Kysymykset

Koen aika vaikeaksi antaa ohjeita tällaiseen vyyhtiin näin netin kautta tuntematta lainkaan koko tilannetta. Jotain täytyisi kyllä epäilemättä tehdä. Näin ei voi jatkua. Olisiko suvussa joku, joka voisi toimia "välittäjänä"? Hänen ei saisi mennä mukaan mihinkään pahan puhumiseen toisten selän takana vaan pyrkiä aidosti viemään rauhaa sinne, missä on riitaa. Voisi yrittää puhua asianomaisten kanssa ensin kahdestaan ja sitten mahdollisesti yhdessä. Varmaan olisi hyvä, jos Herra saisi vaikuttaa anteeksiantavaista mieltä jokaisessa. Totta kai tuo anteeksiantaminen edellyttää anteeksi pyytämistä ja antamista ja saamista. Sen pohjana on Kristuksen rakkaus meitä suuri syntisiä kohtaan, jollaisia jokainen meistä on. Toivotan siunausta sinulle tähän tosi ikävään tilanteeseen.

Koska UT ei ota selvää kantaa kymmenysten maksamiseen, siihen on sitten tyytyminen. Maksamalla kymmenykset uhraat ihanasti Jumalan valtakunnan työn hyväksi varojasi. Kaikki eivät pysty kymmenysten maksamiseen. Vallitkoon tässä kristillinen vapaus - ilman että se vapaus koituu "lihan vapaudeksi". Tämä asenne on kirkkohistorian läpi kantavana ajatuksena.

Jotkut tietysti voivat uhrata vielä enemmänkin kuin kymmenykset. Sekin olkoon sallittua!

Hiukan riippuen siitä, mitä tuolla positiivisella ajattelumallilla tarkoitetaan, eri kristityt vastaavat eri tavalla kysymykseesi. On mielestäni hyvä säilyttää aina kiitollinen mieli Jumalaa kohtaan, myös tällaisina luopumuksen aikoina. En pidä rakentavana ja itse ainakin kyllästyn aika nopeasti, jos joku tai jotkut aina näkevät kaikessa vain surkeutta ja pahuutta. Jumalan lapsella on ihana etuoikeus elää hänen yhteydessään ja iloita taivaallisen Isän huolenpidosta päivittäin. Synnit anteeksi saatuna ei voi jatkuvasti olla hapan kuin sitruuna. Tässä suhteessa on hyvä oppia ja opetella positiivista ajattelua, jolla ymmärrän sitä, että kristitty luottaa kiitollisin mielin Jumalaansa eikä lyyhisty huoliensa alle taikka maailman kurjuuden surkutteluun. Jos taas positiivisella ajattelulla tarkoitetaan väkinäistä yritystä tehdä kaikesta rumasta ja pahasta kaunista ja hyvää, ei sellaisessa ajattelussa ole mitään järkeä. Täytyy elää jalat tukevasti maassa ja olla realisti. Maailmassa on paljon pahaa, mutta sinne saa tuoda valoa ja iloa. Valo on Herra Jeesus!

Sinun on seurattava omaatuntoasi. Et
voi toimia vastoin sitä. Se olisi syntiä (vrt Room. 14:23). Vaikka sota
on kyllä aina Jumalan rangaistus, ei oman maan puolustaminen vihollista vastaan tosiaan ole mikään synti, kuten kirjoitit. Voimme vain kauhulla ajatella, mitä oliskaan seurannut, jollei Jumala olisi varjellut kansaamme ja maatamme sodan vuosina. Vapaan Suomen puolesta uhrattiin tosi paljon, mutta se uhri koitui vielä useamman hyväksi. Kristillinen kirkko sai jatkaa evankeliumin julistusta, vaikka nykyinen kirkko on tuota vapautta väärinkäyttänyt raskaasti. Kyllä minusta on yhä kaikki syy puolustaa maamme vapautta. Ei siinä puolusteta pelkkää EU:ta vaan omaa armasta isänmaatamme. Sota-aikana löytyisi sinun kaltaiselle kansalaiselle toimintaa, joka koituisi koko maan ja kansan hyväksi - ilman että sinun tarvitsisi tarttua aseeseen. Ketään ei saa ehdoin tahdoin pakottaa aseelliseen puolustukseen, mutta kansalaisvelvollisuutemme on rukoilla ja toimia isänmaamme parhaaksi eikä heti vaikeuksien tullessa poistua maasta. Iloitse vapaasta isänmaasta ja kiitetään Jumalaa siniristilipustamme!

Voit lukea vanhasta kastekaavasta Lutherin kastekaavan pääsisällön (suomeksi käännettynä). Siinä tulee selvästi esille "eksorsismi", perkeleen vallan alta päästäminen. Kasteessa on kyse siis "armon valtavasta ihmeestä". Saatanan vanki vapautetaan taivaan lapseksi ja perilliseksi! Kiitä siis Jumalaa kasteestasi.

Silti on hyvä muistaa ja pitää mielessä, että on vielä kumminkin
eri asia, jos joku joutuu "riivatuksi". Sellainen sieluparka on silloin
antanut elämänsä sielunvihollisen rääkättäväksi. Se on voinut tapahtua
tietoisesti tai sotkeutumalla mustaan magiaan taikka spiritismiin,
jolloin on jäänyt kiinni pimeyden vallan verkkoon (eikä pääsekään enää
siitä irti). Kyllä tällaista on tapahtunut ja tapahtuu edelleen.
Sellaista ihmistä voi Jeesus auttaa. Lue esim. kertomus
Mark. 9:14-29. Tuo pahojen henkien manaus
ei
ole
mikään
roomalaiskatolisten monopoli. Jumala voi antaa tämän lahjan, kelle hän haluaa. Sen käyttö toteutuu aina rukouksessa ja tarvittaessa myös paastossa.

Valitettvasti ei kukaan ehdokkaista hoida nykyistä paimenvirkaansa yksin Raamatun sanan mukaan. Ei tilanne miksikään muutu, jos joku heistä valitaan korkea-arvoiseen virkaan. "Joka ei ole uskollinen vähässä, ei ole uskollinen paljon haltijana." Silti parannukseen on mahdollisuus nöyrtymisen kautta. Sen meille ja kaikille muille suokoon armollinen Herra.

Hyvät ja rakastavat äidit ovat huolehtivaisia. Eikä siinä sinänsä ole mitään kaduttavaa. Joskus kuitenkin ylenpalttinen murehtiminen rasittaa omaa sydäntä ja ärsyttää suunnattomasti omaa jälkikasvua. Olisi uskallettava "päästää irti". Voimme varmaan vanhempina antaa ohjeita edelleen, mutta olisi varottava, ettemme ikään kuin rupea elämään lapsen kanssa tai jopa lapsen puolesta hänen elämäänsä.

Matteuksen vuorisaarnan 6. luvun loppu (jakeesta 25 alkaen) olisi varmaan hyvää luettavaa. Siinä puhutaan huolista. Samoin kannattaa lukea Room. 8:28. Muista lisäksi "puhua Jumalalle enemmän lapsesta kuin lapselle omista huolistasi". Jätä huolet Jumalalle ja keskity lapseesi ja hänen elämäänsä tässä toivossa. Ei se kylläkään kovin helppoa tule olemaan. Silti meillä kristityillä on tämä etuoikeus jättää mieltä painavat asiat Jumalalle ja keskittyä elämiseen. On hyvä lukea myös 1. Piet. 5:7. Se koskee sinua ja lastasi ja jokaista.

Valitettavasti kirkkomme on langennut raskaasti hyväksyessään jo v. 1986 epäraamatullisen naispappeuden. Nyt lisäksi on aloitettu ajojahti apostolisen paimenviran haltijoita vastaan. Seurakunnan viroista heitä potkitaan pois. Uusia raamatullisia paimenia tulee opiskelemaan yhä harvemmin. Jotkut nyt virassa olevista siirtyvät opettajiksi tai järjestöihin. Vuosien saatossa naispappien osuus on kasvanut valtavasti. Siinä syy. Yhä on ja tulee aina olemaan sellaisia jumalanpalveluksia, joissa ei epäapostolinen virka ole vallalla. Hakeudutaan niihin ja iloitaan ihan sydämen kyllyydestä autuuden lahjoista.

Varmaan kannattaa jälleen kerran hetkeksi pysähtyä Raamatun ääreen ja miettiä kysymystä sen valossa.

Lue rukouksella esim. 2. Moos.
3:21-22,
11:2-3 ja 12:35-36.

Vrt. jo 1. Moos. 15:14.

Näissä kohdissa kerrotaan, miten Egyptin vitsauksilla lyöty kansa
kuitenkin kaiken jumalakielteisyytensä keskellä antoi runsaita ja
kalliita lahjoja israelilaisille. Siksi ei minusta ole mitenkään
välttämätöntä, että pitäisi antaa pois saamansa lahjat. Jos taas niitä
ei halua pitää tai niillä ei ole itselle käyttöä, niin ne voi antaa
hyväntekeväisyyteen.

Raskausaika on "raskasta", väliin hyvin raskasta. Se on Raamatun mukaan osa syntiinlankeemuksen seurauksista (1. Moos. 3:16). Voit ajatella, että tämä aika ei kuitenkaan kestä loputtomasti. Siihen tulee muutos ja myös elämä muuttuu todennäköisesti sen myötä ihan toiseksi. Väliin esim. hyvin väsyneenä ja uupuneena voi oma elämä tai tulevaisuus näyttää perin synkältä. Mutta sitten kun on saanut levätä ja rauhoittua, huomaa, että taas jaksaa. Kristittynä saamme lisäksi turvata siihen, että Jumala johtaa kaikki asiamme parhain päin (Room. 8:28). Hän pystyy jopa kääntämään täysin surkeat tai huonot asiat hyviksi. Hänellä on oma aikataulunsa, jota emme voi muuttaa. Lisäksi pitäisin erittäin hyvänä, jos hakisit ja saisit apua esim. vanhemmiltasi ja sukulaisilta, ystäviltä ja tietysti - mieheltäsi. Tarkoitan siis ihan käytännöllistä apua arkisissa askareissa ja päivän töissä. Toivotan sinulle siunausta ja voimia. Muista, että "lapset ovat Herran lahja" (Ps. 127:3), vaikka niistä epäilemättä on paljon vaivaa ja työtä.

He jakavat ympäri maailmaa raamattuja niille, joilla sitä ei ole. Ja niihin paikkoihin, joista sitä ei muuten löytyisi. He tekevät arvokasta työtä.

Välitän tämän kysymyksesi nettisivujen lukijoille, jotka voinevat auttaa sinua eteenpäin tiedon saamisessa.

Ei tarvitse. Kasteesi pelastaa sinut synnin, kuoleman ja perkeleen alta (näin asia todetaan nasevasti Vähässä Katekisuksessa). Siksi ei ole mitään pelättävää. Turvaa Jeesukseen, joka on pimeyden ja pahojen henkien voittaja.

Voi. Ei siihen ole estettä. Jos yrittää parhaansa eikä siltikään onnistu saamaan työtä, voi "hyvällä omallatunnolla" käyttää sitä mahdollisuutta, jonka valtio on luonut vähäosaisten auttamiseksi. Sitä paitsi tulee muistaa, että tällainen kunnon sosiaaliturva on yksi kristinuskon vaikutuksista länsimaissa!

Liity kirkkoon! Ei tämä ongelma muuten ratkea. Kummina voi toimia tosin myös jonkun "muun kristillisen kirkon" jäsen, joka hyväksyy luterilaisen kirkkomme kasteen. Mutta sellaisesta ei tässä liene kyse, vai kuinka? Siunausta sinulle kummin tehtävään.

Alkuaan on kirkossa ollut vahva
mieltymys valkoiseen väriin. Se on perua jakeesta
Ilm. 6:11. Puhtauden ja taivaan väri.

Ensimmäinen väriä koskeva määräys annettiin pääsiäisestä, jolloin oli käytettävä nimenomaan valkoista väriä. Sittemmin tuli mukaan musta katumuksen merkiksi katumuspäiviksi (ja kuoleman merkiksi pitkäperjantaiksi). Vasta Innocentius III (1200) antoi tarkemmat määräykset värien käytöstä.

Muita värejä ovat vihreä (joka myöhemmin liitettiin toivoon ja kasvuun, kristilliseen arkeen ja kilvoitukseen), violetti (joka rinnastetaan katumukseen ja parannukseen) ja punainen (joka on veritodistuksen väri). Varsinkin Ruotsissa käytetään violetin rinnalla tai sijasta sinistä, mutta katolisessa kirkossa siitä itse asiassa on olemassa määräys, joka kieltää sinisen käytön!

Värien käyttö ja kirkollinen vaatetus meni välillä pröystäilyn tasolle. Haluttiin entistä komeampaa ja koreampaa. Rahaa meni liikaa vaatetukseen ja oli poissa tärkeämmästä. Myös me miehet osaamme siis koreilla vaatteilla! Ei se ole ainoastaan naisten mieleen ... Tiettyä yksinkertaisuutta tavoiteltaessa mieltymys pelkkään mustaan nousi myöhemmin esiin vahvana. Ehkä siinä oli mukana myös tietämättömyyttä liturgisten värien merkityksestä. Koska Raamatussa ei ollut erikseen säädetty väreistä, niitä ei kaikki pitäneet tarpeellisina. Musta pelkkänä värinä kirkossa ei tietääkseni ole koskaan ollut vallitseva käytäntö. Joskus vasta myöhemmin tällaista pyrkimystä on esiintynyt. Alkuaan kirkossa oli mieltymystä valkoiseen ja nytkö pitäisi tyytyä pelkkään mustaan? Minusta on hienoa, että Jumalan luoma ja meille iloa tuottava kaunis värimaailma palvelee Raamatun totuuden ja hengellisen sanoman julistusta.

Suomen kristityt suhtautuvat
pääsääntöisesti hyvin myönteisesti puolustusvoimien toimintaan.
Room. 13 puhuu paljon siitä, että esivalta
ei turhaan miekkaa kanna. Siinä
on
poliisi ja armeija mukaanluettuna. Siksi kristitty voi toimia sotilaana
armeijan palveluksessa. Se on arvokasta työtä. Etenkin kun ajattelemme
oman maamme historiaa ja käytyjä sotia. Missä olisimme, jos ei
kansakunta olisi taistellut ja Herran armosta saanut säilyttää vapaata
isänmaata? Oletko muuten huomannut, että Raamatussa on useita
mainintoja "sadanpäämiehistä" ja ne kaikki ovat todella myönteisiä!
Etsi huviksesi nämä Raamatustasi. Lue koko UT läpi ja laske, kuinka
monta löydät ... Tuskin näin rohkaisevaa kuvaa annettaisiin
sadanpäämiehistä, jos he olisivat palvelleet ihan jumalattomassa
virassa. Sekin puhuu paljon! Sitten on eri asia, jos ruvetaan aseilla
mesomaan ja luomaan esim. Suur-Suomea tai Suur-Eurooppaa. Toisten
alistaminen aseitten voimalla ei ikinä ole oikein. Kun Johannes
Kastajan luo tuli sotilaita kysymään neuvoa autuudesta, hän kehotti
heitä toimittamaan sotilasviran velvollisuudet tunnollisesti eikä muita
ihmisiä sortaen. Tästä voi lukea Matt. ja
Luuk. 3
luvuista.

Toivotan sinulle siunausta työhösi ja sotilasuraasi. Palvele ja rukoile armaan isänmaasi puolesta kaikesta sydämestäsi. Olkoon siniristilippu silmissäsi kallis ja aina sydämessäsi turvaa ja lohtua tuoden.

Rukoilevaisuuden syntyyn liittyi "karismaattisia" kokemuksia. Hyvinkin voimakkaita. Lue niistä näiltä webbisivuilta. Siksi rukoilevaisuuteen on aina liittynyt vahva tunto siitä, että Pyhä Henki vaikuttaa seurakunnassa. Samoin rukous merkitsee paljon rukoilevaisuudessa. Sen kautta on tapahtunut moniakin ihmeitä. Niistä ei kuitenkaan "mesota" eikä niitä haluta niin tuoda julkisuuteen kuin nykyään on ehkä useammin tapana. Tämän mukaisesti me tahdomme myös opettaa. Jos tämä opetus ei sitten ole riittävästi ollut esille, vika on meissä saarnaajissa.

Rukoilevaisuus on aina taistellut Jumalan sanan puolesta. Ei ne postillat pelkästään vaan erityisesti se, että Jumala puhuu ja on puhunut Raamatussa. Sen mukaan on kuulunut saarnata ei vain rukoilevaisuudessa vaan kaikkialla, missä apostolinen kirkko on ja vaikuttaa. Tähän kuuluu omalta osaltaan ns. kirkkotaistelu. Emme voi olla tunnustavia kristittyjä tai rukoilevaisia ikään kuin jossain "tyhjiössä" vaan juuri siinä kirkossa, jossa me olemme ja elämme. Jo rukoilevaisuuden syntyyn liittyy hyvin paljon kirkkotaistelua (lue tuosta ajasta näiltä sivuilta). Samoin viime vuosisadalla esim. Paavola taisteli ihan jopa kirkolliskokouksessa raamatullisten arvojen puolesta. Eikä tuota taistelua käytyä jossain kirkkopolittisessa hengessä! Kyllä siinä oli kyse Pyhän Hengen vaikuttamasta viisaudesta. Mielestäni kuvitelma siitä, että ennen vain "ollaan istuttu jossain pirtissä ja luettu postilloja hiljaa" ei ollenkaan vastaa elävää historiaa. Totinen ja tunnossa herkkä uskova joutuu tällaisena aikana kuin tämä varoittamaan luopumuksen kauheudesta ja eksytyksen voimasta.

Kyllä Jumala hvyydessänsä meitä kohtaan tahtoo lahjoittaa tuon pelastusvarmuuden. Hän on antanut omaan rakkaan Poikansa meidän syntiemme edestä ja täyttänyt kaiken autuudeksemme. Tottahan se on silloin täysin varmaan, kun kerran Jumala on sen tehnyt eikä hän jätä mitään vajaaksi. Kristus sanoi viimeisinä sanoinansa: Se on täytetty! Siinä on sen pelastusvarmuus, johon saat panna turvasi. Se ei petä.

Kyllä usko on myös tahdon asia. Erityisesti kyseessä on Jumalan hyvä tahto. Hän tahtoo, että me pelastumme. Siksi hän antaa sen ihanan evankeliumin kaikua korviimme. Se vaikuttaa myös meissä. Meidän vastahakoinen tahto muuttuu. Tahdomme sitä, mitä Jumala tahtoo. Ja näin nöyrrymme hänen lahjoittamaan pelastukseen. Me rukoilemme: "Tapahtukoon sinun tahtosi!"

Koska Jumala on luonut tämän maailman eläimineen kaikkineen ja hän on kerran luova myös uudet taivaat ja maat, niin on siellä taivaan kirkkaudessa sitä samaa luomakunnan rikkautta kuin täälläkin (jopa vielä runsaammassa määrin). Siksi tulevassakin maailmassa on yhtä lailla sitä Jumalan luomaa hyvyyttä kuin täälläkin. Tämän tähden on päivänselvää, että eläimiä ei luotu vain tätä maailmaa varten vaan osana luomakunnan ihanuutta, joka uudistuu taivaassa entistä ihanammaksi. Luther puhui tyttärelleen (joka kerran suri kuollutta koiraansa), että taivaassa on koiria, joilla on "kultaiset karvat" ja "timanttiset silmät" jne (en muista tarkaan kuvausta, mutta se ajatus meni jotensakin näin). Aika komea selitys!

Kyllä varsinkin passiivinen vastarinta on kristitylle mahdollinen. Aktiivinen kumoustoiminta sitä vastoin ei ole soveliasta hänelle. Jumalan sanan kanssa ristiriitaisia päätöksiä kristityn ei kuulu totella. Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5:29). Lue myös kysymys 790 ja siihen annettu vastaus.

Sodan syttyessä maasta pakeneminen ei välttämättä onnistu. Jos on komennettu palvelukseen, syyllistyy rintamakarkuruuteen ja se saa rangaistuksekseeen sota-aikana ankaran tuomion (voinee johtaa jopa kuolemantuomioon). Sen lisäksi pakoon luikkiminen alentaa vahvasti muiden taistelumoraalia. Sitäkö kristittynä hakee? Sotatilanteessa sodanjohdolta tarvitaan myös ymmärtämystä ja tilannetajua. Ei ole mitään mieltä tapattaa miehiä etulinjassa jonkun toivottoman tai mahdottoman tehtävän suorittamiseksi. Täytyy osota myös vetäytyä ja ryhmittäytyä uudelleen parempiin taisteluasemiin jne. Tietysti ei aina ole poissuljettua sekään, että joku voi ulkomailta käsin paremmin pystyä toimimaan isänmaansa hyväksi kuin kotimaassa.

Kristityn on tärkeää kuulua johonkin kirkkoon. Uskon kautta uskova on Kristuksen kirkon jäsen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hän olisi tai hänen kuuluisi olla jonkun kirkon jäsen. Kristus perusti seurakuntansa tänne maailmaan, ja se seurakunta ei ole vain kaunis ajatus vaan kouriintuntuva todellisuus. Jos kirkosta eroaa, minne sitten? Ei ole hyvä, jos jää ikään kuin "roikkumaan" seurakunnan ulkopuolelle eikä koskaan sitoudu jäseneksi mihinkään yhteisöön. Lisäksi meidän on vakavasti mietittävä sitä, luovutammeko kirkon tuosta vain omaan paatumukseensa vai voisinko toimia innokkaasti kirkon uudistumiseksi. Muista, että Jeesuskin maksoi temppelille veroa, vaikka arvosteli ankarasti sen ajan papistoa (saddukeuksia ja kirjanoppineita) ja piti heitä luopioina. Lue Matt. 17:24-27! Mutta myönnän kyllä, että tilanne on käynyt pahaksi ja ei kovin mielellään syytäisi rahaa tällaisen kirkon tukemiseen. Silti ei voi välttyä ajatukselta, että kirkosta eroaminen ei ratkaisisi mitään. Lienee parempi kärsiä ja rukoilla Jumalan rangaistuksen poistumista kansamme yltä ja uusia herätysten aikoja.

Muslimien kanssa on yleensä paljon helpompi jutella uskonasioista kuin suomalaisten kanssa. Käy ihmeessä juttelemaan!

Älä tyrkytä sanomaasi. Kysele heiltä ja ole sydänystävä. Luulen, että he kertovat aika mielellään omasta uskostaan. Kerro sitten sinä omastasi. Jutelkaa ja olkaa kanssakäymisissä. Rukoile myös heidän puolestaan.

Arkkipiispan vaalissa äänestävät arkkihiippakunnan papit + valitut maallikot. Nykyään myös muiden hiippakuntien tuomiokapitulit sekä valitut maallikot osallistuvat valintaan. Arviolta ehkä suhde on noin 65-35 % arkkihiippakunnan edustajiston hyväksi. Luultavasti et itse juurikaan voi vaikuttaa valintaan (ellet sitten ole esim. tuollainen valittu maallikko taikka pappi)! Rukouksessa kannattaa muistaa vaalia, jos sitä vaikutetaan.

Noista menneistä arkkipiispoista on vaikea sanoa. Arvostan todella vain sellaista arkkipiispaa, joka seisoo Jumalan sanan takana. Oli tuo Johansson hyvä, mutta omana aikanaan tiettyjen muotivirtausten innoittama.