Kysymys 345

Kysyin jo aiemmin predestinaatiosta ja vastasit ihan lohdullisesti ja maltillisesti. Nyt paneuduin asiaan tarkemmin. Luin asiantuntevaa tekstimateriaalia ja rukoilin, että tämä asia kirkastuisi minulle niin paljon kuin mahdollista ja sen verran kuin on tarpeellista. En haluaisi kuormittaa liikaa palstaa yhdellä aiheella, joten toivon, että tämän jälkeen asia olisi minun kohdalta riittävän selvä.

Suosittelen jokaiselle asiaa pohtivalle luettavaksi näitä:

1) http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/t11.html (tiivistelmä)

2) http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/11.html (täydellinen selitys)

3) Franz Pieper: Kristillinen dogmatiikka s. 565-582.

Haluan nyt varmistaa, että olenko ymmärtänyt asian oikein. Pyrin esittämään asian hyvin yksinkertaisesti ja selkeästi:

Jumala on määrännyt tiettyjen yksilöiden iankaikkisen kohtalon, joka on taivaan ilo. Mikään ei voi muuttaa tuota säätämystä. Se, jonka kohtalo on ikuinen elämä, ei voi joutua kadotukseen. Kaikki tapahtuu välttämöttömyyden pakosta ja kuitenkaan ketään ei pakoteta, sillä Jumala evankeliumin välityksellä saa aikaan meissä mielenmuutoksen. Vallitsee tavallaan tällainen paradoksi: kaikki tapahtuu välttämättä ja kuitenkaan kenestäkään ei tunnu, että hänet olisi pakotettu, jopa päinvastoin moni ajattelee, että heillä on vieläpä vapaa tahto.

Tämä valinta on tapahtunut Kristuksessa. Jumalan valinnasta ikuisuudessa on siis seurauksena se, että ne, jotka hän on edeltämäärännyt taivaaseen, ne hän kutsuu evankeliumin välityksellä, antaa synnit anteeksi uskon kautta armonvälineiden yhteydessä, pyhittää ja varjelee uskossa. Sekin, että ihminen ei karta armonvälineitä avoimesti ja halveksi niitä, vaan on passiivisena niiden vaikutuksen alaisena ja tulee kääntymykseen, on Jumalan ikuisuudessa tekemän valinnan seurausta. Valinnan seurauksena myös tietyn yksilön kääntymyksen tarkka aika ja hetki on määrätty.

Tällä opilla on kaksi tarkoitusta:

1) tehdä tyhjäksi kaikki sellaiset ajatukset, että meissä itsessämme olisi jotain hyvää, ansiollista tai myötävaikuttavaa, jonka perusteella olemme valitut (jopa sekin on Jumalan armoa ja valinnan seurausta, että emme torju armonvälineitä). Meidän sydämen asenteemme, suhtautumisemme tai ylipäätäänsä mikään meistä peräisin oleva ei

ole valintamme ja pelastumisemme syy.

2) vahvistaa se tosiasia, että kristillinen kirkko välttämättömyyden pakosta (mielenmuutoksen kautta ilman tukasta vetämistä) pysyy maailman loppuun asti, koska Jumala on säätänyt pelastuvien kohtalon etukäteen ja mikään ei voi tuota säätämystä muuttaa. Tämän tarkoitus on kirkastaa Jumalan kunniaa.

Ihminen pelastuu siis yksin Jumalan armosta iankaikkisen valinnan perusteella, jonka seuraukseen kuuluu evankeliumin kutsu, uskon lahja, vanhurskautus, pyhitys ja uskossa varjeltuminen. Jos ihminen joutuu kadotukseen, niin syy on hänen itsensä. On hyväksyttävä tämä paradoksi: kääntymys on kokonaan Jumalan työ ja kuitenkin ihminen on vastuussa, jos hän on matkalla kadotukseen. Ihmisen vastuu tulee esiin suhteessa armonvälineisiin. Jos hän tukkii korvat evankeliumilta, niin hän on itse vastuussa. Jos hän ei tuki korvia, niin kääntymys on Jumalan ansiota ja sen seurausta, että kyseinen henkilö on valittu ikuista elämää perimään.

Olenko mielestäsi oikeilla linjoilla vai olenko päätellyt liian rohkeasti?