Kysymys 617

Kirjoitin joskus aikoinaan tästä Herännäislehteen.

Alla kirjoitukseni. Toivottavasti se auttaa sinua.

PYHÄ RISTI

"Jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäkään itsensä ja ottakaan ristinsä ja seuratkaan minua." Matt. 16:24)

Jeesus on vain vähän aikaisemmin samassa luvussa kuvannut oman sukupolvena "häijyksi ja huorintekijä sukukunnaki" (Matt. 16:4). Nyt hän toivoo omilta opetuslapsiltansa erilaista suhtautumista. Hän kysyy heiltä uskollisuutta. “Jos joku tahtoo.” Häijy ja huorintekijä sukukunta tahtoo väliin yhtä, väliin toista, mitä milloinkin kulloistenkin himojensa ja halu¬jensa mukaan. Mutta Jeesuksen omilta kysytään: “Tahdotko?” Tahdotko rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? Tahdotko seurata häntä? Tahdotko kokonaan kieltää itsesi ja ottaa ristisi? Rakkautta ei voi pakottaa. Se syttyy, jos on syttyäkseen. Siksi Jeesus ei tyrkytä. Hän ei vaatimalla vaadi seuraajiansa seuraamaan. “Jos joku tahtoo.”

Kyse ei kuitenkaan ole ihmisen mahdollisuuksista tai hänen luontaisesta kyvystään. Eihän kukaan tahdo kuolemaansa, eivät edes ne, jotka kuolevat oman käden kautta. Siksi seuraamiseen tarvitaan jumalallinen voima. Juuri edellä Jeesus on ensimmäisen kerran täysin peittelemättä puhunut tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan(Matt. 16:21). Siinä hän lahjoittaa rakkautensa. Seuraamisen voima vuotaa hänen haavoistansa. Hänen ristiinsä katsoessasi sinulta kysytään: “Tahdotko?” Vai tahdotko mennä pois, valita toisen, itsellesi mieluisamman tien, elää elämääsi kuolematta koskaan omista odotuksistasi? On valittava. Jeesus odottaa ratkaisuasi. Älä anna hänen odottaa turhaan.

Tie seuraamiseen kulkee itsensä kieltämisen kautta. “Hän kieltäköön itsensä.” Pietari ei kieltänyt itseänsä. Juuri siksi hän kielsikin Jeesuksen. Olisiko toisin voinut käydäkään? Itse asiassa Pietari kielsi Mestarinsa jo ruvetessaan nuhtelemaan häntä hänen kärsimysilmoituksestansa (Matt. 16:22). Kiirastorstain yön tapahtumat kertaavat ikävällä tavalla näyttämöllä kaikkien nähden sen, mitä käsikirjoitettiin tässä yhteydessä. "Mene pois minun tyköäni, saatana! Sinä olet minulle pahennukseksi".(Matt. 16:23) Kukon laulun jälkeen Pietari meni pois. Hän meni ja itki katkerasti aiheuttamaansa pahennusta (Matt. 26:75). Mutta jälkikäteen Pietari oppi lankeemuksestansa kieltämään itsensä ja hänestä tuli Herransa seuraaja ristin tiellä aina omaan ristinkuolemaansa saakka. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan opi edes lankeemuksestansa. He kieltävät Mestarinsa uudelleen, uudelleen ja uudelleen … Pahimmassa tapauksessa se loppuu vasta kadotuksessa.

Itsensä kieltäminen johtaa sitten ristin kantamiseen. “Hän ottakoon ristinsä.” Ristiä ei siis tarvitse hakea, ei etsiä, ei veistellä itse. Se on siinä jo valmiina. Ota se! Älä kysele, mikä on ristisi. Ei se kyselemällä selviä. Tiedät ja tunnet ristisi vain seuraamalla Jeesusta. Yht’äkkiä se on siinä sinun päälläsi. Kanna sitä iloisesti ja rohkeasti! Olet menossa oikeaan suuntaan. Parempi vaivaa Jumalan tiellä autuuden toivossa kuin huoletonta menoa seuramatkalla iankaikkiseen tuhoon. Tuleepa sinun päällesi maailman viha, valheveljien eksyttävät puheet tai sukulaistesi ylenkatse tai mitä muuta tahansa, niiden yhteisenä, ulkoisena merkkinä on aina ristin varjo, joka lankeaa yllesi. Siinä pimeydessä olet lähellä Herraasi. Kohtaat hänet, joka kulkee edelläsi tietä pitkin toivon tulevaisuutta kohti, joka kulkee kanssasi, ettet tänään jalkaasi kiveen loukkaisi ja joka kulkee perässäsi syntiset jälkesi menneisyydestäsi peittäen.

Ristin kantajasta ei tehdä suurta sankaria. Siihen liittyy aina äärimmäisen syvä halveksunta ja hyljeksyntä. Usein ristiinnaulittavaksi tuomitun täytyi itse kantaa ristiänsä (oikeastaan ristin poikkipuuta) teloituspaikalle. Matkalla hän joutui syljeksinnän, potkimisten, tönimisten kohteeksi. Hänet eroitettiin yhteisöstään, joka näin kääntyi häntä vastaan. Onpa joskus sanottu, että juuri tämä puoli rangaistuksesta oli kamalinta. Jos olisikin saanut kuolla edes ihailtuna sankarina! Mutta ei. Ristille lyödään aina halveksittuna, hyljeksittynä. Sankarivainajat haudataan muualle ja muulla tavoin. Siksi on turha elätellä toiveita onnen kukkuloista. Ristin kukkulaa kutsutaan Golgataksi, pääkallon paikaksi (Matt. 27:33). Ei edes omassa tutussa, turvallisessa ympäristössään pääse paistattelemaan aurinkoisia päiviä. Profeetta ennustaa sattuvasti, että "minä olen haavoitettu niiden huoneessa, jotka minua rakastivat (Sak. 13:6). Ristin yllä myös taivas synkistyy ja tulee vähäksi aikaa "pimiä kaikessa maassa" (Matt. 27:45). Epäilemättä kauniisti säteilevistä hehkuvaloristeistä puuttuu aitoustodistus. Varo eksymästä niiden loisteeseen!

Varmasti kuoleman läheisyys ja itse kuoleminen kunniattomana houkkana pelottavat, ahdistavat ja raastavat sieluparkaa. Kuka kestää tuollaista odotusta? Monesta ristinkantajasta tulee tästä syystä ristinkaataja. Ei jaksakaan enää. Pääse helpommalla luovuttaessaan. Niin sitä ainakin luulee. Mutta Herramme näkee kauemmas. Hän lisää suorastaan profeetallisesti: “Joka tahtoo henkensä vapahtaa, hän hukuttaa sen.” (Matt. 16:25) Ei sittenkään kannata luovuttaa. Ajan vaivat eivät ole verrattavissa kunnian kirkkauteen taivaassa. Lopulta uskollisuus ja rehellisyys palkitaan ruhtinaallisesti. Kuinka suloiselta kuulostaakaan jatkon lupaus: "Mutta joka henkensä hukuttaa minun tähteni, hän löytää sen". (Matt. 16: 25) Kuollessaan pääsee elämään. Pitkäperjantaita seuraa pääsiäisen aamu. Opetuslapselle riittää, että hänelle käy kuten Mestarillensa.