Pääkirjoitus, Länsi-Suomen Herännäislehti 11/2022

Kenelle voin ripittäytyä – Maallikko ja synninpäästö

Me pelastumme uskon kautta. Jumala vaikuttaa meissä uskon armonvälineitten kautta. Siksi on hyvin tär­ke­ää opet­taa armon­välineistä oikein. Ne ovat hänen sanan­sa eli Raamattu sekä sakramen­tit eli kaste, eh­toolli­nen ja myös rippi. Väärä opetus vääristää tai kaventaa armonvälineitten merkitystä kristityn arkisessa kilvoi­tuksessa ja omakohtaises­sa uskon­hoitamisessa. Sellaista opetusta ajetaan sisään täysin avoimesti tai peitel­lysti jo­pa tunnustavien kristittyjen parissa. Viime aikoina on tahdottu kiistää saarnatun tai luetun sanan voi­ma syn­nyt­tää uudesti. Sen myötä opetus kasteesta on yksipuolistunut, kun itse kaste on irrotettu saar­natun sa­nan voimasta synnyttää uudesti. Edelleen ripin käyttöä on ruvettu rajoittamaan rajaamalla oikeus julistaa synnit anteeksi vain pappisvi­ran etuoikeudeksi. Maallikon julistamaa synnynpäästöä pidetään jotenkin epä­toivotta­va­na tai joskus suorastaan pätemättömänä. Sellainen käsitys on ristiriidassa raamatullisen ja luteri­laisen opin kanssa. Me joudumme vakavasti kysymään, kuinka luterilaista luterilaiseksi itseään kutsu­va tun­nustusrintama laajasti ottaen on. Seuraavassa Herännäislehti julkaisee rovasti Teuvo Huhtisen kirjoituksen ripin lahjasta ja sen oikeasta käytöstä kristillisessä kirkossa (tai seurakunnassa). Siinä asiat perustellaan yk­sinkertaisen selkeästi Raamatun ja yhteisen tunnustuksemme pohjalta.

Timo Laato, päätoimittaja

 

 

Johdanto

Rippi ja siihen liittyvä synninpäästö ovat jokaisen kristityn elämään kuuluva asia. Yksi tähän liittyvä keskeinen kysymys on, kenelle voin ripittäytyä. Kenen julistamaan synninpäästöön voin luottaa, uskoa, että sillä synninpäästöllä syntini ovat anteeksiannetut taivaassa – ei vain melkein, vaan ehdottomasti ja sataprosenttisesti? Koska tästä aiheesta on monenlaista opetusta ja monenlaisia käytäntöä, varminta on sukeltaa uskonpuhdistajamme Martti Lutherin omiin teksteihin. Suositan tätä menetelmää muillekin, sillä irtoamalla näistä alkuperäisistä lähteistä, eli Lutherin omista kirjoituksista, joudumme helposti sinänsä laajan ja monenlaisia käsityksiä sisältävän Luther-tutkimuksen kanssa epävarmuuteen.

 

Avaimet on annettu seurakunnalle (kirkolle, kristikunnalle)

Keskeinen kysymys tässä asiassa on, kenelle avaimet (eli valta sitoa synteihin ja päästää synneistä) on annettu, viralle vai seurakunnalle. Vastoin Lutherin aikaisen valtakirkon, roomalaiskatolisen kirkon kantaa Luther toteaa yksiselitteisesti, että avaimet on annettu seurakunnalle. Hän toteaa: ”Kristus itse on pannut synneistäpäästön kristikuntansa suuhun ja käskenyt päästää meitä synneistä. Sellaisella sydämellä siis, joka tuntee syntinsä ja halajaa lohdutusta, on tässä varma turvapaikka; siitä se löytää ja siinä kuulee Jumalan sanan, kun Jumala ihmisen kautta hänet kirvoittaa ja päästää vapaaksi synneistä.” (En minä kuole – vaan elän. Antologia: WA 30 I, 234-235.)

 

Seurakunnalla on päätösvalta, ei viralla

Kysymys avaimista liittyy laajemminkin kaikkeen päätösvaltaan kirkossa. Kenellä on päätösvalta? Mikä on kirkon ääni? Mihin sanaan tai kenen sanaan voimme luottaa? Vaikka moni asia Suomen evankelisluterilaisessa kirkossamme on kipeästi uskonpuhdistuksen tarpeessa, tässä asiassa totuus on ihmeellisesti varjeltunut. Kirkkolaki (1§) ja Kirkkojärjestys (KJ1§) irrottavat päätösvallan, kirkon äänen, avainten vallan piispoista ja papeista ja sitovat auktoriteetin Raamattuun, Jumalan sanaan ja luterilaiseen tunnustukseen. Päätösvaltaa eli kirkon ääntä ja auktoriteettia ei siis edusta virka, eivät piispat, eivät papit, vaan seurakunta silloin, kun se käyttää Jumalan sanaa. Kirkon ja seurakunnan arvovalta on Raamatun, Jumalan sanan arvovaltaa. Kirkkojärjestys toteaa tämän asian: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa … Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Herra Jeesus itse oli ja on tässä asiassa niin ehdoton ja jyrkkä, että jopa kun apostoliksi ja kirkon piispaksi kutsuttu Pietari yritti käyttää viran arvovaltaa ohi Jumalan sanan totuuden, Jeesus sanoi hänelle karusti: ”Mene pois … saatana!” (Matt. 16:23.)

 

Kenelle siis voin ripittäytyä

Nyt keskitymme tästä perusasiasta nousevaan sielunhoidolliseen näkökulmaan: Kenelle minä voin ripittäytyä? Kun kirkon virka sai 1986 naispappeuspäätöksen myötä pahan murtuman, syntyi raamatullisissa piireissä aiheellisesti paimenviran korostus. Se on sinänsä hyvä asia. Sen myötä syntyi kuitenkin vaara myös viran ylikorostukseen ja armolahjojen käytön kapeutumiseen.

Liberaalisiivessä korostui virheellinen käsitys, että kirkon ääni on arkkipiispan tai piispan ääni. Siellä unohtui Matteuksen evankeliumin 16. luvun luiden ja ytimien läpi menevä Herramme opetus piispoista parhaimmalle, Pietarille tämän opettaessa Jumalan sanan vastaisesti: ”Mene pois … saatana!” (Matt. 16:23.)

Tunnustuksellisella puolella viran ylikorostuksen vaara ilmenee esim. rippitilanteessa. Yleisen pappeuden ja armolahjojen merkitys ja rikkaus sielunhoidossa uhkaa näivettyä ja jäädä taka-alalle. Karmein vaara on, jos maallikon yleisen pappeuden perusteella ja Jumalan sanan arvovallalla julistamasta synninpäästöstä tulee ns. ”melkein synninpäästö”, tai ”90-prosenttinen anteeksiantamus”. Sellainen kuolettaa kohtalokkaasti maallikkosielunhoidon, joka hengellisten herätysten syntyessä on aina noussut kukoistukseen hengellisten isien ja äitien rikkaiden armolahjojen myötä. Juuri maallikot yleisen pappeuden kukoistaessa ovat usein olleet keskeisessä asemassa herätyksissä ja herätysliikkeissä. Emme saisi menettää tätä yleisen pappeuden ja armolahjojen rikkautta ja siunausta.

 

Meidän on syytä palata uskonpuhdistajamme raamattuopetukseen

Meidän on syytä tässä asiassa sukeltaa uskonpuhdistajan omiin, alkuperäisiin teksteihin. Yleinen harha, joka liittyy sekä Raamattuun että Lutherin teksteihin, on, että ne ovat vaikeaselkoisia ja epäselviä. Asia on kuitenkin toisin päin. Sekä Raamatusta että Lutherin teksteistä on kirjoitettu tonneittain teologiaa, niissä sinänsä on monia hyviä oivalluksia, mutta vaara on, että itse alkuperäiset lähteet, Raamattu ja Lutherin omat kirjoitukset jäävät toissijaiseksi, ja joudumme helposti loputtoman keskustelun suolle. Juuri lähteet ovat selvät ja kirkkaat, erityisesti Raamatun sanat. Juuri niihin meidän on palattava. Ne ovat, kuten Psalmi toteaa, ”kirkkaat, niin kuin selitetty hopia saviastioissa, seitsemän kertaa koeteltu” (Ps. 12:7). Niistä käy kiistattomasti ilmi tuo perusajatus: avaimet on annettu seurakunnalle, ei viralle. Tästä totuudesta Martti Luther joutui omassa kirkossaan rajusti taistelemaan. Siksi hänen teksteissään toistuu säännöllisenä ja yksiselitteisenä opetus, että synninpäästön voi Kristuksen puolesta antaa jokainen Kristukseen kastettu, siis jokainen kristitty. Eikä tällöin kysymyksessä ole pelkkä hätätila tai poikkeus, vaan Lutherin selvä opetus, jossa ilmenee Jumalan seurakunnan koko armolahjojen rikkaus. Tämä oppi on tallentunut myös Tunnustuskirjoihin (esim. Iso Katekismus). Se ei tietysti kumoa eikä laimenna sitä, että synneistä päästäminen on seurakunnan olemukseen (konstituutioon) kuuluvan saarnaviran yksi keskeinen ja tärkeä velvollisuus ja tehtävä. Luther näki kuitenkin paaviuden yhtenä lankeemuksena, että paavi, aikansa arkkipiispa, oli ominut avaimet itselleen – unohtaen, että ne oli annettu seurakunnalle sekä erityisen että yleisen pappeuden käytettäväksi. Myös henkilökohtaisesti olen useita kertoja saanut suuren lohdutuksen myös maallikon julistamasta synninpäästöstä. Tärkeintä on, että saa ripissä laskea taakkansa Jeesuksen ristin juurelle.

 

Tässä sitten suoria lainauksia uskonpuhdistaja Martti Lutherin otsikkoamme koskevista teksteistä:

Kirkon Baabelin vankeudesta:

”Hän (Kristus) sanoo: ’Kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa.’ Sillä tämä on sanottu jokaiselle yksityiselle kristitylle. … Olen siis vakuuttunut siitä, että jokainen, joka joko vapaaehtoisesti tai sen jälkeen kun häntä on nuhdeltu, tunnustaa salaiset syntinsä jollekin veljelle pyytäen niitä anteeksi ja tehden parannuksen, saa synninpäästön, raivotkoon piispojen vallanhimo miten paljon tahansa sitä vastaan. Sillä onhan Kristus antanut jokaiselle häneen uskovalle vallan antaa anteeksi julkisiakin syntejä. … Mutta paimenien tietämättömyys ja sokeus on aiheuttanut kirkossa kaikki nämä kauhistukset. Sen tähden minä rohkenen kehottaa näitä Baabelin ruhtinaita ja Beet-Aavenin (Hoos. 4:15) piispoja luopumaan kaikenlaisten tapausten pidättämisestä itselleen ja sallimaan kaikille veljille ja sisarille aivan vapaan vallan kuulla salaisten syntien tunnustamista. Syntisen tulee siis saada ilmoittaa syntinsä kenelle haluaa pyytääkseen anteeksiantoa ja lohdutusta, se on: Kristuksen sanaa lähimmäisensä suusta.”

Kirkkopostilla:

”Ollessasi siis suruissasi ja murheellinen syntisi tähden ja kauhistuessasi kuolemaa, jolla Jumala tahtoo synnin iankaikkisesti rangaista, ja kuullessasi sielunhoitajasi tai kristityn naapurisi lohduttavan itseäsi tällä tai tämäntapaisilla sanoilla: Rakas veli tai sisar, minä huomaan, että olet arka ja alakuloinen, että pelkäät Jumalan vihaa ja tuomiota syntisi tähden. Kuulehan toki ja raitistu! Ole turvassa ja pelkäämätön, sillä Kristus, sinun Herrasi ja Vapahtajasi, joka on tullut syntisten tähden, heitä autuaiksi tekemään, on käskenyt sekä julkisen viran kautta kutsutuita palvelijoita että tarpeen tullen ketä tahansa hänen puolestansa toista lohduttamaan ja hänen nimessänsä synneistä vapaaksi julistamaan.”

Kirkkopostilla:

”Mennessäsi siis salaripille, ällös niinkään paljon kiinnitä huomiotasi ripittäytymiseesi kuin papin sanaan; tee seuraava erotus: Näin sanon minä, ja noin sanoo hän, joka minua kuulee. Älä anna sille paljon arvoa, mitä sinä itse teet, vaan tarkkaa sitä, mitä hän sinulle sanoo, sitä nimittäin, että hän Jumalan sijaisena julistaa sinulle syntien anteeksiantamuksen. Tällä kohdalla on samantekevää, onko hän pappi ja saarnavirassa vai tavallinen kristitty: sana, jonka hän sanoo, ei ole hänen omansa, vaan se on Jumalan sana.”

Tunnustuskirjat, Iso Katekismus:

”Välttämättömän julkisen ja päivittäisen ripin lisäksi on olemassa se salainen rippi, joka suoritetaan vain yhden veljen läsnä ollessa. Kun sydämellämme on jotakin erityistä, joka meitä ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoa eikä päästä meitä rauhaan, ja kun huomaamme olevamme uskossa liian heikot, silloin saamme valittaa tätä kaikkea jonkun veljen kuullen, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluamme, saadaksemme neuvoa, lohdutusta ja rohkaisua. Tätä ripin lajia ei ole meille annettu käskynä, kuten nuo kaksi edellistä, vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee. Tämä on peräisin siitä säätämyksestä, jolla Kristus itse pani päästösanan kristittyjen suuhun ja käski vapauttaa meidät synneistä.”

Hengellinen Virvoittaja:

”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Joh. 20:23. Tämä valta on tässä annettu kaikille kristityille. Tosin eräät, kuten paavi, Rooman kirkon piispat, papit ja munkit ovat riistäneet sen itselleen; he sanovat julkisesti ja häpeämättä, että tämä valta on annettu vain heille, eikä lainkaan maallikoille. Kristus ei kuitenkaan puhu tässä papeista eikä munkeista, vaan sanoo: ’Ottakaa Pyhä Henki.’ Jolla on Pyhä Henki, sille on valta annettu, toisin sanoen sille, joka on kristitty. Kuka sitten on kristitty? Se, joka uskoo. Joka uskoo, sillä on Pyhä Henki. Jokaisella kristityllä on siis se valta, joka paavilla, piispoilla, papeilla ja munkeilla tässä tapauksessa on: antaa syntejä anteeksi ja pidättää niitä.”

Huonepostilla:

”Emme siis saa ylenkatsoa kastetta, synneistäpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista, vaan meidän tulee niistä etsiä ja ammentaa syntien anteeksiantamusta. Sitä varten Jumala on näet kutsunut ja asettanut seurakunnanpaimenesi, isän ja äidin ja kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Vaikka sen lausuvat ihmiset, niin ei se ole heidän puhettaan, vaan Jumalan sanaa. Siihen on siis lujasti luotettava, halveksimatta sitä.”

Paimenkirje Böömin veljille:

”Asia on vastaansanomattomasti niin, että Kristus jättää kaikille kristityille sekä avainten vallan että käytön, kun hän sanoo: ’Niin pidä sinä hänet pakanana!’ (Matt. 18:17.) – Ketä tarkoittaa ’sinä’? Ketäköhän Kristus tässä puhuttelee? Paaviako mahdollisesti? – Ei, hän puhuu kaikille kristityille erotuksetta. Heidän saivartelunsa ovat siis vain valhetta ja ihmiskeksintöjä. Avainten valta kuuluu nimittäin koko seurakunnalle – kaikille kristityille yhdessä yhtä hyvin kuin jokaiselle yksityiselle seurakunnan jäsenelle – ja tämä ei kuulu ainoastaan virkana vaan myös käytön kannalta ja kaikin tavoin. Jos me opetamme jotakin muuta, niin me väännämme Kristuksen sanoja.”

 

Lopuksi

Monet meistä muistelevat kiitollisuudella niitä hengellisiä isiä ja äitejä, joilta olemme paljon saaneet, jotka armolahjoillaan ovat ruokkineet meitä ja kirvoittaneet taakkamme. Missä heitä puuttuu, kaikki näivettyy. He eivät ole mikään vastapuoli saarnaviralle, vaan seurakunnan ja kirkon suuri rikkaus. Me muistamme tällaisia Jumalan ihmisiä kiitollisuudella. Me rukoilemme, että heitä saisi olla edelleen runsaasti keskellämme.

Kysyimme otsikossamme, kenelle voin ripittäytyä. Rukoile, että löytäisit paimenen tai muun kristityn, joka ymmärtää sielusi tilan ja jolle uskallat avautua. Ja kun kuulet häneltä synninpäästön sanan, usko se niin kuin Jumalan itsensä sanomana.

 

Teuvo Huhtinen, varapäätoimittaja