Kysymykset

Raamattu tai sen osia on käännetty jo yli 2 000 kielelle. Kaikilla pääkielillä on mahdollisuus lukea Jumalan sanaa. Pieniä kieliryhmiä on vielä jäljellä. Niitä on melkosen paljon, mutta jatkuvasti työtä tehdään enenevässä määrin kaikkien kielten saavuttamiseksi. Joku on väittänyt erilaisia kieliä olevan olemassa n. 6 000. Jotkut niistä ovat tosia pieniä (esim. vain muutama kymmenen henkilöä). Muutamat kielet kuolevat pois, jotkut ovat lähellä toisia kieliä, joille on olemassa jo raamatunkäännös. Kaiken kaikkiaan työssä häämöttää jo loppu. Pian evankeliumi on saarnattu kaikille kielille. Ja sitten tulee maailmanhistorian loppu.

Luterilaisuus on aina väittänyt olevansa "katolinen" eli "yleinen" eli koko kristikunnan pyhän, raamatullisen perinnön vaalija. Näin opettivat Luther, luterilaiset isät, luterilaiset Tunnutuskirjat. Sanaa "katolinen" ei ole sama kuin "roomalaiskatolinen". Mutta se kristillisyys, joka pitäytyy kristikunnan yhteiseen jakamattomaan perintöön, on varteenotettava vaihtoehto. Juuri rukoilevaisuudessa on säilynyt paljon aitoa, alkuperäistä luterilaisuutta. Siksi sen opetuksessa tulee voimakkaana esiin koko kristikunnan "katolinen" perintö. Erojakin roomalaiskatolisen kirkkoon löytyy, nimenomaan vanhurskauttamisopissa ja ihmiskäsityksessä.

Kyllä Raamatun lukeminen on kaikkein tärkeintä ja täysin riittävää. Lutherkin toivoi, että hänen kirjansa poltettaisiin (katekismuksia ja "Sidottua ratkaisuvaltaa" lukuunottamatta!), jotta luettaisiin enemmän Raamattua kuin häntä. Se on hyvin sanottu, vaikka samalla voimmekin iloita, että on paljon hyvää kirjallisuutta, joka juuri selventää Raamatun sanomaa. Koska kukaan ei ymmärrä kaikkea, niin siksi seurakunnassa on opettamisen armolahja ja opettajan virka. Lutherin ja muiden oikeiden opettajien merkitys on tässä. Jatka iloisella mielellä Raamattusi lukemista. Hienoa, että olet ottanut sen tutkimisen tavaksi.

Paavali puhuu heikkoudestaan 2. Korinttolaiskirjeessä (erityisesti luvut 10-13) valheapostoleja vastaan, jotka kerskuivat lahjoistaan ja omasta erinomaisuudestaan hengellisen työn saralla, evankeliumin työssä. Näin hän vetää mattoa pois niiden alta, jotka pyrkivät vain korottamaan itseänsä hengellisen toimintansa varjolla. Kristityn oma heikkous merkitsee, että Kristus tulee väkeväksi hänessä juuri silloin. Ollessaan itsessään heikko kristitty on Kristuksessa mitä väkevin. Lue vaikkapa 2. Kor. 12:9-10. Eli Paavali oli varsin väkevä juuri siksi, että hän oli mitä heikoin.

Näin on.

On.

Itselläni on vaikea hahmottaa, mistä tässä on kysymys. En ole tähän ongelmaan törmännyt nuortenilloissa. En ole ikänä kuullut väitettä, että usko tulee jo äidinmaidosta. Kaste sen synnyttää. Kyllähän se kotiopetus ja kodin hengellinen ilmapiiri ovat tavattoman tärkeitä lapsen kehitystä ajatellen, mutta usko syntyy vain armonvälineistä. Se, joka on kasvanut turvallisessa ympäristössä, varmaan syystäkin ihmettelee, kun hän ensimmäisiä kertoja törmää toisenlaiseen (ehkä hyvinkin räikeään) elämänmalliin. Luulisin silti, että vähitellen nuoressa kasvaa ymmärrys elämän moninaisesta rikkonaisuudesta ja sen myötä halu välittää taivaallista viestiä tähän kurjuuteen. Se viesti edellyttää nöyrää ja rakastavaista suhtautumista jokaista kohtaan. Lopultahan me kaikki olemme "synnissä syntyneet" ja tarvitsemme paljon armahdusta ja anteeksiantoa Jumalan puolelta. Lisäksi: Rukoievaisuus ei ole ainoa autuaitten joukko. Uskovia on muuallakin - kuten jo Luther aikanaan opetti. Ilman elävää uskoa ei kuitenkaan kukaan voi pelastua.

Hyvä ja vaikea kysymys. Taidan jättää vastaamatta. Hanki Lutherin selitys Genesikseen ja lue sieltä.

SLEY:n nykyisessä opetuksessa on ollut aika selkeä linja. Tietysti isoon liikkeeseen mahtuu monenlaisia ääniä. Minustakin on tärkeää, että kaikki, jotka tahtovat tulla kuulemaan sanaa, voivat esteettä tulla. Ei siinä tarvita kyselyjä ovella, voiko tulla vai eikö voi. Opetuksen tulee kuitenkin olla aina ja kaikkialla Raamatun ja siis Jumalan sanan mukaista. Ei sitä voi suhteellistaa. Opetuksen myötä nekin, jotka ovat epävarmoja tai kokonaan toista mieltä, voivat kasvaa kaikkeen totuuteen. Ylistarolla oli pyrkimyksenä sanoa julki jälleen kerran apostolinen virkakanta ja käsitellä syntyneitä ongelmia erillisessä työryhmässä. Kyllä minä toivon hartaasti, että tavoitteessa onnistutaan. Samalla luulen, että jotkut eivät kuitenkaan tyydy tähän vaan haastavat väkisin riitaa ja pyrkivät jonkinlaiseen irtiottoon. Siitä hyvin selvänä osoituksena on mielestäni nämä jatkuvat (vuosittaiset) yritykset kammeta SLEY:n virkakanta väärille urille. Touhun ulkokultaisuus näkyy siinä, että samaa vaatimusta, joka esitetään SLEY:lle, ei esitetä kokonaiskirkolle. Minusta niiden, jotka Ylistarossa hävisivät äänestyksen, pitäisi oman uskottavuutensa nimissä esittää sama paperi (muutettavat muuttaen) nykykirkon johdolle ja sanoutua irti piispojen koventuneesta linjasta.

Pitävätkö muut muunlaisia koruja kaulassa? Jos pitävät, niin kyllä ristiriipus käy silloin yhtä hyvin. Eihän se (valitettavasti!) ole edes mikään kristillinen koru kaikille vaan pelkkä koriste. Missä ammatissa muuten tällainen käytäntö on päässyt valloille? Onkohan siinä kyseessä joku yleinen ohjeistus vai paikallisen työnantajan oma kielto? Ei tässä (sinänsä vähäisessä) asiassa kannata ehdoin tahdoin ja ilman painavia perusteluja työnantajan taholta antaa periksi.

Vanhoillislestadiolaiset opettavat tässä väärin: sekä Raamatun että kirkkomme tunnustuksen vastaisesti. Kukaan ei synny maailmaan ikään kuin valmiiksi uskovaisena. Pieni lapsi (samoin aikuinen) tarvitsee armonvälinettä eli tässä tapauksessa kastetta saadakseen armon sekä uskon.

Lestadiolainen ajattelu lähtee liikkeelle seurakuntaopista ja ns. Jumalan valtakunnan rajoista. Ajatus kulkee seuraavaa rataa: vain vanhoillislestadiolaiset pelastuvat ja pelastuksen tae on vain ja ainoastaan suullisesti julistettu anteeksiantamus, jonka yksin ja ainostaan vanhoillislestadiolaiset voivat julistaa. Jos nyt kaste lahjoittaisi uskon ja kasteen toimittaisi ei-lestadiolainen pappi, niin silloin lapsi pelastuisi ilman suullisesti julistettua sanaa, joka lupaa synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä", ja vielä lisäksi ei-lestadiolainen pappi olisi siinä tapauksessa ollut edesauttamassa lasta taivaan valtakuntaan. Se on vanhoillislestadiolaisen ajattelun mukaan mahdotonta. Silloin Jumalan valtakunnan rajat menisivät rikki ja myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen ulkopuolelta päästäisiin sisälle taivaaseen. Siksi Raamattu ei saa ohjata kasteopetusta, ei Luther, ei kirkkomme pyhä tunnustus vaan asia väännetään väkisin sellaiseksi, että oppi sopii omaan ajatusrakennelmaan.

Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa ja muistaa, että kaikki eri lestadiolaiset ryhmät EIVÄT opeta näin kasteesta. Lähinnä kaiketi juuri vanhoillislestadiolaiset. Heidänkin parissaan lienee niitä, jotka ymmärtävät asian raamatullisesti. Virallinen linja on tässä kysymyksessä siis kuitenkin täysin väärä.

Hätä ei lue lakia. Kun esim. Inkerissä kaikki papit tapettiin ja erityisesti (uskovat) miehet karkotettiin Siperiaan, eipä jäänyt hajoitetulle seurakunnalle paljoa mahdollisuuksia. Uskovat naiset tekivät silloin käytännön syistä pappien työtä. Olen kuullut yhden tällaisen "naispapin" kertoneen, kuinka hän toivoi ja rukoili sitä aikaa, jolloin joku miehistä voisi palata ja ryhtyä papiksi Herran käskyn ja sanan mukaan. Kun tuollainen aika sitten vihdoin koitti, hän luopui tehtävistään. Tässä toimittiin ihan oikein ja hienosti. Jos on pakko, on pakko. Sanottakoon vielä, että täysin eri asia on nykyinen "naispappibuumi", joka saa alkunsa ihan väärinymmärretystä tasa-arvosta ja feministisestä raamatun repimisestä.

Kirkossa on käytössä kolme vuosikertaa pyhäpäivien tekstejä. Niistä ensimmäinen vuosikerta on vanhin ja menee ajassa taaksepäin kauas, aina vanhan kirkon vuosisadoille saakka. Siinä on kiteytynyt hyvin kirkkovuoden kierto. Kaksi muuta vuosikertaa on lisätty myöhemmin, hyvin paljon myöhemmin täydentämään ensimmäistä. Näistä teksteistä päättää nykyisin viime kädessä kirkolliskokous.

Toisinaan jossakin kirkkokunan kirkoissa on ollut ja on käytössä jatkuva lukukäytäntö, jolloin koko evankeliumi (tai evankeliumit) luetaan alusta loppuun saakka. Tämä on kumminkin harvinaisempaa. Meidän käytäntömme on yleisempi ja käytössä laajasti.

Vanhassa kirkossa ei oikeastaan käytetty tyhjää ristiä. Kuvattuna oli aina Kristus ristiinnaulittuna (krusifiksi). Vasta myöhemmin yleistyi pelkkä risti koristeena ja koruna. Sellaisenakin risti kertoo meille ihanasti sovituksesta ja ylösnousemuksesta. Usein vanhassa kirkossa tämä riemu ja onni kuvattiin niin, että Jeesus ristin päällä oli kuvattuna voitollisena kuninkaana rauhallisena, kultakruunu päässään. Tällainen triumfiristi paljasti katsojalle pääsiäisen ilosanoman. Risti - ja krusifiksi erityisesti - puhui sovituksen sanomaa. Evankeliumi on (Paavalin sanoin ilmaistuna!) sanaa rististä. Ja totta kai siihen liittyy myös ylösnousemus. Aidossa luterilaisessa perinteessä (tai aidossa kristillisessä opetuksessa ylipäätänsä) tämä painotus on vahvasti esillä. Sen sijaan nykyajan saarnoissa ja kirkossa tilanne on usein hiukan toinen. Valitettavasti. Siksi on syytä rukoilla paimenten sekä maallikkopuhujien edestä, että he kirkastaisivat raamatullisen pelastussanoman elävästi ja ihanasti.

Ei koskaan pitäisi ehdoin tahdoin tehdä syntiä tai leikitellä sen kanssa. Kaikkein vähiten Jumalaa saa pilkata, häntä, joka on ollut niin hyvä meitä kohtaan, luonut meidät ja lunastanut meidät ja yhä vielä tuhlaa rakkauttaan meitä kohtaan. Joskus hän näyttätyy meille ihan toisenlaisena. Ehkä hän tuntuu meistä välinpitämättömältä tai tunteettomalta. Emme ymmärrä hänen johdatustansa. Voimmekin joutua samankaltaiseen tilanteeseen kuin esim. Job. Silloin on äärimmäisen vaikea uskoa hyvää Jumalasta. Silloin tekisi mieli noudattaa Jobin vaimon neuvoa: kirota Jumala ja kuolla pois. Tuollaiset ajatukset ovat tietysti väärin, mutta sellaisia meidän sydämestämme nousee. Jumala on hyvyydessään armollinen ja kestää tunteenpurkauksemme. Silti hän toivoo, että opimme luottamaan häneen mahdottominakin hetkinä. Hän johdattaa kumminkin kaiken parhain päin.

On paljon ajatuksen syntejä, joita me emme saa tukahdetuiksi. Silti ne ovat syntejä ja sellaisiksi jäävät. Epäily on monesti tavallaan uskon vastakohta. Ei uskota, mitä esim. Jumala sanassaan sanoo. Se on sellaisena juuri Jumalan totuudellisuuden kyseenalaistamista ja siksi siis synti.

Saat kuitenkin turvata ja luottaa siihen, että Kristuksen tähden sinun syntisi on sovitettu. Tämän syntien anteeksiantamuksen minä julistan sinulle kaikista epäilyn synneistä Jeesuksen käskystä ja hänen armonsa valtuutuksella. Mene rauhaan.

Jeesuksen opetuksen mukaan jo synnillinen ajatuskin on pahasta. Lue Matt. 5:27-30. Totta kai siis myös niistä seuraavat teot ja työt.

Kyllä kipua voi lievittää. Ei siinä mitään väärää ole. Muutenhan voitaisiin ajatella, että sairaudetkin ovat syntiinlankeemuksen seuraamuksia - ja siksi pitäisi niidenkin hoidossa kärsiä mitä kärsittäväksi tulee (leikkaus ilman nukutusta tai puudutusta)! Tästähän seurasisi täydellinen kaaos ja paniikki, eikö totta? Raskauden raskaus säilyy joka tapauksessa, vaikka vaivoja voi lieventää monin tavoin.

Juuri siksi evankeliumia tarvitaan, kun minussa itsessäni on niin paljon syntiä. Syntinen ja Vapahtaja kuuluvat yhteen. Meistä vaan se ei ole näin vaan me luulemme, että vain pyhimykset ja Vapahtaja kuuluvat yhteen. Lue Luuk. 15:1-10.

Kyllä synnin karvaus voi tulla ja tulee esille usein jo ennen kuin uskoo evankeliumiin. Tuskin sitä muuten edes armoa tarvitsisi. On kuitenkin totta, että evankeliumin valossa näkee synninkin vielä selkeämmin ja paremmin kuin ilman armoa.

Jeesus ei ota tässä kantaa esim. omaan synnittömyyteensä. Hän sanoo nämä sanat rikkaalle nuorukaiselle, joka luotti omaan hyvyyteensä. Näissä sanoissa halutaan kiinnittää miehen huomio siihen, kuka on se todella hyvä, se ainoa hyvä. Hän on Jumala. Miksi? Siksi, että hänen armonsa ja laupiutensa pysyy iankaikkisesti. Lue esim. Ps. 136. Näin Jeesus opastaa miestä armon käsittämiseen omien hyvien tekojensa sijasta. Koko kertomuksen voi lukea Mark. 10:17ss.

Mark. 9:24: "Ja kohta pojan isä huusi itkien ja sanoi: Herra, minä uskon, auta minun epäuskoani." Tässä sinun rukouksesi. "Pojan isä" sai avun tässä tilassa. Ei tarvinnut ensin tulla paremmaksi. Jeesus armahtaa syntisen!

Tämä kertomus on lohduttanut monia. Se on puhutteleva juuri siksi, että siinä ilmenee Jeesuksen rakkaus paljon rikkonutta kohtaan. Se antaa toivon siitä, että hän ei hylkää meitäkään. Siksi on kiire ja halu langeta Jeesuksen jalkojen juureen. Häne armonsa ei ole tänään vähentynyt yhtään siitä, mitä se oli ja on tässä kertomuksessa.

Kyllä. Hyvä selitys.

Jeesuksen keskustelu Nikodeemuksen kanssa (Joh. 3) käsittelee juuri kysymystä uudestisyntymisestä. Siitä käy selvästi ilmi, että Jeesus piti Nikodeemusta uudestisyntymättömänä. Siksi on turhaa (ja ehkäpä harhaanjohtavaa) pohtia muuta. Nikodeemus ei ollut uudestisyntynyt. Siksi Jeesus puhuu uudestisyntymisen tarpeellisuudesta hänelle.

Sinänsä kyllä ympärileikkaus on kasteen esikuva. Lue Kol. 2:11-13.

En tunne tuota rukousnauhan ristiä.

Kaiketi ne ihmiset tarkoittavat niitä, jotka kaikkien evankeliumien mukaan olivat seuraamassa Jeesuksen ristiinnaulitsemista.

Kiitos kommentistasi. Ei tämän keskustelun tarvitse päättyä tähän, jos on jotain uutta sanottavaa asiasta. Yksityiskohtaisia ohjeita pukeutumiseen lienee vaikea antaa Raamatusta käsin. Siksi sanoin aikaisemmassa vastauksessani, että "en kommentoi tämän enempää". Hyvä kumminkin, kun sinä kommentoit.