Kysymykset
Kysymys 1073
Olen hiljainen, mietiskelevä, sivusta seuraaja, taka-alalla viihtyvä. Tällaisena viihdyn ja olen tasapainossa itseni kanssa. Pitäisikö minun muuttua toisten ihmisten takia muuksi kuin olen että saisin ihmisten pointseja? Muuttua siksi, että he pitäisivät minusta, että minulla olisi ystäviä, muitakin kuin aviopuolisoni? Huomaan muiden "hauskojen ja eloisien" ihmisten valitsevan seuransa kaltaistensa joukosta, minunlaisiani karttaen. Heidänlaistensa seurassa en itse viihdy. Yleensä se, että on hiljainen, katsotaan olevan negatiivinen ominaisuus. Minuthan on luotu tällaiseksi. Onko se joku vika?
Ei luonteesi ole mikään vika. Pysy sellaisena kuin olet. Aitous on aina syvästi puhuttelevaa. Nyky-yhteiskunta ja työelämä kyllä ihan varmasti suosii tietynlaista ihmistyyppiä, joka on päälisin puolin avoin ja aina äänessä. Mutta ei ole mitään takeita, että "pitkässä juoksussa" tällainen ihminen herättää luottamusta ja on aina juuri se, mitä haetaan johonkin tehtävään. Sinulla on omat lahjasi sekä voimasi. Ei niitä pidä hävetä vaan kehitä niitä edelleen. Rukoile ja tee työsi mahd. hyvin. Ole oma itsesi ystävien keskellä. Juuri sellaisena myös aviopuolisosi sinut "löysi". On varmasti ihmisiä, jotka tutustuttuaan sinuun pitävät sinusta sellaisena kuin olet. Älä muuta itseäsi miellyttääksesi muita. Se ei edes onnistu. Sinä olet Jumalan luomana paras, kun olet oma itsesi.
Kysymys 1072
En ole koskaan ollut kristitty, joten olen aika pihalla. Miten minun tulisi toimia ja käyttäytyä ev.lut. -kirkon jumalanpalveluksessa (saanko sellaisiin edes mennä)? Pitäisikö ei-kastetun esim. poistua saarnan jälkeen - siis ennen ehtoollisosan alkua - vai saako katsella ja kuunnella? Kerro toki, mitä kaikkea minun tulisi ottaa huomioon, jos jumalanpalvelukseen matkaan.
Saat vapaasti tulla
jumalanpalvelukseen ja jäädä kuulemaan ja katsomaan. Rukoile
jumalanpalvelukseen mennessäsi, että Jumala johdattaisi sinut oikealle
paikalle ja saisit sydämeesi sanan, joka johdattaa sinua eteenpäin. Jos
et olet kastettu, sinun ei kuulu henk.koht. osallistua ehtoolliselle.
Ota myös Raamattusi esille ja aloita sen lukeminen esim.
Johanneksen
evankeliumista (tai jostain toisesta evankeliumista). Jos et ole
aikanaa käynyt rippikoulua, voit ilmoittautua aikuisrippikouluun,
jolloin voit papin johdolla ja opastuksella käydä läpi kristinopin
pääkohdat. Esim. minuun voi tässä tapauksessa ottaa yhteyttä (tai
johonkin toiseen tuntemaasi pappiin, johon syvästi luotat). Mielestäni
ei jumalanpalveluksessa ole mitään ihmeellisimpiä "sääntöjä", joita
pitäisi erikseen noudattaa. Saat ihan rauhassa istua ja samalla
hiljentyä levollisesti kuulemaan, mitä sinulle puhutaan. Ihana kuulla,
että sydämessäsi on herännyt kaipaus Jumalan puoleen. Anna hänen
johdattaa itseäsi eteenpäin tällä tiellä. Hän lupaa avata oven
kolkuttavalle. Hän lupaa, että etsivä löytää. Ja hän lupaa, että anova
saa. Lue Matt. 7:7.
Vielä lopuksi: Kristinuskon keskeisin sisältö on, että Jeesus, Jumalan Poika, on tullut sovittamaan sinun & meidän sekä koko maailman synnit. Vain hänen tähtensä sinulla on iankaikkisen elämän toivo. Saat uskoa, että sinunkin pahuutesi Jeesus on verellänsä pyyhkinyt pois. Tämän uskomalla olet autuas.
Kysymys 1071
Mitä jos jonkun ihmisen usko on nääntynyt ja riutunut pois niin, että hänestä voidaan jo käyttää nimitystä luopio, paatunut tai ulkokultainen. Mitä neuvoja antaisit tällaiselle ihmiselle loppuelämänsä varalle? Voiko hän käydä ehtoollisella enää ollenkaan, vai kannattaisiko se ja seurakunnassa käyminen lopettaa kokonaan? Tarkoitan uskovaista ihmistä, jonka omatunto on jo niin paatunut, että esim. ripistäkään ei enää ole apua. Kun omatunto on kerran paatunut, saako sitä enää eläväksi millään elämänsä aikana? Olisiko tällaisen ihmisen paras vain tehdä itsemurha, jotta ei enää kartuttaisi syntiensä mittaa täällä maan päällä? Raamatussahan sanotaan, että 'saastaiselle kaikki on saastaista' ja 'kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä'.
Jos se ihminen käy kirkossa ja
miettii ehtoolliselle menoa, hän ei kylläkään ole ihan paatunut vaan
mitä ilmeisemmin saatanan pahasti kiusaama sieluparka. Esim. apostoli
Pietari oli Jeesuksen sanojen mukaan saatanan langettama, jonka
puolesta Herramme rukoili, että hänen uskonsa ei raukeaisi tyhjiin
(Luuk. 22:32). Pietari lankesi syvälle ja
menettikin uskonsa, mutta
silti hänen uskonelämänsä ei lopullisesti rauennut tyhjiin vaan hän sai armon tehdä "parannus" ja palata takaisin vahvistamaan veljiä. Samanlaisen rukouksen Jeesus pitää myös tämän päivän pietarien puolesta!
Lisäksi en usko, etteikö armonvälineet hoitaisi tällaista ihmistä, vaikka hänestä itsestään tuntuisi, että sydän pysyy kovana ja pahana. Kyllä ripistä silti on apua. Emme voi ripistäkään ajatella niin, että siitä ei olisi apua, jos oma sydän rimpuilee vastaan. Jo se, että saa mainita sydäntä vaivaavat synnit ja pappi julistaa synnit anteeksi ja rukoilee ripittäytyjän puolesta, on varmasti siunaukseksi.
Itsemurha on vihoviimeinen eksytys. Sen tehnyt lopettaa itse kalleintakin kalleimman armonaikansa. Silloin ei tosiaan ole enää jäljellä armoa vastaanotettavaksi. Siksi epätoivoinen ihminen ei saa koskaan langeta tappamaan itseään. Saatana yrittää valhetellen eksyttää häntä tällaiseen saadakseen hänet lopullisesti saalikseen.
On ehdottomasti tärkeätä, että saatanan kiusaama sieluparka hakeutuu elävän seurakunnan ja paimenen esirukouksen hoitoon ja sinne, missä Jumalan hoitava sana (viiltävä laki ja lohduttava evankeliumi) saa kuulua ja kuuluttaa Jumalan uudeksi luovaa voimaa ja kaikkivaltiutta.
Kysymys 1070
Olen niin poikki!!!!
Olen ollut masennuksen vuoksi hoidossa ja olen tuntenut olevani jo voimakkaampi, asiat pysyneet suunnilleen hyvänä ja näyttää että Jumala on johdattanut minua monessa asiassa, mistä olenkin kiitollinen.
Joistain asioista olen luopunut, kavereista, työstä...mutta yritän omalla ajalla opiskella omaksi iloksi. Tuntuu että perheeni vie kaikki voimat. Mieheni on niin omissa jutuissaan kiinni, olen katkera hänelle kun hän vaan lähtee minne haluaa.... Tänä iltana väsyneenä toppasin vaan lapseni sänkyynsä ja huusin kurkku suorana 11kk vauvalleni että olisi "hiljaa!!" ja enkä edes mennyt enää rauhoittelemaan itkuaan....huusin monesti! En kertakaikkiaan jaksanut enää meteliä ja touhua. Tuntuu surulliselta sanoa etten jaksa lapsiani. Niitä, jotka Jumala on hyvyydessään suonut. Isompi lapseni on kamalan vauhdikas, luulen että joku adhd sillä on, en tiedä, huusin sillekin ja kiroilin että nyt pitää asettua! Tunsin miten jokin paha oikein sanoi sisälläni että ellei tuo lopu minä kohta revin niiltä hiukset päästä niin asettuuvat. Vauva itki kauan ennenkuin nukahti, toinen oli ihan hiljaa ja nukahti aikansa päästä. Sitten itkin minäkin, suren etten nauti heistä, tälläkin hetkellä olen vain onnellinen että he ovat olemassa mutta onnellinen että he ovat viimein poissa korvistani ja silmistäni, en jaksa heitä. Sisälläni on niin paha olla että haluaisin heittää kaikki lelut ja sotkut ja kaiken pihalle ja heitellä laseja seinille että pääsisin niistä eroon, en jaksa siivota niiden jälkiä. Miten alentavaa äidiltä. En kuitenkaan heittele vaan aloin kirjoittamaan tänne. Pienen rukouksen jo heitin Jumalalle. Olen kamala, olen maailman hirvein äiti varmasti ja tyhmin ja itsekkäin kun tein näin. Ei Jumalalla voi olla armoa minulle enää kovin paljon koska olen tällainen.
Perheen arki on kovaa ja rankaa. Et ole yksin huolinesi, äiti. Et yksin hermostumisesi kanssa. Kyllä näitä kokemuksia tai vastaavia on kaikilla. Arki rasittaa ja pistää hermot koetukselle. Ensiksi kannattaa puhua omalle miehellsi ja kertoa avun tarpeestasi. On hyvä, jos voitte sopia jotkut pelisäännöt työn jakamisesta. Jos miehellä on paljon työtä, on päivänselvää, että kaikkia asioita tämäkään ei ratkaise. Onko sinulla toiseksi mahdollisuutta saada apua vanhemmiltasi tai sukulaisilta? Edes hetkittäistä käytännön apua arkeen? Kerro luotettaville läheisillesi ongelmasta, arjen kaatumisesta päällesi. Ehkä lapsen kummit voisivat joskus olla apuna. Koettakaa järjestää myös miehenne kanssa kahdenkeskeistä aikaa itsellenne. Se antaa voimavaroja arkeen ja suhteeseenne. Kolmanneksi voi kunnalta tiedustella "kotihoidontukea". Sitä on tarjolla nykyään kait aika vähän, mutta sitäkin voi kysyä. Maksut on yleensä melko kohtuullisia. Neljänneksi voi ainakin näin kesällä katsella, olisiko esim. seurakunnassa jotain kivaa lastenleiriä, jonne voisi lähettää isoimmat lapset. Viidenneksi voisi katsella, josko kunta järjestäisi jotain uimakoulua isommille lapsille. Tai liikuntakerhoa. Etenkin isommalle eläväiselle lapsellesi tällainen harrastustoiminta saattaisi olla hyväksi. Hän saisi purkaa energiaansa muiden lasten kanssa. Kuudenneksi saattaisi olla kiva ilmoittautua jollekin avioliittoleirille. Siellä saa hyviä, kannustavia ohjeita avioliiton hoitoon, ja lapsille on siellä järjestetty oma hoito ja vapaa-aika. Ruokahuollosta ei tarvitse murehtia. Kaikki kannetaan pöytään silmien eteen! Ja seitsemänneksi voisi isommista lapsistasi olla kivaa, jos he pääsisivät kesällä mummulaan vaikkapa viikoksi. Tai voisiko sisarusten välillä sopia, että kaikki lapset (!) tulevat yhdeksi illaksi tai vuorokaudeksi jonkun luokse. Monesti heistä on seuraa toisilleen ja tilanne ei vaikuta niin "pahalta" kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Sitten seuraavalla kerralla lapset menisivät toiseen paikkaan ja kukin vuorollaan ottaisi vastuuta ja saisi helpotusta arjen pyörittämiseen.
Ennen kaikkea saat itse heittäytyä Jumalan armon varaan ja uskoa kaikki syntisi anteeksi. Tätä varten Jeesus on juuri tullut, että hän sovitti pahuutesi. Tämä anteeksiantamuksen lähde ei ehdy pahuutesi vuoksi. Siitä riittää ammennettavaa kaikkea saastaisuutta vastaan. Tarjoa tästä armosta lapsillesikin osa. Lue itsellesi ja heille jotain lohdullista lastenraamattua. Ja anna sen sanan hoitaa teitä jokaista. Pyydä myös lapsiltasi hermostumistasi anteeksi. Kerro heille avoimesti, että äiti on joskus väsynyt ja sanoo asioita, joita ei tarkoita. Kerro heille edelleen, että haluat silti rakastaa heitä ja toivot, että he saavat kokea, että äiti kuitenkin rakastaa heitä ja tahtoo turvata heidän elämänsä. Näin kristityssä perheessä mennään eteenpäin kompuroiden ja ontuen, mutta Herran armosta pystyssä pysyen. Runsasta siunausta sinulle ja perheellesi arkeen.
Kysymys 1069
Niin elintärkeä ja hyvä kuin Raamatun sana kokonaisuudessaan ja sellaisenaan onkin, niin tiedätkö millä perusteilla ns. Apokryfikirjat on aikanaan päätetty jättää siitä pois?
Apokryfikirjat ovat hyödyllistä luettavaa, mutta niitä ei koskaan ole pidetty osana Raamatun kaanonia eli Jumalan pyhänä sanana. Ne eivät koskaan ole kuuluneet heprealaiseen Raamattuun, jota esim. Jeesus käytti. Ne ovat itse asiassa kirjoitettu kreikaksi (eikä hepreaksi). Myös siksi ne eivät kuulu juutalaisten heprealaisten kirjoitusten kokoelmaan (eli meidän Vanhaan Testementtiin). Näin ollen apokryfikirjoja ei aikanaan tarkkaan ottaen "ole jätetty" pois Raamayun kaanonista vaan pikemminkin ne eivät ole koskaan kuuluneetkaan siihen.
Kysymys 1068
Montako kirjaa on vanhassa testamentissa ?
39
Kysymys 1067
Olen ehkä esittänyt vähän liikaa kysymyksiä vuosien kuluessa. Anteeksi vaan, jos on ollut liikaa vaivaa. Tosin ne ovat olleet vilpittömiä ja se kuka niitä sattuu lukemaan hyötyy niistä varmasti.
Eipä kysymysten esittämisessä ole mitään pahaa. Vastaan kaikkiin kysymyksiin, jotka liittyvät hengellisiin aiheisiin. Itse asiassa esitän kiitoksen sinulle, joka olet kysymyksilläsi ollut "mukana" rakentamassa näitä sivuja.
Kysymys 1066
Tulipa tällainen mieleen. Shakissahan ideologia on saada toinen mattiin ja siinä lyödään nappuloita. Tämähän heijastaa sodankäynnin ideologiaa. Kannattaako tällaista peliä siis pelata?
Ehdottomasti. Shakki on valtavan hieno peli. Kehittää ajattelua ja opettaa pelistrategiaa, josta on hyötyä ongelman ratkaisussa. Eikä siinä että lyödään nappuloita ole mitään pahaa. Kunhan vaan pelin tuoksinassa ei lyödä vastustajaa ...
Kysymys 1065
Kuka loi Jumalan? Mitenkä vastata tähän, kun joku kysyy?
Jumalaa ei ole luonut kukaan. Hän on iankaikkinen ja ollut aina olemassa.
Kysymys 1064
Tunnustuskirjoissa todetaan, että seuraavanlaiset esim. Jeesuksen sanat: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä" tarkoittavat, että ihmisyyden puolesta nämä on hänelle annettu, vaikka Jumalana ne hänellä jo oli.
Eikö tämä ihmisyyden puolesta perustelu hiukan onnu. Miksi Jeesus puhuisi erikseen itsestään ihmisenä tai Jumalana tuolla tavoin, kun hän on yksi persoona.
Eikö tuo voisi yhtä hyvin tarkoittaa sitä, että Jeesus oli tuon Isältä saanut ennen maailman luomista ikuisuudessa ja nyt hän vain toteaa sen mikä on ollut totta jo ennen maailman luomista: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä"?
Tosi Jumalana Kristuksella oli tuo kaikki jo iankaikkisuudessa. Ei sitä tarvinnut hänelle siksi erikseen antaa siinä mielessä. Ei nyt ajassa eikä silloin iankaikkisuudessa. Mutta koskaan ei "ihminen" ole saanut tuollaista kunniaa - ei ennen kuin Jeesus ihmisyytensä puolesta korotettiin korkeammalle kaikkea ja kun hän sai "kaiken vallan ja voiman". (Siksi Tunnustuskirjojen käsitys pitää hyvin paikkansa.)
Kysymys 1063
Jeesus sanoi, että Isä on häntä suurempi. Tarkoittaako se sitä, että Isä
ansaitsee suuremman kunnian, vaikka Jeesus onkin Jumala ja yhtä Isän kanssa?
Voisiko tämä liittyä siihen, että kaikki on lähtöisin Isästä. Hän on
synnyttänyt Pojan ja Pyhä Henki on lähtöisin hänestä ja siksi hän on
suurin?
Kohta, johon viittaat, on
Joh. 14:28. Se kuuluu seuraavasti: Te
kuulitte minun sanovan: minä menen pois ja tulen jälleen teidän
tykönne. Jos te minua rakastaisitte, niin te tosin iloitsisitte, että
minä sanoin: minä menen Isän tykö; sillä Isä on "suurempi" minua.
Jeesus puhuu tässä pian tapahtuvasta ristinkuolemastaan. Siinä hän
kuolee syntisen kuoleman meidän edestämme. Tässä ns. "alennuksen"
tilassa Jumala on totisesti "häntä suurempi". Siitä on kyse. Sen tähden
olet ihan oikeassa, kun korostat, että yhtä lailla Jeesus on Jumala.
Yhtä lailla hän ansaitsee jumalallisen kunnioituksen. Samassa
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanookin itsestänsä ja Isästänsä:
"Minä ja Isä olemme yhtä." (ks. 10:30)
Kysymys 1062
Eikö kaiken mitä kristitty harrastaa pitäisi olla sellaista mistä on todellista käytännön hyötyä? Esim. kunto nousee ja pysyy yllä, terveysvaikutukset tai esim. hyöty omassa työssä. Kaikessa Jumala saa päättää mitä teemme. "Tapahtukoon sinun tahtosi", näin me rukoilemme niinkuin Jeesus opetti. Onko siis esim. shakin harrastaminen kannattavaa, koska siitä tuskin on paljon hyötyä käytännössä. Toisaalta Jumala kai voi joitakin kutsua mukaan shakkipiireihin olemaan siellä valona?
Tekisi mieleni kysyä, mitä tarkoittaa "hyöty". Tämä aika mittaa ja arvostelee kaiken rahassa tai käytännön edistysaskeleina. Raamatun mukaan luomisjärjestykseen kuuluu myös kaiken kauniin, kehittävän ja luovan toiminnan tärkeys. Jo se, että nauttii jostain Jumalan luomasta asiasta, on "hyvödyllistä" - ilman että sitä olisi sen kummempaa "hyötyä" tämän maailman mukaan. Jos esim. pitää shakin pelaamisesta, sehän on hienoa! Voi siinä ajatella, että ajattelu kehittyy ja ongelmanratkaisutaito paranee jne. Ja tietysti uskova jollain tavalla paljastaa uskonsa shakkilaudankin äärellä. Silti ei kaikkea kannata mitata "hyödyn" näkökulmasta. Iloitse elämästä sellaisena kuin se tulee vastaa! Kerro Jumalasi hyvyydestä sille, joka kuuntelee. Ylistä Vapahtajasi ja taivaallisen ylkäsi verisiä haavoja autuutesi ainoana perustana. Siinä samassa voit vaikka pelata - shakkia. Tai purjehtia ulapalla. Tai ajaa cartingia. Tietysti liika on aina liikaa. Joku voi antaa koko elämänsä jonkun asian eteen. Silloin voi kysellä, onko elämän arvojärjestys oikea. Mutta muuten sanoisin, että Jumala loi kaiken meille iloksi. Ilona ja ilolla vastaanottakaamme kaikkinainen hänen hyvyytensä.
Kysymys 1061
Minua askarruttaa sellainen asia, että jos on pitkään ja tietoisesti toiminut omaatuntoaan vastaan, ja tuntee sydämensä siinä menossa paatuneen, niin voiko vielä uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovintoveressä? Oikeastaan mitään muuta toivoahan ei ole pelastua kuin syntien anteeksiantamus. Sanassa kuitenkin sanotaan, että jos tietoisesti tekee syntiä, niin ei ole enää mitään uhria syntien anteeksisaamiseksi, vaan vain kauhea tuomion odotus. Milloin on ns. "liian myöhäistä" tehdä parannus? Esim. jos kristityn sydän paatuisi niin pahoin että hän sen seurauksena esim. tekisi murhan, voisiko hän enää elämänsä aikana 'palata takaisin' kristityksi?
Muuta toivoa ei tosiaan ole kuin Jumalalta saatu anteeksianto. Se on avoinna vieläpä ristin ryövärille, kieltäjä Pietarille, luopio Daavidille jne. Raamatussa on paljon esimerkkejä uskovista, jotka ovat mennettäneet koko hurskautensa saadakseen sen sitten takaisin Herraltaan puhtaana ja valkoisena. Omaatuntoaan vastaan ei missään tapauksessa saa toimia. Lankeemuksen tapahduttua on hyvä pyytää ja anoa armoa Jeesuksen ansioon vedoten. Silloin on "liian myöhäistä" enää kääntyä, kun ns. "armonaika" loppuu (joko kuoleman myötä tai Kristuksen palatessa takaisin kirkkaudessaan). Vielä nyt armonajan jatkuessa sinun ja kenen muun tahansa on lupa kääntyä Vapahtajamme puoleen ja saada aloittaa aivan alusta uudelleen. Älä epäile tätä! Paatunut ihminen ei enää kysele armon perään ollenkaan. Hän hylkää kaiken hengellisen ja pilkkaa sitä. Varsinkin jos hän on jo ollut uskossa ja jatkaa sitten epäuskossaan, hänen tilansa on hyvin vaarallinen. Jumala häntä (ja meitä kaikkia) armahtakoon.
Kysymys 1060
Kuinka tarkkaan Rukoilevaiset pitäytyvät luterilaisissa tunnustuskirjoissa ja opissa? Mikä on Rukoilevaisten suhtautuminen kalvinismiin? Itse olen lukenut paljon esim. Väisäsen kastekirjoja ja Lutherin käsitystä kasteesta sekä ehtoolliseen liittyviä kirjoituksia luterilaisen opin mukaan. Olen yrittänyt ymmärtää niitä ja yrittänyt hyväksyä ne, mutta en voi. Minulla on hyvin reformoitu käsitys kasteesta ja ehtoollisesta. En ehkä ole ihan 100% samoilla linjoilla kuin Zwingli, mutta samoilla kuin reformoidut tunnustuskirjat kuten Westminster katekismus ja Heidelbergin katekismus. Syynä on ehtoollisen kohdalla se, että luterilainen ehtoollinen sisällöltään muistuttaa katolista, vaikka ehkä termiä "transubstantitio" ei suoraan voidan yhdistää luterilaiseen ehtoolliseen. Kastekäsitykseni on edelleen sama kuin reformoiduilla, vaikka olen yrittänyt sisäistää luterilaista oppia.
Missä vika? Vai onko kyseessä vika ollenkaan? Olen tehnyt havaintoja, että aika monella ihmisellä, jotka lapsenasa kastattavat, ei ole tietoa tai ymmärrystä luterilaisen kasteen sisällöstä ja joillain on reformoitu käsitys kaikesta huolimatta.
Kysymyksenä on siis, miten Rukoilevaiset suhtautuvat kalvinismiin ja reformoituihin käsityksiin?
Itse olen kohdannut tylyä kohtelua eräiden luterilaista oppia kannattavilta järjestöiltä, joiden nimeä en viitsi mainita. Samoin on kalvinistiset ystävänikin kohdanneet tylyä kohtelua. Onko syynä tietämättömyys? Siunausta.
Kyllä rukoilevaiset opettavat pyhän Raamatun mukaan kasteesta ja ehtoollisesta. Siksi luterilainen opetus on arvossaan. On mukava saada lukea ja tietää, että olet perehtynyt asioihin ja tahtonut ottaa niistä selvää. Jatka vielä etsintää - kuten me muutkin. Ei ole pahitteeksi kerrata lyhyesti Vähä katekismuksen opetuksia ja Biblian asiarekisterin raamattuviitteitä. Ikävä kuulla, että olet saanut tylyä kohtelua. Ei sitä voi millään puolustaa. Ei vaikkapa kuinka yritettäisiin olla oikeassa ja totuudellisia.
Kysymys 1059
Miksi Jumala antoi Israelin kansalle niin vaikeat lait etteivät he pystyneet sitä täyttämään? Tiesikö Jumala, että syntinen ihminen ei voi edes täyttää lakia ja tiesikö hän jo lain antaessaan, ettäm Jeesus tulee kehiin, siis maailmaan, jossain vaiheessa?
Kyllä Jumala tiesi ja tietää kaiken. Lain tarkoitus on tehdä loppu meidän kootuista selittelyistä ja synnin puolustamisesta. Se, joka lain lukee ja tuntee, tietää totisesti, että ei minulla ole mitään pelastusta, ellei sitten Jumala armossaan evankeliumin kautta sitä minulle lahjoita. Jumala tahtoo lain kautta kirkastaa evankeliumin tarpeellisuutta ja armonsa runsautta. Niitä laki ei kuitenkaan voi antaa vaan se ajaa meitä Kristuksen luokse, joka ainoastaan voi ja tahtoo auttaa meitä synnin, kuoleman ja kadotuksen alta.
Kysymys 1058
Room. 9: Eikö tämä luku koske ajallisia tehtäviä, ei määränpään ennalta säätämistä taivaaseen tai "kaatopaikalle"?
Kyllä luvut 9-11 käsittelevät hyvin paljon iankaikkisuusnäkökulmaa Jumalan suuren viisauden ja käsittämättömän armon kirkastamiseksi. Kannattaa lukea Lutherin esipuhe Roomalaiskirjeen selitykseen (se löytyy Bibliasta).
Kysymys 1057
Kuinka monta tuntia päivässä pitää antaa Jumalalle aikaa? Oikea vastaus on tietenkin 24 h, mutta entä jos nyt puhutaan varsinaisesti ajan varaamisesta rukous-, raamatunlukuhetkeen ym.?
Päivät ovat erilaisia. Samoin Kristuksen kutsu hänen seuraamiseen on erilainen eri päivinä. Siksi ei meidän kannata liikoja katsella kellosta, milloin ja miten kauan annamme aikamme Jumalalle. Sanon, että anna Hengen johdattaa sinua ja viedä sinne, minne hän tahtoo sinut saattaa. Välillä se on lepoa ja sanan tutkistelua Herrassa. Välillä toimintaa ja uhrautumista rakkaudessa. Hyvä on kumminkin välillä pysähtyä ja hiljaisesti rukoilla Jumalaa ja tutkia hänen pyhää sanaansa.
Kysymys 1056
Usko yksin Jeesuksen sovitustyöhön ei ole pelastavaa uskoa, eihän? Jehovan todistajatkin uskovat siihen, vaikkei ehkä ihan samalla tavalla kuin me.
Pelastuakseen on myös uskottava, että Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala. Jos ihminen tämän kieltää, niin hänellä ei ole toivoa pelastumisesta.
Pelastava usko sisältää vähintään siis nämä kaksi asiaa: "Jesus is my God and saviour", kuten olen kuullut jonkun todistavan.
Jumala saa tietysti päättää mikä usko pelastaa. Mutta kun Raamatussa on aika selvät sanat, niin meidän kannata pohdiskella liikaa sitä mitä ei ole ilmoitettu, vaan uskoa se mitä on kirjoitettu.
Usko pitäytyy Raamatun ilmoitukseen ja turvaa yksin Kristukseen. Hän on tosi ihmisenä ja tosi Jumalana sovittanut syntimme ristin puulla. Jehovan todistajat eivät valitettavasti usko näin. Heidän uskonsa on väärän opin turmelemaa. Eivät myöskään monet niistäkään usko, jotka vain tietävät tämän mutta eivät sydämessään kuitenkaan luota siihen. Usko on syntisen sydämen luottamusta anteeksiantoon ja armoon Kristuksen tähden.
Kysymys 1055
Miksi kaikki eivät halua pelastua?
Lue 2. Kor. 4:3-4.
Kysymys 1054
Pitääkö uskoa kuinka lujasti siihen mitä tuntee sisällään omasta itsestään?
Olen työskennellyt hoitoalalla ja oikeastaan ajautunut siihen. Tosin kaikki eteni vuosia sitten jotenkin niin soljuen, opiskelu, työ jne että ajattelin silloin Jumalan johdattavan minua sinne alalle. Nyttemmin olen ollut masentunut, saanut kaksi lasta ja elämän sivu on ollut niin paljon sulateltavaa että olen alkanut etsiä itseäni. Olen kulkenut hoidossa noin kaksi vuotta ja olen alkanut kohdata tuntemuksia siitä etten enää jaksa lähteä raskaaseen hoitotyöhön. Minulla on pian työpalaveri jossa käymme kolmikantana läpi asioita ja minun jaksamistani ja sijoittumistani työkentällä. Asiat tuntuvat pelottavilta ja monimutkaisilta.
Nyt koen lisäksi vahvoja syylisyyden tuntemuksia siitä, olenko oikealla asialla, olenko piilolaiska kun olen alkanut ajatella etten halua töihin..? Haluaisin vaihtaa alaa mutta sekin tuntuu niin vaikealta saavuttaa. Entä jos Jumala kuljetti aikoinaan minua hoitoalan suuntaan ja minä en nyt tottele häntä ja yritän venkoilla vastaan omilla haluillani mutta kun tämä tunne on sellainen että en pääse siitä yli. Onko Jumala voinut suunnitella että kuljenkin näin ja monen mutkan kautta vielä löydän itseni muualta? Voi että tämä on vaikeaa. Luotanko tähän tunteeseen vai jatkanko hoitoalalla kaikesta huolimatta ja ehkä särjen itseni siihen vielä.
Kyllä tässä tarvitaan rukousta ja Jumalan hyvää johdatusta. Samoin on tarpeen kuunnella oman kehon ja mielen vointia. Jos on jotenkin heikko ja voimaton olo, kannattaisi harkita osa-aikatyötä ainakin ensi alkuun. Siinä näkisi, kuinka jaksaa. Voimien ja oikeanlaisen itseluottamuksen kasvaessa, varmaan innostuu enemmänkin työstä ja voi pystyä pidempään työpäivään. Hoitoala on raskasta, mutta siitä löytyy myös aika hyviä mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön. Olisi varmaan hyödyllistä pohtia tätä yhdessä siinä palaverissa toisten kanssa.
Ja voihan se olla mahdollista, että Jumala on tarkoittanut sinut nyt ihan toiselle alalle. En tiedä, mikä hänen tarkoituksensa on sinua kohtaan. Ajatus toisesta työstä voi olla myös jonkinlainen "pakoreaktio", joka antaisi ikään kuin mahdollisuuden jättää nyt koko työelämä väliin. En sano, että tästä olisi kyse. Mutta sinä voit miettiä ja pohtia asiaa.
Joka tapauksessa minusta kannattaisi kokeilla ensi alkuun tuota helponnettua työpäivää, jotta näkisit, katoavatko sisäiset pelot ja jaksatko työelämässä jo tässä vaiheessa kuntoutuksen jälkeen. Toivotan voimia ja rohkeutta sinulle Herrassa.
Kysymys 1053
Perustuuko tuo Biblia 1776 Textus Receptus alkutekstiin? Onko Biblia suomennettu heprean ja kreikankielisistä teksteistä vai saksalaisesta Raamatusta? On jonkin verran kuitenkin eroja sanavalinnoissa, joissa Luther Bibel käyttää sanaa "hauta" kun Biblia sanoo "helvetti", tämä ilmenee Sananlaskuissa.
Onko nuo 1933/38 ja 1992 Westcott & Hort alkuteksteihin pohjautuvia? Vaticanus ja Sinaiacus taas pohjautuvat Codex Sinaiacus ja Vaticanus teksteihin.
Biblian teksti perustuu Textus Receptukseen. Se on suomennettu heprean ja kreikan alkuteksteistä, mutta apuna on käytetty jo Lutherin löytämiä käännösratkaisuja. Tosin suomeksi joudutaan ilmaisemaan joitakin asioita eri tavalla kuin saksaksi (taikka kreikaksi taikka hepreaksi).
Vuoden 1933/38 teksti perustuu tieteellisen ns. Nestle-Alandin silloisen tekstilaitoksen tekstiin. Siihen on koottuna ja yhä vielä kootaan mahdollisimman monien tekstien todistuksia. Ja erilaisia tekstivariaatioita vertaillaan ja niiden suhdetta toisiinsa pohditaan. Se on mielenkiintoista puuhaa!
Kysymys 1052
Saisinko mitään infoa kesäpäivistä?
Kysymys 1051
Matti Väisänen kertoo Pyhä kaste Raamatussa -kirjassaan, että ihmiset osallistuivat uskontunnustukseen ensimmäisen kerran vasta kasteensa jälkeen. Mitä aikuiselta ihmiseltä vaaditaan, että voisi tulla kastetuksi?
Vaaditaanko ihmistä lausumaan uskontunnustus eneen kastetta? Sattuisitko tietämään, millainen on Luther-säätiön liturginen käytäntö asian suhteen? Millaista kaava itse noudattaisit aikuisen kasteen kohdalla?
Kyllä aikuista kastettaessa uskontunnustus yleensä lausutaan ennen kastetta. Ja hyvä niin. Se kertoo silloin siitä, mihin uskoon tämä kastettava kastetaan ja mihin uskoon häntä on opetettu uskomaan. Kastehetkessä kaste ja usko liittyvät yhteen. Tässä ajallisessa ajassa eläessämme emme kuitenkaan pysty "tekemään" molempia yhtä aikaa. Siksi usko lausutaan ennen kastetta em. syystä, vaikka se siis on kasteen kanssa aina yhdessä.
Ymmärtääkseni Luther-säätiössä noudatetaan kiistatta luterilaista kastekaavaa.
Kysymys 1050
Paljon mainostamassasi Pyhä kaste Raamatussa -kirjassa Matti Väisänen kertoo "pelastavasta uskosta" ja "pelastetun uskosta". Kuinka yleistä on Väisäsen harrastama jaottelu pelastavaan uskoon ja pelastetun uskoon?
Olen joskus kirjoittanut kirja-arvostelun M. Väisäsen loistavista kirjoista lehteen nimeltä "Tuore oliivipuun lehti". Se on meidän arkkihiippakunan tiedotelehti. Sattumoisin otan siinä esiin tuon sinun mainitseman asian. Silloin kirjoitin seuraavasti:
"Joskus perustelut sortuvat liialliseen erittelyyn. Esimerkkinä mainitsen pitkät pohdinnat pelastavasta uskosta ja pelastetun uskosta sekä niiden välisistä suhteista (I osa, ss. 245-249). Tekijä toki myöntää, että havainnollistavat kaaviot ontuvat usein. Mutta kun vielä kaiken jälkeen todetaan, että "kristillinen kaste sijoittuu 'pelastavan uskon' ja 'pelastetun uskon' välimaastoon" (s. 249), jää kyllä ihmettelemään, millaisesta uskosta lopulta on kysymys kasteessa."
Joten tässä riittää pohdittavaa. Hyvä kirja haastaa aina lukijansa painiin tekijänsä kanssa. Niin nytkin. Ei kai koskaan ole kirjoitettu kirjaa, jonka joku toinen kirjoittaisi jokaista yksityiskohtaa myöten prikulleen samalla tavalla. Se ei ole kai edes tarkoituskaan. On mielenkiintoista lukea ja kuunnella, mitä toinen ajattelee. Ja vakavasti hengellisiä asioita pohtiessamme saamme siunauksen Jumalan sanasta ja Sanalta.
Kysymys 1049
Kehoitit kokeilemaan itse rippiä, jotta pääsisin selville onko
niinkutsuttu avainten valta totta.
Siitä taitaa olla nyt suunnilleen jotain puoli vuotta tai vuosi kun
sitä kokeilin siis yksityisrippiä. Tuli siinä kerrottua paljon siitä,
mitkä synnit olivat vaivanneet.
Ennen ripille menoa olin vakuuttunut, että tämä oppi löytyy Raamatusta. Muistan lukeneeni siitä silloin ainakin Biblian rekisteristä, jossa oli viittauksia raamatunkohtiin. Ja muistaakseni juuri tuo biblian esitys sai minut vakuuttuneeksi.
Heti kun olin vakuuttunut, että avainten valtaa oli käytetty ja
päästösanat lausuttu, niin huomasin, että tapahtui jotain. Koin sen fyysisellä tasolla. Olo keveni. Eräällä muistan sanoneeni, että kyllä siinä jotain yliluonnollista tapahtui. Tosin tottakai anteeksianto on varma pelkästään Jumalan lupauksen perusteella. Mutta mikä sen ihanampaa, jos saa vielä vahvistavia tunteita lisäksi. Synninpäästön jälkeen nuo kaikki vanhat synnit olivat jotenkin etäisiä ja aivan kuin ne olisivat kaikonneet jonnekin kauas.
Silloin myös ajattelin, että olen tehnyt virheen siinä etten ollut
ripittäytynyt aikaisemmin. Olisin varmaankin säästynyt paljolta omantunnonvaivalta. Pastori osasi lohduttaa hyvin.
Kirjoitan tämän rohkaisuksi käyttää rippiä. Pidän tärkeänä että
löytää sellaisen henkilön, josta todella on apua ja lohtua ja jonka seurassa on hyvä olla.
Oman kokemukseni perusteella uskon siis, että tuo oppi joka
Raamatusta löytyy on totta.
Siihen että syntini synninpäästön jälkeen tuntuivat etäisiltä ja
kaukaisilta, aivan kuin olisivat olleet poissa, sopii Raamatun sana:
"Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen." Miika 7:19, KR 92
"Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän
syntimme." Ps. 103:12, KR 92
Eipä tähän ole mitään lisättävää. Amen! Noin se on.