Kysymykset

Kyllä voimme ajatella hyvästi niin, että "uudet taivaat ja uusi maa", jotka luodaan, ovat alkuperäisen luomistyön suurenmoinen jatke vielä syvemmässä merkityksessä. Siksi emme voi ajatella esimerkiksi niin, että Jumala olisi luonut kukkaset, eläimet, linnut jne vain tätä maailmanaikaa varten. Kyllä taivaassa se kaikki jatkuu tavalla tai toisella.

Lue Raamattu. Lue se kokonaan. Siinä on kirjoitettuna Jumalamme tahto. Ennen muuta hänen tahtonsa pelastaa syntinen. Hyvä kohta Joh. 3:16. Se on koko Raamattu pienoiskoossa.

Synnintunto syntyy lain saarnasta. Lue Room. 3:19-20.

Kyllä. Se on sanottu esim. tuossa tutussa pienoisevankeliumissa. Elikkä Joh. 3:16, jossa puhutaan siitä, kuinka Jumalan rakastaa (koko) maailmaa, jotta ei yksikään hukkuisi.

Jokainen synti kadottaa. Olipa kyse "pienestä" taikka "suuresta" synnistä. Yhtä hyvin pieni kivi menee pohjaan kuin isokin. Tämä opetus on perustava Raamatussa. Syntien "erottelu" ei tarkasti ottaen vaikuta synnin kadottavuuteen. Ja sitten vielä tärkeä ja entistä tärkeämpi totuus: Kyllä Jumala tuntee sinun ajatuksesi. Varmasti hän tietää, että kärsit niistä. Hän tahtoo armahtaa ja anteeksiantaa. Siksi hän antoi Jeesuksen KOKO maailmalle, siispä myös sinulle. Sinun pahojen ajatustesikin tähden hän kuoli ja se armo koskee sinua yhtä hyvin kuin muitakin. Ja se koskee sinua ja muita ihan joka päivä. Ei Jeesus sinua hylkää. Jokainen kristitty tuntee väliin sydämessään pilkkaavia ajatuksia. Et sinä ole edes yksin vaikeuksiesi kanssa. Olisitpa vaikka "terve" taikka sitten "vähemmän terve", ei tämä ongelma poistuisi sisimmästäsi. Siitä voit olla varma. Jopa kuolinvuoteella ovat kristityt joutuneet taistelemaan rienaavien ajatusten kanssa. Tärkeintä on silloin muistaa, että tätä vartenhan Jeesus tuli kantamaan syntimme.

Muistatko, kun ihmiset rienasivat Kristusta hänen ollessaan ristillä? Mitä hän teki? Rukoili heidän puolestaan! Siis hän rakasti heitä siltikin. Samoin hän rakastaa sinuakin. Et ole hänen hylkäämänsä. Luota lujasti häneen ja juokse (sellaisena kuin olet) hänen syliinsä. Hän sulkee sinutkin syleilyynsä.

Puhutko nyt Marcus & Martinuksen lauluduon Marcuksesta? Miten te olette tutustuneet toisiinne tähän mennessä? Mitä kieltä aiotte puhua, jos kyse olisi nimenomaan seurustelusta? Tärkeintä joka tapauksessa on Jumalan tahdon etsiminen kaikessa. Olisiko tässä varsinaisesti kyse nuoren toiveista ja unelmista? Lähden siitä, että tämä kysymys kuitenkin tarkoittaa täyttä totta ja vastaan siihen siksi "täysillä". Mielestäni et noin nuorena ole kypsä seurustelusuhteeseen. Tutustu ihmisiin (poikiin ja tyttöihin) hyvässä seurassa. Kysele rukouksessa johdatusta elämääsi - ja Jumala on johdattava sinulle oikean puolison.

Aito usko ja pelastava usko tarkoittavat samaa eli luottamusta yksin Jeesuksen hankkimaan sovitukseen minun syntieni edestä.

Siksi ei jokainen "tule omalla uskollaan autuaaksi", jos sillä tarkoitetaan minkäkaltaista uskoa tahansa. Syvimmältäänhän usko sellaisenaan ei ketään pelasta vaan uskon kohde. Pelastava usko turvautuu Kristukseen. Sen kohde on hän ristiinnaulittuna. Muu "usko" on eksytystä. Se turvautuu esim. omaan itseensä taikka johonkin muuhun pelastajaan. Sellainen usko vie tunnustajansa tosiaankin helvettiin - kuten kirjoitit.

Jos herjataan, silloin ei edes pyritä asialliseen keskusteluun. Siksi herjauksiin vastaaminen ei yleensä kannata. Kannattaa sen sijaan rakastaa, rukoilla ja julistaa evankeliumia täydellisen anteeksiantamuksen lahjasta. Kun se sanoma otetaan uskossa ja luottamuksessa vastaan, loppuu herjaaminen ja herjaaja tulee pyytämään anteeksi hulluuttansa.

Sitä, että pelastus on yksin armosta. Myös Jumalan tykö tuleminen on armoa ja osoitus hänen "vetämisestään".

Ei ole. Kaikki synnit on Kristuksen veri sovittanut.

Ei edes Pyhän Hengen pilkka ole sen tähden anteeksiantamaton, että se olisi liian suuri anteeksiannettavaksi. Ei vaan siksi, että se merkitsee täydellistä paatumusta, jolloin ei Kristuksen hankkima täydellinen anteeksiantamus enää kelpaa ja sen torjuu pilkaten ja häväisten kovakorvaisesti ja toistuvasti.

Raamatusta! (Mitään muuta "virallista" ei ole julkaistu.)

Luther sanoi, että hän tulee mieluummin Jumalan pettämäksi kuin ihmisten. Siksi hän luotti Raamattuun. Ja lisäsi, että kyllä on kuitenkin mahdotonta joutua Jumalan pettämäksi. Hän on oikeassa aina ja hänen oikeamielisyytensä koituu lopulta pelastukseksemme omasta hulluudestamme. Älä turhaan anna tämän pahoittaa mieltäsi! Päinvastoin. Iloitse, että hulluna ihmisenä saat Jumalasta varman ja totuudellisen puolestapuhujan itsesi hyväksi.

Ei mitenkään.

Vaikeaksi menee. Luther sanoo eräässä kirjoituksessa, että ei ole lupa ryhtyä vallankumoukseen ja tappamaan esim. nurjaa ja huonoa hallitsijaa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kuningas (taikka vastaava) on täysin menettänyt järkensä, voisi sille löytyä jokin oikeutus. Ehkä Jumalan salattuun johdatukseen kuului, että Saksa sai pitää valitsemansa johtajansa loppuun asti ja nähdä, mihin se kansalaisten tekemä valinta heidät lopulta vei tai johti. Joskus pahuuden pitää päästä purkautumaan ikään kuin katkeraan loppuun asti, jotta sen ilkeys käy kaikille ilmeiseksi. Pahuus saa näin ansaitsemansa lopun kuluttamalla itsensä loppuun.

No, periaatteessa ei. Mutta toisaalta sinut on luotu yhteyteen toisten kanssa. "Ihmisen ei ole hyvä olla yksin", sanotaan. Se pätee jokaiseen. Me tarvitsemme toisia ihmisiä voidaksemme nyt hyvin täällä ajassa ja myös kerran iankaikkisuudessa. Kaikkien kaveri ei tietenkään edes pysty olemaan, mutta ihanaa, kun on ystäviä, joiden kanssa jakaa ihmisenä olemisen ilot ja surut.

Kaikki, mikä on Jumalan tahdon vastaista, on syntiä. Itse asiassa on minusta parempi, jos saat turvata evankeliumiin ja iloita sen kuuluttamasta anteeksiannosta ja armosta. Lepää mieluummin hyvän Jumalan laupeudessa. Miksi turhaan vaivaat yrittämällä selitellä syntiä pienemmäksi ja pienemmäksi omassa elämässäsi? Armo riittää sinulle kaiken syntikurjuutesi keskellä!

Joh. 19:30 koskee vanhurskauttamista. Eli kun on kyse pelastuksen asiasta, meitä kehotetaan viettämään lepopäivää eli kuuntelemaan evankeliumin armolupausta ja uskomaan se eikä tekemään yhtä tai toista ansaitaksemme autuutemme. Mutta kun on kyse pyhityksestä taikka kristillisestä kilvoittelusta yleensä, silloin me saamme tehdä niin paljon kuin ikinä pystymme. Ne teot eivät suuntaudu Jumalaan päin vaan lähimmäisen hyväksi. Joten eipä muuta kuin hommiin lähimmäistä rakastaen ja auttaen! Sitä saa tehdä niin paljon kuin jaksaa.

Toivon mukaan rukoilevaisuudessa ainoa, joka ottaa "kaaliin" on se "ristin hullutus", josta Paavali puhuu 1. Kor. luvussa 1. Ei joku vanhoillisuuden perässä vetäminen ole millään lailla autuaallista tai tavoiteltavaa. Miksi olisi? Tai pitäisi olla? Ristin hullutus olkoon ainoa elävän kristillisyyden loukkauskivi. Silloin usko ja uskon tunnustaminen on aidoimmillaan.

Tuoosa uskossa olet autuas ja Jumalalle kelvollinen!

Miten taivaassa kirkkauden Herra ilmestyy ja on nähtävillä: tämän hahmottaminen täälla ajassa menee mahdottomaksi. Se täytyy päästä kokemaan kerran itse, kun armosta uskon kautta pääsee taivaaseen.

Välitän tämän omakohtaisen todistuksen kysymys-palstan lukijoille rakennukseksi.

Järjestää. Viimeksi viime kesänä.

En usko tuohon ihan noin yksiselitteisesti. Kyllä se kristillinen tieto myös nöyryyttää ihmisen, jos se ei jää pelkäksi järjellisen ajattelun rönsyilyksi vaan käy sydämeen ja paljastaa pahuutemme.

Jumalalla on kullekin oma tiensä. Mutta ihan totta: Kyllä jokainen oppii tuntemaan kadotuksenalaisen tilansa ja suurta armoa on, että se saa tapahtua täällä armonajassa, jolloin löytää armon avuksensa oikeaan aikaan, kun tulee Jeesuksen armahdettavaksi.

Kyllä Raamattu on täydellinen ja virheetön. Ongelmaksi muodostuu erehtyväiselle ihmiselle se, että hän etsii ja hakee sääntöön sen yhden (tai sitten useamman) poikkeuksen ja kokee tyytyväisyyttä, kun sen mielestään on löytänyt. Sitten julistetaan, että "ei se Raamattu ole täydellinen". Kun tutkii Raamatun eri selityksiä ja niiden historiaa, kyllästyy aika pian tuollaiseen perusteluun. Ei kannata ruveta määrittämään itse, millainen Raamatun pitää olla ja sitten ryhtyä kumoamaan omaa määritelmäänsä. Lopputuloksena kun on vain se johtopäätös, että oma määritelmä erehtymättömyydestä tuli kumottua.