Pääkirjoitus 11/2025

Israel – lopun ajan merkki ja Jumalan uskollisuuden huutomerkki

Osa 2

Timo Laato, päätoimittaja

 

Aluksi

Kysymys rauhasta Lähi-idässä ja varsinkin Israelissa ja sen lähialueilla askarruttaa poliittisia päät­tä­jiä ja tavallisia kansalaisia länsimaissa tai itse asiassa jo koko maail­mas­sa. Myös kristi­kun­nas­sa val­lit­see laa­jaa epätietoisuutta, kuinka noihin ajankohtaisiin tai jopa päivänkohtaisiin ongelmiin pitäisi­kään suh­tau­tua. Mielipiteet kärjistyvät ja menevät pahasti ristiin. Vaarallinen vastakkainasettelu voi­mistuu.

Kärjistyneessä tilanteessa asiallisen tiedon merkitys kasvaa. Tarvitaan avointa ja arvostavaa kes­kus­telua eri näkö­kulmista. Tämä kir­joitus ei ole poliittinen kannanotto. Pyrkimyksenä on selittää ja sel­ventää, kuinka Raama­tussa ja varsinkin Roomalaiskirjeessä ymmärretään Israelin merkitys pelas­tus­histo­ri­assa, myös ns. ”viimeisten aikojen” koittaessa. Tällainen laaja pelas­tus­his­to­riallinen puoli uh­kaa jäädä katveeseen tai täysin syrjään, kun päivittäiset uutisvirrat jälkipyörteineen syöksyvät medi­an uumenista TV-lähetyksiimme tai matkapuhelimiimme.

 

Jumala pysyy samana ja toimii samalla tavalla

Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa kävi ilmi, että Jumala on sama ja pysyy samana ikuisesti. Sik­si hän toimii samalla tavalla tai samantapaisesti läpi historian. Koska hän on kerran pelastanut Is­ra­e­lin Egyptin orjuudesta, hän lupaa uudelleen pelastaa kansansa Baabelin pakkosiirtolai­suu­des­ta aivan niin kuin hän oli luvannut pelastaa sen viholliskansojen sorrosta esimerkiksi Joosuan, tuomarien tai moni­en (hurs­kaiden) ku­ninkaiden toimesta. Siten juutalaisten paluu omalle maalle viime vuosisadalla se­kä Israelin itsenäis­ty­minen 14. toukokuuta 1948 on jatkumoa sille raa­matulliselle sanomalle, että Jumala koko­aa kansansa maan ääristä takaisin isiensä asuinsijoille. Menneet tapahtumat ennustivat ja enna­koi­vat tulevia tapah­tumia. Tällainen esikuvallinen eli typologinen selitys on täysin raamatullinen luku­ta­pa. Mis­tään mielivaltaisesta tai umpi­mähkäisestä teologiasta ei siinä ole kysymys, vaan luontevas­ta vas­taa­vuudesta kahden tai useamman historiallisen ajankohdan tai -jakson välillä.

Roomalaiskirjeen luvuissa 9–11 Paavali pyrkii ymmärtämään ja selventämään Israelin mennyttä his­to­ri­aa, nykyistä paa­tumusta ja tu­levaa pelastusta aivan samalla tavalla. Hän lainaa toistuvasti, enem­män kuin milloinkaan muulloin, Van­haa Testament­tia, ja hakee sieltä vastaukset kysy­myksiin­sä (täs­tä perusteellisemmin lokakuun pääkirjoituksessa). Hän ei jättäydy siis oman käsitys­ky­kyn­sä va­raan. Myös lukijoitaan hän varoittaa luottamasta omiin ajatuksiinsa (Room. 11:25). Ne ainoastaan eksyt­tävät. Ei maksa vaivaa pohtia niitä enempää.

 

Room. 9–11 – kysymys Israelin pelastumisesta

Roomalaiskirjeen lukujen 9–11 perusteella keskeinen kysymys kuuluu, mitä ne tarkemmin opetta­vat Israelin pelastushistoriasta maailman­his­tori­an lopun aikoina ja mitä eritoten tarkoittaa se suuri sa­lai­suus ”koko Israelin pelastumisesta” (11:25–27). Ennen kuin asiaa käsitellään sen yksityiskohtaisem­min, on tarpeen miettiä hiukan yleisluontoisemmin, odottiko Paavali jotain (joko pienempää tai suu­rempaa) muutosta tai herätystä juutalaisten keskuudessa, vai ajatteliko hän heidän senhetkisen tilan­teensa jat­kuvan kutakuinkin samanlaisena hamaan tulevaisuuteen saakka. Eri vaihtoehtojen puit­teis­sa käy paljon yksinkertaisemmaksi hahmottaa, toivoiko hän mitään erityistä tapahtuvaksi oman kan­sansa pa­ris­sa.

 

”Jotakin on tekeillä”

Seuraavassa nostan luvuista 9–11 esiin muutamia keskeisiä kohtia, jotka määrittelevät Paavalin ”toi­ve­ajat­telua” oman kansansa tulevaisuuden suhteen. En tässä edes pyri se­littämään tyhjentävästi, mi­tä hän kulloinkin tarkkaan ottaen tarkoittaa. Riit­tää, kun huomaat sen ison eron, jon­ka hän te­kee ny­kyi­sen ja tule­van välil­lä:

1) Juutalaisena Paavali ilmaisee suuren murheensa ja jatkuvan tuskansa toisten juutalais­ten puolesta heidän paatumuksensa takia (9:1–3, 10:1, 11:1–5). Hän saa lohdutusta siitä toivees­taan, että ker­ran (ja osittain jo nyt) heidän epäuskonsa päättyy, ja he tunnustavat Messiaansa.

2) Evankeliumin julistaminen ei-juutalaisille synnyttää juutalaisissa pyhää ”kiivautta” tai ”kateutta”. Silloin he alkavat lopulta ymmärtää, että he ovat hylänneet oman Messiaansa ja jääneet osattomiksi niistä siunauk­sista, jotka hän välittää (10:19, 11:11 ja 14). Ei vähiten juuri tästä syystä Paavali pyrki Apostolien tekojen mukaan julistamaan evankeliumia ai­na ensin synagogissa (jos vain suinkin mah­dol­lis­ta), kos­ka hän tiesi, että se kuuluu ”ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille”, mutta tuos­ta huolimatta sen vastaanottavat ”ensin kreikkalaiset, sitten myös juutalaiset”.

3) Jos juutalaisten lankeemus on ”maailman rikkaus” ja heidän nykyinen vajautensa eli heidän vajaa mää­rän­sä Messiaan uskovia on ”pa­ka­­noiden rikkaus”, kuinka paljoa enemmän heidän tule­va täy­te­y­tensä eli hei­dän täysi määränsä Messiaaseen uskovia on koituva ihmiskunnan parhaaksi (11:12)!

4) Jos juutalaisten nykyinen hylkääminen on ”maailman sovinto”, heidän tuleva armahtamisensa on ”elämä kuolleista” (11:15).

5) Vertaus jalosta öljypuusta (Israel), jonka oksista jotkut (yksittäiset israelilaiset) on epäus­kon takia katkaistu pois, päättyy toteamukseen, että Jumala on voimallinen istuttamaan tai oksastamaan takai­sin katkais­tut oksat tahtomallaan ajalla (11:16–24).

6) Jos ei-juutalaiset olivat olleet ennen tottelemattomia ja eläneet epäuskossaan, mutta ovat saa­neet lau­peuden juutalaisten tottelemattomuuden ja epä­us­kon takia, samoin juutalaiset nyt ovat olleet tottelemattomia ja elävät epäuskossa, mutta tulevat saamaan laupeuden noille muille suodun laupe­u­den ta­kia (11:30–31). Aivan kuin jakeessa 32 sanotaan: ”Sillä Jumala on kaikki epäuskon alle sul­ke­nut, et­tä hän kaikkia armahtaisi.”

Nämä luetellut kuusi kohtaa osoittavat kiistatta, että Paavali täysin selvästi odottaa ”jotakin tapahtu­vaksi” joskus tulevaisuudessa. Ehkä kukaan ei vielä osaa kertoa, mitä hän tarkkaan ottaen tar­koit­taa. Ehkä hän ei itsekään osannut kertoa sitä. Yksin Jumala tietää. Joka tapauksessa tuntuu, että ”jo­takin suurta” Paavali kyllä odottaa. Hänen ilmeikäs, väkevä kielenkäyttönsä ilmaisee sen. Sitä paitsi hän tiedos­taa samalla, että hän itse ei ole näkemässä tuota ennenkuulumatonta mullistusta Israelissa. Hän kirjoittaa nöyrästi, että hän tekee kaikkensa voidakseen pelastaa edes ”muutamia” juutalaisista (11:14). Silloin ei aika ollut kypsä sen isommalle herätykselle heidän keskuudessansa.

Kaiken kaikkiaan Room. 9–11 yhtenä kokonaisuutena vahvistaa apostolisen opetuksen Israelin mer­kityksestä ja merkittävyydestä lopun ajan pelastus- ja maailmanhistoriassa. Siinä ei kuitenkaan pön­kitetä erilaisia villejä apokalyptisia teorioita, joita hurskas (tai epähurskas) mielikuvitus on kyhäillyt ja kynäillyt kasaan eräänlaiseksi kirkolliseksi viihteeksi. En lähde edes avaamaan niitä sen enempää tässä. Tyydytään apostolin antamaan raittiiseen opetukseen! Kyllähän siinäkin riittää ihmet­telemistä ja hämmästelemistä.

 

”Koko Israel”

Sanotun perusteella on paljon helpompaa käsittää apostolisen opetuksen huipennus, sen salaisuu­den avaa­minen, että lopulta ”koko Israel on pelastuva” (Room. 11:26, oma käännös). Joskus (ja yhä vie­lä etenkin missourilaisessa luterilaisuudessa) halutaan asia tulkita siten, että ”koko Israel” merkitsee koko kirkkoa: sekä ei-juutalaisia että juutalaisia kristittyjä. Johtopäätöksenä todetaan sitten kuivas­ti, että Is­ra­elissa ja israelilaisten keskuudessa laajemmin ei ole odotettavissa mitään kummempaa he­rä­tys­tä viimei­sinä aikoina. Kokonaisuutena tällainen tulkinta jättää vaille riittävää huomiota kutakuin­kin kaiken sen, mi­tä luvuissa 9–11 sanotaan Israelista ja sen tulevaisuudesta (ks. yllä). Pelkkä yksin­ker­tainen si­sälu­ku­taito riittää jo oikeastaan todistamaan vääräksi väitteet, että Israel ei enää koskaan ko­ki­si hengellistä uudistusta.

Lisäksi Room. 11:26 tukee asiayhteydessään luettuna ilmiselvästi sitä näkemystä, että kä­site ”ko­ko Is­rael” tarkoittaa etnistä (kansallista) Israelia. Puhuuhan edeltävä jae 25 Israelia osaksi koh­dan­nees­ta paatumuk­sesta, mikä ei tietenkään tarkoita koko kirkkoa! Saman sanan merkitys ei siten voi vaihtua toisek­si heti seuraavassa ja­keessa 26, joka itse asiassa jatkaa edeltävän jakeen yhtä ja samaa lau­set­ta ajatuksellisesti eteenpäin.

Tosin joskus tuollaista hyvin epätavallista ”ajatuksen hyppäystä” saman sanan yhdestä merkitykses­tä toiseen merkityk­seen saman lauseen sisällä yritetään perustella viittaamalla apostolin opetukseen, että eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel (Room. 9:6). Siinä hän puhuu ensin etnises­tä Israelista ja sen jälkeen hengellisestä Israelista. Mutta myös tässä kohdassa on huomattava, että mo­lemmat viittaukset koskevat nimenomaan etnistä Is­ra­elia. Paavali korostaa Vanhan testamentin lail­la, että pelkkä etninen kuuluminen Israeliin ei ole tae kuulumisesta hengelliseen Israeliin. Hän perustelee sitten kantaansa pyhillä kirjoituksilla ja opettaa, että todelliseen hengelliseen Israeliin ei kuulu­nut Aabrahamin lihallinen jälkeläinen Isma­el vaan lupauksen poika Iisak, ei Eesau vaan Jaakob (lue 9:7–13). Etninen syntyperä ei tee kenestäkään todellista israelilaista ilman ”uudestisyntymistä”. Vas­taavasti Room. 11:25–27 puhuu juuri etnisestä Israelista, jota on kohdannut osittain paatu­mus, mutta jo­ka lopun aikoina on kääntyvä ja pelastuva. Siten luvut 9–11 käsittelevät nimenomaan etnis­tä Israe­lia: sen nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Siksi käsite ”koko Israel” ei lähtökohtaisesti voi tarkoittaa ko­ko kirkkoa, koska siihen kuuluvat tietysti myös ei-juutalaiset kristityt. Paavalin kielenkäyttö on selkeää ja johdon­mukaista. Hän ei sekoita ajatuksenkulkuansa ”hyppimällä” saman sanan yhdestä merkityk­ses­tä toiseen merkityk­seen saman lauseen sisällä.

 

Onko Israelin pelastus ”siten” vai ”sitten”?

Jonkinlaista kiistaa on herättänyt myös kysymys, pitäisikö Room. 11:26 kääntää joko ”siten koko Is­rael on pe­las­tuva” tai ”sitten koko Israel on pelastuva”. Molemmat käännökset ovat sinänsä täysin mah­dollisia. Edellis­tä suositaan, jos halutaan tähdentää, että ”siten koko Israel eli kristillinen kirkko on pelas­tu­­va”. Jälkimmäistä suositaan, jos halutaan tähdentää, että ”sitten koko etninen Israel on pe­lastu­va”. Onko lause siis ymmärrettävä tavan vai ajan määreenä? Mielestäni koko kysymys on aivan merkityksetön. Tekstin asiayhteys osoittaa joka tapauksessa kiistatta, että kyse on etnisestä Israelista ja että israelilaiset tulevat kokemaan ison herätyksen vielä aikojen lopulla (vrt. edellä). Eri käännös­mah­dol­li­­suu­det ”si­ten” ja ”sitten” eivät muuta mitään. Ero juutalaisten nykyisen ja tulevan kohtalon välillä pysyy silti voimassa.

 

Salaisuuden paljastaminen

Lisättäköön vielä, että Room. 11:25–27 paljastaa nimenomaan ”salaisuuden”, jota ei ole kerrot­tu en­nen. Sellaisena salaisuutena on vaikea pitää sitä perustavanlaatuista totuutta, että kerran ”koko kirk­ko” eli ”kaikki uskovat” pelastuvat! Se lienee tullut tutuksi itse kullekin kristitylle jo heti alusta as­ti. Tuntuisi varsin erikoiselta, jos kyse olisi näin itsestäänselvästä asiasta. Vaikka sekä juutalaisten että ei-juu­talaisten yhteistä pelastusta ja pelastumista yhdessä kutsutaan sa­laisuu­dek­si (lue esim. Ef. 1:9, 3:3–4, Kol. 1:26–27), Room. 11:25–27 antaa lukijansa ymmärtää, että nyt paljastus koskee täysin en­nal­ta-ar­vaa­ma­­ton­ta sa­lai­­suutta: se käsittelee Israelin kääntymystä aikojen lopulla.

 

Pelastuvien lukumäärä

Käsite ”koko Israel” ei Vanhassa testamentissa eikä juutalaisessa kirjallisuudessa välttämättä tarkoita jokaista yksittäistä juuta­lais­ta yhdessä ja erikseen. Rooma­laiskirjeen 11. luvussa se merkitsee samaa kuin ”israelilaisten täyteys” (j 12), joka puolestaan on ihan vastaava ilmaus kuin ”pakanoiden täy­te­ys” eli heidän täysi määränsä (j 25). Aivan kuten eivät kaikki pakanat tule pelastumaan, eivät myös­kään kaik­ki juutalaiset tule pelastumaan. Mutta kummassakin tapauksessa on kyse suuresta joukosta pelastuvia ihmisiä. Israelin kohdalla se toteutuu aikojen lopussa, kun israelilaiset saavat armon ottaa vastaan Messiaansa omana Vapahtajanaan. Heidän kääntymyksensä todistaa, että Jumala vastaa aina sa­nastaan. Minkä hän on luvannut, siitä hän pitää kiinni. Siksi hän ei jätä omaisuuskansaansa pulaan, vaan täyttää kaikki sille antamansa lupaukset. Muussa tapauksessa kukaan meistä ei koskaan rohke­nisi luot­taa häneen, että hän pitää kaikki meille antamansa lupaukset. Niinpä Israelin pelas­tumises­sa on lopulta kyse minun pelastumisestani! Apostolin lailla voin vahvistaa sen eittämättömän totuuden, että yksikään Jumalan sana ei ole joutunut hukkaan (Room. 9:6, joka toimii ikään kuin otsik­ko­na tai yhteen­vetona kaikelle opetukselle luvuissa 9–11, kuten lokakuun pääkirjoituksessa kerrottiin). Myös sinä saat turvata häneen elä­mässä ja kuole­massa. Silloin sinäkin pelastut! Se on totisesti varma sa­na.

 

Uskonpuhdistajan käsitys Israelin kääntymyksestä

Päätän kirjoitukseni lainaamalla Lutherin kirkkopostillasta 2. joulupäivän evankeliumisaarnaa, jossa hän lopuksi kirjoittaa seuraavasti Matt. 23:34–39 pohjalta:

”Siis on nyt se varmaa, että juutalaiset vielä kerran sanovat Kristukselle: ”Kiitetty ol­koon se, joka tu­lee Herran nimeen.” […] Paavalikin todistaa tämän Room. 11: 25, 26 sanoessaan: ’Paatumus on puo­littain Israelille tullut, siihen asti kuin pakanain täydel­li­syys tulis. Ja niin kaikki Israel pitää autuaaksi tuleman.’ Suokoon Jumala, että tämä aika olisi lähellä niin kuin me toivomme. Aamen.”