä porukassa enkö kerkiä kääntyä, onko uskoni tarpeeksi vahva hänelle?
2.asia: edelliseen jatkoksi, mistä voi tietää että usko on tarpeeksi vahva jos ei ole jotain suurempaa 'tunnetta' tai aina epäilee omaa riittävyyttään?
3.asia: kys./vast. 569 käsittelitte vanh.lest.
ajattelutapaa ja sen myötä tulee seur. asia sekä myös
siitä, että olen tätä jo kauan pohtinut. Eli mistä tietää että on oikeassa uskossa, ettei ole ollut väärin opettajien opastuksessa kun jossain haukutaan luterilaistakin kirkkoa, tästäkin tulee pakokauhuinen ajatus että entä jos nyt olenkin (ja koko lut.srk) seurannut koko ajan väärää opetusta ja luullut olevani oikealla tiellä ja tuomion päivänä minulle luetaan 'syytteet' siitä että menin lankaan ja seurasin vääriä johtajia? Kuinka itse tiedät että olet saanut oikeaa oppia? Kun kaikki 'lahkot' (tai mitä nimeä meistä eri uskontokunnista voisi käyttääkään) sanovat että me puhumme oikein, seuratkaan meitä, monet puhuvat samaa jumalasta eli mistä kukaan voi koskaan tietää mikä on oikeaa -loppujen lopuksi- riittääkö usko jumalaan, vaan loppujen lopuksi ?? En itse ainakaan halua ajatella että on jokin rajanveto, mielestäni raamatussakin puhutaan vain uskosta.. ja jos siellä onkin jossain kohti puhuttu jostain ryhmästä niin mikä se ryhmä on nykymaailmassa, kun en oikein ymmärrä eroja juutalaisten ym välillä, kuka niistä oli oikea/vääräoppinen kun kaikkia ryhmiä haukutaan ja toisia kehutaan aina sen mukaan keneltä kysytää. Pitäisi luottaa oikein opettajiin kun vain tunnistaisi heidät -varmasti. Ja eikö sitten lestadiolaiset itse tavallaan opeta väärin jos ajatus on että vain he pelastuvat ja tekevät siinä synnin? Tai lut.srk tai jehova tms jos vaan omaa ajatusta kehotetaan noudattamaan.......
4.asia: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Eli mikä on nimen väärin käyttöä? Onko, jos sanotaan jotain ihmetellessä vaikka herranen aika, voi hyvä jumala tms, vai mikä??
5.asia: Rakastan mahdottomasti valokuvia ja minulla on niitä paljon, haluaisin kantaa aina aarteeni mukanani, nähdä ja muistaa lapseni/läheiseni niissä, muistella menneitä.. ja niiden säilyminen on tärkeää jne.. onko tämä väärän jumalan kumartamista, tai jos minulla on enkeliaiheisia patsaita tms, esim. kirjahyllyssä, onko se väärien jumalien palvomista? Minulle enkelit eivät ole mitään palvonnan kohteita vaan vertauskuvallisesti uskosta ja suojeluksesta kertovia esineitä, jotka muistuttavat minua niistä aina kun katson niitä. Haluan uskoa että jumala tietää tämän sillä eikös hän näe sydämeeni? tai jos sanon herranen aika tms, niin en tarkoita loukata häntä.
6.asia: joka vaikuttaa tyhmältä..kysyn silti. Tiedän että rahan yms palvominen on väärin...kun minä teen veikkauksia ja toivon joskus kohdallani käyvän tuuriakin niin onko se juuri palvontaa? Haaveilen asioista kuten ihmiset tapaavat tehdä, mutta haaveisiini mahtuu myös muiden auttaminen ja hieman enemmällä kuin omistamallani muutamalla eurolla pystyisin varmaan antamaan monelle hyvää mieltä. En suinkaan ole koskaan jumalalta pyytänyt mitään lottovoittoa, se olisi jo 'liian paksua' vaan turvattua elämää ja minulle merkitsee eniten kaikki muu kuin raha. Vaikka haaveilen ja veikkaan niin uskon että jumala tietää ettei se ole minun suurin missioni elämässä, pitäisikö veikkaaminen sitten lopettaa? Joskus saan huimia haaveita, jos arpa suosisi niin kuinka antaisin vaikka kuntani sosiaalityölle avustuksia (nimettömänä), 'huonoihin koteihin' heidän lapsille vaatteita, ruokakasseja, leluja, välineitä työntekijöille, auttaisin vanhempiani jne jne, onko tämä ehdottoman väärin? Kuinka jakaa kymmenyksiä itseltään jos elää itsekin niin että laskujen jälkeen itsellekin jää vaikka 150e/kk ruokaan? tämä on ehkä tyhmää..mutta kaikkea sitä miettii..tällaiseksi jumala minut loi.
Tulipa paljon kysymyksiä. Tällaiseen "vastaussavottaan" voi olla vähän vaikeata näin netin puitteissa, mutta menköön tällä kertaa. Lyhyesti seuraavassa:
Kys. 1.
Kohta, johon viittaat, on ilmeisesti Ilmestyskirjan 7. luku. Siinä annetut
luvut
ovat
vertauskuvallisia lukuja: Israelin kahdentoista sukukunnan mukaan 12 000 tuhatta pelastunutta kustakin
sukukunnasta (tässä ei tarvita sen enempää laskinta). Pelastettu on se (ja vain se), joka turvaa Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan. Usko Jeesukseen, niin sinäkin pelastut varmasti.
Kys. 2.
Tässä ei kysytä niinkään sinun uskosi vahvuutta vaan Jumalan sanan ja sen armolupausten vahvuutta. Jos hän jotain lupaa, niin se on varmaa. Siksi saat rohkaistua uskomaan syntisi anteeksi Jumalan sanan perusteella.
Kys. 3.
Sinun täytyy itse lukea Raamattua. Siinä on kaikki sanottu. Jos lukee ja tietää, mitä Raamattu kertoo pelastustiestä, niin se on täyttä totta ja varmaa. Ei siinä tarvita muitten ryhmien taikka lahkojen lisäyksiä. Autuuden tiestä Raamattu opettaa selkeästi. Jokainen voi sen ymmärtää. Siltä ei hullutkaan eksy. Lue siis Raamattua!
Kys. 4.
Lutherin Iso Katekismus selittää hyvin toisen käskyn. Hanki kirja ja lue siitä erinomainen ja pitkä vastaus.
(Kyllä nuo antamasi esimerkit ovat Jumalan nimen väärinkäyttöä. Olet ihan oikeassa.)
Kys. 5.
Ei rakkaittensa valokuvien katselemisessa/mukana kuljettamisessa ole mitään pahaa. Päinvastoin. Sehän on ihanaa, että sinulla on näin paljon rakkaita ja niin läheiset välit heihin.
Samoin ei noissa enkelipatsaissakaan mitään pahaa ole.
Kys. 6
Ei tuossa veikkaamisessakaan mitään pahaa sinänsä ole. Silloin jos se synnyttää rahanhimoa tai pelihimoa, asia on jo toinen. Jumala on luvannut pitää huolta omistaan. Jopa ilman veikkaamistakin!
Kysymys 707
Minua sitten vaivaa moni asia, joita huomaan miettiväni ja surevani harva se päivä.
Ensiksikin olen kamalan herkkä luonteeltani ja ehkä siksi suren asioita joihin en voi vaikuttaa.
Hoidan kotona pientä tyttövauvaani ja saatan purskahtaa itkuun kesken vaipanvaihdon tms. kun nään kuinka hentoinen ja kauniisti luotu hän on. Mutta en pelkästään siksi vaan maailman julmuuden/ihmisten pahuuden takia. Silmiini osuu televisiosta ja lehdistä usein juttuja pedofiliasta, kidnappauksista yms. pahasta, josta kärsin kotona niin että minun vatsaani vääntää ja tulee todella paha olo. Kun katson lapsiani, pelkään että heille voisi joskus käydä jotain pahaa, kuinka suojella heitä ja mietin sitä kuinka ne kaikki hyväksikäytetyt ja riistetyt lapset ympäri maailman kärsivät. Kuinka kamalaa ja surullista se on!!
Kuinka voisin olla miettimättä tuota kaikkea joka minua ihan oksettaa ja kuvottaa koska joskus en saa edes unta kun tunnen niin suurta surua? Olen pohtinut sitä että miten jumala voi antaa tämän kaiken tapahtua. Tiedän että ihmisellä on vapaa tahto mutta eihän ne lapset ole halunneet heille tapahtuvan noin. Vai onko niin että jumala kostaa lapsille isien pahat teot kuten jossain kohti näin sanotaan..? Viattomalle lapselle? Jumalahan on hyvä, ei kosta. Entä jos joskus kun ei millään jaksa ja tulee se huono päivä että huutaa lapselleen tms. milloin olen tehnyt niin väärin että jumala kostaa sen minun lapsilleni ja antaa heidän joutua vaikka kidnappauksen uhriksi? Auta nyt minua ymmärtämään tätä asiaa.,tämä syö minua kamalasti.
Entä kun jos jotkut näistä ihmisistä, pahantekijöistä tai pienistä lapsista jotka vankeudessa elävät, eivät olekaan saaneet mahdollisuutta kuulla koskaan jeesuksesta niin kuinka he ikinä voivat päästä osalliseksi jumalan valtakunnasta? Ja minua oksettaa sekin että jos kuvittelisin että pääsisin itse josku taivaaseen (esimerkin omaisesti tämä asia) ja minun vääryyteni olisivat olleet maan päällä esim. valehtelu ja toisesta pahan puhuminen tms. mielestäni 'pienenmpää' syntiä (onko pienempää syntiä vai kaikki samanarvoista?) edustavat teot ja joku joka on riistänyt toista ihmistä vuosikymmeniä kuten esim. Itävallan tapaukset jne.. olisikin tehnyt parannuksen niin miten on tulkittava raamattu ja sen sanat että kukin saa tekojensa mukaan. Eihän kerran edes ole välimuotoja kuin taivas ja helvetti. Eli tämä pahantekijä pääsee taivaaseen kuten muutkin parannuksen tekijä. Miten toteutuu se 'tekojen mukaan' vai onko taivaassa jokin arvojärjestys meille millä pallilla istumme siellä?
Tuntuu niin pahalle että joku voi riistää toista ja sitten pääsee kuin 'koira veräjästä' kuten sanotaan..? Eikö näitten lasten kivulla ja riistolla ole mitään väliä. Siksi jumalan rakkaus tuntuu niin toisaalta vaikealta ymmärtää että hän on antanut meille lapset suojeltavaksi mutta antaa anteeksi vaikka heitä olisi kuinka paljon raiskattu? Hirveää. Minua itkettää tämä asia kamalasti. Miten ihminen voi olla niin julma?
Maailman pahuus on tavaton. Ajattele, kuinka paljon Jumala joutuu kärsimään, kun hän näkee ja kuulee todella KAIKEN. Häneltä ei ole mikään salassa. Silti hän on rakastanut ja yhä rakastaa tällaista maailmaa (siis myös meitä) ja on antanut Poikansa kuolemaan meidän syntiemme edestä. Kuinka sanomatonta hyvyyttä! Jos jo sinulle tai minulle tekee vaikeata rakastaa pahaa maailmaa, kuinka paljon se onkaan vaatinut Jumalalta, joka tietää kaiken paremmin kuin joku toinen konsanaan.
Toisaalta juuri tässä on se ihana lohtu, että me saamme uskoa ihan kaikki synnit anteeksi. Myös ne synnit, joihin kotona sorrumme, kun emme jaksakaan aina elää niin kuin soisimme. Jumala antaa meillekin anteeksi meidän hirveän syntisyytemme. Ja sitä syntiä meillä on ja riittää. Valitettavasti. Huomaamme, ettei meidän sydämemme lopulta ole parempi kuin toisten. Samaa syntiä on sielläkin, minkä näemme itsemme ulkopuolella. Jos ei Jumala armahtaisi sellaista syntikurjuutta, ei hän voisi armahtaa enää meitäkään!
Lapsille me saamme opettaa, että Jumala on hyvä kaikesta maailman pahuudesta huolimatta. Hän tahtoo
siunata lapset (lue Mark. 10:13-16) ja hän on uhannut myös tuomiolla niitä,
jotka viettelevät jonkun
heistä (lue Mark. 9:42). Sinäkin saat jättää lapsesi Jumalan hyvään hoitoon
ja
huolenpitoon.
Hän taitaa hoitaa heidät, olipa heidän ajalliset vaiheensa sitten millaiset tahansa. Uskalla Herran apuun.
Taivaassa on ns. kirkkauden eroitus eri uskovien välillä. Tästä meille puhuu esim. 1. Kor. 15:41. Samoin on kadotuksessa ero eri pahantekijöiden välillä. Tästä
puhuu esim. Luuk. 12:47-48.
Lopuksi: Me saamme aina ja kaikessa luottaa siihen, että Jumala on antava oikeudenmukaisen, vanhurskaan tuomion jokaiselle. Ei hän tee virheitä tuomitessaan. Tärkein kysymyksemme on, kuinka me ja meidän läheisemme ja lähimmäisemme pääsisimme taivaaseen. Vastaus on annettu meille evankeliumissa.
Kysymys 706
Miksi opetatte väärin, että Jumalan lapseksi synnytään kasteen kautta? Raamattuhan opettaa selvästi, että parannus tekee syntisestä vanhurskaan, uudestisyntyneen Jumalan lapsen. Kaste kuuluu toki uskovalle, mutta eihän sillä varsinaisesti vanhurskauteta yhtään syntistä, vaan tämän tulee olla uskosta ja armosta osallinen kasteelle tullessaan. Lukekaa tarkemmin Matteuksen evankeliumin kolmas luku ja oikaiskaa käsityksiänne!
Otetaanpa tämä kysymys tarkasti. Jo Vähässä Katekismuksessa Luther sanoo kasteesta, että se on "armon ja elämän vesi, uuden syntymisen peso Pyhässä Hengessä". Sitten on suora lainaus Tiituksen kirjeestä(3:5). Ei sitä tämän selvemmin taida sanoa. Muitakin kohtia voisi Raamatusta lainata.
Kysymys 705
Kuinka yleisiä armolahjat nykyisin ovat? Tarkoitan lähinnä: terveeksitekemisen, voimallisten tekojen, arvostella henkiä, kielilläpuhumisen, profetoimisen.
Itse en tällaisia armolahjoja haluaisi. Eikö tämän tapaiset armolahjat kuulu menneisyyteen tai lähinnä lähetystyötä tekeville?
Miksi et haluaisi?
Jumalan lahjat ovat aina ihania ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoisia! Eri lahjojen yleisyydestä en osaa sanoa mitään. Ne ovat tarvittavssa määrin aina Jumalalta saatavissa.
Hyvä luku lukea on 1. Kor. 12.
Kysymys 704
Jotkut uskovat puhuvat Jumalan läsnäolon tunnusta. Voiko se olla
sielullista, epäaitoa?
Voi. Kaikki kuuluu koetella Jumalan
sanalla. 1. Tess. 5:21. Liian usein
kristityt
pitävät omia
päähänpistojaan Jumalan äänenä. Siitä on seurauksena pelkkää sekasotkua. Silti Jumalan läsnäolon tuntu ja sen maistaminen on suloista. Se kokemus on aina sidoksissa kasteen armon ja ehtoollisen lahjan kanssa. Niissä Kristus kohtaa meidät. Niiden voimassa hän saattaa meidät arkeen ja kokemaan läsnäolonsa tuntua päivittäisessä kilvoittelussa.
Autuuden perusta on kuitenkin aina evankeliumin vahva lupaus armon riittävyydestä kaikille syntisille.
Kysymys 703
mieltäni askarruttaa kysymys siitä kuinka perinteinen usko ja elämäntapa on yhdistettävissä nykyajan maailmanmenoon eli miten te rukoilevaiset elätte maailmassa olematta maailmasta esim suhtautuminen nykyajan tegnologian tuomiin haasteisiin ja yhteiskunnan muuttuminen yhä vallattomammaksi ja pidäkkeettömämmäksi kuinka te oikein pärjäätte tässä maailmassa ja jaksatte työyhteisön ja ympäristön luomissa paineissa
maailma on mennyt sille mallille että mitä tahansa muuta saa tehdä paitsi uskoa perinteisellä tavalla jumalaan siksi arvostan suuresti yhdistyksenne peräänantamattomuutta jolla pidätte uskoonne kuuluvista asioista kiini tinkimättä tippaakaan
itselleni on täysin käsittämätöntä mikä ongelma kirkon taholta on muodostunut naispappeudesta jne mielestäni on väärin tuomita vakaumuksensa mukaan uskovia näen todella tässä kalajoen käräjien henkeä ja jos olisi olemassa jonkinsortin konventikkeliplakaatti johon vedota olisitte koko porukka käräjillä...
Kyllä me rukoilevaisuudessakin haluamme elää juuri tässä ajassa ja siis nykyajassa. Olemme mukana modernissa elämänsykkeessä. Ei siitä pääse eroon eikä ole syytäkään. Raamattu kehoittaa meitä viettämään jumalanpalvelusta koko elämällä. Arjen iloineen ja suruineen voi ja saa pyhittä Herralle. Rukoilevaisuudessa ei ole syytä tehdä uskosta jotain omituista, jota voi "harrastaa" vain seuroissa ja pyhäisin. Tärkeää olisi antaa koko elmä Herralle. Sitten on tietysti totta, että ei rukoilevainen tai muun sortin kristitty voi mennä kaikkeen mukaan ja ajatella samalla tavalla kuin maailma. Kilvoittelu kuuluu arkipäivään - ja se näkyy ja kuuluu erilaisuuten. Jeesus sanoo: "Te olette maan suola, maailman valkeus." Suokoon Jumala, että näin on minun ja meidän elämässämme.
Kysymys 702
Kun Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki, niin pitäisikö ajatella kaikkia persoonia vai voiko keskittyä vain yhteen?
Tuntuu vaikealta keskittyä kolmeen persoonaan yhtaikaa. Paljon helpompaa on esim. ajatella vain Jeesusta ja keskittyä vain häneen. Mutta tehdäänkö tässä ikäänkuin "vääryyttä" Isälle tai Pyhälle Hengelle? No Isällä ja Pyhällä Hengellä ei ainakaan ole sitä ongelmaa, että olisivat kateellisia. Ja toisaalta valitsi minkä tahansa noista kolmesta tai kaikki kolme tai vaikka pareittain, niin yhteen Jumalaan aina osumme.
Minua hämää tuo kolminaisuus. Toisaalta Isästä puhutaan niin, että hän olisi varsinainen Jumala ja "the boss". Ja toisaalta Poika on Isästä syntynyt ja Pyhä Henki lähtee heistä, niin eikö Isä siis varsinaisesti ole kaiken alkulähde ja siinä mielessä päähuomion tulisi kohdistua häneen. Ja kun Jeesus on Jumalan Poika, niin eikö Isä se "ensimmäinen ja varsinainen Jumala ole" ja kuitenkin nuo kaikki kolme ovat ihmeellisesti yhtä.
Ja toisaalta sekin hämää Raamatussa, että toisaalta Paavali sanoo, että hänellä on halu täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa. Mutta siinä yhteydessä hän ei puhu Isästä ei Pyhästä Hengestä mitään. Ja toisaalta taas puhutaan siitä, että saamme nähdä Isän.
Ketä odotamme loppujen lopuksi näkevämme? Pyhän Kolminaisuuden toki, mutta silti hämää kun asiasta puhutaan käyttäen eri persoonia. Jeesus sanoo, että joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Eikö tässä mielessä ole sama asia ajatteleeko Isää vai Jeesusta?
Miksi Jeesus opetti rukoilemaan Isä meidän joka olet taivaissa? Miksei hän sanonut esim. Pyhä Kolminaisuus meidän, joka olet kaikkialla? Svebilius selittää tuota Isä meidän -rukouksen kohtaa niin, että Isällä tarkoitetaan siinä koko Kolminaisuutta, ei vain Isää. Mutta eikö Svebilius ole väärässä kun katekismuksessaan näin sanoo?
Mihin persoonaan päähuomion pitäisi kiinnittyä ja ketä eniten ajatella? Miten Jumalaan pitäisi uskoa "teknisesti oikein"?
Kysymyksiä taisi tulla liikaa
yhdellä kertaa. En pysty jokaiseen vastaamaan yksityiskohtaisesti.
Mutta jotain seuraavassa.
Raamattu opettaa, että Jeesus on Sana eli Jumala, joka tuli lihaksi
(lue Joh. 1:1 ja 14). Sanana hän on aina
ollut
olemassa ns. Jumalan
suussa, koska Jumala ei koskaan ole ollut mykkä. Kun Jumala puhuu, hän puhuu siis sanaa eli Kristusta! Siten Kristus on ollut olemassa yhtä kauan kuin Isäkin, mutta samalla on tietysti (!) aivan totta, että hän on syntynyt Isästä kuten "sana syntyy suussa".
Näin voimme ajatella myös Hengestä. Henki on aina ollut olemassa. Jumala ei ole koskaan ollut "hengetön" eli kuollut. Siksi Henki on ollut olemassa yhtä kauan kuin Isäkin, mutta tarkkaan ottaen lähtee hänestä kuten uskontunnustuksemme mukaisesti tunnustamme.
Hieno kuvaus tästä on 1 Moos. 1:2-3,
jossa
Jumala toimii siten, että
hänen Henkensä liikkuu vetten päällä ja hän puhuu Sanaa. Siinä on koko
kolminaisuus yhdessä - ja kuitenkin "erillisinä" persoonina. Samoin
tapahtui myös esim. Jeesuksen kasteen yhteydessä ja sinun oman kasteesi
yhteydessä (Matt. 3:16-17 ja 28:18-20).
Sinutkin on siis kastettu "Isän
ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", ei nimiin, koska Jumala on kolmiyhteinen ykseys!
Vaikka kolminaisuutta emme voi järjellä ymmärtää, se ei tarkoita, ettemmekö voisi sitä Raamatun sanan perusteella uskoa todeksi.
Kysymys 701
Miten pienten lasten äiti (tai miksei isäkin) kykenee hoitamaan omaa uskonelämää? Tätä olen miettinyt, päivät kuluvat juosten, lapsista on paljon työtä ja kotiaskareet on hoidettava. Tiedän, että tämä on kaikki arvokasta jumalanpalvelusta, jos lähtee uskosta. Miten sitten henkilökohtainen raamatunluku? Päivällä ei yksinkertaisesti ole rauhaa juuri hetkeäkään, illalla kuin lapset ovat nukkumassa, pitää hoitaa rästiin jääneet kotityöt ym ja sitten onkin jo niin väsynyt, ettei pysty keskittymään Raamatun tutkimiseen. Aamulla ei myös aikaa ole, kun lapset herättävät niin aikasin, ei jaksa nousta itse aikaisemmin, vaikka haluaisi, mutta terveys ei sitä tahdo kestää.
Tärkeitä toki ovat kodin ilta- ja aamuhartaudet, jotka koen siunaukseksi, mutta siinäkin tuntuu välillä, ettei mitään saa irti, kun lapset pyörii eikä pysty oikein keskittymään hartauteen itsekään. Jumalanpalveluksissa lapsista sama vahtimis- /viihdyttämistyö, että saarnat menee kyllä useasti ohi, pari lausetta saattaa mieleen jäädä. Tiedän, että ei ole aina määrästä kyse, mitä lukee tai kuulee sanaa, mutta useasti tuntuu, että oma sielu on nääntymässä nälkään, millä sitten jaksaa enää ruokkia näiden pienten lapsosten sieluja...?
Tuttua kokemusta! Sellaista on perhe-elämän arki usein. Kierrettä on vaikea saada katki. Joitakin ajatuksia.
Itse koin joskus yhtenä siunauksena, että luin lapsille lastenraamattuja. Koetin löytää ja valita sellaisia, joista opin itsekin. Laajemmat kuvaukset Raamatun historiasta olivat hyviä. En ole kylläkään itse saanut kotiini tai käsiini kirjasarjaa "Ikuisia kertomuksia", mutta sitä on kehuttu. Saisitko jostain käsiisi tuon kirjasarjan tai jotakin muuta?
Olisiko lisäksi mahdollista, että pääsisitte joskus irrottautumaan arjesta ja keskittymään Jumalan sanan kuuloon. Väliin järjestetään joissakin yhteyksissä lapsille pyhäkoulua saarnan ajaksi. Tai voiko ehkä joku isovanhemmista, sisaruksista, kummeista, ystävistä ottaa lapsikatraan hoitoonsa hetkeksi? Tässä olisi muuten mainio palvelu monelle nuorelle tai vanhemmalle.
Sitäkin on kokeiltu, että kuuntelee Raamattua kasetilta samalla, kun laittaa ruokaa. Tai pitää päässään kuulokkeita tai nappeja, jotta Raamatun kuuntelu onnistuu paremmin. Ruotsissa on esim. iPodeen heitetty raamattuluentoja ja niitä kuunnellaan ruuhkabusseissa.
Rukoilevaisten parissa kokoontuu myös äiti/lapsi-piirejä, joissa tutkitaan Raamattua. Joku tai jotkut ottavat lapset siksi ajaksi hoitoonsa.
Jos joku muuten keksii tai muuten kokemuksesta tietää hyviä ja vielä perempia neuvoja, jakakaa ihmeessä netin välityksella!
Kysymys 700
Miten on naisen ja miehen eron säilymisen kanssa tässä Raamatun kohdassa: "Mutta yksi nainen heitti myllyn kiven kappaleen Abimelekin päähän ja musersi hänen pääkallonsa. Ja Abimelek kutsui nopiasti palvelijan, joka kantoi hänen aseitansa, ja sanoi hänelle: 'vedä miekkasi ja tapa minut, ettei minusta sanottaisi: nainen tappoi hänet!' Ja palvelija pisti hänet lävitse, ja hän kuoli (Tuom. 9:53,54)"? Katastrofi tuo oli ainakin Abimelekille niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.
Abimelekille toisaan katastrofi. Koska hän ei kunnioittanut Jumalaa eikä välittänyt hänen sanastansa, joutui hän hakemaan arvojansa ja kunnioitusta tästä maailmasta. Lopputulos oli surkea. Jumalattoman elämä päättyi lyhyeen ja häpeällisesti.
Kysymys 699
Ef. 5:21 "Ja olkaat toinen toisillenne
alamaiset
Jumalan
pelvossa."
Ef. 5:22 "Vaimot olkaat omille
miehillenne
alamaiset niin kuin Herralle."
Voiko 21 jakeen käsittää siten, että miestenkin pitää olla alamaisia naisille ettei esim. tulisi riitaa, ja että me miehetkin olisimme kaikkien orjia, palvelijoita, ja että pitäisimme kaikkia ihmisiä meitä parempina?
Tuon 22 jakeen voisi tarkoittavan sitä, että naisia kehoitettaisiin erityisesti olemaan miehilleen alamaisia.
Toisaalta Jumala haluaa miehen olevan naisen pään mutta samalla kaikkein pienin ja nöyrin.
Itse miehenä katson Jumalan haluavan minun olevan alamainen jopa lapselle, kuitenkin olemalla samalla lapsen pää. Olen siis samalla kertaa lapselle pienin ja suurin.
En siis voi ylpeillä ja mahtailla lapsen edessä vaan nöyrästi toteuttaa Jumalan tahtoa isänä ja vanhempana ihmisenä, pitää kuria ja kunnioitustakin yllä.
Lapsi on yhtä arvokas Jumalan silmissä kuin minäkin. Minun täytyy siis kunnioittaa lasta niinkuin Jumalakin kunnioittaa.
Aikuisen alamaisuus lapselle on mielestäni myös sitä, että aikuinen kuuntelee lasta ja ottaa hänen mielipiteensä huomioon.
Jos lapsi sanoo minulle esimerkiksi, että nyt isä sinä valehtelet. Eikö minun silloin pidä nöyrtyä lapsen edessä ja sanoa, että niin minä valehtelin ja haluan tehdä parannuksen synnistäni. Olen joutunut tulemaan monta kertaa lasta pienemmäksi, kun hän on sanonut totuuden liikasyömisestä, tuhlaavaisuudestani jne. Olen joutunut tottelemaan lastani mutta samalla Jumalan Sanaa.
Ovatkohan nämä yllä olevat ajatukset täysin vääriä?
Mielestäni olet ymmärtänyt asian syvällisesti. On tosiaan tärkeätä huomata, että Raamatussa on alamaisuuskehotuksia kaikille. Jokainen on jonkun alamainen. Silti tämä ei kumoa sitä, mitä kirjoitit isän tehtävästä perheessä "perheen päänä". Mutta jos vain toimii päänä, ei koskaan nöyrry eikä niin ollen voi toimia oikein päänäkään.