Pääkirjoitus 2/2025

”Rakas Jeesus, tule lompakkooni!”

Timo Laato, päätoimittaja

Tämä pääkirjoitus julkaistaan myös Elämä-lehdessä artikkelina. Sen tarkoitus on herä­tellä lukijoita siihen todellisuuteen, että kristillinen seurakunta joutuu kantamaan yhä suurempaa vastuuta omis­ta tiloistaan: niiden hankinnasta ja käytöstä. Joudumme mahdollisesti tulevaisuudessa poh­ti­maan, missä tai kuinka raamatulliset jumalanpalvelukset järjestetään. On hyvä varautua ja miettiä eri ratkaisuja. Muista siis omissa rukouksissasi yhdistyksemme toimintaa ja toimintatapoja. Kiitos.

Harvemmin kristitty ajattelee Jeesusta palkkarahojensa, osakesäästöjensä ja muun omaisuu­ten­sa kes­kel­lä. Kannattaisi kyllä ajatella. Se kuuluu asiaan. Enemmän kuin luulisitkaan. Jeesuksella on sanot­ta­vaa sinun ra­hoistasi. Itse kuultuna hyvin paljon. Tarkemmin ajateltuna kyse ei edes ole sinun rahoistasi vaan hänen! Sinulla nuo setelit ja kolikot ovat vain hyvin lyhytaikaisessa lainassa häneltä. ”Sillä maa on Her­ran, ja kaikki mitä siinä on” (1. Kor. 10:26). Taivaassa tarkataan, mihin sinä käytät rahojasi ja kuinka ronskisti. Ylhäällä tut­kataan taloudenpitosi tarkemmin kuin paikal­li­sessa ve­ro­virastossa. Mieti sitä.

Heti vuorisaarnansa alussa Jeesus julistaa autuaiksi ”hengellisesti vaivaiset” eli alkukielen mukaan ru­­ti­köy­hät, jotka tuntevat syntinsä jääden armon kerjäläisiksi laupiaan Jumalan eteen (Matt 5:3). Kyllä rikaskin voi tässä mielessä olla köyhä. Mutta jo Vanhassa testamentissa nuo ”hengellisesti vaivai­set” oli­vat usein myös ulkonaisesti köyhää väkeä. Heillä ei ollut muuta apua kuin Herra. Hän kutsuu itseänsä heidän ja ”or­po­jen ja leskien” turvaksi.

Myöhemmin vuorisaarnassa Jeesus antaa ohjeita almujen annosta. Hän kieltää soittamasta tor­vea ra­han­jakotilaisuuden alkamisen merkiksi. Ei saa ruveta näyttämään anteliaisuuttaan ka­dun kulmissa tai hengel­li­sissä kokoontumispaikoissa. Jos noin kuitenkin tekee, menettää taivaal­lisen palkkansa (Matt 6:1–4). Sit­tem­min kerrotaan, että Jeesus varta vasten istui vastapäätä temp­pelin uhri­arkkua ja tutki tarkasti, mitä tulijat ja menijät pistivät sinne kukkaroistaan. Rikkaat panivat paljon. Mutta eivät kumminkaan tarpeeksi! Vasta köy­hä leski saa kuulla onnistuneensa, koska hän pani puutteestaan, kaiken, mitä hänellä oli (Mark. 12:44). Mitä mieltä sinä mahdat olla tällaisesta Jeesuksesta, joka kehtaa tuijottaa, kuka laittaa ja kuinka paljon? Ihan tot­ta, mi­nustakin se tuntuu kiusalliselta. Se ei silti muuta itse asiaa miksikään. Noin on kirjoitettu. Noin hän te­kee yhä.

Edelleen vuorisaarnassaan Jeesus varoittaa kokoamasta itselleen aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaavat. Nykykielessä hän puhuisi varmaan ”missä pörssikurssit ja korkotuotot laskevat”. Sitä vasten aar­teita kuuluu koota, mutta taivaaseen, jonne varkaan käsi ei yllä. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on sydä­mesi. Eihän kukaan voi palvella kahta herraa: Jumalaa ja Mammonaa. Tässä ei ole kyse edes siitä, että ei saa palvoa kahta herraa, vaan että ei voi, ei vaan voi, vaikka aina sitä joku yrittää onnistumatta (Matt 6:19–24).

Toisaalta Jeesus vuorisaarnassaan varoittaa meitä murehtimasta. Jos hetken tunsimme iloa siitä, että nuo rik­kaat sai­vat edellä kuulla kunniansa, ei iloamme kestä kauan. Nyt tulee meidän vuoromme. Vaikka köyhät eivät tunne niinkään kiusausta palvoa Mammonaa (koska sitä heillä ei ole), he saattavat kuitenkin elää yhtä lailla rahan tai tarkkaan ottaen sen puutteen vallassa. Ruvetaan siis murehtimaan, kun ei niin sanotusti ole ”millä mäl­lätä”. Mitä syötäisiin? Entä juotaisiin? Olisiko uutta päällepantavaa? Kun seuraa nykyistä kokkelin kokkaus­kirjojen, viinilehtien ja muotikuvastojen menekkiä, kuka voisi väittää, että Jeesus ei aseta sanojaan moder­nisti ja nykyihmistä puhuttelevalla tai suorastaan syyttävällä tavalla? Toteavathan lääkäritkin nyky­ään, et­­tä murehtimisella ei kukaan elä pidempään. Päinvastoin: sydän siitä sairastuu, tulee psykosomaattisia seuraa­muksia jne. Menkää terveyskeskukseen kyselemään tarkemmin, jollette muuten usko. Vaihtoehtona Jeesus kehottaa minua ryhtymään ”hengelliseksi ornitologiksi”, taivaan lintujen tarkkailijaksi, tai ”hengelliseksi bo­ta­nistiksi”, kedon liljojen tutkijaksi. Silloin en murehtisi turhasta. Ennen kaikkea muuta meidän kuuluu etsiä Jumalan valtakuntaa. Silloin hän lahjoittaa sen, mi­tä tar­vitsemme sulasta armosta (Matt. 6:25–34).

Sitten Jeesus puhuu ”mitalla mittaamisesta”. Millä me mittaamme, sillä meille mitataan takaisin. Kielikuva on suoraan torikojujen seassa kuultavasta ja nähtävästä kaupanhieronnasta (Matt. 7:2). Rukousta opettaes­saan hän kehottaa meitä pyytämään syntivelkojamme anteeksi niin kuin mekin annamme toisten synti­ve­lat an­teeksi. Kuvailmaus on tällä kertaa tuottoisasta pankkitoiminnasta, vaikka tuollaisia pankkeja et löydä mis­tään nykyään (Matt. 6:12). Jälkeenpäin seuraa vielä vertaus armottomasta palvelijasta, joka saa kym­meni­en miljoonien velan anteeksi, mutta ryhtyy silti lähimmäisensä koronkiskuriksi tämän velkojen ulosottamisek­si. Se päättyy kuninkaan mitätöimien velkakirjojen peruuttamiseen – ja syyllinen passitetaan vel­ka­vankeuteen loppuiäkseen (Matt. 18:23–35).

Saadessaan kutsun opetuslapsiksi Pietari ja hänen lähimmät työtoverinsa jättivät kohta veneensä sekä verk­konsa ja seurasivat Jeesusta. Heidän kalafirmansa ei ollut pienintä luokkaa, koska työmiehiä oli useita ja ve­nekuntia monia. Kyllä siinä rahaa paloi, kun hengellinen työ kutsui. Samoin Matteus sai kutsun suoraan tul­liaseman kolikkopinojen äärestä. Sinne ne jäivät toisten koottaviksi, kun hän otti ja lähti kaidalle tielle. Kyllä Jeesus kohtasi vieläkin rikkaampia ihmisiä. Hän aterioitsi Sakkeuksen kodissa. Hän tapasi rikkaan nuorukai­sen, synagogan päämiehen, roomalaisen sadanpäämiehen. Ja keitä muita? Lisäksi Jeesus kertoi vertauksen rikkaasta miehestä, jonka maa kasvoi hyvin, tai kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. On aarret­ta pellossa ja kallisarvoista helmeä. Järjestetään isoja pitoja ja hääjuhlia. Raha liikkuu ja vaihtaa omistajaan­sa. Lopuksi Jeesus tuhoaa aikansa rahasammon, temppelin esipihan markkinat ja myyntipaikat.

Siksi hurskaan ei kannata hurskastella ja kuvitella, että rahan ei pitäisi kiinnostaa. Tosi hurskauteen kuuluvat setelit ja kolikot. Niillä me palvomme Jumalaa emmekä Mammonaa. Joskus omassa lapsuudessani kysyttiin, onko sinulla kukkarossa ”paasikivi” (kymppi) tai ehkä jopa ”urkki” (viisisatanen). Rohkenisinko minä itse pyy­tää, et­tä minulla olisi lompakossani ”Jeesus”? Jos on, ei sinne paljoa muuta enää mahdukaan.