Kysymys 1147
Olen pohdiskellut paljon uskon ja tekojen suhdetta. Onko usko siis
sittenkin tosiasiassa uskollisuutta ja kuuliaisuutta, eli Jumalan
tahdon mukaista elämää. Mielessä on pyörinyt etenkin viime viikon
saarnakohta Luuk.12:42-48. Palvelijoita
pahoinpitelemään alkava
palvelija tuomitaan kuin epäuskoinen (häntä kohtaa kuolema). Sen sijaan
kahden viimeisen kohdalla puhutaan vain raipaniskuista, ei kuolemasta. Selvää on, että rangaistus on lievempi jos ei ole tiennyt tekevänsä väärin mutta tuomitaanko siis nämä kaksi viimeistäkin kuitenkin kuin epäuskoinen (kuolemaan)? Onko katolilainen kiirastulioppi peräisin mahdollisesti tästä kohdasta? Miten luterilaisuus on tätä kohtaa selittänyt.
Toinen askarruttanut kohta on Matt.25:14-30.
Siinä
huonosti
leiviskää hoitanut saa lopulta kadotustuomion. Onko siis sittenkin niin, että kristitty tuomitaankin leiviskän hoidon mukaan. Jos ei leiviskää onnistu hoitamaan niin kadotus odottaa.
Raamatun mukaan pelastava usko ilmenee teoissa.
"Usko yksin vanhurskauttaa, mutta usko ei koskaan jää yksin." Jos usko jää yksin, on se merkki itsepetoksesta eli siitä, että usko ei ole elävä vaan kuollut. Siksi Raamattu tosiaankin puhuu hyvin paljon tekojen mukaan tapahtuvasta tuomiosta. Teoilla ei ansaita autuutta, mutta Raamatun mukaan "parannukseen soveliaat hedelmät" kuuluvat kristityn kilvoitteluun - tai hänen uskonsa osoittautuu kuolleeksi. Huomaa kumminkin, että uskoa ei voi tehdä eläväksi teoilla vaan elävä usko tekee tekoja! Usko elää vain ja yksin evankeliumista. Joten ellei usko elä, sitä ei saa eläväksi "liimaamalla" siihen erilaisia tekoja vaan kuulemalla tarkasti ja itselleen omistaen evankeliumia Kristuksen kertakaikkisesta, iäti kelpaavasta vanhurskaudesta, jonka hän ansaitsi meille ristillä. Siitä syntyy usko ja uskosta syntyy hyvät teot. Se menee näin. Niin ja amen!