Kysymykset

Raamatussa puhutaan kauttaaltaan siitä, että meidät pelastetaan yksin armosta. Anteeksiannetut synnit ovat poissa. Niitä ei ole vaan ne on upotettu meren syvyyteen. Tämä on pääasia. Toisaalta Raamattu painottaa jokaisen meidän vastuuta niin teoistaan kuin puheistaan ja ajatuksistaan. Jokainen on saava sen mukaan kuin täällä on toiminut. Jumala ei ole tuomioissaan mielivaltainen. Kyllä hän "palkitsee" runsain määrin sen, mitä me olemme täällä ajassa tehneet. Ei meidän vaelluksemme täällä ole yhdentekevä ja vailla mitään vaikutusta. Kristillinen kilvoitus on tärkeätä - ja sillä on oma "palkkansa" vanhurskasten ylösnousemuksessa.

Hyvä ja tarpeellinen puheenvuoro. Vaara hengellisten ja maallisten asioitten sekoittamiseen on tuntuva. Yhtä lailla meillä on vaarana maallisten asioitten vuoksi sittenkin unohtaa, että "tarpeellisia on tosi vähän tai lopultakin se yksi ainoa". Tässä tarvitaan siis valvomista ja rukousta ja sanan käyttöä päivittäin.

Jos esim. remontti tai jotkut muut ajalliset asiat vievät kaiken hengellisen harjoituksen pitkäksi aikaa, on jossain kyllä vikaa. Kristitylle ei saisi mikään nousta tärkeämmäksi kuin 1. käsky.

Yhtä lailla voisi kysyä: Löytyykö Raamatusta selvää kieltoa? Millä perusteella vaatia jotain, josta Jumalan sana ei anna suoranaista ohjetta? Olen kirjoittanut itsekin lasten synnyttämisen puolesta. Lapset kuuluvat avioliittoon, jos Herra niitä suo. Ei ole minkään mukavuudenhalun tai rahan takia luovuttava Herran tahdosta ja sen täyttämisestä. Tuota lausetta, että "harvoinpa edes jättiperheitä syntyy" en oikein edes ymmärrä. Kyllä silloin on yleensä jostain muusta kyse kuin siitä, "kuinka luonto itse tekee tehtävänsä". Ei tarvitse venyttää järkeänsä mahdottomuuksiin tämän asian suhteen.

Soita ja kysy Herännäislehtemme toimitussihteeriltä Pirkko Olinilta eri vaihtoehtoja (, p. 02-6376 297).

Vaikea vastattavaksi. Eksymyksen voima on siinä, että ihminen, joka sen valtaan joutuu, ei tajua eksyneensä ja olevansa eksyksissä.

Parasta jättää väliin. Itse en ainakaan jaksa innostua tuollaisesta yhteistyöstä. Se, mikä on väärin, on väärin kaikkialla.

Joskus tosiaan joku sairaus estää raskaaksi tulemisen. Silloin on täysi syy kuunnella lääkäriä. Ei ole syntiä, jos sairauden takia joutuu jäämään ilman lapsia. Sekin on hyvä ottaa Herran kädestä.

En tiedä, mitä mieltä mainitut teologit ovat tässä asiassa. Mutta itse ajattelen, että maallikkomies voi saarnata, mutta ei nainen. Sen kieltää 1. Kor. 14 (ks. tarkemmin pieni opas vanhan käsikirjan jumalanpalvelukseen).

Raamatunkäännösasiasta voit lukea tarkemmin näiltä nettisivuilta, pienestä oppaasta vanhan käsikirjan mukaiseen jumalanpalvelukseen. Vaikea tässä on ruveta arvuuttelemaan, mikä on pahinta ja mikä vain muuten pahaa. Kaikki, mikä ei ole uskosta ja mikä on pyhää totuutta vastaan, on syntiä.

Itse en menisi kyseiseen tilaisuuteen.

En halua enkä pysty ottamaan yksityiskohtaista kantaa, mikä on tai olisi vuosissa, kuukausissa, viikoissa ja päivissä laskettuna mahd. lykkääntymisen raja. Ei sellaista voi kukaan antaa. Silti toistan, että lapset kuuluvat avioliittoon. Ei niiden saamista kuulu lykätä kuinka kauas tahansa. (Mutta jos esim. terveydelliset syyt panevat esteen, niin kyllähän tilanne muuttuu.) Tietysti elämäntilanne tai esim. opiskelu ja valmistuminen on tarvittaessa otettava huomioon. Tässäkään ei voi lähteä neuvomaan ja käskyttämään yksityiskohtaisen tarkasti. Rukoile asian puolesta ja kysy Herran tahtoa. Keskustele myös puolisosi kanssa. Herra on luvannut johdattaa meitä kaikessa, myös näissä asioissa.

Po. miestä en tunne ollenkaan. En ole ikinä kuullutkaan hänestä. Täysin tuntematon suuruus itselleni. Tässä suhteessa en osaa siis auttaa. Varovaisuus ei ole pahitteeksi. Muutenkin on hyvä muistaa raamatullinen ohje: koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää (1. Tess. 5:21). Kysymykseen kirkosta eroamisesta olen jo ottanut kantaa Herännäislehden vuoden 2006 syyskuun numerossa. Niitä voi tiedustella toimitukselta (, puh. 02-6376 297).

En ehtinyt paikalle alkuun ja tuo vetoomus jäi kuulematta. Mutta se kai oli vetoomuksen ideana, että kirkon kovuus virkakysymyksessä on niin rajua, etteivät kaikki naispapitkaan hyväksy sitä. Sellaisena julkilausuma on äärimmäisen milenkiintoinen, vaikka se ei tietysti ole mikään opillinen kannanotto itse virkakysymykseen. Vetoomus ei ole oppilausuma. Minusta ei ole väärin, että yhteiskunnassa taikka kirkossa vedotaan huutavan vääryyden poistamiseksi ja korjaamiseksi pikaisesti. Tietysti voi miettiä, mitä tällainen yhteinen vetoomus muuta viestittää. Luulen kuitenkin, että varsinainen tarkoitus oli aivan joku muu kuin naispappeuden ja apostolisen virkajärjestyksen yhteensovittaminen. Vastaavasti joku saattaa esim. aborttikysymyksessä tehdä yhteistyötä tahojen kanssa, joiden kanssa ei muuten ole uskonyhteydessä. Joka tapauksessa on selvää, että naispappeus ei ole raamatullista eikä luterilaisen opin mukaista. Siitä totuudesta ei kuulu luopua, ei teoriassa eikä käytännössä.

Viisi punaista ruusua kuvaavat kauniilla tavalla Jeesuksen viittä haavaa: käsissä ja jaloissa ja kyljessä. Ne haavat ovat autuutemme lähde kaikkea syntisaastaa vastaan.

Ei ole. Ehtoollinen on tarkoitettu koko seurakunnan ateriaksi. Se kuuluu toimittaa hyvässä ja oikeassa järjestyksessä. Tuontapaiset "nurkkamessut" eivät ole hyväksi.

Elä omatuntosi mukaan. Tarvittaessa me syntiset ihmiset joudumme tarkistamaan Raamatusta, onko omatuntomme oikeassa. Väliin se voi ohjata harhaan. Uskova ei voi olla, jos elää epärehellisyydessä ja salaisissa synneissä niitä puolustaen. Kyllä tällaisessa vyyhdissä pitäisi kaikkien osapuolten uskaltaa kertoa puolisolleen sekä myös mahdollisesti muille asianosaisille, mitä on tullut tehtyä. Ei siis kannata enää salata. Jos tuo mainitsemasi nainen salaa ja pimittää tuolla tavalla totuutta, ei hän voi olla uskossa. Sanokoon sitten mitä tahansa. On hyvä muistaa, että kukaan ei teoillaan voi tulla autuaaksi eikä ansaita armoa ja että jokainen saa Jumalan armosta Kristuksen verisen sovitustyön tähden uskoa synnit anteeksi. Mutta tähän kuuluu sitten myös "parannukseen soveliaat hedelmät", joista Raamattu puhuu paljon. Niillä ei siis ansaita autuutta tai armoa, mutta ne kertovat kääntymyksen aitoudesta. Näin tosi vaikeassa tilanteessa voisi olla hyvä kääntyä ammattiauttajan puoleen. Ei kannata yrittää saada häntä itsensä puolelle toista vastaan vaan rukoilla, että asia selkiintyisi ja kaikki osapuolet löytäisivät ja saisivat avun. Toivotan voimia elämääsi ja rakkautta ja anteeksiantavaa mieltä puolisoasi kohtaan. Toivon myös, että hän osaa jatkossa tuntea vastuunsa ja osoittautua luottamuksesi arvoiseksi. Jumala teitä liitossanne siunatkoon.

Ks. vaikka ja lue Buggen postillasta sitä sunnuntaita koskeva saarna. Se selittää paljon.

Inkarnaatio (eli Jumalan Pojan ihmiseksitulo) liittyy keskeisesti Kristuksen pelastustekoon. Jos Jeesus ei olisi ollut tosi ihminen, ei hän olisi voinut sovittaa juuri ihmisten syntejä. Jos hän taas ei olisi ollut tosi Jumala, ei hän ikinä olisi kyennyt sovittamaan kaikkia syntejä, voittamaan helvettiä ja kukistamaan perkelettä ja kuolemaa.

Inkarnaatio ja Kristuksen pelastusteko eivät ole oikeastaan saman asian kaksi eri puolta vaan edellinen on jälkimmäisen edellytys. Tästä vaikeasta opinkohdasta kirjoittaa yllättävän selkeästi ja syvällisesti Svebiliuksen katekismus, ensimmäinen uskonkappale, kysymys 41 (ns. "punainen painos" s. 118), kysymykset 47-68 (ss. 121-131). Suosittelen kaikille muillekin!

Riparin päätarkoitus on johdattaa nuori kohtaamaan elävä Jumala ja löytämään elämäänsä Jeesuksen Vapahtajaksi. Tämä on tärkeintä koko kristinuskossa. Pelkkä usko Jumalaan ei riitä. Tarvitaan Jeesusta, joka on sovittanut meidän syntimme, jotta voisimme kohdata Jumalan eikä hän hylkäisi meitä syntiemme takia. Tätä kristinusko merkitsee minulle ja syvimmältään jokaiselle kristitylle.

Hyvin paljon. Hanki Biblia, jonka alusta löytyy asiarekisteri (ihan kaikissa painoksissa tällaista ei ole). Etsi sieltä kohta "rukous". Se auttaa eteenpäin hyvin paljon.

Samoin kannattaa hakea käsiinsä Tunnustuskirjojen asiahakemisto ja toimia vastaavasti.

Luther selittää kohtaa seuraavasti:

"Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Parannus on siis se, että ihminen tietää ja sydämestään tunnustaa olevansa synnissä siinnyt ja syntynyt ja täten luonnostaan vihan lapsi ja iäisen kadotuksen ansainnut. Hän tunnustaa, että kaikki teot ovat tässä mitättömiä ja tekevät asian vain pahemmaksi, kun niillä pyritään toteuttamaan sitä, mikä kuuluu yksin Kristukselle, ainoalle Jumalan ja ihmisten väliselle sovittajalle, jonka kautta meillä on anteeksiantamus. Muulla tavoin et koskaan pääse vapaaksi synnistä, vaikka kiduttaisit itsesi kuoliaaksi."

"Tässä on kysymys syntien anteeksiantamuksesta eikä syntien maksamisesta, lahjasta eikä ansiosta. Minä köyhä en voi maksaa enkä ansaita sitä, minkä Jumala lahjoittaa minulle sulasta armosta Kristuksen tähden. Oikea parannus on siis sitä, että uskon Jumalan sanan, joka näyttää minun olevan Jumalan edessä kirottu syntinen, ja sydämestäni kauhistun sitä, että olen ollut Jumalalle kovakorvainen ja etten koskaan ole pitänyt arvossa enkä tutkinut hänen käskyjään, saati sitten täyttänyt suurinta tai pienintä niistä! Oikeassa parannuksessa en kuitenkaan jää epätoivoon, vaan annan johdattaa itseni Kristuksen luo etsimään häneltä armoa ja apua ja lujasti uskon sen löytäväni."

(Mannaa Jumalan lapsille, joulukuun 13. päivä)

Lisäksi Franz Pieper ("Kristillinen dogmatiikka, s. 453) selittää kohtaa seuraavasti:

"Yksimielisyyden Ohjekin viittaa evankeliumi-sanan käyttöön laajemmassa sekä varsinaisessa eli suppeammassa merkityksessä. Oli näet herännyt kiista siitä, voidaanko evankeliumia sanoa myös parannus- eli nuhtelusaarnaksi ja erityisesti, voidaanko evankeliumin sanoa nuhtelevan epäuskon synnistä. Yksimielisyyden Ohje vastaa kysymykseen myöntävästi, jos evankeliumi-sanaa käytetään laajemmassa merkityksessä, mutta kieltävästi, jos sanaa käytetään sen varsinaisessa merkityksessä (M. 633, 3 ss.; suom. 506). Milloin evankeliumi-sanaa käytetään sen varsinaisessa merkityksessä, ei siihen Yksimielisyyden Ohjeen mukaan sisälly parannuksen saarnaa, vaan ainoastaan saarna Jumalan armosta, niinkuin asia onkin esitettynäMark. 1:15."

Nämä lainaukset varmaan selittävät jaetta riittävästi.

Varmaan kannattaa ensin pysähtyä miettimään, mikä aiheuttaa tämän huonon olon. Onko siihen olemassa joku tietty syy, joka tekee niin vaikeaksi uskoa syntien anteeksiantamukseen? Vai onko kyse yleensä vain huonosta ja epämääräisestä olosta? Tämän erotuksen tekeminen vaikuttaa siihen, millaista sielunhoitoa tarvitset. Jos on tietty synti, joka aina vaan painaa mieltäsi, kannattaa mennä rohkeasti papin puheille ja kertoa se ja pyytää rippiä. Jos mieltä painaa yleinen ahdistus ja oma huonous, silloinkin kannattaisi varmaan jutella sielunhoitajan kanssa. Avoimesta kristillisestä kanssakäymisestä ja esirukouksesta, toisen tukemisesta ja auttamisesta löytyy usein lohtua, jota emme yksin koskaan löytäisi.

Ja ennen kaikkea on kaikkein tärkeintä muistaa, että ehtoollinen ei ole aina välttämättä tunnelmoinnin ja herkistelyn paikka. Siinä on pyhä paikka, jossa Kristus palvelee syntistä ja antaa hänelle ihan kaikki synnit anteeksi. Kun saat vastaanottaa Jeesuksen totisen ruumiin ja veren suuhusi henkilökohtaisesti, silloin totta totisesti olet saanut syntisi anteeksi. Järkesi taikka tunteesikin voivat sanoa mitä tahansa vastaan, mutta ne eivät ratkaise asiaa. Ratkaisu on tapahtunut Golgatalla, jonka ansiot sinulle jaetaan ehtoollisessa. Ne ovat sinun omasi ja ne pelastavat sinut - vaikka sitten suoraan helvetistä ja läpi tulen ja vaivan.

Ei kukaan tässä ole korottamassa virkakäsitystä Jumalan paikalle. Totesin vastauksessani vain lyhyen nasevasti, että rukoilevainen seuraväki pitäytyy jatkossakin apostoliseen virkakäsitykseen. Ja koska nimenomaan tämä apostolinen virkakäsitys ei ketään sinänsä pelasta, lisäsin "nöyrässä uskossa ja palavassa rakkaudessa". Ei kukaan ole tässä kumoamassa ensimmäistä käskyä. Päinvastoin. Tuo käskyhän kehottaa meitä jokaista seuraamaan Jumalan sanaa myös ja nimenomaan virkakysymyksessäkin eikä luopumaan hänen tahdostaan ja säätämyksestään esim. jonkun yleisen mielipiteen takia.

Ei naislehtorin oikeutta saarnata jumalanpalveluksessa voi millään perustella. Olet oikeassa.

Ks. tarkemmin selitystä virkakysymykseen Pieni opas jumalanpalvelukseen - kysymys kirkon virasta.

Paasto on ruuasta (joko kokonaan tai osittain) pidättäytymistä. Sen merkityksestä lue pyhästä sanasta itse tosi hieno kohta: luku Jes. 58. Koska luterilaisuus on nimenomaan raamatullisuutta, vastaus on itse asiassa siinä!