Kysymys 1569

En nyt kyllä ymmärrä, miten ihmeessä Raamatusta voi vääntää sellaisen tulkinnan, että yksin usko
(eivät teot) pelastaa? Kun luen UT:ta, sieltä pompahtelee liioitellusti joka toisella rivillä
"jokainen tuomitaan tekojensa mukaan", "synnintekijät eivät peri Jumalan valtakuntaa" ja vaikuttaa
siltä, että kristitty elää puhdasta ja pyhää elämää uskoontulonsa jälkeen. Kuulostavat kovin
superihmisiltä nuo raamatun henkilöt jotka evankeliumien jälkeen kirjoittavat. Ihan tulee
masentunut olo, en ikinä tule saavuttamaan tuollaista mieltä mikä kristityllä heidän mukaansa
pitäisi tulla. Enkä edes voi saavuttaa itse yhtään mitään. Joten onko Jumala nyt minut hylännyt
kun olen edelleen täynnä pahaa vaikka haluan häneen turvata?? Ja jos en, niin miksi nuo raamatun
kirjoittajat hokevat, että Jeesuksen tunteva ihminen elää kuten Jeesus eli
(esim. 1.Joh. 2:3-6).
Minulle tuollaiset kuulostavat hirmuisilta vaatimuksilta, ei ollenkaan rohkaisulta. Ja joka paikassa sanotaan "usko ilman tekoja on kuollut" ja "...että kasvatte kiinni pelastukseen". Eli onko minun uskoni kuollut kun en näe mitään hyviä tekoja lähtevän itsestäni ja eikö ihminen siis olekaan pelastunut sillä hetkellä kun tulee uskoon vaan siihenkin "kasvetaan"? Ainoastaan näen kaiken synnin itsessäni paremmin noiden raamatun kirjoittajien takia, siis sen, että en todellakaan ole sellainen kuin "kristityn tulee olla". Ja miten se ristin roisto pääsi taivaaseen, vaikkei ollut elänyt mitään hyvää elämää? Mikä tässä nyt oikein on jutun juoni.. Enkä tätä vilpittömämmin oikein voi edes Jumalan luo mennä. Olen rukoillut kyllä että hän saa tehdä ihan mitä tahasa elämälläni ja ohjata minua ja muuttaa millaiseksi haluaa ja haluan turvata häneen. Kyse ei siis ole mistään häntä puolisydämisesti seuraamaan lähtemisestä.. Olisi kiva saada vastaus. Tähän epätoivoon hukkuu pian ja usko alkaa rapistua, kun tuntuu, että pelastukselle on sittenkin ehtoja ja paljon.