Kysymykset

Vaikea sanoa suoraan. Kesäjuhlilla käy noin 1 000 eri kuulijaa. Lehteä menee saman verran. Liikutaan varmaan siinä 2 000 määrässä.

Kyllä tosi kristillisyys näkyy ja kuuluu ja poikkeaa edukseen. Ei tietysti kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Eikä tunnustuksellisuus tai kristillisyys yleensä tarkoita, että joku tai jotkut voisivat määritellä sille ahtaat ja keinotekoiset rajat, joihin sen olisi mahduttava. On paljon asioita, jotka ovat "ehdonvallan asioita". Näissä härkäpäinen "oikeassaoleminen" tai "toisten pakottaminen" ruotuun on tuhoisaa ja lakihenkistä puuhastelua. Lisäksi on hyvä muistaa, että kaikki me hairahdumme monessa kohdissa eikä kukaan ole synnitön taikka täydellinen. Ja joka pitää itseään "vahvana", on velvollinen kantamaan ja peittämään heikkojen vajavaisuuksia - kuten Kristuskin teki.

Kyse ei ole kinaamisesta vaan Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskystä: "Opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt." (Matt. 28:20). Onko sinusta tämä tehtävä ja velvoitus vähäarvoista?

Kyllä saat olla varma pelastumisestasi, kun turvaat Vapahtajaasi Jeesukseen. Hänen veressään on autuus ja iankaikkinen elämä. Jos jos tämän armon hylkää, niin tietysti matka jää sitten kesken. Ja tuon armon hylkäämiseen sielunvihollinen pyrkii eri tavoin. Joskus uskottelemalla, että armo ei enää kuulukaan sinulle. Joskus taasen ehkä viemällä ajatuksiamme pois Kristuksesta vaikka sitten turhiin ja liian vaikeisiin pohdintoihin ennaltavalinnasta. Toistan tässä jälleen sen (minkä usein olen kirjoittanut vastauksissani!), että valintamme on tapahtunut Kristuksessa (Ef. 1) ja siksi valintamme ei voi tarkastella irrallaan hänestä ja armonvälineistä. Paavali sanoo Filippiläiskirjeen 3. luvussa, että hän ei tosin ole vielä perillä, mutta haluaa unohtaa menneet ja kurottautua tulevaisten puoleen ja juuri Kristuksessa omistaa vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä taivaassa (lue jakeet 9-12). Väärä varmuus ei ole hyväksi. Oikea ja todellinen varmuus ja lepo on Kristuksessa. On hyvä muistaa: Ei pelastusvarmuus pelasta vaan Kristus pelastaa.

(Tämä vastaukseni on vastaus myös toiseen vastaavaan kysymykseen koskien ennaltavalintaa.)

Elias oli Vanhan testamentin profeetta, josta puhutaan erityisesti 1. Kun. luvusta 17 alkaen. Luepa sieltä! Lisäksi voit tilata tilaussivulta tai kysellä Pauli Leinolta W. Krummacherin hyvää kirjaa Elija Tisbiläinen. Eikä maksa paljon!

Uskossa oleminen tarkoittaa Jeesukseen turvautumista ja luottamusta häneen minun syntieni Sovittajana.

Hei, olet oikeassa. Enpä ole huomannut tätä virhettä. Korjauksesi on oikeastaan aika hyvä ja mielenkiintoinen! Itse asiassa kyllä tarkoitin jotain muuta ...

Viittaus on Vuorisaarnan autuaaksijulistukseen.

"Autuaat ovat Hengessä VAIVAISET;

sillä heidän on taivasten valtakunta."

(Matt. 5:3)

Elikkä joku voi olla kristillisen opin taitamisessa huippu, mutta ei ole sisäistänyt sitä, mitä Raamattu opettaa, ei ole nöyrä eikä vaivainen. Kyllä vajavaisuuskin tietysti kuuluu kristillisyyteen. Vajavaisia olemme itsessämme, synteimme tähden. Kristuksessa siis kumminkin TÄYDELLISIÄ.

Elikkä em. lausahdus kuuluu: "opissa hirmuinen, vaan ei Hengessä vaivainen". Näin. Miksei noinkin kuin kirjoitit!

Tosi jännää, että myös vanhoja vastauksia luetaan. Hienoa, että nekin ovat vielä ajankohtaisia!

Yes. Tämä on juuri näin. Hyvä!

Tuo linkki, jonka annoit, ei ainakaan minun koneessani toiminut. Yritin löytää mainituilta sivuilta aiheeseen "sopivia" sivuja. En tiedä, löysinkö tarkoittamasi. Joka tapauksessa Piercen profetiat ovat sen verran konkreettisia, että voimme rauhassa katsoa, onko niissä perää ja toteutuvatko ne. Aika näyttää.

Olet kyllä oikeassa tuon ratkaisukristillisyyden vaaroista. Mikäli pääpaino on ihmisessä, niin julistus vääristyy. Halusin kuitenkin korostaa, että sinänsä on hyvä herätellä ihmisiä tajuamaan, ettei elämää kannata tuhlata aikailuun ja jahkailuun. Jos ja kun Jumalan sana on totuus, niin "jottain tarttis tehrä". Uskoa ihminen ei voi kuitenkaan vaikuttaa itsestään vaan siihen tarvitaan Jumalan ihme. Siksi siis on niin välttämätöntä julistaa evankeliumia (kuten kirjoitit) ja siksi on tarpeen korostaa evankeliumin voimaa synnyttää tuo usko (kuten kirjoitin). Tähän tyyliin esim. profeetta Elia kehotti kanssa valitsemaan, palvelevatko he Jumalaa koko sydämestään vai ontuvatko sinne tänne Baalin ja Jahven välillä (lue tästä enemmän 1. Kun. 18).

Sen kun tietäisi ... Ei välttämättä yhtään mitään.

Helmasynti on hirveä voima meissä. Sen kanssa tekee niin mielellään rauhan tai "yhteistyö- ja avunantosopimuksen". Hetken päästä huomaa kuitenkin joutuneensa petetyksi. Mielestäni kristityn on hyvä oppia ja aina uudelleen painaa mieleensä, ettei hänestä ole koskaan eikä ikinä synnin voittajaksi. Hän tarvisee Jeesusta aina ja joka hetki Vapahtajakseen. Pyhitys ei milloinkaan etene muka niin mainiosti, että Jeesus kävisi tarpeettomaksi. Hän ei ole kerttakäyttötavara, joka olisi tarpeen vain uskoontullessa ja sitten hänet voitaisiin hyödyttömänä heittää lähinnä roskikseen! Ei näin. Sanoisin, että sinusta tulee armon hukkaaja, jos helmasyntisi saa sinut erottaa Vapahtajastasi lopullisesti. Jos sen sijaan katuvaisena syntisenä menet hänen luokseen helmasyntisi kanssa armoa saamaan, niin saat uskoa syntisi anteeksi hänen veressään. Silti kehotan taistelemaan helmasyntiäsi vastaan urhoollisesti ja voimallisesti. Etsi voimaa ja apua evankeliumin sanasta ja armon pöydästä eli ehtoolliselta. Niin kauan kuin taistelu käy, sotaa ei ole hävitty - tappioista huolimatta! Turvaa siis Herraan ja Vapahtajaasi! Hän on jo taistelunsa taistellut ja voittanut Saatanan. Myös sinun puolestasi.

Kyllä kristitty voi mennä hyvällä omallatunnolla armeijaan. Ei ole tarkoitus luoda esim. Suur-Suomea (se olisi syntiä), mutta tarvittaessa puolustaa maatamme vihollista vastaan.

"Siviilipalvelus" suotakoon mahdollisuutena niille, jotka sitä toivovat, mutta vapaan isänmaan kuuliaisina kansalaisina olkoon varsinainen tehtävänämme rehellinen maanpuolustus.

Esim. Johannes Kastajan parannussaarna sotilaille ei ollut, "että luopukaa aseista ja ryhtykää sivareiksi". Sen sijaan hän varoitti heitä tekemästä vääryyttä (Luuk. 3:14). Herra Jeesus sanoi kerran sadanpäämiehen uskoa suuremmaksi kuin kellään koko Israelissa (ks Matt. 8:5-10). Tuskin tämä olisi ollut mahdollista, jos Jeesuksen mielestä tuo mies olisi ollut "ammattitappaja tai sarjamurhaaja". Itse asiassa Uudessa Testamentissa kaikki sadanpäämiehet (!) ovat tavalla tai toisella hurskaita tai kelpo miehiä. Vrt. Kornelius, mies ristin juurella, Paavalin vankikuljetuksen johtaja jne jne.Room. 13. luvun mukaan esivalta ei turhaan miekka kanna silloin, kun se palvelee oikeutta ja järjestystä (jakeet 1-4). Lisäksi on hyvä muistaa, että hepreassa viidennen käskyn verbi "tappaa" on eri kuin niissä VT:n kohdissa, joissa Israel joutuu "tappamaan" eri yhteyksissä vihollisiaan. Siten on osattu tehdä eroa kahden erilaisen verbin välillä, jotta kävisi mahdolliseksi laillisen yhteiskunnan ja järjestyksen ylläpitäminen ilkeitä vastaan.

Raamattu on maailman levinnein kirja.

Mitään muuta kirjaa ei ole luettu läheskään yhtä paljon kuin pyhää Raamattua. Erikielisiä käännöksiä on pitkälle yli 2 000. Se tuntuu ihan uskomattomalta. Maailmassa ei ole enää olemassa yhtään suurta kieliryhmää, jolta puuttuisi Raamattu tai sen osia. Jeesus lupasi, että evankeliumi on julistettava kaikkialla ja sitten tulee loppu.

Kun Jeesus palaa maan päälle, niin seuraa viimeinen tuomio. Silloin ei enää kukaan voi kääntyä ja uskoa häneen Vapahtajanaan. Taivaassa autuutenamme on pyhän Kolminaisuuden (= Isä ja Poika ja Pyhä Henki) katseleminen! Entinen maa ja taivas ovat poissa. Uusi Jerusalem on kaupunkinamme.

Kirjoitat ihan oikein. Kyllä usko aina näkyy tavalla tai toisella elämässämme. Vanhastaan on sanottu näin:

"Yksin usko vanhurskauttaa, mutta vanhurskauttava usko ei koskaan jää yksin."

Olet ihan oikeassa nykyisten joulunviettotapojen suhteen. Sanoma on kadonnut ja tilalle tullut krääsää ja jumalatonta menoa. Jokaisella olkoon sydämellään halu ja rukous hiljentyä Vapahtajansa edessä ja antaa armon evankeliumin puhdistaa sisimmän kaikesta synnistä. Ei joulun tunnelma ole tavarassa tai ruuissa vaan seimen luona.

Meidän joulunviettomme osuu kyllä ajallisesti menneitten aikojen roomalaisten Saturnalia-juhlien yhteyteen. Mutta mitä merkitystä tällä lopulta on? Alkuaan kristillinen sanomahan oli niin elävä, voimallinen ja väkevä, että se "valloitti" pakanalliset menot ja muutti ne kristillisiksi. Nykyisin kehitys tuntuu menevän täysin päinvastoin ... Raamattu ei puhu joulusta nimellä "joulu", mutta juhlan aihe ja Sankari löytyvät sieltä. Jouluevankeliumi Luuk. 2 kuvaa historiallisen tapahtuman ja ensimmäisen todellisen joulun koko maailmalle iloksi.

En tunne Nokia Mission toimintaa.

Väite vainajahengistä tuntuu noin äkkikuulemalta yliampuvalta. On kuitenkin tarpeen koetella kaikki ja pitää se, mikä hyvää on.

Kyllä me nykyään tarvitsemme julistusta, jossa kaikkia kuulijoita kehotetaan selkeään ratkaisuun (jonka vain evankeliumi vaikuttaa meissä). Tarvitsemme pietististä herätyskristillisyyttä, samoin nöyrää ja raitista karismaattisuutta. Kaikkea voidaan tietysti käyttää väärin, muutta "väärinkäyttö ei kumoa oikeinkäyttöä".

Aika usein väitetään, että Leviatan ja Behemot tarkoittaisivat kait lähinnä krokotiiliä ja virtahepoa (ks. esim. KR -38). Mutta kun nuo tekstit lukee läpi, niissä on monia piirteitä, jotka eivät millään sovi mainittuihin eläimiin. Pikemminkin mieleen tulevat muinaiset dinosaurukset ja liskot! Tästä on Pekka Reinikainen kirjoittanut paljon. Yhden kirjankin! Etsi se käsiisi kirjastosta. Tällaista opetusta ei kuitenkaan ole yleisesti hyväksytty, koska nykyisen teorian mukaan ihminen ja dinosaurukset eivät eläneet maapallon pinnalla samaan aikaan. Ja jos siis Job ja ystävät olivat niitä nähneet, niin jotain mättää nykyisessä kehitysteoriassa. Ehkä ei tämän enempää tästä tällä kertaa. (Reinikaisen kirjasta löytyy jo paljon enemmän tietoa.)

Oikeastaan ei ole eroa tällaisten rukousten välillä. Koska Jumala on kolmiyhteinen, voidaan rukoilla Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä: yhdessä tai erikseen.

En tiedä tuon "Voitte suudella morsianta..."-kysymyksen alkuperää. Meidän vihkikaavasta se puuttuu.

Seurustelun rajat tulivat oikeastaan kysymyksessäsi kuvattua. Raja pitää olla selvä. Silti pieniin yksityiskohtiin menevät käskyt ja kiellot eivät palvele tarkoitustaan.

Eri seurakunnissa on ollut ja on hiukan erilaisia tapoja. Samoin on tiettyjä eroja yksittäisten pappien tavassa toimittaa rippi ja sen jälkeen jumalanpalvelus. Kirkkomme tunnustuskirjojen mukaan ei ole välttämätöntä, että ulkonaisesti kaikki menee joka kerta "pilkkua" myöten samalla tavalla.

Florinuksen kirkkolaissa vuodelta 1686/88 (joka oli voimassa vanhan käsikirjan aikana kirkossa) säädetään yleisestä ripistä seuraavasti (lainaus kirjasta Kircko-Laki ja Ordningi 1686, VIII. Lucu.):

"Kaupungeissa, joissa se niin ennen on tapa ollut, pitää heidän lauantaina kirkkoon kokoontuman [...] ja sen jälkeen Jumalan avuksihuutamisen, veisaamisella ja rukouksella menemän jonkun sen seurakunnan papin, kirkkoherran eli kappalaisen tykö ja antaman itsensä ripittää. Jos joku pyytää mennä erinäns ripille ja täyden syyn tähden samana päivänä nautita Herran pyhää ehtoollista, sitä ei pidä kieltämän. Mutta maalla pitää väki sunnuntain juhlapäivän eli rukouspäivän huomeneltain ripitettämän sittekuin Katekismuksen tutkistelemus on jo päätetty ja ennenkuin puolipäiväsaarnaan yhteensoitetaan [...]."

Näin siis vanhan kirkkolain mukaan rippi oli erotettu selkeästi varsinaisesta jumalanpalveluksesta. (Rippi pidettiin siis jopa edeltävänä päivänä.) Tähän vanhaan käytäntöön voidaan palata.

Jos taas rippi ja jumalanpalveluksen rippi pidetään peräkkäin, ongelmaksi muodostuu synninpäästön kaksinkertaisuus. Eikä tuo ensimmäinen (ripin) synninpäästö ollutkaan pätevä, koska uusi (jumalanpalveluksen) synninpäästö tarvitaan heti perään? Siksi aikanaan vanhasta käytännöstä luopuminen ja ripin liittäminen suoraan jumalanpalvelukseen ei ehkä ole ollut ihan kirkas tai perusteltu ratkaisu. (Tästä johtuu käsittääkseni seurakuntien taikka pappien hiukan erilaiset käytännöt.)

Lain ja evankeliumin julistuksen tärkeydestä olen kanssasi samaa mieltä. Rukoillaan yhdessä, että koko Jumalan sanan saarnaaminen onnistuisi täyteläisellä tavalla joka jumalanpalveluksessa (sekä muulloinkin).

Virren sävelsi Lowell Mason vuonna 1856.

Rukoilevaisten kesäseurat tai -juhlat.

Ensi kesänä ne pidetään - jos Jumala suo - Eurassa 20.-22.7.2007.

Apt. 15:20 on yhä voimassa siinä tilanteessa, johon se on annettu alunperin. Jae säätelee niiden seurakuntien elämää, joissa on sekä juutalaiskristittyjä että pakanakristittyjä. Esim. täällä Suomessa sillä ei liene mitään ajankohtaista merkitystä tällä hetkellä. Sen vuoksi ei tiettyjä ruokailusäädöksiä voi perustella tuon mainitun jakeen pohjalta. Sekä Jeesus että Paavali sanoivat "kaikki ruuat" puhtaiksi(Mark. 7:19 ja Room. 14:14). Siksi kristittyjä ei sido jotkut vanhan liiton ruokasäädökset. Eri asia on sitten tietysti kysymys, mistä kukin sattuu pitämään.

No ennen muuta Raamattu. Sitten luterilaiset Tunnustuskirjat. Eikä Lutherkaan ole pahitteeksi. Jukka Norvannon raamattuluennot Radio Deissä ovat hyviä. Herännäislehti kannattaa tilata ...

Tuomas on katolisen kirkon pääteologi. Hän yhdistelee teologiaa ja Aristoteleen filosofiaa. Siinä oli hänen vahvuutensa omana aikanaan ja siinä on myös hänen suuri heikkoutensa rehellisesti arvioituna! Lutherin uskonpuhdistus lähti liikkeelle oikeastaan filosofian ja teologian liiton murentamisesta ja Jumalan sanan vapauttamisesta ihmisajatusten kahleista. "Kunnon luterilainen" lukee Tuomastaan varmaan tässä valossa.