Kysymys 838
Olen astunut Puolustusvoimien palvelukseen ja sitämyötä vannon virkavalan "Lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että virassani jne."
Työssäni koulutan varusmiehiä, tärkeimpänä tavoitteenani, että he pystyisivät täyttämään paikkansa rivissä, jos maatamme kohtaa sota/kriisi. Mutta myös niin, että he täyttäisivät paikkansa yhteiskuntamme riveissä myös rauhan aikana.
Tässä asiassa minulla itsellään ei ole moraalista tai eettistä ristiriitaa. Olen tehnyt tilit selviksi Jumalan kanssa.
Kysymys on, että miten kristinusko ja Luterilainen kirkko suhtautuu maanpuolustustoimintaan, esivallan palvelemiseen sotilasammattissa ja kotimaan aseelliseen puolustamiseen?
Suomen kristityt suhtautuvat
pääsääntöisesti hyvin myönteisesti puolustusvoimien toimintaan.
Room. 13 puhuu paljon siitä, että esivalta
ei turhaan miekkaa kanna. Siinä
on
poliisi ja armeija mukaanluettuna. Siksi kristitty voi toimia sotilaana
armeijan palveluksessa. Se on arvokasta työtä. Etenkin kun ajattelemme
oman maamme historiaa ja käytyjä sotia. Missä olisimme, jos ei
kansakunta olisi taistellut ja Herran armosta saanut säilyttää vapaata
isänmaata? Oletko muuten huomannut, että Raamatussa on useita
mainintoja "sadanpäämiehistä" ja ne kaikki ovat todella myönteisiä!
Etsi huviksesi nämä Raamatustasi. Lue koko UT läpi ja laske, kuinka
monta löydät ... Tuskin näin rohkaisevaa kuvaa annettaisiin
sadanpäämiehistä, jos he olisivat palvelleet ihan jumalattomassa
virassa. Sekin puhuu paljon! Sitten on eri asia, jos ruvetaan aseilla
mesomaan ja luomaan esim. Suur-Suomea tai Suur-Eurooppaa. Toisten
alistaminen aseitten voimalla ei ikinä ole oikein. Kun Johannes
Kastajan luo tuli sotilaita kysymään neuvoa autuudesta, hän kehotti
heitä toimittamaan sotilasviran velvollisuudet tunnollisesti eikä muita
ihmisiä sortaen. Tästä voi lukea Matt. ja
Luuk. 3
luvuista.
Toivotan sinulle siunausta työhösi ja sotilasuraasi. Palvele ja rukoile armaan isänmaasi puolesta kaikesta sydämestäsi. Olkoon siniristilippu silmissäsi kallis ja aina sydämessäsi turvaa ja lohtua tuoden.